Suojelija, PG-13/R, H/D, päiv. 28.3

[Dory]

Kirjoittaja: Dory-täti taas kerran.
Ikäraja: PG-13 tai R joskus tulevaisuudessa.
Genre: Sekametelisoppa. Slash nyt ainakin. Varmaan jotain romance/drama/humor väliltä.
Paritus: Harry/Draco aina vain. Kymmenen pistettä sille, joka bongaa tästä lempi hetparitukseni. ^^
Beta: Erutis (FinFanFunista)


A/N: Tämä ensimmäinen osa syntyi juhannusyönä parissa tunnissa. Taso sen mukaista.
Tämä on ficci, jonka olen kirjoittanut vain ja ainoastaan itselleni. Paitsi kolmannen osan, joka on sara-kultaselleni, joka luki nämä kaksi ensimmäistä osaa ennen muita. Thänks, hani.



Ensimmäinen osa


Harry Potter istui pomonsa toimiston ulkopuolella ja heilutteli jalkojaan hermostuneena. Hän ei ollut käynyt pomonsa toimistossa kuin neljä kertaa koko auroriaikanaan. (Tosin hän oli ollut aurorina vasta pari vuotta.) David Vance hoiti asiansa yleensä niin, ettei hänen tarvinnut kutsua ketään toimistoonsa. Kukaan ei tiennyt miksi hän teki niin, mutta kaikki osastolla työskentelevät olivat tottuneet ja mukautuneet pomon pieniin omituisuuksiin. Itse asiassa aurorien kannalta oli vain helpompaa, kun ei tarvinnut ravata koko ajan työpisteen ja pomon toimiston väliä toimittamassa milloin mitäkin mitätöntä asiaa.

Harry painoi hiuksiaan vaistomaisesti lyttyyn. Kenenkään ei tarvinnut muistaa, että hän oli ah-niin-suuri Harry Potter, koko velhomaailman juhlittu sankari. Olisi enemmän kuin mukavaa, jos ihmiset vain unohtaisivat sen ja antaisivat hänen hoitaa työnsä.

Viileä naisääni tunkeutui Harryn tajuntaan. ”Herra Potter, voitte mennä sisään.” Hän vilkaisi ohimennen tiukkailmeistä naista, joka kopisteli tiehensä vaivautumatta edes nyökkämään tervehdykseksi ja kurkisti sitten sisään pomonsa toimistoon.

~***~

”Lesley, kutsu Harry sisään”, David Vance sanoi sihteerilleen, joka tapansa mukaan hössötti hänen ympärillään; kaatoi lisää kahvia, suoristi solmion, järjesteli papereita hänen työpöydällään. ”Ja kun olet sen tehnyt, käy vaikka kahvilla.”

Lesley työnsi silmälasejaan ylemmäs, sipaisi ruskean hiussuortuvan takaisin korvan taakse ja näytti niin tehdessään hyvin paheksuvalta. ”Oletteko nyt aivan varma, että minun on viisasta lähteä? Tehän tiedätte että voitte luottaa minuun ja – ”

David pudisti päätään. ”Lesley-kiltti, minulla on asiaa vain ja ainoastaan Potterille. Mene sinä vain kahville. Ja tuo tullessasi suklaadonitsi, ole niin kiltti.”

”No, tehän olette pomo”, Lesley sanoi sellaisella äänellä, että David tiesi saavansa katsella mökötystä vähintään seuraavat kaksi päivää. Juuri sillä hetkellä hän ei kuitenkaan jaksanut ajatella sitä. Häntä väsytti ja hän halusi vain saada tämän päivän pulkkaan. David vilkaisi työpöytäänsä, joka oli moitteettomassa järjestyksessä Lesleyn jäljiltä. Hän oli alunperin palkannutkin naisen sihteerikseen nimenomaan järjestelmällisyyden vuoksi. Työ auroriosaston päällikkönä vaati veronsa, eikä hänellä yksinkertaisesti riittänyt aikaa tai kärsivällisyyttä paikkojen siistinä pitämiseen.

”Päivää, herra Vance. Teillä oli asiaa minulle?” Ääni keskeytti Davidin mietteet ja hän kohotti katseensa. Nuori, tummahiuksinen mies kurkisti sisään hänen toimistoonsa.

”Niin, tule vain sisään. Ja sulje ovi.”

Nuori mies teki työtä käskettyä. David selasi hetken papereitaan ja viittasi sitten toista istumaan.
”No niin, Harry. Sinä et ole ollut aurorina kauan, mutta tietyistä syistä sinua arvostetaan laajalti.”
Harry nyökkäsi hymyillen, mutta David ehti erottaa vihreissä silmissä synkän välähdyksen. Hän hymähti itsekseen. Nuori Potter oli melkoisen ylpeä luonne ja olisi halunnut edetä urallaan ansioidensa, ei pelkän kuuluisuuden takia. Mutta jos Davidilta kysyttiin, Pimeyden lordin tappamisessa oli ansioita vaikka koko joukko-osastolle auroreita.

