Hiekkaa hiuksissa, H/D PG-13 --> NC-17/R

[mango]

No niin. Minä tungin tämän tänne, ja olen siitä pahoillani. Virheitä on aika varmasti, koska vasta viimeisimmät osat on korjattu betalla. Ahem, toivoisin silti jotain pientä kommenttia, jos joku jaksaa lukea tämän ^^.

Alku on tylsä, mutta koittakaa lukaista se läpi, ennen kuin siirrymme itse H/D:seen .

Anteeksi ettei tuossa aina ole sitä, monesko osa joku osa on. Jos et jaksa lukea kaikkia osia kerralla, voit vapaasti kommentoida vaikka vain yhtä osaa ^^.
__________________________________________

Raiting: Näin alussa K13. Tulee nousemaan ^^.
Genre: Hmm.. Romance/Drama/Humor.
Pairing: Harry/Draco. Hermione/Ron vilahtelee.
Summary: Tylypahkassa tapahtuu jotain, joka vie Harryn ja muutkin oppilaat suureen velhotapahtumaan. Heidät majoitetaan Laventelilaakso-nimiseen
paikkaan. Miten Harry ja Draco selviävät, kun heidän on pakko nukkua yhdessä
pienessä piharakennuksessa, muiden koisiessa ylellisessä päärakennuksessa?
Muuttuvatko heidän välinsä?

Traileri:

Tylypahkassa tapahtuu jälleen...
"Oletan, että kukaan teistä ei ole kuullut tapahtumasta nimeltä Loitsuixi."
Oppilaat matkaavat ihmeelliseen, pieneen maahan, jossa tapahtuma järjestetään
"Mikä ihmeen paikka tämä on?"
"En tiedä. Täällä ei ole näköjään lunta yhtään, vaikka tämä on pohjoisessa.
Emme varmaan näekään joulupukkia."
"Koulu-mitä-ukkia?"
Tapahtuman luomat paineet kiristävät kaikkien hermoja...
"Turpa kiinni Malfoy. Minä ihan totta yritän keskittyä."
"Mitä jos keskittyisit tuon tylsän opuksen sijasta minuun?"
...Mutta yllättäviäkin asioita tapahtuu
"Tämä ei ihan vastannut kuvitelmiani, Draco."
"Ei soutaminen aina voi olla romanttista."
Miten sinä pärjäisit jumissa pienellä saarella vihamiehesi kanssa?
"Sidoitko sinä veneen kiinni?"
"Ööö... En sitonut."
"Voi helvetin helvetti Potter."
Kun sinä viimein luulet, että vaikeudet alkavat olla ohi...
"Pää tyynyyn nyt Potter."

~*~

1. Osa

Kultaista hiekkaa hiuksissasi, auringonsäteet kasvoillasi, meren pisarat ihollasi.
Ole vierelläni vielä hetki, ja kuuntele meren leikkiä.
Uppoudu tähän lämpimään unelmaan, äläkä enää koskaan herää.
Anna aaltojen keinuttaa, tuudittaa uneen.
Anna turkoosin veden virrata vartalollasi, kunnes et enää pysty hengittämään.
Sininen syvyys nielaiskoon sinut, huuhtokoon kaiken pois.
Ehkä sinullakin pinnan alla, parempi olla ois.



2.4, Tylypahka, Suuri sali.


Kuudesluokkalaiset istuivat Suuressa salissa jännittyneinä, odotellen McGarmiwaa. Hän oli paljastanut Valvojaoppilaiden kokouksessa, että "jotain ennenkuulumatonta tulee tapahtumaan". Ron ja Hermione olivat rynnäneet kertomaan asiasta heti Harrylle, joka tunsi suurta uteliaisuutta asiaa kohtaan. Draco Malfoy puolestaan ei ollut kertonut Luihuisille. Hän oli saapastellut koulussa, ärsyttävä Minä-Tiedän-Jotain-Mistä-Teillä-Ei-Ole-Hajuakaan-hymy naamallaan.

