Suvaitsemattomuutta, Pg-13, General, (Valmis)

[Frickeon]

Genre: General/slash
Ikäraja: PG-13 Kielenkäyttö voi nousta hetkittäin pahaksi.Slash.
Tila: Valmis - Viimein
Disclaimer: Hahmot ovat Row'n ja käytän niitä häikäilemättömästi hyväkseni. Suurimmat anteeksi pyyntöni jos tämä ei miellytä. En todellakaan saa rahaa tästä. ^^

A/N: Toinen ficcini Harry Potterista, josta pitäisi tulla fiksumpi kuin ensimmäisestä, jossa ei ollut järkeä ollenkaan. Eka osa on vasta valmis ja en ole varma täydellisesti juoni kuviosta. Jokin käsitys on, mutta jokin puuttuu. Joten älkää tappako minua, kiitos. Hahmot eivät taida olla ihan kohdallaan, mutta anteeksi jo näin etu käteen. ^^’ Älkää tappako olkaa kilttejä.

A/N2: Näin ilta myöhällä keksii vaikka mitä. ^^
Ensimmäinen A/N ei siis enää pidä kunnolla paikkaansa ja olen täysin varma juonikuvioista ja uskon, että tarina ei jatku enää ainakaan kuuttakaan osaa. En voi sanoa pysyväni tasan tässä, mutta tähtään siihen, että alle kuudella tästä lähtien koitan pärjätä. Koska tämä on toinen ficcini annan tälle paljon arvoa ja tähän mennessä kommentoineita kiitän vielä tässä. ^^
*Kiittää ja kumartaa*

---------------------------------------------------------

*Ensimmäinen osa – Uusi pentu pelissä.


Remus ulvahti kivusta Siriuksen poistaessa piikkejä Remuksen jalasta. Oli todella tyhmää mennä leikkimään professori Verson kasvihuoneeseen, Remus meinasi sanoa, mutta kuin tietäen saavansa moitteita Sirius repäisi Remuksen jalasta ison piikin ja halvaannutti hetkeksi koko pojan. ”Teit tuon tahallasi”, Remus sanoi saadessaan äänensä takaisin. Sirius hymyili veikeästi ja jatkoi pienempien piikkien irrottamista.

”Oli huono idea leikkiä siellä”, Remus sanoi. Vaitelias Sirius puri huulta koittaessaan olla hiljaa ja keskittyi kokonaan piikkien pois saamiseen. ”Saamme kiittää onneamme, että Verso ei ollut paikalla”, Remus sanoi ja huokaisi. Sirius nosti katseensa Remukseen. ”Anteeksi kuka ei ollut siellä?”, hän kysyi. ”Tiedäthän professori Verso”, Remus toisti. ”Mutta sinä sanoit vain Verso”, Sirius sanoi naurahtaen. Voisiko olla, että Jamesin ja hänen seuransa alkoi viimeinkin vaikuttamaan pikkuiseen Remukseen. Remus huokaisi.

”Hyvä, että professori Verso ei ollut siellä.” Sirius nyökkäsi ja katseli lopputulosta. ”Nuo loput varmaan lähtevät itsekseen pois”, hän sanoi puoliksi itselleen. James ilmestyi rohkelikkotornin nurkkaan, jossa Remus ja Sirius koittivat pitää matalaa profiilia. Hän hymyili omaa itsevarmaa hymyään ja virnisti nähdessään piikit lattialla. ”Auts..”, hän sanoi, mutta Remus keskeytti hänet: ”Juuri niin, tule nyt sinäkin James tänne kiskomaan piikkejä minun jalasta.”

Sirius näytti käyvän läpi hankalaa taistelua itsensä kanssa siitä nauraako vai ei. James hymähti. Siriuksellekin oli tullut pieni hymynpoikanen naamalle. Remus ei näyttänyt yhtä innostuneelta kuin muut. James ja Sirius katsoivat toisiaan ja alkoivat räkättämään. Remus koitti haudata katseensa käsiinsä.

”Just just, sanat taas karkasivat suusta, vai?”, James sanoi ilkkuen. Remus koitti saada kasvoilleen niin välinpitämättömän katseen kuin pystyi. ”Niin, ei pysy Kuutamolla suu kiinni”, Sirius sanoi pahaenteisesti ja nousi. Pojat katsoivat kukin toisiaan vuorotellen välttäen katsekontaktia. Remus yritti keksiä uuden puheen aiheen.

”Kukaan nähnyt uutta joukkueen lyöjää?”, Sirius ehti kysymään. Remus hiljeni. James naurahti. ”Sitä tyyppiäkö? Haluatko todella tietää?”, hän sanoi pidätellen nauruaan edes hetken. Remus vaikeni kokonaan.

”Ei ollut tarkoitus nostattaa huonoja muistoja Kuutamo”, James sanoi vakavoiduttuaan. Sirius tirskui edelleen kaavunhihaansa. ”En minä edes muista koko juttua”, Remus sanoi ja nousi itsekin seisomaan. Kaikki katsoivat taas hetken toisiaan. ”Minä menen syömään, joten anteeksi vaan”, Remus sanoi hyvin neutraalisti.

[Frickeon]

James ja Sirius jäivät kahdestaan hiljaa seisomaan. Heti kun kummatkin kuulivat Remuksen menevän jo portaissa. Hänen askeleensa menivät nopeammiksi, sen he huomasivat. Kun Remus oli mennyt Sirius ja James purskahtivat nauruun. ”Olisitpa nähnyt sen jätkän tänään harjoituksissa”, James sanoi. Sirius virnisti. ”Pysykö se luudan päällä?”, hän kysyi pilkallaan.

”Kuule tuo oli aika kamalaa”, James sanoi yllättäen, mutta kun Sirius ymmärsi Jamesin esittävän Remusta hän rauhoittui. ”Ei uusia ja erilaisia ihmisiä saa pilkata”, James sanoi totisena. Sirius ulvoi naurusta.

”Ja tiedättekö, että Remus on oikeassa”, McGarmiwa sanoi ankarasti poikien selän takana. ”Ei me kuultu, että sinä olet siinä professori”, Sirius sanoi vaikka kumpikin tiesi, että opettaja olisi voinut tulla siihen vaikka ihmisenä eikä kumpikaan olisi naurultaan mitään kuullut.

”Vaikka herrat eivät ilmeisesti tehneet mitään sen sääntöjen vastaisempaa kuin puhuivat olisin mielelläni kuulematta mitään tuollaista tupalaisteni suusta”, McGarmiwa sanoi nyrpeänä. Hänestä oli tavattoman inhottavaa tavata omia tupalaisiaan tällaisissa puuhissa

***

Remus oli ruokasalissa tavattoman hiljainen eikä puhunut paljoa kenellekään. Eipä hänellä ollut paljoa sanottavaa kenellekään. James ja Sirius tulivat alas häädetyn näköisinä. Remus murahti jotain huuliensa välistä. James ja Sirius ymmärsivät olla hiljaa.

Opettajien pöydässä Dumbledore keskusteli hyvin syvällisesti Kalkaroksen kanssa. Aina välillä hän katsoi oppilaiden joukkoon, eikä se helpottanut Siriuksen ja Jamesin oloa. Remuskin istui tuppisuuna vieressä.

”Uuden rohkelikon vika”, Sirius ajatteli katkerana. Uudet ovat aina kaikkien siipien suojassa, hän päätti sanoa Jamesille, mutta Remus aavisti tämän ja aloitti: ”James, Sirius on loistava sää ulkona, miksette menisi ulos ja pilaisi sitä.” Siriuksen leuka loksahti paikaltaan kuin myös Jamesin.