”Olen saanut ylemmiltä tahoilta tehtävän ja käskyn laittaa sitä hoitamaan tämän hetken paras ja kokenein aurorini, jos vain mahdollista. No, Tonks on Siperiassa jäljittämässä niitä kahta kuolonsyöjää, joten tehtävä lankeaa sinulle. Kokemusta sinulla ei ehkä ole, mutta pääsit kokeista läpi huippuarvosanoin. Ja mikä tärkeintä, ihmiset luottavat sinuun.”

”Kiitos, herra Vance, mutta olisihan esimerkiksi Johnson tai Jordan. He ovat minua kokeneempia ja suoriutuisivat varmaan paljon paremmin...”, Harry muistutti hiukan hämillisen näköisenä kehuista.

David hymyili ilkikurisesti. ”He ovat häämatkalla, etkö muista?”

Harry ei voinut olla virnistämättä. ”Mitä, eivätkö he ole vieläkään palanneet?”

”Eivät. Sain tänään pöllöpostia heiltä. Aikovat viipyä kuulemma vielä viikon.”

”No, siinä tapauksessa minun ei kai auta muu kuin suostua. Millainen tehtävä on kyseessä? Jäljitystä vai yksinkertainen pidätys?”

David vakavoitui ja loi arvioivan silmäyksen alaiseensa, joka näytti kaikesta huolimatta olevan jokseenkin innoissaan. ”Ei mitään sellaista. Puhumme suojaustehtävästä.”

Harry rypisti kulmiaan. ”Suojaus? Tarkoitatko, että minun pitäisi suojella jotakin?”

”Ei jotakin, vaan jotakuta”, David vastasi kohottaen toista kulmaansa.

Harryn kasvoille ilmestyi ahaa-ilme. ”Jotakuta tärkeää henkilöä, jonka henki on vaarassa?”

”Kyllä, niinkin voisi sanoa. Käsittääkseni tunnet tämän henkilön ennestään. Hän toimi meille arvokkaana tietolähteenä Sodan aikana, ja nyt entiset kuolonsyöjät ovat ilmeisesti saaneet selville hänen toimenkuvansa. Johto yritti saada hänet lähtemään jonnekin ulkomaille, mutta hän kieltäytyi jääräpäisesti lähtemästä kotoaan. Jos minulta kysytään, niin onhan se ihan ymmärrettävää. Kukapa haluaisi jättää sellaisen sukukartanon pelkkien kotitonttujen hoitoon?”

Davidin puhuessa Harry oli kalvennut ja hänen ilmeensä oli jokseenkin kauhistunut. ”Ei, herra Vance. Te ette voi tarkoittaa...”

”Kyllä. Minä tarkoitan Draco Malfoyta.”

[Tundrah]

Jotkut tarinat ovat kovin tökeröitä alussa, mutta tämä kertoi kaiken oleellisen lähtökohdasta. Teksti sai mielenkiinnon heräämään, ja mikä parasta, se ei pyörinyt vain ja ainoastaan Harryn navan ympärillä. Olit kuvaillut pomoa ja sihteeriä hyvin, jolloin ympäristö tuntui aidommalta. Juonen alku ei ole kauhean yllättävä (olen lukenut samanlaisia), mutta toivottavasti siihen tulee jatkossa jotakin mutkikkaita ja salaperäisiä käänteitä jotka kääntävät kaiken ylösalaisin ja saavat sisuskalut kuplimaan... öh, juu. Rauhoitun ;D.

Hienoa että jaksat kirjoittaa loistavia tarinoitasi. Odotan innolla jatkoa!

Ja olikohan tuo mainitsemasi lempiparitus Johnson/Jordan?

[Frickeon]

Tämähän oli jännä.

Minä totta vie pidän kirjoitustyylistäsi. Ja jos en ennen tätä ole sinua fanittanut niin totta vie sen nyt aloitan.

Ei ole paljoa sanomista tästä. Mahtavaa ja jatkoa tulemaan. ^^

-Frickeon

[Sype]

Tämähän oli hyvä! ^^

Joo, minäkin olen lukenut tällä juonella liikkeelle lähteviä ficcejä. Teksti eteni todella hyvin ja alusta tuli mieleen Colferin kirjoitustyyli (voi johtua siitä, että juuri luin Artemis Fowl: Opalin kosto -kirjan loppuun). Colferhan kirjoittaa tuolla lailla monen ihmisen näkökulmasta saman ajankohdan.

Kuten Tundra jo mainitsi: lempiparituksesi taitaa olla Johnson/Jordan?

Jatkoa odotellaan. ;D

[Dory]

Tundrah: Hah, et uskokaan kuinka hauskaa minulla oli tuon sihteerin kanssa. ^^ Minulla on jossain kunnon muistiinpanot kyseisestä naisesta. Voi olla, etten tee niillä mitään, mutta eihän sitä koskaan tiedä...
Juu, olen niitä juonenkäänteitä vähän jo miettinyt, pitää toivoa että suunnitelmani onnistuu.
Ja kyllä, Johnson/Jordanhan se on. Lempihetparitukseni. ^^
Kiitos, täti-kultaseni.

