Karakia: No hyvä,että tämän kulutetun aiheen seasta löytyy jotain yllättävääkin ^^
Kiitos kommentistasi.Postaan jatkoa nyt.
Sype: Kiitos. Kieltämättä Voldemort tai Lucius olisi ollut hyvä pelon aihe,mutta tämä sopi paremmin Harryn nähtäväksi.
Gandalia: Vau.o.0 Yksi lempificeistäsi? Paremmin et olisi voinut kehua <3
Laitan jatkoa jo nyt ^^
(Upeaa,että sinusta Draco on IC.Sitä minä olen yrittänytkin.)
Frickeon: Saattaa olla,että tähän jonkinlaista Ron/Blaisea vielä kehkeytyy.Mutta vielä en mene lupailemaan mitään.^^
Kiitos kommentistasi!
***************************
A/N: VAROITUS.Söpöilyä luvassa.
Kiitokset Erutikselle JÄLLEEN <3
**************************
OSA 5Draco tunsi, miten ovi osui lujaa johonkin. Heti sen perään kuului tömähdys ja Weasleyn kauhistunut huudahdus.
"SINÄ TAPOIT HARRYN!" hän huusi kurkku suorana.
Draco sulki nopeasti oven ja näki maassa makaavan tajuttoman Potterin.
"Voi helvetti..." Hän mutisi yrittäen peittää lievää hätäännystään.
Sillä hetkellä hän ei oikeastaan edes jaksanut suuttua siitä, että Harry oli salaa yrittänyt urkkia, miten hän pärjäsi mörön kanssa. Mutta oliko Harry nähnyt, miksi Dracon mörkö oli muuttunut?
Dracolla ei kuitenkaan ollut aikaa miettiä asiaa sen enempää. Hän heilautti taikasauvaansa ja Harry nousi leijailemaan ilmaan.
"Mitä sinä teet?" Ron kivahti. "Älä koske häneen!"
"Vien hänet sairaalasiipeen, Weasley", Draco tuhahti.
"Mistä minä tiedän, ettet sinä hakkaa häntä tuolla kulman takana?!" Ron kysyi epäilevästi. Draco muljautti silmiään.
"Ääliö", hän murahti ja lähti kävelemään kohti sairaalasiipeä, Harry tajuttomana vierellään ja Ron valppaana perässään.
Ellei Weasley olisi notkunut heidän jäljessään, Draco olisi luultavasti menettänyt itsehillintänsä ja suudellut Harrya. Vaikka Potter olikin tajuton ja hänen otsaansa ja silmäkulmaansa oli nousemassa melkoiset kuhmut, oli hän silti omalla tavallaan hyvin kaunis.
Tummat, miltei mustat sotkuiset hiukset olivat kasvaneet sen verran, että peittivät alleen Harryn otsassa sijaitsevan salama-arven. Sillä hetkellä toisen silmät olivat kiinni, mutta Draco muisti yksityiskohtaisesti ja tarkasti, minkälaiset rohkelikkopojan silmät olivat. Harryn nenä oli juuri sopivan kokoinen ja mallinen. Hänen huulensa olivat hivenen rohtuneet mutta kauniin muotoiset.
Dracon valtasi valtava halu upottaa kätensä Harryn sekaiseen hiuspehkoon.
"Liiku Malfoy", Ron mutisi hänen takaansa. "Olet melkein pysähtynyt paikallesi, meidän pitää ehtiä perille vielä tänään!"
Draco tuhahti halveksivasti ja tihensi askeliaan. Toisaalta oli hyvä, että Weasley oli keskeyttänyt hänen haaveilunsa. Draco olisi saattanut siinä mielentilassa tehdä vielä jotain harkitsematonta.
Viimein he pääsivät sairaalasiiven kohdalle. Ron avasi kiireesti oven, ja Draco vei Harryn lähimmälle sängylle.
"POMFREY!" Ron huusi hädissään, kuin Harry olisi tehnyt kuolemaa.
Matami Pomfrey ilmestyi työhuoneestaan ripein askelin.