Vihdoin McGarmiwa astui saliin, hymyili pienesti ja asteli ripein askelein salin etupäähän, jotta kaikki kykenisivät näkemään hänet.

Kiihkeä supina lakkasi heti, kun McGarmiwa rykäisi.
"No niin. Näemmä paikalla ovat jo kaikki..."
Puheensorina uhkasi jatkua, ja hän yskäisi tällä kertaa kovempaa.
"Kuudesluokkalaiset. Saatte kiittää onneanne. Tänä vuonna olette mukana jossain, mihin Tylypahka ei ole koskaan ennen osallistunut."
Oppilaat vaihtoivat uteliaita katseita keskenään. Hermione mietti otsa kurtussa, ilmeisesti arvuutellen päässään asioita joita voisi tapahtua. Heti valvojaoppilaiden kokouksen jälkeen Hermione oli rynnännyt kirjastoon etsimään kirjoja, joissa kerrotaan velhomaailman tapahtumista.

Tylypahkan historiassa ei oltu mainittu mitään koulujen välisistä tapahtumista, vaikka Hermione oli selannut pölyttyneen kirjan läpi monet kerrat. Oppilaat olivat ryhmittyneet oleskeluhuoneisiin, käytäville ja linnan pihalle miettimään, mikä tapahtuma voisi olla kyseessä.

Seitsenluokkalaiset olivat hieman nyreissään siitä, että tapahtuma oli kuudesluokkalaisille. Tämä oli sentään heidän viimeinen vuotensa Tylypahkassa. Miksei siitä voitu tehdä mielenkiintoista heille? Hehän olivat sentään vanhimpia, vastuuntuntoisia, fiksuja ja-

"Oletan, että kukaan teistä ei ole kuullut tapahtumasta nimeltä Loitsuixi."
Monen kasvoille levisi hämmentynyt ilme, mutta Hermione käsi kohosi ylös kuin vieteri. McGarmiwa hymyili tytölle.

"Neiti Granger?" Jotkut pyöräyttivät silmiään tuhahdellen. Hermione ei huomannut katseita. Hänen silmissään oli tuttu, ylpeä katse, kun hän aloitti selityksensä.

"Kyseessä on jo lähes 300 vuotta vanha tapahtuma, johon osallistuu monia eri kouluja. Jotkut koulut, kuten Tylypahka, eivät koskaan ole ottaneet osaa tapahtumaan. Pääpalkintona on arvokas stipendi, joka oikeuttaa pääsyn moniin hienoihin velhotieteen museoihin. Palkintona on myös rahaa, joka käytetään oman koulun hyväksi. Tapahtumassa mitellään parhaista loitsijoista. Jokaista koulua edustaa ryhmä, joka mittelee muita ryhmiä vastaan. Jokainen oppilas ansaitsee tapahtuman aikana pisteitä ryhmälleen, jotka lasketaan tapahtuman lopussa yhteen. Eniten pisteitä kerännyt ryhmä voittaa."

Hermione lopetti selostuksensa hengästyneenä. Harry ei voinut muuta kuin ihmetellä tytön muistia. Heidän ympäriltään kuului epäuskoisia kiljahduksia. Osallistuisiko Tylypahka tänä vuonna tapahtumaan?

McGarmiwa huitaisi kädellään hiljaisuuden merkiksi. Äänet vaikenivat, ja opettaja hymyili jälleen pienesti.

"Kiitoksia, Neiti Granger. Kyllä, olette ihan oikeassa. Tänä vuonna Tylypahkakin osallistuu tapahtumaan."
McGarmiwan ääni peittyi huumaantuneeseen puheensorinaan. Ron näytti siltä, kun hän olisi niellyt Harryn tulisalaman kokonaisena. Hermione henkäisi, ilmeisesti miettien kaikkia kirjoja jotka hänen täytyisi käydä läpi. Harry tuijotti otsa kurtussa Luihuisen pöytään, jossa Draco rehvasteli taidoillaan, joista varmasti olisi Tylypahkalle hyötyä.