Frickeon: Fanittanut? O.o Nyt sait tädin pienen mielen ihan sekaisin. Wihii. Mutta juu. Jatkoa tulee varmaan ensi viikolla. Jos olette kilttejä. ^^

Sype: Colfer? Oi, kiitos. Olen otettu. Rakastan Colferin tekstejä. Hän on Rowlingin, Tolkienin ja Eddingsin ohella lempikirjailijani. Harmittaa, etten ole vielä saanut käsiini Opalin kostoa.
Jep, J/J:hän se. ^^
Olkaa kiltisti, niin laitan jatkoa.

Kiitos teille kaikille vielä näin yhteisesti. *halii kaikki*

[sara]

sara salaluki nämä ekat osat *wirn* Haa! Täällä on vasta ensimmäinen luku ^^'' Voiii.. Minä niin haluan lukea sen kolmosen, njiinjh *odottaa kovasti*

Mutta minä pidän tästä luvusta kovasti. Tämä on tälläinen hyvä aloitusluku ^^ Ja minä rakastan noita pikkuminismaali yksityiskohtiasi *hymyä* Niistä pidän eripaljon

Ja niin kun Risku jo tuossa huomautti niin minäkin voisin ryhtyä fanittamaan Doryn tekstejä. Varsinkin kolmatta lukua ;D

Ja jatkoa toivon, toivon oikein paljon ^^

[Dory]

A/N: Ilmeisen kiltisti olette olleet. ^^ Päätin olla kiva täti. Ja kiitos sara kommentistasi. Pikkuminismaali yksityiskohtani? Ai siellä on semmoisiakin. Kiva. Jo toinen fani? Aaak. Paineita.
Kiitän edelleen betaani Erutista, sekä Fenkolia ja saraa. *halii kaikki*


Toinen osa


Draco Malfoy oli kyllästynyt. Aivan todella kyllästynyt. Hän vain lojui takkahuoneen sohvalla ja tuijotti tuleen. Kukaan ei osannut sanoa, kauanko sitä oli kestänyt. Ei niin, että kukaan olisi todella välittänytkään, eihän talossa edes ollut ketään hänen lisäkseen. Paitsi kotitonttuja... Draco tuhahti itsekseen. Paljonpa niistäkin oli seuraa. Kipittivät vain tuomassa ruokaa tai sytyttämässä takan... Aivan niin kuin kotitonttujen kuuluikin.

”Draco-herra?” Kimeä, hermostunut ääni tunkeutui Dracon ajatuksiin. Hitaasti hän käänsi katseensa kotitonttuun, joka keikkui kantapäillään hiukan pelokkaan näköisenä.

”Minähän sanoin, ettei minua saa häiritä”, Draco mutisi kääntäen katseensa taas liekkeihin.

”Voi, Dusty tietää sen. Mutta Draco-herralle tuli vieras ja...”, Dustyksi itseään kutsunut kotitonttu änkytti silmät suurina.

”Vieras?” Draco kysyi hätkähtäen. Nykyään juuri kukaan ei käynyt hänen luonaan. Viimeisin vieras taisi olla se typerä aurori, joku Vance, joka vaatimalla vaati Dracoa lähtemään kartanosta jonnekin ”turvalliseen paikkaan”. Ja paskanmarjat. Draco jos kuka tiesi, että kotonaan hän oli parhaassa turvassa kuolonsyöjiltä. Lucius Malfoy oli aikanaan asentanut kartanoon melkoisesti erilaisia suoja- ja hälytysloitsuja.

”Niin. Dusty sanoi herralle, ettei Draco-herraa saa häiritä, mutta herra ei kuunnellut, ei. Herra vaati saada tavata Draco-herran välittömästi”, Dusty lärpätti tarkkaillen samalla Dracon ilmeitä pelokkaan näköisenä.

”Hmm. Sano tälle... herralle, että tulen aivan pian. Pyydä häntä odottamaan salissa.”

~***~


Harry katseli ympärilleen salissa, johon hermostuneen oloinen kotitonttu oli hänet ohjannut. Tyyli oli taattua Malfoyta, hyvin ylellistä ja loisteliasta. Seinillä riippui muotokuvia Malfoy-dynastian jäsenistä. Ne katselivat Harrya paheksuvan näköisinä ja supisivat keskenään, mutta hän ei jaksanut juuri sillä hetkellä välittää.

Sen sijaan hän mietti tehtäväänsä ja Davidin sanoja. ’Ja mikä tärkeintä, ihmiset luottavat sinuun.’ Hän naurahti itsekseen. Niin, ehkä tavalliset ihmiset luottivat häneen. Hyvät, tavalliset noidat ja velhot. Mutta Draco Malfoy... Ei, Draco oli niin kaukana tavallisesta kuin vain voi olla. Joten miten ihmeessä hän pystyisi hoitamaan tehtävänsä kunnolla?