"Mikä nyt on hätänä?" hän kysyi mutta huomasikin samassa Harryn makaamassa sängyllä. "Voi hyvänen aika, Potterko taas?"
"No ei muuten, mutta Malf—”
"Mitäs urkki siellä oven takana, en minä voinut tietää –”
"Olkaa nyt hiljaa kumpikin!" Pomfrey sanoi tiukasti. Ron ja Draco sulkivat suunsa.
Pomfrey teki Harrylle pikaisen tutkimuksen ja hymyili sitten.
"Ei mitään vakavaa, häneltä on vain mennyt taju. Kunnon kuhmun hän ainakin saa, mutta mitään pysyvää vahinkoa ei tapahtunut."
"Koska hän virkoaa?" Ron kysyi vaihtaen painoaan jalalta toiselle.
"Luultavasti vielä tänään, mutta pidän hänet yön yli täällä", Pomfrey sanoi. "Hyvä on", Ron mutisi. Draco tyytyi nyökkäämään. Sitten Pomfrey katosi takaisin työhuoneeseensa.
Heti Pomfreyn poistuttua näköpiiristä Ron loi vihaisen mulkaisun Dracoon, joka nosti kulmiaan kysyvästi.
"Mitä nyt, Weasley?"
Ron ei vastannut mitään, katseli vain Dracoa vihaisena. Lopulta hän kuitenkin luovutti, loi vielä pikaisen katseen sängyllä makaavaan Harryyn ja käveli ovelle.
"Jos kosketkin häneen, Malfoy –”
"Ikään kuin muka tahtoisin."
Ron löi oven kiinni ja pian hänen askeleensa katosivat kuulumattomiin.
Draco käveli ovelle, avasi sen ja vilkaisi käytävälle. Ketään ei näkynyt, joten hän sulki oven ja palasi takaisin Harryn sängyn luo. Hän istui varovasti pedin vieressä olevalle tuolille.
Draco katseli utuinen ilme kasvoillaan edessään makaavaa poikaa.
Harry hengitti hitaasti ja rauhallisesti, huulet kevyesti raollaan ja hänen vahvan rintakehänsä noustessa ylös, alas. Ruipelosta rohkelikosta ei ollut enää tietoakaan. Harry oli nykyään ruumiinrakenteeltaan vantterampi kuin nuorempana, ja lapsenpyöreys hänen kasvoistaan oli kadonnut.
Dracon käsi hakeutui hänen huomaamattaan Harryn poskelle ja silitti sitä varoen. Harryn iho ei ollut yhtä silkkinen kuin hänen omansa vaan hiukan karkeampi.
"Senkin utelias idiootti", Draco totesi, mutta hänen huulillaan karehti hymy. Harry liikahti hiukan, mutta Draco ei vetänyt kättään pois.
"Tietäisitpä vain, Potter", hän sanoi hiljaa huokaisten syvään.
Sitten Draco ei voinut itselleen enää mitään. Hän nousi seisomaan, kumartui Harryn ylle ja painoi huulensa tämän huulia vasten.
Harry ei tietenkään vastannut suudelmaan, mutta silti se tuntui mahtavammalta kuin mikään, mitä Draco oli aiemmin kokenut. Harry maistui etäisesti suklaalle mutta tietysti myös Harrylle itselleen. Dracon huulet sopivat Harryn huulia vasten täydellisesti, aivan kuin ne olisi tehty juuri tätä varten. Potterin suuteleminen sillä hetkellä tuntui Dracosta niin oikealta, ettei hän meinannut irroittaa otettaan lainkaan.
Lopulta hän kuitenkin vetäytyi kauemmas Harryn kasvoista ja virnisti.
"Nyt se tuli ainakin tehtyä", hän totesi ääneen, silitti vielä nopeasti Harryn poskea, kääntyi ympäri ja lähti.
Sairaalasiiven oven sulkeuduttua Harry nousi istumaan sängylle hymyillen samalla leveästi itsekseen.