Yhtäkkiä hyiset silmät kohtasivat vihreät. Katse kesti vain hetken, mutta Harrylle se oli pieni ikuisuus. Hän ravisti päätään. Mistä lähtien hän oli alkanut tuijottamaan Malfoyta?

Malfoy oli kääntänyt katseensa takaisin ihalijoihinsa. McGarmiwa odotti kärsivällisesti hetken, jotta puhe vaimenisi hieman. Harry tuijotti malttamattomana opettajaansa. Hän suorastaan janosi tietoa tapahtumasta.

"Me kaikki emme tietenkään matkusta tapahtumaan. Opettajat päättävät yhdessä, ketkä kaikki pääsevät edustamaan kouluamme. Ylihuomenna pidetään testi, jonne kaikki halukkaat saavat osallistua. Teetämme teille pieniä kokeita. Testeissä parhaiten onnistuneet pääsevät mukaan tapahtumaan."

Opettaja lopetti puheensa, nyökkäsi pienesti ja lähti ulos salista. Monet eivät edes huomanneet hänen lähtöään. Salissa vallitsi täydellinen kaaos. Jotkut hyppivät tupapöytien yli, päästäkseen puhumaan toisessa tuvassa olevalle kaverilleen.
Malfoy näytti omahyväiseltä. Hermione suorastaan hysteeriseltä, jonka Ron oli jo huomannut.

"Merlin Hermione. Mikä sinua oikein vaivaa?" Hän kysyi, kun tyttö alkoi tuijottaa pöytää silmät lasittuneena.
"Tajusin juuri, kuinka monta kirjaa minun pitää lukea, ollakseni täysin valmistautunut. Miksi heidän täytyi ilmoittaa tästä vasta nyt?", tyttö vinkaisi. Ron kohotti huvittuneena kulmiaan. Harry ei tahtonut tuntea itseään ylpeäksi, mutta oli melko varma, että hänellä olisi suhteellisen hyvät mahdollisuudet päästä ryhmään. Hän oli aina ollut hyvä loitsuissa.

Hermione ryntäsi ulos salista ruskeat hiukset hulmuten. Harry ja Ronkin päättivät lähteä. Malfoy oli ovella, nojaillen itsevarmana seinään. Harryn sydän sykähti, kun hän huomasi pojan.
"Sinä tietenkin aiot kokeilla onneasi, Potter? Sinä se sitten tahdot tunkea ruman naamasi joka paikkaan."
Harry tuhahti.
"Sinäkin varmaat kokeilet onneasi. Toivottavasti tapahtuma järjestetään jossain isossa maassa, jotta sinä ja egosi mahdutte sinne. Jos edet pääset mukaan, hassu pikku hilleri."
Ron tyrskähti, Malfoy näytti tyrmistyneeltä ja Crabbe pudisti pulleat kämmenensä nyrkkiin.

Harry ei jaksanut jäädä odottamaan Malfoyn vastausta, vaan lähti laiskasti kävelemään oleskeluhuoneeseen. Hän oli varma, että saisi kuulla tapahtumasta kyllästymiseen asti.



***


4.4, Taikaliemien luokka.


Harry astui jännittyneenä sisään liemien luokkaan. Tänään oli karsinnat Loitsuixi-tapahtumaan. Hermione oli viettänyt koko yön oleskeluhuoneessa, selaillen eri loitsukirjoja. Ron oli nukkunut makeasti. Hänelle oli kuulemma ihan sama, pääsekö hän koko tapahtumaan, mistä Harry oli hivenen yllättynyt.
Hetken mietittyään Harry oli päättänyt osallistua. Olisi mukavaa edustaa Tylypahkaa. Lisäksi hän ei ollut matkustellut, ja tapahtuma järjestettäisiin Suamessa. Vai oliko se sittenkin Suomi? Hän ei muistanut paikan nimeä. Ilmeisesti se oli pieni maa, jossa oli paljon metsää ja järviä. Heidän olisi helppoa piiloutua jonnekin, piiloon jästien katseilta.