Oven narahdus havahdutti Harryn ajatuksistaan, ja hän nosti katseensa. Draco ei ollut muuttunut ulkoisesti kovinkaan paljon sitten seitsemännen kouluvuoden, mutta jotain erilaista hänessä silti oli. Harry siristi silmiään ja mittaili vaaleahiuksista miestä katseellaan. Hän ei kuitenkaan saanut selville, mikä Malfoyn perillisessä oli muuttunut.

”Jaahas. Potter. Tapaamme taas.” Kuuli aivan selvästi, että Draco yritti peittää hämmennyksensä viileän äänen taakse.

”Niin. En olisi uskonut, että tämä päivä vielä koittaa”, Harry vastasi hymyillen vinosti.

Draco asteli hitaasti Harryn viereen ja suuntasi sitten läpitunkevat siniset silmänsä toisen vihreisiin. ”En olisi minäkään. Ja silti, sinä olet nyt siinä.”

Harry ei voinut olla virnistämättä Dracon sanoille. ”Onpas sinulla terävä huomiokyky. Olen aivan hämmästynyt. Kyllä, minä olen tässä. Ellei tämä ole pahaa unta, mikä ei ole kovin todennäköistä.”

”Pahaa unta? Jos tämä on uni, tämä on harvinaisen mielenkiintoinen uni. Nyt, saanko tiedustella mitä sinä teet täällä?” Draco kysyi kohottaen toista kulmaansa aavistuksen. ”Käsittääkseni me emme ole koskaan olleet ystäviä ja tällaisella yllätyskäynnillä on pakko olla jokin syy.”

”Olet käsittänyt aivan oikein”, Harry naurahti, mutta vakavoitui jatkaessaan: ”Tosiaan, minulla on tähän syy. Ja hyvä sellainen. Mutta ennen kuin selitän... Voisimmeko me mennä jonnekin muualle puhumaan? Tämä huone on aavemaisen iso.”

Nyt oli Dracon vuoro virnistää. ”Tämäkin päivä koitti. Pelastaja-Potter pyytää minulta jotain. Mutta aivan kuinka vain, mennään vaikka takkahuoneeseen.”

Harry seurasi Dracon näyttäessä tietä ja hymyili. ”Olenhan minä pyytänyt sinulta monia asioita vuosien varrella. Muun muassa jättämään minut rauhaan ja pitämään pääsi kiinni. Ja muistaakseni et ikinä toteuttanut yhtäkään pyynnöistäni.”

Draco naurahti. Tai siltä se ainakin Harrysta kuulosti. Toisaalta, sehän olisi aivan hyvin voinut olla yskähdys tai tuhahdus. Hän kohautti olkapäitään itsekseen ja keskittyi sitten katselemaan paikkoja Dracon johdattaessa heitä takkahuoneeseen.

Malfoyden kartano oli melko lailla sellainen, kuin hän oli kuvitellutkin. Näki, että kaikkeen oli käytetty paljon rahaa. Porraskaide oli tummaa puuta ja se oli lakattu kiiltäväksi. Eteisaulan katosta roikkui kynttiläkruunu, mutta ihme kyllä se ei ollut lainkaan mauton, vaikka niin olisi saattanut kuvitella. Ja vaikka kartano oli epäilemättä hyvin vanha, portaat eivät narahdelleet ollenkaan heidän noustessa yläkertaan.

Yläkertaan päästyään Draco ohjasi heidät takkahuoneeseen, joka Harryn yllätykseksi oli sisustettu lämpimillä väreillä. Hän ilmaisi hämmästyksensä ääneen saaden Dracon tuhahtamaan huvittuneesti.

”Malfoyt eivät ole koskaan sellaisia kuin voisi odottaa.”

”Ahaa, onko olemassa sellainenkin sääntö? Kiva kun minullekin kerrotaan. Kun nyt oikein muistelen, niin sinä olet ollut aina sellainen kuin olen odottanutkin. Ilkeä, ylimielinen kusipää”, Harry sanoi melkein hilpeällä äänellä.

Draco yritti peittää hymyään. Hän viittasi Harrya istumaan toiseen upottavan näköisistä nojatuoleista.

”No niin. Sinä sanoit, että tähän vierailuun on syy.”

Harry istahti Dracon osoittamaan tuoliin ja teki olonsa mukavaksi, ennen kuin aloitti: ”Niin sanoin. Mistä aloittaisin? No, oletan sinun tietävän, että olen aurori.”

Draco nyökkäsi hitaasti. ”Kukapa ei tietäisi sitä? Menneisyytesi huomioon ottaen se on ainut mahdollinen ammattivalinta.”

Harry hymähti melkein kuin itsekseen. ”Tosiaan. Muistele nyt kulunutta viikkoa. Kävikö täällä eräs toinen aurori?”

”Itse asiassa kävi. Tiistaina, jos oikein muistan. Selitti jotain vaarallisista kuolonsyöjistä ja piiloutumisesta. Piti minua varmaan tyhmänä. Minähän se parhaiten tiedän, kuinka vaarallisia kuolonsyöjät voivat olla”, Draco vastasi, ja jos oikein tarkkaan katsoi, pystyi näkemään melkein surullisen välähdyksen tämän silmissä.