***
Seuraavana aamuna Harry heräsi kevyeen jomotukseen päässään, mutta muistaessaan edellisen illan tapahtumat hän tunsi olonsa heti paremmaksi. Harry kosketti varoen otsaansa ja silmäänsä. Otsassa ei tuntunut mitään, mutta luultavasti hänen silmäkulmansa sinersi senkin edestä.
Matami Pomfrey ilmestyi huoneestaan ja tutki Harryn pikaisesti. Lopulta hän totesi Harryn olevan kunnossa turvonnutta silmäkulmaa lukuunottamatta. Niinpä Harry päätti lähteä saman tien, jotta ehtisi vielä aamiaiselle ennen ensimmäisiä oppitunteja.
Astuessaan sisään suuren salin ovista Harryn katse harhautui automaattisesti luihuisten pöydän suuntaan, jossa Draco istui vaaleita hiuksiaan haroen. Hän selitti juuri jotain Blaiselle sekä muutamalle muulle vanhemmalle luihuiselle ja Pansy istui aivan kiinni Dracon kyljessä. Dracon eleet näyttivät aivan siltä kuin tämä olisi esittänyt oven avaamista, jonkun pyörtymistä ja kauhistunutta huutoa. Luihuiset purskahtivat nauruun, ja Draco virnisti omahyväisesti muttei huomannut Harrya.
Harry tunsi vihan ja (vaikkei myöntänytkään sitä itselleen) mustasukkaisuuden pistoksen sisällään.
'Malfoy lyö minulta tajun kankaalle, sitten suutelee ja lopulta kuitenkin pilkkaa minua aivan kuten ennenkin. Hän ei ole muuttunut ollenkaan, mokoma lellitty pas—’"Harry! Sinä olet kunnossa!" Hermione huudahti juuri silloin iloisesti. Harry käveli rohkelikkojen pöytään ja söi aamiaisensa rauhassa, katsomatta enää kertaakaan luihuisten pöytään.
***
Sade piiskasi Harryn hiuksia, tuuli yritti pudottaa hänet luudalta ja märkä kaapu liimautui inhottavasti kiinni hänen ihoonsa. Hän oli käyttänyt silmälaseihinsa Hermionen opettamaa Tarttumatum-loitsua, mutta sade oli niin rankkaa, että hänen oli siitä huolimatta vaikea nähdä alapuolellaan harjoittelevia pelaajia.
"Jatkakaa vielä hetki!" Harry huusi heille. "Kohta lopetetaan!"
Hän oli saanut siepin kiinni muutamaa minuuttia aiemmin, mutta tänä vuonna Harry todellakin halusi treenata joukkueensa huippukuntoon.
Eivät he olleet vielä yhtä hyvä kokoonpano kuin mitä Oliver Woodin aikana oli ollut, mutta Ron oli kehittynyt pitäjänä valtavasti eikä enää välittänyt ivahuudoista.
Ginny Weasley ja hänen kaksi ystäväänsä olivat hyviä jahtaajia, vaikka he välillä menettivätkin hyviä maalintekopaikkoja. Lyöjinä olivat Jack ja Dave, viidesluokkalaiset rohkelikot. Molemmat melko hyviä pelaajia, mutta melko hanakoita valittamaan asioista. Fred ja George Weasleykään eivät olleet valittaneet Oliver Woodille yhtä pahasti heidän peliaikanaan.
Kauempana jyrähti voimakkaasti ukkonen, ja Harry vihelsi pilliin. Joukkuelaiset laskeutuivat maahan märkinä ja kylmästä hytisten.
"Joka tapauksessa treenit menivät hyvin", Harry sanoi yrittäen kuullostaa kannustavalta. Todellisuudessa he olivat luultavasti harjoitelleetkin hyvin, mutta Harry ei ollut seurannut heidän peliään kovinkaan tarkasti. Hänellä oli itselläänkin ollut vaikeuksia napata sieppi, sillä Draco Malfoy valtasi hänen ajatuksensa jatkuvasti.
Harry ja Ron lähtivät pukuhuoneista vasta viimeisinä, ja Ron selitti harjoituksista tarkemmin.