Harry oli hyvillään kun kohtasi Lipetitin Kalkaroksen sijaan. Kalkaros ei ottanut osaa ryhmien valitsemiseen. Opettajat jotka kokosivat ryhmän, olivat Lipetit, McGarmiwa ja Sinistra. Myös Dumbledore osallistui ryhmien kokoamiseen, koulun rehtori kun oli.

Kädet hieman täristen Harry käveli peremmälle luokkaan. Lipetit hymyili hänelle herttaisesti, ja laittoi pöydälle raskaan kukkamaljakon.
"Tämä on helppo tehtävä Harry. Sinun pitää hallita leijutus-taika, vaikka olenkin varma, että osaat sen."
Harry nuolaisi keskittyneesti huuliaan, huudahti loitsun ja kohotti taikasauvansa avustuksella maljakon ilmaan. Lipetit naurahti, ja laittoi pöydälle raskaita kirjoja.
"Nyt Harry. Sinun tulisi lennättää nämä nurkkaan, siistiin pinoon."

Tästä tulisi hieman vaikeampaa. Harry oli harjoitellut taikaa, mutta esineet joita hän oli yrittänyt lennättää lensivät yleensä aina eri suuntiin. Kädet täristen Harry kohotti sauvansa. Ensimmäinen kirja lensi siististi nurkkaan. Sen perässä oleva kirja noudatti lähes täydellisesti edellisen kirjan kulkureittiä, ja putosi toisen kirjan päälle. Kolmas kirja lennähti uhkaavasti heilahdellen toisten kirjojen päälle. Neljäs kirja oli viimeinen kirja, joka Harryn täytyi lennättää. Hitusen varmempana itsestään hän lennätti kirjaa, ja se lensi varmassa, kauniissa kaaressa edellisten kirjojen päälle. Kirjat järjestäytyivät vielä itsestään siistiin kasaan. Harry hymyili tyytyväisenä, ja ilo kupli hänen sisällään.

Lipetit vinkaisi iloisesti.
"Vielä viimeisin ja vaikein koitos Harry."
Lipetit laittoi pöydälle ruusun, joka pitäisi lennättää nurkassa olevan hyllyn päälle niin, että ruusu tekisi ilmassa silmukan. Harry nielaisi epävarmana, mutta päätti kuitenkin yrittää. Ruusu kohosi ilmaan. Harry odotti että se lenti lähemmäs hyllyä, ja teki sitten nopeasti pienen, pyörähtävän liikkeen taikasauvallaan. Ruusu teki hienon silmukan. Harryn täytyisi enää saada ruusu lentämään hyllyn päälle, ja hän olisi selvinnyt kaikista Lipetitin asettamista tehtävistä.
Samassa ruusu lensi kauniisti hyllyn päälle. Lipetit taputti käsiään, ja Harry virnisti.

"Hyvin vaikuttavaa Harry!" Lipetit sanoi. "Saat minulta hyvän suosituksen. Onnea matkaan sitten!"
Harry hymyili kohteliaasti opettajalleen, ja asteli ulos luokasta. Seuraavaksi hänen täytyisi mennä McGarmiwan luokse, muodonmuutos luokkaan.
Odotettavissa oli opettajan tuntien haastavia tehtäviä.

Taikaliemien luokasta ulos astuttuaan Harry kohtasi Hermionen, joka odotti oven takana omaa vuoroaan. Harry virnisti tytölle, joka näytti hyvin hermostuneelta. Hänen olisi tehnyt mieli jäädä rohkaisemaan Hermionea, mutta hänellä oli kiire.Tyttö astui luokkaan, näyttäen siltä että voisi yökätä millä tahansa hetkellä. Harry katsoi hetken hänen peräänsä, ja asteli hieman itsevarmempana muodonmuutosten luokkaan.

***

[mango]

~*~

2&3. Luku

4.4, klo 19.30, Rohkelikon oleskeluhuone.



Harry rojahti väsyneenä istumaan nojatuoliin. Koko päivä oli ollut kuin painajainen!