”Jos käsitin oikein, sinä kieltäydyit lähtemästä minnekään ja vannoit pysyväsi täällä kartanossa.” Harryn ääni oli huvituksen ja ärtymyksen sekainen.

Dracon silmät kaventuivat, kun hän vastasi: ”No totta helvetissä vannoin. Sanohan, Potter... Lähtisitkö sinä karkuun?”

”Malfoy, nyt ei ole kyse siitä, mitä minä tekisin”, Harry huomautti kuivasti.

”Ole sitten ystävällinen ja kerro, mistä tässä sitten ON kyse!” Draco melkein huusi ja nousi seisomaan.

”Minä yritän koko ajan! Helvetti, Malfoy. En tiedä, mitä minun pitäisi sanoa.” Harry pudisti päätään itsekseen, mutta päätti sitten jatkaa: ”Pomoni, siis herra Vance, oli sitä mieltä että sinä... tarvitset suojelijan. Jonkun, joka on koko ajan varuillaan kuolonsyöjien hyökkäyksen varalta. Ja jostain kumman syystä hän lähetti minut.”

Draco jähmettyi paikalleen. Harry kuuli tiheän hengityksen, mutta muuten toinen ei päästänyt ääntäkään vähään aikaan. Hetki venyi ja venyi, kunnes viimein Draco mutisi yhteen puristettujen huulten välistä: ”Suojelija? Ei hitossa. Pitävätkö ne minua siellä aivan avuttomana?”

”Etkö sinä sitten ole?” Harry ei voinut olla kysymättä, mutta nähtyään Dracon ilmeen hän vakavoitui. ”Ei kun ihan totta, Malfoy. Olet kuitenkin tehnyt ministeriölle arvokkaan palveluksen ja siellä ollaan huolissaan sinun turvallisuudestasi.”

”Minun turvallisuudestani? Olen aina osannut pitää huolen itsestäni, jos niikseen tulee.”

”Ahaa. Mitä varten Crabbe ja Goyle sitten olivat?”

”Äh, Potter. Ei takerruta pikkuseikkoihin.”

”Kuule, pomoni tappaa minut jos menen takaisin ja sanon, että annoin sinun ajaa minut ulos. Olisit kerrankin järkevä, Malfoy.” Harry puhui melkein epätoivoisella, anelevalla äänellä.

Draco tuijotti liekkeihin ja punnitsi vaihtoehtoja päässään. Hetken kuluttua hän kääntyi Harryyn päin ja loihti kasvoilleen sen saman, ylimielisen haastavan virneen, joka oli tehnyt kiusaa Harrylle niin monta vuotta. ”Luuletko tosiaan kestäväsi täällä kovin kauan, Potter?”

[Frickeon]

.......

Mitäs tästä keksisi muuta kuin ylistäviä adjektiiveja. *Miettii*

Hyvä juoni, loistavat dialogit (Riksu arvostaa tätä), Malfoyn kartano ^^ ja helppo lukuisuus.

Ja kyllä Dory, minä alan fanittaa sinua. ;D
Minusta on tullut Dory fani.

-Frickeon

[Sype]

Tämä oli mahtavaa tekstiä! Kiinnostavalla, hyvällä tavalla kirjoitettu, jaksaa lukea... *ylistää*

Todella hyvä.. Juonikin on tähän mennessä ollut hyvä. Tämän tyylisiä olen joskus lukenut, mutta siitä on jo aikaa. Draco ja Harry olivat juuri sellaisia, joiksi heidät voisi kuvitella. ;D

Betallesi pisteitä.. Virheitä en huomannut.

Jatkoa tulemaan..

[Tundrah]

Hienoa, Dory-täti, hienoa! Harryn ja Dracon kohtaaminen oli juuri sellainen kuin sen olisi voinut kuvitellakin olevan.

Jatka tätä pian, jooko... haluan tietää miten kauan Harry kestää kartanossa!

[sara]

Jeee!! Minä ehdin! Näen vielä kolmannen osan aamunkoiton tuoreena, kuin pulla!! ;D ... Öh... "sara-pulla".. No, joo XD

Mutta Dorynfanitus jatkuu! ^^'' Pidän tästäkin osasta. Draco(liikaa slashia, en enää osaa kuvitella sitä Malfoyksi..) on oikein kiva.. Tai kiva ja kiva, mutta hahmona kiva. Yritä tajuta Ja tämä oli myös mukavan pitkä luku. Tuo mahtava taito, joka minulta puuttuu..

Ja odotan innoissani kolmatta osaa.. Jos siinä vaikka tapahtuisi jotain... Vii, paha sara ja likainen mielikuvitus, mutta silti ^^'' Kolmas osa on kumminkin ihana oli se millainen tahasa. Koska se on omistettu minulle *pää pilvissä*(kuvainnollisesti, en käytä mitään aineita, siis ;D)

[Dory]

Frickeon: Apua, minä en kestä tuota fani-juttua. Tajuatteko, millaiset paineet minulla nyt on? x) Ehe ehe. Mutta kiitos kommentistasi.