"Olisit kuullut Davesonin ja Petersenin valitukset! Oikeasti, yritin yhdessä vaiheessa heittää Alexia kaadolla, mutta hän ehti juuri väistää."
Harry nauroi. "Eivät he kai noin pahoja ole?"
"Ovat ne! Sinä liitelit siellä yläilmoissa etsimässä sieppiä ja säästyit heidän valitukseltaan. Se oli tauotonta!
Täällä on kylmä. Minua paleltaa. Miksei Potter voi jo lopettaa harjoituksia? Mikä hän on olevinaan? Weasleykään ei osaa torjua ollenkaan. Minä haluan jo pois. Eroan kohta joukkueesta", Ron matki tuohtuneena.
"No, he ovat kumpikin aika hyviä lyöjiä", Harry sanoi varovasti.
"Elleivät olisi, minä voisin antaa heille lähtö
potkun joukkueesta", Ron murahti. Harry nauroi taas. Ronin kanssa jutteleminen oli saanut hänen ajatuksensa pois Malfoysta edes hetkeksi ja Harry tunsi olonsa helpottuneeksi.
Hänen hyvä olonsa kuitenkin katosi sillä samalla hetkellä, kun he astuivat sisälle linnan ovista. Draco Malfoy seisoi yksin keskellä eteishallia, heitä odottaen.
"Malfoy", Ron aloitti heti.
"Weasley", Draco totesi halveksien, "minulla on asiaa Potterille, joten voit häipyä saman tien."
Ron näytti uhmakkaalta, ja Harry katsoi Dracoa.
"Sinä voit aivan hyvin sanoa asiasi nyt, eikä Ronin tarvitse lähteä mihinkään."
Draco näytti ivalliselta.
"Niinpä tietysti. Pelastajamme ei voi mennä mihinkään ilman uskollista koiraansa."
"Turpa kiinni, Malfoy, ja sano asiasi", Harry totesi tylysti. Hän muisti yhä elävästi Dracon huulet omiaan vasten ja sen, miten Draco oli esittänyt hänen pökertymistään salista. Niin komea kuin Malfoy hänen mielestään olikin, Harry ei silti sietänyt tämän omahyväistä käyttäytymistä.
"Meidän pitää mennä katsomaan sitä lientä", Draco totesi tyynesti.
Harry oli unohtanut koko juoman. Häntä ei sillä hetkellä huvittanut ollenkaan mennä kaksin Malfoyn kanssa tarkistamaan ystävyysjuomaa, josta ei kuitenkaan tulisi yhtään mitään.
"Unohda se, Malfoy", hän vastasi. "Turha meidän on sen kimpussa rehkiä, koska se ei tule kuitenkaan onnistumaan."
Harry ja Ron lähtivät kävelemään Malfoyn ohi, mutta Draco tarttui Harrya kaavusta.
"Älä unta näe, että otan hylätyn sinun takiasi. Sinä tulet tarkistamaan sen juoman minun kanssani ja sillä siisti."
"Päästä irti minusta, Malfoy."
Harry ja Draco katsoivat toisiaan silmät salamoiden pitkän aikaa. Eteishallissa olisi ollut hiljaista, ellei pihalla jyrisevä ukkonen olisi kantautunut linnan sisätiloihin. Ron katsoi molempia sivummalta.
Lopulta Harry laski katseensa ja rikkoi hänen ja Dracon katsekontaktin.
"Mene edeltä Ron. Käyn katsomassa sitä juomaa", hän mutisi.
"Hyvä on", Ron vastasi hiukan epäröiden ja lähti sitten kapuamaan portaita ylempiin kerroksiin.
Ronin mentyä Draco kääntyi ja lähti portaita alas tyrmiin. Harry seurasi häntä kireä ilme kasvoillaan. He kävelivät ankeaa, soihtujen valaisemaa käytävää vähän matkaa ennen kuin tulivat liemien luokan ovelle. Draco tönäisi oven auki ja he katsoivat sisälle.