”Anteeksi mitä sinä sanoit?”, James kysyi ääni pikkuisen vavisten. Hän koitti naurahtaa, mutta se lysähti hänen älytessään, että Remus katsoi häntä kuin hullua. ”Lähdetään ulos”, Sirius sanoi kuin se olisi lausuttu ilmaan vasta nyt.

Remus jäi istumaan yksikseen ja murheissaan vaikka ei sitä halunnutkaan myöntää. Ei edes itselleen. Miksi hän oli saanut niin hölmöjä ystäviä, hän ajatteli toivottomana. Lopulta hän antoi periksi ja juoksi Jamesin ja Siruksen perään, jotka eivät olleet ehtineet kauas.


A/N2; Olihan mun pakko tämäkin tänne ängätä. No sitä peläten, että tila loppuu olen jakanut tämän aika avokätisesti. Minulla on niin ihania muistoja näistä foorumeista. ^^
Anteeksi, että tämä tuli näin katkenneena.

[Gilraen]

Frickeon said:

Remus ulvahti kivusta Siriuksen poistaessa piikkejä Remuksen jalasta.

Hihii, ihana kohta. ^^
Hyvä kirjoitustyyli, ficissä on mukava juoni ja Lupin (en sano Remus...) on lempparini, se on Sirreä parempi tässä. Virheitä en tainnut havaita, ja odotankin nyt innolla jatkoa.

[Frickeon]

*Toinen osa – Uuden pennun tapaaminen


James nojaili tylypahkan viileään seinään. Sirius selasi lehteä. Remus tuli hulluksi kuunnellessaan lehden läpätystä. Läps sinne läps tänne. ”Lopeta!”, Remus sanoi ja riuhtaisi lehden Siriuksen kourasta. James häkeltyi. He seisoivat kauempana muista rohkelikoista, jotka odottivat pääsyä muodonmuutoksen luokkaan.

”Kuu..”, Remus sanoi hiljaa syyksi. Sirius ja James nyökkäsivät. Hiljaisuus levisi taas kolmikon keskuuteen. Hetken Sirius mietti hiljaa mielessään ja tavaili tarpeeksi kohteliaita tapoja pyytää lehteä takaisin. Lopulta hän oli päättänyt: ”Saisinko lehteni takaisin Kuutamo rakas?”

Remus ei muistanutkaan pitelevänsä Siriuksen lehteä. Remus meinasi antaa lehden suorilta käsin Siriukselle, mutta kiinnostui itsekin lehdestä. ”Mikä siinä voi olla noin kiinnostavaa?”, hän sanoi puoliääneen. Sirius nosti kättään ottaakseen lehden takaisin, mutta Remus vain nosti sitä korkeammalle.

James seurasi huvittuneena ja samalla turhautuneena. Remus oli nykyään niin jäyhä heille. ”Anna se Siriukselle”, James sanoi käskevään sävyyn. Remus jäi paikoilleen ja ojensi lehden Siriukselle. ”Te olette ihan liian kiintyneitä toisiinne”, Remus sanoi. Hän jäi jälkeen kun he menivät luokkaan.

Remus leppyi hiukan tunnilla ja samalla kun hän seurasi tuntia hän vilkuili kuinka Sirius ja James lueskelivat lehteä pöydän alla. Remuksellekin lehteä tarjottiin, mutta vaikka häntä kiinnostikin kovasti hän koitti keskitytä tuntiin. Se oli yllättävän vaikeaa kun vieressä on kaksi käkättävää poikaa.

Remus koitti hetkittäin löytää sen uuden rohkelikon jostain istumasta, mutta hän ei tavoittanut katseellaan muita kuin vanhoja oppilaita. Ja hän oli melko varma, ei hän oli täysin varma, että oppilas olisi heidän ikäisensä. Mutta luokassa uusi oppilas ei istunut.

”Ja tarvitseeko tähän nyt varmasti kolmea?”, professori kysyi kovaan ääneen kierroksellaan. Sirius, Remus ja James hätkähtivät pystyyn. Kaikki olivat räjähtäneet nauruun Jamesin sauvalle, joka tuprutteli välillä. ”Anteeksi professori, se on hiukan tukossa..”, James sanoi ja löi sauvaansa pari kertaa pulpettiin.

Sininen savu pilvi pelmahti lentoon sauvan kärjestä. Sirius ja Remus koittivat pitää naamansa vakavina. Professori jätti pojat omaan arvoonsa ja jatkoi muiden auttamista. ”Se on tukossa”, James sanoi puolustukseksi Siriukselle ja Remukselle. Sirius virnisti Jamesille ja Remus nakkeli niskojaan. James löi sauvaansa vielä kerran pöytään.

[Frickeon]

***

Pihalla istuessaan Remus ei voinut olla kuulematta kuinka James ja Sirius kovistelivat kilpaa tytöille. Sirius ei ottanut sitä tosissaan, mutta James oli kumman vakavissaan. Kalkaros, heidän ikioma rasvahiuskinen syntipukki istui lukemassa. Remuskin istui lukemassa. Huomisiin pistokokeisiin.

Ei niitä, koskaan julistettu, mutta kaikkien olisi jo tässä vaiheessa pitänyt tietää, että sellaisen pidettäisiin. Tosin Remus ei ollut täysin varma tiesikö James ja Sirius tästä.

Kirja oli tylsä niin kuin aina. Aina ne ainaiset asiat, jotka eivät koskeneet heitä, mutta joiden oletettiin koskevan. Pitäisiköhän hänen mennä sinne ministeriöön määräämään mitä kirjoja heidän olisi syytä lukea. Remuksen mietteet katkaisi hänen viereensä töpsähtänyt poika.

Poika katsoi Remusta surullisena. Remus koitti arvata mikä pojalla oli jottei olisi tarvinnut kysyä. Lopulta hän taipui: ”Mitä sinä siihen?”

Poika ojensi kätensä Remukselle: ”Danie.” Remus katsoi vähän aikaa ihmeissään poikaa ja sitten tämän kättä. ”Remus”, hän sanoi vähän epävarman oloisena.

He istuivat hiljaa kahdestaan kummatkin katsoen eteenpäin. Remus koitti keksiä jotain puhetta. Hän vilkuili vähän väliä Danieta ja koitti keksiä, mitä ihmettä se teki tuossa.

Viimein Danie kääntyi itse Remuksen puoleen ja sanoi: ”minä kuulin, minä olen pahoillani.” Vähän aikaa Danie etsi sanojaan. ”Minä tiedän, että siihen aikaan ärsyttää”, hän sanoi. Remus häkeltyi kokonaan. Hän ei pystynyt rekisteröimään kaikkea mitä Danie sanoi hänelle.

”Ei sitä halua, että kaikki tietää…. ja minä… mutta minä… ”, Danie jäi taas hetkeksi miettimään. ”Minulla ei ole ystäviä täällä ja.. on aika rankkaa, kun…”, Danie vaipui hetkeksi mietteisiin. Ei hyviin, Remus pisti merkille. Hän ei edelleenkään tiennyt mitä sanoa Danielle.

”Sinulla on kavereita ja ajattelin, koska…. no, heitä ei haittaa..”, Danie sanoi. Remusta alkoi ärsyttämään, kun Danie ei voinut sanoa suoraan asiataan. Vaikka hän ymmärsikin.
Kalkaros oli häipynyt. Sirius ja James olivat lähteneet sisälle. Hän istui miltei kaksistaan ulkona Danien kanssa.