Sype: Juu, kiitos kiitos vain. En oikeasti osaa vastata näihin kehuihin mitään järkevää... Mutta ihanaa, jos tykkäät. (Välitän terveiset betalleni. ^^ Erutis on kyllä paras.)

Tundrah: Tämä täti on mielissään, kun tästä tykätään. ^^ Te tädit kehutte minut pilalle.
Jatkoa tulee juurikohtanyt. ^^ Kun se tuli betaltakin äsken.

sara: Minähän lupasin pantata sitä kolmatta osaa sinun paluuseesi saakka. Vaikka ei minun kyllä tarvinnut, kolmas osa tuli vasta äsken betalta.
Te "fanit" olette ihan höpsöjä. Tässä ei ole mitään fanitettavaa. Pöh pah.
Kolmannessa osassa ei vieläkään tapahdu mitään, koska olen ilkeälaiskapaska. Jep. Mutta kiitos, kultaseni.

Kiitos teille kaikille! Kolmas osa tulee tässäkohtanyt. *haliruttaa kaikki*

[Dory]

A/N: Tässä se tulee. Kiitokset lähtevät Fenkolille ja Erutikselle, jotka molemmat ovat olleet uskomattoman kannustavia. <3 Ja tämän kappaleen loppua ei olisi ilman Fenkolia. Se minun alkuperäinen loppuni töksähti vähän ja Fen ehdotti parannusta. ^^
Tämä osa on siis omistettu sara-kultaselleni, joka teki minut hyvin, hyvin iloiseksi koelukiessaan kaksi ensimmäistä osaa. *halii saran* Kiitos.

Kolmas osa

Harry saapui aurorien päämajaan puoli kuuden aikaan, kun David oli jo lähdössä. ”Herra Vance, odottakaa!”

”Harry, sinä tulit jo. Odotin raporttiasi vasta huomenna”, David sanoi yllättyneenä kääntyen kokonaan Harryn puoleen.

”Kyllä, herra Vance, pomo. Tulin vain ilmoittamaan, että te ette näe minua vähään aikaan täällä töissä.” Puhuessaan Harry virnisti ja heilautti kättään.

David kohotti kulmiaan yllättyneenä. ”Sait Malfoyn suostumaan järjestelyhin? Jos totta puhutaan, en uskonut että hän antaisi periksi tappelematta.”

Harryn virnistys muuttui entistä leveämmäksi hänen selvittäessään käyntinsä pääpiirteet.

David nyökkäili Harryn puhuessa ja näytti loppua kohden yhä huvittuneemmalta. ”Vai niin. Emme olleet siis aivan väärässä valitessamme sinut tähän tehtävään.”

”Anteeksi? Minä luulin, että te henkilökohtaisesti valitsitte minut.” Harry rypisti otsaansa ja laittoi kätensä puuskaan tuijottaen Davidia kummastuneena.

David yskähti ja näytti hetkisen hiukan nololta. ”Niin, siis piti sanomani että minä en ollut aivan väärässä valitessani sinut tähän tehtävään. Suonet anteeksi, minulla on ollut pitkä päivä ja olen hiukan väsynyt... Taidankin tästä lähteä. Tuota noin, hyvää illanjatkoa.” Sen sanottuaan David nyökäytti päätään ja pyyhälsi pois jättäen Harryn yksin hyvin hämmentyneiden ajatustensa kanssa.

***

Draco nauroi. Se oli hyvin harvinainen näky kenen tahansa mittapuulla. Nauraessaan hän onnistui säikäyttämään pari kotitonttua, jotka olivat matkalla keittiöön valmistamaan illallista. Nauru ei kuitenkaan ollut täysin onnellista ja vapautunutta naurua, mutta kun otti huomioon kenestä oli kyse – Draco Malfoysta, Merlinin tähden – oli se aikamoinen juttu.

Draco ei oikeastaan itsekään tiennyt, mille nauroi. Pienen hetken hän oli ajatellut, että Potterin käynti liittyi jotenkin siihen, mutta sellainen ajatushan oli naurettava. Yksinkertaisesti naurettava. Eihän Potterin käynti mitenkään voinut saada häntä... iloiseksi? Ei, mahdotonta.

Naurun lakattua (siihen meni kyllä melkoisen pitkä tovi) Draco ryhtyi pohtimaan tarkemmin sitä, mihin oli ryhtynyt. Saman katon alla Potterin kanssa? Olkoonkin, että katto oli hänen. Sillä hetkellä se oli tuntunut hyvältä ajatukselta, mutta voisivatko he tosiaan asua saman katon alla... Viikkoja? Kuukausia? Draco ei ollut tullut edes kysyneeksi, kauanko Potter olisi hänen seuranaan. Tai suojelijanaan, kuten tämä itse oli sanonut.