Luokassa oli pilkkopimeää ja hivenen aavemaista. Pöydillä olevista noidankattiloista nousi utuista savua, ja loihditut liekit kattiloiden alla pitivät hiljaista, tasaista rätinää.
"Sinun jälkeesi", Draco totesi kohteliaasti ja väistyi Harryn tieltä.
"Valois", Harry mutisi ja meni sisälle luokkaan. Hän etsi taikasauvastaan tulevan valon avulla seinillä olevat soihdut ja sytytti ne.
"Pimi", hän sanoi sitten ja taikasauvan kärjessä lepattanut valo sammui. Harry laski taikasauvansa hänen ja Dracon noidankattilan viereen.
Draco tuli luokkaan ja käveli heidän pöytänsä luo.
Kattilassa kiehuva liemi tuoksui piparmintulle, joka ei Harryn mielestä sopinut siihen tilanteeseen lainkaan.
Draco sekotti juomaa puulusikalla.
"Nyt voimme lisätä tuliviskin. Tämä juoma on ainakin vielä ihan ohjeen mukaista", hän totesi.
Harry ei sanonut sanaakaan, nyökäytti vain päätään ja kävi hakemassa pienen pullon Kalkaroksen varastokaapista. Hän ojensi pullon Dracolle vilkaisemattakaan poikaa.
"Kiitos", Draco tokaisi ja kaatoi pullon sisällön noidankattilaan. Juoma sihisi hetken aikaa ja muuttui sinisestä vihreäksi.
Draco jatkoi liemen sekoittelua, Harry naputteli kengällään lattiaa ja vilkuili seinille.
"Potter", Draco aloitti. Harry ynähti kysyvästi.
"Mikä hemmetti sinua vaivaa?"
"Ei minua mikään vaivaa...", Harry sanoi hiljaa jalkojaan tuijottaen. Draco pyöräytti silmiään.
"No mitä sinä mietit?"
Harry tuhahti ja katsoi sitten Dracoa silmät kapeina viiruina.
"Jos nyt välttämättä haluat tietää, niin mietin, millainen ihminen lyö toiselta tajun kankaalle, vie sitten sairaalasiipeen, suutelee niin kuin maailmassa ei muita olisikaan ja seuraavana päivänä pitää pilkkanaan ystäviensä kanssa", hän sanoi kovalla äänellä. Dracosta tuntui, kuin joku olisi lyönyt häntä. Hänen ajatuksensa menivät totaalisesti sekaisin, ja hän tuijotti Harrya kauhun ja hämmästyksen sekaisin ilmein.
'HELVETTI.'Lopulta Draco sai ajatuksensa koottua ja katsoi Harrya kulmiaan kohottaen.
"Taisit saada pahemman tällin kuin luulinkaan", hän totesi yrittäen tavoittaa ivallista äänensävyä. Harry katsoi Dracoa uhmakkaasti.
"Sinä tiedät aivan hyvin, etten minä keksinyt sitä omasta päästäni!"
"Sano sitten yksikin hyvä syy, miksi minä suutelisin sinua?!"
Harry hiljeni hetkeksi. Miksi Malfoy oli suudellut häntä? Sitä Harry ei tosiaankaan tiennyt.
Siitä hän kuitenkin oli varma, ettei ollut kuvitellut asiaa. Hän muisti elävästi, miltä Dracon huulet olivat tuntuneet hänen omiaan vasten. Sitä tunnetta hän ei pystynyt sanoin kuvaamaan.
"Sitä minä en tiedä. Kerro sinä."
Draco avasi suunsa vastatakseen Harrylle jotain piikittelevää tämän "likaisista fantasioista", mutta katsottuaan hetken suoraan toisen epätavallisen vihreisiin, ilmeikkäisiin silmiin, hän ei pystynytkään siihen.
"Minkäköhän takia joku yleensä suutelee toista ihmistä?" Draco tyytyi kysymään hiljaa. Sitten hän kääntyi kannoillaan ja lähti luokasta jättäen Harryn yksin ristiriitaisten ajatustensa kanssa.