”Niitä ei haittaa… oliko ne sinun kavereita ennen kuin tiesivät?”, Danie kysyi varovaisesti. Remus huokaisi ja löi kirjan kiinni. Se oli todella pieni ele, mutta Danie säikähti. ”En minä pahalla… m-minä vain olen vähän yksin ja koska sinä… no… sinä… no sinä tiedä, niin..”

”Pakkohan sinulla on olla ystäviä täällä. Ethän sinä kellekään ole kertonut?”, Remus sanoi. ”En”, Danie vastasi välittömästi. ”Minä.. minä en ole suosittu kaveri muutenkaan”, Danie sanoi pää painoksissa. Remus hymähti.

”Kuule mitä jos lähdettäisiin kävelemään. On kaunis sää. Mennään vaikka huispauskentällä käymään”, Remus sanoi itsekin ihmeissään käyttäytymisestään. Danie nousi Remuksen perässä.

Matka huispauskentälle oli hidas ja tukahduttava. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan. Kuin he olisivat olleet vanhoja tuttuja, joilta oli loppunut keskustelu aiheet, mutta jotain olisi keskusteltava, koska he olivat tuttuja. ”Minä en koskaan ole ollut hyvä huispaaja”, Remus sanoi herättääkseen keskustelua.

”Kuulin, että sinä liityit joukkueeseen?”, hän sanoi vielä ollakseen varma siitä, että Danie sanoisi jotain. ”Ajattelin, että siellä olisi muita jotka olisivat kiinnostuneita huispauksesta”, Danie sanoi.
”Eikö sitten ollut”, Remus sanoi naurahtaen.

”No, kaikki ovat kiinnostuneita huispauksesta, mutta… se onkin ainoa asia mistä ne puhuvat minulle… Ne törpöt naurelevat minulle selän takana.”
”Kyllä minä sen tiedän”, Dania sanoi nähtyään Remuksen kysyvän ilmeen.

”Niin kävi viime koulussakin”, Danie sanoi.

---------------------------------
Jälkisanat; Taas tämä katkominen oli ärsyttävää ja jos se jotenkin ärsyttää lukemista niin en yhtään ihmettele, koska.. no en vaan ihmettele.
Koittakaa lukea, nauttia ja kommentoida ^^

[Frickeon]

*Kolmas osa - Uusi pentu paljastaa


”Viime koulussa?”, Remus kysyi tarkentaakseen. ”Niin, viime koulussa”, Danie sanoi. ”Sinä et ole siis englantilainen?”, Remus kysyi pieni hymynpoikanen naamalla. ”Onko se ongelma?”, Danie kysyi kauhuissaan.

”Ei”, Remus sanoi kädet ilmassa. ”Minä olen Ranskasta kotoisin”, Danie kertoi. ”Puhut aika hyvin englantia”, Remus sanoi häkeltyneenä. Todella hyvin, hän lisäsi mielessään. ”Ah.. olen puoliksi englantilainen”, Danie sanoi.

”Isä oli ranskalainen ja äiti skottilainen. Olisi halunnut minut alusta alkaen tähän kouluun. Isä piti päänsä, mutta äiti opetti englantia, koska oli varma, että minä pääsen vielä pitkälle.”<br>Remus nyökkäili aina hyvissä väleissä. Danie kertoi auliisti omasta perheestään.

”Törmättiin siihen ongelmaan Ranskassa Beuxbatonsissa ja muutettiin englantiin muutenkin. Touhcer”, Danie kertoi. Remus katsoi hetken aikaa miettien Danieta, kunnes hän ymmärsi asian.

“Minä opiskelin jossain vaiheessa ranskaa, mutta se loppui lyhyeen”, Remus selitti. Danie ei olisi huomannutkaan, että Remus ymmärsi. Ja jos olisi huomannut se ei varmaan olisi ollut ihme. Mitäpä ihminen sanoisi tässä tilanteessa.

”Miksi?”, Danie kysyi.
”No, koska äännän sitä kuulemma kuin suuni tilalla olisi nokka”, Remus sanoi. ”Eli todella huonosti.”

”Et voi ääntää sitä niin huonosti”, Dani väitti vastaan ja seisahtui. Remus vilkuili ympärilleen. Heidän vieressään kohosi rohkelikon väreissä oleva katsomo. ”Mitä jos mennään istumaan katsomoon?”, Remus sanoi. Danie katsoi Remusta vähän aikaa. ”Se ei ole kiellettyä”, Remus sanoi melkein varmana asiasta.

Hetken kuluttua he istuivatkin siellä korkeuksissa. Remus katsoi alas. Ylhäällä tuuli yllättävän paljon. Oli melkoinen kokemus olla sellaisessa katsomossa yksin. Ei pelaajia, ei muuta katsomoa. Hetken aikaa tuntui niin yksinäiseltä. Danie istui penkillä hänen takanaan.

”Tältä minusta tuntuu melkein koko ajan”, hän sanoi yllättäen. Remus kääntyi katsomaan yllättyneenä mitä Danie alkaisi kertomaan. ”Tällainen paikka missä olettaisi olevan paljon ihmisiä onkin näin hiljainen ja yksinäinen paikka. Kukaan ei ole sinun kanssasi tässä paikassa jossa kaikki ovat, tai ainakin ovat olleet”, Danie selitti.

Remukselta meni taas luukurkkuun, kun hän koitti miettiä mitä sanoa. ”Pitäisiköhän meidän mennä takaisin linnalle”, niin hänen piti sanoa, mutta hän sanoikin: ”Istutaanpa hetki täällä ja mietitään miksi kukaan ei ole täällä.”

Danie katsoi Remusta hetken aikaa. Hän kääntyi sitten katsomaan kentälle. Hän piteli kiinni penkistä. ”Minua huimaa aina näin korkealla”, hän sanoi.
Nopeasti hän selitti: ”Se on nimittäin ihan eri asia olla luudan päällä"

[Frickeon]

”Minä menen”, Danie sanoi vähän ajan päästä ja lähti kapuamaan alas. Remus jäi istumaan yksin penkille. Hän katseli kentälle, millä normaalisti lenteli nuoria velhoja ja noitia. Hän katsoi toiselle puolelle, jossa oli toinen katsomo.

Danielle oli varmaan tullut aika tukala oltava. Niin oli Remuksellekin joten hän ei voinut syyttää Danieta.

Hetken päästä hän näki jonkun istumassa katsomossa. Katsomossa istui Danie. Remus jäi suu auki katsomaan, kun toinen poika istui lukemassa kirjaa. Hän koitti vähin liikkein päästä kipuamaan alas katsomosta. Danie oli ilmeisesti luullut hänen lähteneen kanssa pois.

Kun hänen jalkansa koskettivat pehmeää ruohoa hän mietti menisikö Danien luokse ja sanoisi, että tämän ei tarvitsisi olla yksin vai menisikö hän linnaan katsomaan mitä James ja Sirius olivat keksineet.

***

Sirius, James ja Remus notkuivat kolmestaan rohkelikkojen oleskeluhuoneessa. ”Whitterbergiä aina onnistaa”, James huokaisi. Sirius naurahti. ”Vieläkö sinä jaksat huolehtia siitä asiasta. Lily ei varmaan edes muista koko tyyppiä. Älä huolehdi”, hän sanoi huolehtivasti. ”Lily Evans?”, Remus kysyi hymyillen. ”Sinä koitit iskeä Lily Evansia?”, hän sanoi.

James koitti haudata punaisen naamansa kirjan taakse. ”No sitä saakin olla vakavissaan jos Lilyä koittaa iskeä”, Remus sanoi naurahtaen. Ja hetken hän luuli sanoneensa jotain väärin, mutta kääntyessään hän tiesi sanoneensa väärin. Lily seisoi oven suussa tukkien muilta pääsyn.