”Mikäs vetää Malfoyn ilmeen noin miettiväiseksi?” Harry oli tullut takaisin ja seisoi nyt ovensuussa virnuillen ikään kuin tietäisi jotain, mitä Draco ei tiennyt.

Draco veti kasvoilleen tutun ylimielisen virneensä vastatessaan: ”Voi, ei mikään erityinen. Mietin vain, mihin huoneeseen sijoittaisin sinut. Malfoyn kartano on aika iso paikka, kuten olet varmaankin jo huomannut.”

Harry rypisti kulmiaan. ”Tietysti haluan mahdollisimman lähelle sinun huonettasi. Eihän minusta ole mitään hyötyä, jos nukun toisella puolella taloa.”

Harryn sanat saivat Dracon kohottamaan kulmiaan ja hymähtämään. Hän seurasi mielenkiinnolla, kuinka Harryn korvat punehtuivat hiukan ja tämän kasvoille nousi eittämättömän ärtynyt ilme.

”Malfoy, sinä tiedät etten tarkoittanut sitä niin. Ajatteletko aina noin kaksimielisesti?”

”Minä en sanonut mitään, Potter.”

”Et niin. Mutta kuulin kun ajattelit.”

Pienen hetken, ehkä noin minuutin ajan miehet katselivat toisiaan, Harry äsyyntyneenä ja Draco huvittuneena. Harry oli se, joka käänsi katseensa ensiksi sivuun ja rikkoi hiukan kiusalliseksi käyneen hiljaisuuden.

”Ei kun ihan totta. Näytä nyt minulle huoneeni. Ei muuten, mutta tämä laukku painaa aika helkkaristi.”

Vasta nyt Draco kiinnitti huomiota painavan näköiseen kassiin, jota Harry kantoi oikealla olallaan. Toinen oli ilmeisesti käynyt kotonaan hakemassa tavaroitaan ja vaihtamassa vaatteet. Työkaapu oli vaihtunut mustiin farkkuihin ja punakeltaiseen T-paitaan. Draco hymähti itsekseen. Rohkelikko oli aina rohkelikko, vaikka voissa paistaisi.

”Hei, kuuntelitko sinä minua ollenkaan?” Harryn äänessä oli taas pientä ärtymystä ja hän liikehti hiukan levottomasti.

”Joo, kuuntelin minä. Tänne päin”, Draco sanoi lopettaen tarkastelunsa ja kääntyi näyttämään tietä, jo toisen kerran sinä päivänä. Hän johdatti heidät ylös rappusia, kolmanteen kerrokseen ja pitkään käytävän. Heidän askeleensa kopisivat puulattialla aavemaisesti kaikuen. Käytävän puolivälissä Draco pysähtyi ja avasi erään oven.

”Tämä saa luvan kelvata. Minun huoneeni on tuossa vastapäätä. Sinä voit asettua taloksi, illallinen on tasan seitsemältä. Lähetän jonkun kotitontuista opastamaan sinua.” Draco puhui nopeasti ja katosi sitten omaan huoneeseensa sulkien oven perässään.

Harrya harmitti hiukan. Hän olisi halunnut nähdä Dracon huoneen, sillä huoneen sisustus kertoi asujasta monesti sellaisia asioita, joita ei heti voinut havaita. Olkiaan kohauttaen hän kuitenkin astui Dracon näyttämään huoneeseen. Henkeään haukkoen hän pysähtyi. Huone ei ollut lainkaan oikea sana kuvaamaan kyseistä tilaa. Ei, sillä se oli pikemminkin huoneisto. Harry olisi voinut vaikka vannoa, että se oli suurempi kuin hänen pieni kaksionsa Viistokujalla. Hetken hän mietti, olivatko kaikki Malfoyn kartanon ’huoneet’ tällaisia. Sitten hän päätti, ettei sillä ollut niin väliä.

Hän astui peremmälle. Kaksi vihreää nojatuolia ja sohva oli aseteltu kalliin näköisen puupöydän ympärille. Seinillä ei (onneksi) näkynyt yhtään muotokuvaa, ainoastaan pari tyylikästä maisemataulua. Yhdellä seinällä oli kirjahylly, jossa ei ollut kirjoja. Harry rypisti kulmiaan itsekseen. Mitä järkeä oli pitää huoneessa kirjahyllyä, jos siinä ei ollut kirjoja? Se ei kuitenkaan ollut niin suuri kysymys, että hän olisi jaksanut pohtia sitä sillä hetkellä sen syvällisemmin.

Nurkan takana oli eräänlainen soppi, jossa oli suuren pylvässängyn lisäksi puinen yöpöytä. Harry heilautti laukkunsa helpottuneena sängylle. Hän oli ottanut mukaan melkoisesti tavaraa, joista saattaisi olla hyötyä ja siksi laukku tuntui painavan enemmän kuin oli suotavaa. Olihan sitä tietysti kaikenlaisia kevennysloitsuja, mutta Harry ei ollut jaksanut ajatella sellaisia pakatessaan. Hänellä oli ollut miettimistä jo pelkässä laukun suurennuksessa. (Eihän hän olisi mitenkään saanut kaikkea mahtumaan tavallisen kokoiseen laukkuun.)