Testit olivat menneet hänen osaltaan kohtalaisesti. Ainoa loitsu jossa hän oli epäonnistunut, oli ollut McGarmiwan "muuttuos mustaks"-loitsu.
Harry ei ollut millään saanut valkoista kyyhkystä taiottua mustaksi.
Asiaa ei helpottanut se, että kyyhkynen liiteli esineiden taakse piiloon.

Hän tunsi itsensä idiootiksi, kun ei ollut tajunnut tainnuttaa lintua, ja taikoa vasta sitten lintua mustaksi. McGarmiwan tyyni, tarkkaileva katse oli hermostuttanut häntä.

"Sitten se kyyhkynen lensi siihen, ja minä oikeasti sain taiottua sen mustaksi!
Oikeastaan siitä tuli tummanruskea, mutta uskoakseni se ei vaikuta pisteisiin."
Ronin innokas selitys kaikui oleskeluhuoneessa. Hermione pureskeli hermostuneena kynsiään, ja selaili loitsukirjoja. Harry ei ollut vaihtanut tytön kanssa kuin pari sanaa, mutta oli varma, että hänellä oli mennyt hyvin.

Lavender Brown oli epäonnistunut surkeasti, ja nyyhkytti
tyttöjen makuusalin vessassa, Parvati seuranaan. Harry haroi hermostuneena sekaisia hiuksiaan, miettien omia mahdollisuuksiaan päästä tapahtumaan.

Malfoy oli näyttänyt ällöttävän ylpeältä istuessaan Luihuisten pöydässä.
Harryn oli tehnyt mieli mennä pojan luo, ja pyyhkiä se raivostuttavan omahyväinen ilme hänen kasvoiltaan. Hänen olisi tehnyt mieli hakata Malfoyta, ja sekoittaa hänen vaaleita hiuksiaan, kunnes ne olisivat hieman pörrössä.

Sitten hän kaataisi pojan lattialle ja-
Mitä hemmettiä minä oikein ajattelen? Harry parahti ääneen, ja sai Hermionen pudottamaan kirjansa lattialle. Ron vilkaisi häneen hieman yllättyneenä, ja nyreänä. Hänen selityksensä siitä, kuinka kyyhkynen oli muuttunut sittenkin enemmän kastanjanruskeaksi oli jäänyt kesken.

Harry pudisti pienesti pääntään, ja Ron käänsi katseensa takaisin Dean Thomasiin, joka kuunteli hänen selostustaan. Hermionen katse viipyi Harryssä yhä, niin holhoavana ja huolestuneena, että Mollykin olisi ollut ylpeä.
Hermione laski kirjansa pöydälle, paransi asentoaan pehmeässä nojatuolissa, ja hymyili Harrylle, joka oli punehtunut hieman saamastaan huomiosta.

"Harry, onko kaikki kunnossa?", tyttö kysyi lempeästi. Harry tukahdutti ärsyyntyneen huokauksen. Perustaisikohan tyttö kohta jonkun suojeluyhdistyksen, joka suojelee kaikkia kotitonttuja ja parahtelevia Pottereita?
"Kaikki on ihan kunnossa. Mietin vain miten testit menivät", hän valehteli.
Selitys tepsi, ja Hermione nyökkäsi.

"Luulenpa, että meillä on ihan hyvät mahdollisuudet. Olisi mukavaa mennä sinne Suomeen. Olen lukenut paljon Suomen historiaa, ja siellä luki, että Suomessa oli aikoinaan mahtavia saamelaisnoitia jotka-"
"Anteeksi Hermione, mutta taidan lähteä kävelylle", Harry keskeytti Hermionen
pitkäpiimäisen luennoinnin. Tyttö jäi katsomaan hieman loukkaantuneena, kun Harry astui ulos oleskeluhuoneesta, ja suuntasi askeleensa koulun keittiöön.

Hän ei ollut syönyt päivällisellä paljon mitään, ja hänen vatsansa kurni.
Harry ehti kohdata käytävällä häntä epäluuloisesti silmäilevän Norriskan, kunnes ehti keittiöön. Päärynä kikatti hilpeästi, ja Harryn ihmetykseksi teki vielä pienen piruetin. Hänen astuessaan sisään vastassa oli liuta kotitonttuja.