”Hups…”, Remus sanoi. Lily tuli istumaan tyhjään tuoliin järkälemäisen muuttumaton ilme kasvoillaan. Jos Sirius olisi unohtanut nastansa sille penkille ei Lilyn ilme olisi varmaan muuttunut yhtään.

”Minä en tarkoittanut mitään pahaa sillä”, Remus puolusteli. Lily katsoi häntä havahtumatta. ”Mutta te puhuitte minusta. Minä en pidä siitä, että ihmiset, varsinkaan pojat, puhuvat minusta selän takana. Varsinkaan jossain missä minä voin kuulla”, Lily selitti hienotunteisesti ilme värähtämättä.

Sirius pyöräytti silmiään. Remus katseli jalkojaan, jotka olivat yllättävän kiinnostavat. James koitti olla kuin ei olisikaan. Lily jätti heidät kolmestaan viimein ja lähti parin ystävänsä kanssa tyttöjen makuuhuoneisiin.

”No sehän oli hauskaa”, Sirius sanoi sarkastisesti. ”Todella”, Remus sanoi. ”Olen täysin samaa mieltä”, James sanoi. Hiljaisuus laskeutui poikien ylle. Kaikkia alkoi ahdistamaan tieto siitä, että Lily majaili samassa tornissa.

”Minä en tarkoittanut suututtaa häntä”, Remus sanoi Jamesille ja Siriukselle. ”Ei se mitään”, James sanoi huomattuaan, että Sirius ei sanoisi mitään ennen häntä.
”Alkaa tulla myöhä”, Sirius sanoi.

”Niin”, James sanoi ja nousi pystyyn venyttelemään.
”Unohda, hei tuo äskeinen Remus”, James sanoi rauhallisesti Remukselle, jolla oli edelleen säikähtänyt ilme.
”Se ei taida sietää sinua ollenkaan”, Remus sanoi hymyillen.
”Rakkaudesta se hevonenkin potkii”, James sanoi itsevarmalla äänellään, jonka hän oli saanut takaisin. Sirius nousi myöskin seisomaan.

”Tuletko Kuutamo”, Sirius sanoi. ”Keretään miettiä vielä mitä kaikkea pahaa tehdään seuraavalla Tylyaho reissulla.” Remus ei mennyt Siriuksen ja Jamesin mukaan, koska oli varma, että hän ei haluaisi kuulla ollenkaan mitä tulee tapahtumaan Tylyahossa.

------------------------------------
A/N: Katkonaisuus vähän häiritsee minua. En tiedä häiritseekö muita ollenkaan. Ei kai. Koitan nyt saada tämän tänne siihen asti, ett' saan painostettua itseni kirjoittamaan. Tänään en valitettavasti kerkeä, mutta kunhan saan kaikki osat tänne niin saan taas painostettua itseni kirjoittamaan. *Laiskalla tuulella*
^^

[Karakia]

No niin, voisin vihdoin ja viimein kommentoidakin. Pidän älyttömästi tästä ficistä. Uudet, omat henkilöt tuovat kivaa lisää tähän, eikä tässä tapahdu mitään erikoista, mikä on hyvä. On ihanaa lukea välillä ficcejä, joissa ei ole mitään tiettyä juonta. n__n Ja tässä on ihania, pieniä, hauskoja kohtia. Aww.

[Frickeon]

*Neljäs osa – Välit poikki


Tylyaho oli se kaikkien tietämä paikka. Koulussa kaikki puhuivat siitä ja siitä mitä siellä oli. Ykkös ja kakkosluokkalaiset olivat hyviä kuuntelijoita ja heille pystyi sepittämään satuja lohikäärmeistä, maanalaisesta metropolista ja kaikesta muusta mikä sai isommat vain nauramaan.

Siriuksella ja Jamesilla oli suunnitelma mennä vähän kauemmas Tylyahosta harjoittelemaan josko he onnistuisivat muuttua tällä kertaa kokonaan. Jo seuraavana täysikuuna he voisivat helpotta Remuksen oloa.

Remus ei tiennyt tästä mitään ja jos olisi tiennyt hän oli luultavasti kieltänyt sen. Koska se oli yksinkertaisesti liian vaarallista. Liian vaarallista koittaa muuttua eläimiksi keskellä päivää, keskellä Tylyahoa. James ja Sirius eivät olleet tyhmiä, joten he eivät koittaneet muuttumista keskellä Tylyahoa. Vielä.

Kun Remus sai selville Tylyahossa poikien suunnitelmat hän koitti parhaansa mukaan estää sen.
”Keskellä päivää! Joku tulee näkemään teidät”, Remus sanoi huolestuneena.
”Eikä näe”, James sanoi itsevarmana.
”Miksi keskellä päivää. Miksette odotettaisi iltaan”, Remus koitti sanoa.
”Ei. James ja minä halutaan nähdä mitä tapahtuu. Ettei sitten jää mitään roikkumaan takalistoon. Olisi kohtalaisen vaikeaa selittää sitä”, Sirius sanoi. ”Minulla siis. Mutta minullahan on luonnollisesti pitempi” Sirius hymyili.
James naurahti. ”No ehkä pelkästään se takalistossa, mutta minulla onkin kaksi isoa… .”

Tässä vaiheessa viereisen pöydän porukka alkoi nauraa. Sirius, James ja Remus vähän katsoivat heitä, mutta kohauttivat vain olkiaan ja unohtivat kokonaan mistä puhuivat.

Kolmikko keräsi hiukan outoja katseita ja vältteleviä ihmisiä. Pari tyttöä nurkassa nauroivat.
”Mikä ihme niillä on”, Sirius kysyi, mutta ryhdisti hiukan istumisasentoaan.

”Mennään lähelle rääkkyvää röttelöä”, James ehdotti välittämättä Siriuksesta, joka koitti saada ryhtiään paremmaksi. Remus huokaisi. ”Ei sinne”, hän sanoi. Pelkkää pahaahan koko mökki hänelle edusti. Ei mitään hyvää.

”No jos me mennään ja sinä et tule”, Sirius ehdotti. Sirius tiesi aina mihin naulaan iskeä. ”Te tarvitsette minua tai teidän käy pahasti”, Remus sanoi ennen kuin ajatteli. Ja niin oli Remuksenkin tultava.

”Ette ottaneet Peteriä mukaan?”, Remus kysyi. ”Njääh… se on sairaana”, Sirius sanoi. ”Kiitos sinun älynväläyksen”, Remus sanoi takaisin. ”Voi minua, en muista mitään”, James sanoi vihjailevasti.
”Älä nyt kelle vaan olisi voinut käydä niin”, Sirius sanoi härnääntyneenä. ”Kiitos sinun Peter parka makaa sairaalasiivessä ja potee Siperialaista flunssaa. Voiko olla mitään kestävämpää kuin Siperialainen flunssa”, James sanoi.

Remus pysyi kohtalaisen hiljaisena. Hän jopa hiukan kaipasi Peteriä, kun otti huomioon miten Sirius ja James aina puhuivat kaikesta jutuista joista Remus parka ei ymmärtänyt mitään. Vaikka hän kovasti koittikin. Jos Peter olisi paikalla hän ei olisi ainoa, joka ei tietäisi aina kaikkea.

Rääkkyvä röttelö näkyi maisemassa ja Remusta kylmäsi. Tämä oli ensimmäinen kerta kun hän menisi sinne ilman täysikuuta. James ja Sirius juttelivat kepeästi kaikesta ja koittivat saada välillä Remustakin juttuun mukaan, mutta Remusta kylmäsi niin pahasti, että hän pysytteli hiljaa. Ihan vain että ei herättäisi itseään tai mitä kantoi sisällään.