Hän vilkaisi kelloa. Viittä minuuttia vaille seitsemän. Hän ei millään ehtisi purkaa kassiaan ennen illallista. Niin, illallinen, tosiaan. Harry vilkaisi vaatteitaan. Paita oli vähän rytyssä, mutta ei hän sitä jaksanut vaihtaakaan. Sai nyt luvan olla hyvä. Nopea vilkaisu peiliin. Hiukset nyt olivat miten olivat, aina sekaisin, sille ei voinut mitään.

Koputus rikkoi huoneessa vallitsevan hiljaisuuden. Harry harppoi ovelle ja avasi sen. Sama kotitonttu, joka oli toivottanut hänet tervetulleeksi kartanoon, seisoi nyt siinä ja keikkui kantapäillään.

”Draco-herra käski Dustya opastamaan Harry Potterin ruokasaliin. Dusty on oikein mielissään saadessaan auttaa Harry Potteria, kyllä vain. Onhan Dusty kuullut Harry Potterin suurista teoista, kukapa ei olisi...”

Harry keskeytti tontun lörpötyksen. ”Hei, äläs nyt. Olisitko niin ystävällinen ja näyttäisit sen ruokasalin? Minä en ole syönyt vähään aikaan ja alkaa olla jo nälkä.”

Tonttu katseli Harrya silmät suurina ja nyökkäsi sitten. ”Toki, Dusty tekee niin kuin Harry Potter tahtoo. Tänne päin, tänne päin.” Se lähti kipittämään käytävää pitkin, Harryn seuratessa perässä. Alas portaita, ja vielä alas, ensimmäiseen kerrokseen, jykevien puuovien eteen. Dusty avasi toisen ovista ja viittasi Harrya astumaan sisään.

”Kolmekymmentäkaksi sekuntia myöhässä.”

”Ai, ihan otit aikaa?”

”Halusin tietää, kuinka täsmällinen sinä olet. Joudunhan viettämään seurassasi melkoisesti aikaa. Ja jos minä jotain inhoan, niin myöhästelyä.”

”Niinpä tietysti.”

Draco virnisti Harrylle ja nyökkäsi sitten merkiksi siitä, että tämä voisi istua. Harry istui ja antoi samalla katseensa kiertää huoneessa. Sali ei onneksi ollut yhtä iso kuin se, jossa Draco oli ottanut hänet vastaan aikaisemmin sinä päivänä, mutta sisustus oli melko lailla samanlainen, lukuun ottamatta pitkää ja massiivista ruokapöytää, joka täytti huoneen keskiosan. Muotokuviakaan ei tosin tämän huoneen seinillä näkynyt, kaiketi siksi että ne häiritsisivät ruokarauhaa mutinoillaan. Silmäiltyään pikaisesti huonetta Harry käänsi ajatuksensa ateriaan. Kuten hän oli kotitontulle sanonut, hänellä todella oli nälkä.

He söivät sanomatta sanaakaan. Vain kaappikellon tikitys rikkoi hiljaisuuden. Tätä jatkui aina siihen saakka, kun Draco sai lautasensa tyhjäksi ja nosti katseensa Harryyn.

”Niin, Potter. Kuulin sinun olevan naimisissa.”

Harry, joka oli tähän toteamukseen asti siemaillut punaviiniä aivan rauhassa, purskautti nyt juoman suustaan järkyttyneen näköisenä.

[Frickeon]

[suoralainaus]
Tuosta lopusta olen edelleen äimän käkenä. Jotenkin, se ei kuulunut tarinaan.
Miten?
-->Jotenkaan en vain osaa ahtaa sitä pieneen pääkoppaani, että tällaista voi yksinkertaisesti sattua.
Mutta, mutta. Muuten ihan hyvä pakansekoitus. ^^

Ja sitten se toinen outo tunne, joka minulle tuli.
Miksi Harry ajatteli Dracon heti ajattelevan kaksimielisesti?
Jotenkin se olisi loogista jos Draco olisi ihan julkihomo, mutta siitähän ei tiedetä vielä.
Eihän?
Tai sitten Draco on tunnetusti kamalan kaksimielinen ihminen.

Tämä osa jätti ihan tyhjäksi minut. Nyt en mitenkään voi pysyä hengissä seuraavaan osaan asti. Ihan tyhjää. *Kumisee tyhjyyttä*
[/suoralainaus]

Toivottavasti asia ei loukkaa tätiämme, kun laiton tännekin saman kommentit tännekin. ^^

-Frickeon <--allekirjoituksen kanssa.

[Tundrah]

*räpyttelee hämmentyneenä silmiään*
Ei tämä osa kamalan lyhyt ollut, mutta se vain tuntui kovin lyhyeltä. Loppui kesken. Höh, sanon minä. Kirjoita äkkiä jatkoa täti!

Rakentava palaute karkasi johonkin, mutta en vain keksi mitään. Liian hyvää tekstiä.