Sirius katsoi takana tulevaa mietteisiinsä uponnutta Remusta. ”Kuule, onko Remuksella joku?”, Sirius kysyi Jamesilta. Remuksen oikeannimen käytöstä James arvasi, että Siriuksen täytyi olla vakavissaan. James vilkaisi olkansa yli.

”Jos se todellakin tuntee olonsa huonoksi täällä”, James sanoi hiljaa Siriukselle. Sirius huokaisi. ”Olikohan tämä huono idea?”, hän kysyi kaveriltaan. ”Käännytäänkö takaisin?”, James kysyi.

Takana tuleva Remus nosti viimein katseensa maasta sanoakseen Siriukselle ja Jamesille heidän olevan tarpeeksi kaukana Tylyahosta. Mikseivät he voisi muuttua tässä?
Mutta kun hän näki Siriuksen ja Jamesin keskustelevan keskenään niin tiiviisti hän päätti katkerana sulkea suunsa.

Hän katseli ruskeaa hiekkatietä. Hän kuuli pelkkää supinaa. Hänen ei haluttu kuulevan. Hetken aikaa hän puristi käsiään nyrkkiin, mutta vapautti kätensä paineesta. Niillä oli varmaan aivan loistava selitys.

”Käännytäänkö?”, Sirius kysyi Jamesilta. Kumpikaan ei viitsinyt tehdä ensimmäistä liikettä.
James nyökkäsi, kun hänen rahkeensa eivät riittäneet sanomaan sitä ääneen.

Hän kääntyi hiljaa katsomatta Siriukseen.
”Kuutamo, me ajateltiinkin sitten harjoitella vielä vähän aikaa Tylypahkan lähettyvillä”, James sanoi hymyillen. Hän koitti saada hymystään niin aitoa kun pystyi.

Remus katsoi Jamesia ja Siriusta kysyvästi. James ja Sirius kävelivät nopeasti Remuksen ohi ja jälkimmäinen tarttui Remusta kädestä ja lähti vetämään mukaansa.
”Voidaan vaikka katsoa jos löydetään Lily ja se Whitterbergin ääliö”, James sanoi omaa itseään esittäen, mutta ääni hajosi pieneen mustasukkaisuuteen.

***

”Kauanko James aikoo istua tuossa?”, Remus kysyi varovasti. Sirius näytti tietämättömältä. Kerrankin hän tiesi yhtä vähän Jamesista kuin Remuskin. ”Hän taisi vähän suuttua”, Sirius sanoi hiljaa. James huokaisi vihaisena.

Sirius koitti tarjota Jamesille puhdistusaineessa kostutettua pumpulia. Remus katseli Jamesin mustaa silmää. James ei ottanut puhdistus välineitä eikä antanut kummankaan sanoa enää mitään itselleen.

”Hän on suuttunut”, Remus sanoi Siriukselle. Kolmessa luudanvarressa oli hyvin vähän porukkaa illalla. Kaikki olivat lähteneet takaisin linnaan. Vain pari vasta rakastuneen näköistä paria istui täydet tuopit edessään.

[Frickeon]

**Takauma**

James juoksi eteenpäin kuin punaista näkevinään. Remus ja Sirius koittivat huutaa Jamesille järkevyyden sanoja, mutta nuori mies oli jo puskemassa kookkaamman kimppuun vauhdin kanssa.
Kuului kamala rysähdys ja hiekkaa nousi maasta ilmaan. Siihen hiekka pilveen katosivat James Potter ja Conan Whitterberg.

Sirius, Remus ja toisella puolella tietä seisova Lily katsoivat kauhuissaan kun Conan ja James nousivat yhdessä seisomaan. Kummallakin naama vääntyneenä raivosta. Kummatkin puuskuttaen hengästyneenä. Conan oli saanut pienen haavan otsaansa ja Jamesilla oli kaapu repeytyneenä.<br>
”James vanha kamu, koita nyt järkiintyä”, Sirius aneli. James katsoi Siriusta vihaisena. Sirius päätti jättää puhumisen sikseen ja koitti katsoa jos James tarvitsisi apua.

Kumpikaan tiellä seisovista riitapukareista ei nostanut sauvaa esiin. Conanilla sitä ei ollut mukana ja James halusi selvittää tämän ilman taikaa.
Kun kumpikaan ei moneen minuuttiin tehnyt mitään muuta kuin hengittänyt raskaasti James levähti polviinsa nojaten.

Tässä vaiheessa Lily tuli väliin. Hän katsoi Whitterbergiä. ”Anna olla”, Lily sanoi säikähtäneellä äänellä. Whitterberg leppyi silmissä ja asetti kätensä Lilyn olalle. Heidän kävellessään pois tieltä Whitterberg kääntyi katsomaan Jamesia ja näytti keskisormea niin näkymättömästi kuin pystyi.

James, jota Sirius ja Remus oli tullut auttamaan pimahti lopullisesti ja hyppäsi Whitterbergin niskaan kiinni. Whitterbergin koittaessa pitää tasapainoa tämä läppäisi Lilyä selkään.

Lily kaatui polvilleen maahan ja tielläe levisi hiljaisuus. Lily pysyi paikallaan pelottavan kauan. Silmät sepposen selällään. Viimein noustessaan hän näytti kymmenen kertaa pelottavammalta kuin yllättäessään Jamesin, Siriuksen ja Remuksen rohkelikkotornista. Hiukset sekaisin ja smaragdin vihreät silmät kuin myrkkyä tihkuen.

Lily ei saanut edes sanoja suustaan. Whitterberg koitti tulla sovintoa hieromaan, mutta Lily näytti niin pahaa naamaa, että Whitteberg vain pussasi Lilya poskelle ja sanoi: ”tavataan linnassa.”<br>
James katsoi Lilyä kuin seiniin maalannut lapsi. ”Ei”, Lily sai viimein sanottuaan. James näytti jo helpottuneemmalta kun näki Lilyn puhuvan, mutta kuullessaan Lilyn sanan hän meni taas kauhistuneen näköiseksi.

”Minä en… James Potter, nyt sinä… minä en halua nähdä sinua enää”, Lily sanoi järkyttyneenä ja lähti rauhallisesti kävellen pois.

”Lily minä...”, James sanoi lähtiessään Lilyn perään. James saavutti Lilyn: ”Se oli Whitterbergin syy.” Lily katsoi Jamesia hämmästyneenä.<br>”Syytät vielä toisia, mikä ääliö”, Lily sanoi ja lähti pois.

James jäi seisomaan tyhjä ilme kasvoillaan Lilyn perään. Viimein hän kääntyi ja hymyili hulluna: ”Hän ei tarkoittanut sitä.”

**Takauma loppuu**

Kolme luudanvartta alkoi tyhjenemään vähistä asiakkaistaan. Vain James, Sirius ja Remus istuivat puutuoleilla. James edelleen vihaisen näköisenä. Hänen hullun hymynsä oli pyyhkiytynyt pois kun Lily oli kadonnut kokonaan näköpiiristä.<br>
Sirius ja Remus istuivat hiljaa Kolmesta luudanvarresta lainaamien puhdistusvälineiden kanssa. Pöydässä haisi kitkerä puhdistusaine ja kermakalja. Niiden sekoitus; kitkerän imelä haju. Tahmea pöytä haisi vanhentuneille toffeille.

”Mennään linnaan”, James sanoi viimein. Hän nousi muilta vastausta saamattaankin ja lähti ulos. Remus kävi äkkiä maksamassa niin kuin oli luvannut ja Sirius laittoi penkit kiltisti paikalleen. He seurasivat lopulta Jamesia.

[Frickeon]

*Viides osa – Ei

“En usko, että kukaan tulee saamaan Jamesia alas luudalta enää ikinä”, Emma sanoi kannustavasti Siriukselle ja Remukselle, jotka olivat hölmöissään uskoneet kaiken Emmalle. Emma oli höperö seistemäsluokkalainen, joka tunnettiin paremmin kirkkaista väreistä joita hän käytti pukeutumisessaan.

Harmaaseen linnaan hän toi mukavan valonpilkahduksen vaateparsillaan ja samalla hän ajoi omia asioitaan. Sirius oli ehdottanut, että kerrottaisiin ongelma Emmalle, joka oli itsekin nainen. Kyllä naisen pitäisi saada selkoa naisten ajatuksista.

Emma ei tiennyt niin paljoa kuin he halusivat hänen tietävän, mutta jotain apua sentään oli. Emma, Sirius ja Remus istuivat vierivieressä katsomossa. James lämmitteli parilla kierroksella kentän ympäri ja muut seurasivat perässä.

”Hän ei ole ilman syytä vuoden huispaus toivo”, Emma sanoi Remukselle, jonka mielestä koko homma oli typerää. James oli liian hermostunut kipuamaan luudalle. ”Ilman häntä joukkue häviää”, Sirius oli sanonut ja yli puhunut Remuksenkin uskomaan, että näin oli paras.

[Frickeon]

**Takauma**

”James on iso ihminen”, Sirius sanoi vaikka hänenkin äänessään värisi pelko ystävänsä mielentilasta. Remus seisoi havahtumattakaan sanojensa takana.

”Meidän pitää näyttää, että me koitetaan auttaa sitä”, Remus sanoi. Sirius pudisti päätään. ”Näinä aikoina Jamesilla ei ole mitään muuta kuin huispaus ja me”, hän sanoi synkkänä. ”Ja jos me alamme syytämään häntä hän ei luota enää meihin. Jamesilla ei ole sen jälkeen mitään.”<br>
Sirius katseli remusta anelevasti. Remus katsoi ylimalkaisesti takaisin. ”Jäisihän hänelle huispaus. Ja joskus tulevaisuudessa hän ymmärtäisi, että me koitimme auttaa”, hän selitti niin yksinkertaisesti kuin pystyi. Sirius hiljeni.

”Tulevaan on niin pitkä aika”, hän huokaisi. ”Ollaan vaan tässä ja nyt, jooko?”, Sirius sanoi lämpimästi. Remus olisi halunnut pysyä sanojensa takana ja olla vakava ja viisas, mutta Siriuksen sanoma sai hänet heltymään. Ja hän oli jo liiankin kalkeutunut. Jos ystäviinsä oli uskomista.

**Takauma loppuu**

”Tiedätkö sinä mitään muuta, joka voisi auttaa Jamesia?”, Sirius kysyi ja ilmaisu huolensa ystäväänsä kohtaan. ”Hän voi yrittää saada Lilyn perumaan puheensa, kuten jo sanoin, mutta yksinkertaisempi keino oli pyytää anteeksi”, Emma töksäytti.

Sirius näytti sitruunan syöneeltä. ”James pyytämässä anteeksi Lilyltä?”, Remus kysyi huvittuneena. Sirius läimäytti Remusta rohkelikon kannustus lipullaan.

”Onko tämä paikka varattu?”, kysyi Danie kenenkään huomaamatta. Sirius naureli Remukselle, joka voivotteli päätään ja Emma koitti näyttää vanhalta ja viisaalta. ”Kröhm..”, Danie nosti ääntään. Remuksen ja Siriusken päät kääntyivät salamana katsomaan kuka häiritsi. Emma hymyili iloisena.
”Hauskaa, että pääsit tulemaan Danie”, Emma sanoi huolimattomana ja keskittyi katsomaan huispaajien alkulämmittelyä. Danie istui Remuksen viereen.

Remus istui laitimmaisen penkin vieressä, jossa nyt nököttä Danie. Emma istui keskellä ja Sirius Emman toisella puolella. ”Hän on muuten Danie”, Emma esitteli. ”Minä luulin, että sinä olit joukkueessa?”, Remus kysyi nopeasti.

”Merci Emma”, Danie sanoi Emmalle, joka häkeltyi Remuksen ilmaistessa tuntevansa Danien. Danie kääntyi Remuksen puoleen. ”Joukkue henki oli syvemmältä kuin…”, hän päätti kuitenkin olla käyttämättä rumia sanoja ekaluokkalaisten vuoksi.

Emma alkoi aseettamaan pipoaan paremmin päähän. ”Sinä tunnet Remuksen?”, Emma kysyi samalla kun laittoi pipoa paremmin kaksin käsin. ”Kyllä”, Danie sanoi. Remus katsoi Siriukseen, joka katsoi takaisin pelkkänä kysymysmerkkinä.

Danie huomasi vasta nyt, että Sirius kuului joukkoon myös eikä ollut yksittäinen katsoja. ”Terve”, Danie sanoi vaivattomasti Siriukselle, mutta Sirius koitti viisi minuuttia ängertää jotain ja tyytyi lopulta vain nyökkäämään.

Huispaajat nousivat vihellyksestä ilmaan. Matami Huiski nousi omalle luudalleen vahtimaan peliä ilmasta käsin. George McSuffel selosti peliä: ”Kaato on rohkelikolla - Smith Jefferson heittää sen James Potterille. Potter taitaa torkkua keskellä peliä – Kaato on korpinkynnellä – Kyllä Adrian Pucey koittaa kohti salkoja – Syöttää Lee McBellille – Koittaa maalia, mutta heittää ohi – ” Selostus jatkui samanlaisena läpi pelin. Joitain huippu kohtia tuli ja meni, mutta George pysyi mukavan tasaisena.

Remus ja Sirius seurasivat Jamesia, joka ei ollut täydessä terässään. Emma keskustelu Danien kanssa ja aina välillä Remus sanoi jotain väliin. Sirius oli edelleen ihmeissään Danien johdosta ja vältti puhumista.

[Frickeon]

***

Sirius, Remus ja Danie menivät harmittelemaan Jamesin kanssa pukuhuoneisiin. Jameskin yllättyi Danien mukaan tulemista valtavasti. Kun hän pääsi kahdestaan Siriuksen kanssa hän alkoi kyselemään. ”Mitä se tekee täällä? Sehän lopetti huispauksen, melkein samana päivänä sitä paitsi”, James inisi.

”Sen mielestä ryhmä henki oli… no syvemmällä kuin olisi olettanut”, Sirius sanoi harmissaan. James suoristi ryhtiään valmistautuakseen torjumaan mahdolliset torut. Sirius huomasi tämän ja koitti korjata tilannetta: ”Ei sillä, että minä ymmärtäisin miksi se on mukana…”

Danie ja Remus hekottivat jollekin vitsille kauempana. James katsoi katkerana. ”Eikö riittänyt pelkkä Lily..”, hän sanoi suuttuneena. Sirius koitti olla huomaamatta mitä tapahtui, koska hän ei halunnut olla se joka sanoi Jamesille ”ei”.

James käveli rauhallisesti Danien ja Remuksen viereen. Päästyään tarpeeksi lähelle hän alkoi nauramaan teennäisesti. ”Hahaha.. todella hauska juttu”, hän sanoi teko pirteällä äänellä. Sirius koitti löytää jotain kiinnostavaa seinistä.

Danie katsoi Jamesia säikähtäneenä ja Remus ärtyneenä. Danie katsoi parhaaksi lähteä pois. ”Nähdään”, hän sanoi epävarmana ja vilahti pois pukuhuoneesta.

James katsoi murtuneen suuttuneena Remusta, joka seisoi ällistynyt ilme kasvoillaan katsomassa häntä. James laittoi Remuksen leuat kiinni. Jamesilla oli kaikkitietävä ilme. ”Sinusta on varmaan hauska tapailla tuota hinttiä”, James sanoi, ei kysynyt.

Sirius koitti olla edelleen kiinnostunut seinistä. Remuskselta loksahti suu auki taas. ”Sinäkin olet varmaan… niin kaiken sen lisäksi, että olet friikki muutenkin”, James sanoi. Sirius katsoi kohtausta. Hän oli täysin sanaton. ”Minä lähden linnaan. Te kaksi saatte jäädä tänne vaikka kahdestaan, mitä se minua liikuttaa”, James sanoi lähtiessään ulos.

Sirius koitti saada ääntä suustaan, mutta kaiken sen keskellä hänelle oli tullut syyllinen olo. Jos hän vain olisi sittenkin sanonut ”ei” Jamesille. Mitään tätä ei olisi tapahtunut.

James jäi ulkona hetkeksi odottamaan, mutta kun Siriusta ei alkanut kuulua hän otti paremman ryhdin ja lähti linnaan vakava mitään sanomaton ilme kasvoillaan.


-------------------
A/N: Anteeksi, että tämä jakautui hankalasti kolmeen osaan, mutta näin tässä tuppasi käymään.

[Frickeon]

*Kuudes osa – Aivot ne on koirallakin.


Sirius käveli hiljaisuudessa istumaan kukkulalle ja odotti. Hän haukahti kerran saadakseen itsensä tiedetyksi. Hän rapsutti hieman korvansa takaa ja pani maaten. Pää etukäpälien välissä hän katseli alas pieneltä kukkulaltaan, jonka kuningas hän oli.

Kukkulan kuningas todellakin. Hän nosti itsensä seisomaan neljälle jalalle ja ravisteli päätään. Miten ne koirat pystyivät elämään ilman kunnon suihkuja? Sirius taiteili niin, että pystyi rapsuttamaan omaa häntäänsä. Perusonnellinen eläin, eikä sillä ollut paljoa murheita. Ja koira muodossa Sirius alkoi ymmärtämään paremmin miksi koira oli niin onnellinen. Nelijalkaisena maailma ei tuntunut niin isolta paikalta. Maailma pieneni siihen paikkaan missä silloin sattui olemaan ja kaikki tarpeellinen oli siellä.

Sirius oli tavattoman levoton ja makasi jälleen tällä kertaa pää toisen tassun päällä. Hän katseli ja tarkkaili kaikkea epätavallista. Pieneltä kukkulalta näki linnan hyvin ja hän pystyi tunnistamaan rohkelikko tornin. Tornissa paloi valo.

James valvoi. James valvoi ja valvoi. Nykyään aina. Remuksen suutuettuaan Jamesilla ei ollut muuta kuin Sirius. James oli antanut periksi animaagi suunnitelmasta, mikä puhui sen puolesta, että James oli tavattoman suuttunut. Niin oli Remuskin. Remusta ja Jamesia ei nähnyt muuta kuin luokkahuoneissa yhdessä. Ja sielläkin he välttelivät toisiaan.

Sirius oli joutunut ikävästi välikäteen. Milloin jompikumpi oleili hänen kanssaan ja silloin toinen suuttui hänellekin.

Sirius huokaisi niin hyvin kuin koira pystyi huokaisemaan. Hän nuolaisi tassuaan. Ihmisenä hän ei olisi ikinä edes miettinyt nuolaisevan niinkin kuraista tassua, mutta se ei tuntunut kummoiselta kun tarkkaan ajatteli.

Sirius nousi ajan kuluttua seisomaan ja laskeutui kukkulalta loikkien. Hän juoksi hetken minne nokka näytti ja alkoi olemaan linnan tuntumassa taas.

Hän olisi antanut mitä tahansa jos olisi saanut juosta vielä vähän aikaa, mutta kohta linnan sisälle pääseminen oli mahdotonta kun Voro alkoi vartioimaan ulko-ovia.

Sirius pujahti heppoisena raollaan olevasta ovesta sisälle ja loikki portaat ylös. Yläkerrassa oli yksi poikienvessa jonne hän livahti. Vessan ikkunoista loisti himmeä kuu. Hän ei koskaan tulisi tottumaan siihen kun koiran lyhyet luut alkoivat kasvamaan sisällä ja sitä törrötti joka puolelta uusia luita.

”Sinä sitten jatkoit tuota… tuota”, nurkassa seisoi James, joka nojasi kärttyisenä seinään. Sirius häkeltyi. ”No, pitihän se nyt jommankumman edes koittaa auttaa Remusta”, Sirius sanoi pyyhkiessään viittansa. Tällä kertaa hän oli päättänyt pysyä omien ajatuksiensa takana.

”Sinä haluat auttaa Remus parkaa”, James sanoi säälien. Sirius jopa kuuli sääliä Jamesin äänessä. ”Oletko sinä ihan tyhmä, totta kai”, Sirius sanoi hyvin yksinkertaisesti. Hän suoristi kaapuaan ja koitti ottaa päättäväisen ilmeen itselleen.

”Sinä tiedät, että minä suutuin ihan kohtuuttomasti”, James sanoi yllättäen ja katseli maahan. Sirius melkein naurahti ajatellessaan tilanteen koomisuutta. Aina niin ylpeä James myönsi kerrankin tehneensä väärin.

”Minä en halunnut suuttua sillä tavalla, mutta se tuntui vaan niin….”, Jamesin sanat juuttuivat kurkkuun eikä hän saanut niitä ulos. Sirius ja James seisoivat kahdestaan siinä hiljaisessa ja hämärässä poikienvessassa ainakin viisi minuuttia ennen kun James avasi suunsa jälleen:

”Ymmärräthän sinä”, James sanoi aneleva katse kasvoillaan. Silmissään hän koitti säilyttää viimeisiä kunnian rippeitä ja vakavoitui hetkessä. ”Sirius. Mehän olemme olleet ystäviä jo kauan?”
Sirius nyökkäsi. Tähän hänen ei tarvinnut sanoa ”ei”

”Mehän tullaan olemaan aina ystäviä?”, James kysyi hätäisenä. Sirius nyökkäsi. Hän alkoi jo rauhoittumaan ja näkemään asioita Jamesin kannalta. ”Kunnes kuolema meidät erottaa”, Sirius sanoi hymyissä suin.

”Ja kauan sen jälkeenkin”, James sanoi voitonriemuisena, mutta murheissaan.

***

”Antaakohan Remus anteeksi?”, James kysyi epävarmana. Sirius kurkkasi nurkan takaa ja näki Remuksen kävelemässä heitä päin. Sirius kääntyi Jamesiin: ”Totta kai.”
”Mutta se oli todellakin ruma temppu sinulta”, Sirius sanoi kääntyen taas vahtimaan Remusta.

James tönäisi Siriusta hellästi. ”Sinähän ajattelit. Ehkä se koirana olo tuo sinulle aivoja”, James sanoi leikkisänä. Sirius hymyili tahtomattaankin. ”Onhan minulla aivot”, hän sanoi ja jäi taas kyttäämään Remusta.

”Kohta se on tässä”, Sirius sanoi Jamesille, joka hieroi käsiään yhteen. ”Tässä sitä mennään”, hän luuli sanovansa, mutta huokaisikin vain rauhoittuakseen.

[Frickeon]

*Seitsemäs osa – Ideasta toteutukseksi


Remus luki kävellessään pientä kirjaa, jonka oli lainannut kirjastosta. Hänellä ei ollut mitään aavistustakaan Jamesin ja Siriuksen tempusta. Hän vain käveli eteenpäin aina siihen asti kunnes hän tunsi Siriuksen käden olallaan.

”Remus”, Sirius sanoi vakavasti. Remus kääntyi hyvin hitaasti ja meinasi alkaa valittaa siitä, että Sirius ei antanut hänelle aikaa lukea kirjaansa. Hän näki Jamesin seisovan nojaillen taaempana. ”Sirius, James?”, Remus kysyi ja lausui Jamesin nimen hiukan katkerasti.

”Niin, me”, Sirius sanoi, kun huomasi, että James ei aikoisi sanoa mitään. Pitkä ja katkeran suloinen hiljaisuus laskeutui humpsahtaen heidän väliinsä. James koitti sovittaa sanojaan suuhunsa, mutta tuntui kadottavan joka lauseensa ja sanansa ennen kuin kerkeäisi sanoa ne Remukselle.

Remus odotti ja odotti, koska uskoi, että jommallakummalla olisi jotain asiaa. Siriuksella mielummin, kuten hän itse ajatteli. Remuksen yllättäen James alkoi puhumaan:

”Remus, kuules…. Minä en sitten yhtään tiedä miten sanoa tätä, mutta.. minä ehkä ylireagoin siellä huispauskentällä… Anteeksi”

Remus kuunteli herkeämättä mitä Jamesilla oli sanottavanaan. Vaikka hän olikin suuttunut itsekin hän alkoi hymyilemään ja lopulta nauroi. ”Ylireagoit? Hyvä, kun et sentään liioitellut”, Remus sanoi hymyillen.

Viimein Sirius ja Jameskin uskalsivat hymyillä ja lopulta nauraa.

***

Ruokapöydässä kaikki neljä istuivat ja söivät lautastaan tyhjäksi. Sirius ja Remus puhuivat siitä kuinka tuo kirja oli inspiroinut Remusta ottamaan selvää omasta tilastaan ja kuinka koko ajan oli kehitteillä lientä, joka lieventäisi muutoksen tuomia harmillisia puolia.

James kehui Peterille kuinka hän oli tylyahossa antanut melkein turpiin Whitterbergille. Ja Peter kuunteli tapansa mukaan kiinnostuneena ja lumoutuneena. Sirius oli kuullut jutun jo tarpeeksi monta kertaa ja koska hän oli itse ollut paikalla hänellä oli oma versio tapahtuneesta.

Remus paasasi Siriukselle kuinka joku päivä hänen sairauteensa keksittäisiin ratkaisu ja hän saisi elää normaalia elämää.

Rauhan, joka nyt vallitsi neljän kaverusten keskellä rikkoi Danien ääni. ”Remus”, Danie sanoi onnellisella äänellä. James koitti pitää naamansa onnellisessa hymyssä muistelemalla sitä kuinka Whitterberg oli lähtenyt livohkaan noin vaan.

”Danie”, Remus sanoi epävarmasti ja vilkaisi Jamesia. James koitti ainakin. Hän ei ehkä näyttänyt kaikkein luonnollisimmalta. Ehkä enemmänkin väkisin kauheaan irveeseen hakatulta kiviveistokselta. Jamesin tavallisesti rento ilme oli karannut kokonaan hallinnasta.

Danie mietti hetken ja katseli huolestuneena Jamesia. ”Onko hän kunnossa?”, Danie olisi halunnut kysyä, mutta hymyilikin hänkin väkinäisesti Jamesille. Danie kääntyi salamana Remuksen puoleen. ”Kuule, Emma on sitä mieltä, että hän tietää miten James voi korjata tilanteen”, Danie sanoi Remukselle, josta tuntui todella typerältä, että Danie ei voinut puhua suoraan Jamesille.

Remus hymyili Jamesille ja oletti tämän kuulleen kaiken, mutta James olikin jatkanut syömistään ja näytti siltä kuin ei olisi perillä maailman menosta ollenkaan. Koitti varmaan häätää viimeisimpiä vihan tunteita pois.

James haarukoi perunamuusia saamatta sitä haarukkaansa. Hän näytti turhautuneelta, mutta silti pelastuneelta, kun ei tarvinnut ajatella mitään muuta kuin perunamuusin nostamista haarukalla. ”Löysää tämä muusi”, hän tokaisi muina miehinä, kun hiljaisuus oli vallinnut hetken aikaa kaikkien keskellä.

****

”Emma siis kutsuu Lilyn tänne”, Sirius toisti. Jotenkin ajatus alkoi kuulostamaan tavattoman tyhmältä mitä lähempänä he olivat sen toteuttamista. Remus nyökkäsi. Hän ainakin luuli ymmärtäneensä.

Daniekin seisoi ryhmän kanssa kasassa. Tuntui oudolta, koska tällä kertaa heitä oli viisi. Peter haukkoi henkeään kauhuissaan. ”Sinun ei ole pakko jäädä”, Danie sanoi. Peter mulkaisi häntä pahasti. Daniella kävi vasta nyt mielessä, että Peter saattoi pelätä menettävänsä paikkansa kelmeissä.

Remus huokaisi rauhallisesti ja katsoi Jamesia. James seisoi tikkusuorana kuin sotilas ja hänen huulensa viipelsivät, kun hän koitti muistella kaikkea mitä hän voisi sanoa. Hänen kauhuun lasittuneista silmistään näki, että hän ei ollut nukkunut ollenkaan.

Siriuksen kaikki siistimisyritykset olivat valuneet hukkaan. James näytti kuin haudasta nousseelta.
Luoja, antaakohan Lily anteeksi Jamesille, kun hän näyttää tuolta, Sirius mietti huolestuneena.
Viimein odotettu hetki tulee käsille ja Emma tervehtii luontevasti Lilyä, joka tulee paikalle verryttelyasussa. James tuijottaa suoraan Lilyä monen hetken ajan. Viimein Sirius tuuppaa Jamesin esiin. Muut asettuvat paikoilleen ja laittavat kädet ristiin Jamesin puolesta.

”Hei”, James sanoo tavoitellen rauhallista ja itsevarmaa ääntänsä. Danie pyörittää silmiään. Remus huokaa hieman, kun huomaa, että James ei ole mitään oppinut. Sirius ei näe asiassa mitään erikoista ja ei ymmärrä ollenkaan muiden outoa reaktiota asiaan.

Lily kääntyy nopeasti vilkaisemaan Jamesia ja tervehtii tätä edes katsomattaan ollenkaan häneen. ”Ai, hei James”, Lily sanoo, mutta on jo katsomassa Emmaa vaativasti.
Emma nostelee olkiaan. En minä tästä mitään tiennyt, Emma koittaa ajatella vahvistaakseen antamaansa kuvaa.

”No mikä oli asiasi Emma?”, Lily kysyy epäillen Emman panosta Jamesin ilmestymiseen. Emmahan on aina ollut omituinen ja luusereiden puolella.

”Halusin puhua kanssasi… Tähtikartan tekemisestä”, Emma sanoi nopeasti. James oli pysähtynyt kokonaan vain katsomaan Lilyä, joka ei näyttänyt pienen tervehdyksensä jälkeen edes huomaavan Jamesia.

”Erittäin huonosti menee”, Sirius sanoi viimein ja läimäytti itseään otsalle. Remus, Danie ja Peter eivät voineet muuta kuin nyökätätä.