Winky nukkui pienessä, pölyisessä laatikossa kovaa kuorsaten.
Joku tontuista sysäsi sen pienen vartalon päälle nuhjuisen peiton, mutta muut tontut eivät luoneet katsettakaan siihen.

Harry nyökkäsi kohteliaasti hymyillen kotitontuille, kunnes huomasi Malfoyn, joka latoi omenoita kaapunsa helmoihin. Hän kohotti ivallisesti virnistäen katseensa Harryyn, joka tunsi punastuvansa hieman. Niin kävi joka kerta, kun Malfoyn
tutkaileva katse suorastaan porautui hänen silmiinsä. Hänellä oli epämiellyttävä tunne, että poika pystyi lukemaan hänen ajatuksiaan.

"Kas kas Potter. Vai vaivaat sinä kotitonttujakin tuolla arpinaamallasi..."
Moni tonttu vilkaisi kummastuneena Malfoyta, mutta kukaan tontuista ei uskaltanut sanoa mitään, paitsi Dobby joka kampesi seisomaan pöydän päälle.
"Pidä suusi kiinni Harry Potterista! Dobby varoittaa sinua! Harry Potter on suuri ja mahtava velho, eikä ansaitse nuoriherra Malfoyn ivaa."
Draco loi hieman kummastuneen katseen Dobbyyn, joka näytti naurettavalta seisoessaan pöydällä, luiseva vartalo pidätellystä raivosta täristen.

Hetken Harry pelkäsi, että Malfoy vahingoittaisi pientä kotitonttua, mutta poika vain tuhahti, ja pudotti vielä yhden omenan kaapunsa helmaan.
Malfoy käveli häntä kohti. Hän ohitti Harryn, ja katsoi tätä haastavasti silmiin.
Harry pystyi tuntemaan Malfoyn kuuman hengityksen kasvoillaan, ja värähti, kun hänen käsivartensa hipaisi Harryn käsivartta.

"Nähdään, Potter", Malfoy sanoi. Hänen äänessään ei ollut niin paljon ivaa kuin äsken, mutta äänestä kuulsi silti hänelle tyypillistä omahyväisyyttä, jota Harry ei
voinut sietää. Harry lysähti yllättyneenä lattialle. Muutama kotitonttu säpsähti, ja yksi niistä pelästyi niin paljon, että kumarsi hätäisesti.

Harryn otsa kurtistui. Mistä lähtien hän oli tuntenut niin lämpimiä ajatuksia Malfoyta kohtaan? Miksi hänen teki mieli katsella poikaa, ja tuntea tämän hoikka vartalo omaansa vasten?

Hämmentyneenä Harry laittoi sekaiset tunteensa nälän ja lauenneen jännityksen piikkiin. Hän pyysi kotitontuilta poissaolevalla äänellä paahtoleipää, hilloa ja omenoita. Harryn käsi sipaisi omenoita. Malfoy oli äsken koskettanut omenoita...

Raivostuen itselleen Harry lähti keittiöstä, huiskauttaen Dobbylle nopeasti kättään, ja heitti sitten raivostuneena omenan Norriskaa päin.

~*~~


4.4, klo 19.25, koulun keittiö.


Dracolla oli kotoisa tunnelma koulun keittiössä. Tontut kumartelivat hänelle, hääräsivät hänen ympärillään ja tuijottivat häntä lähes palvovasti.
Tontut toivat häneen mieleensä kodin, jossa hääri tonttuja lähes yhtä paljon kuin koulussa.

Toisin kuin Tylypahkassa, Malfoyn perheen tontuilla oli kaikilla hopeiset sormukset.
Ei tonttujen mieliksi, vaan yksinkertaisesti sen takia, että koreat sormukset viestittivät heidän rikkaudestaan. Juoruilevat noidat saattoivat ihailla heidän rikkauttaan.

"Malfoyt ovat niin rikkaita, että heillä on varaa teettää hienosta hopeasta sormukset myös kotitontuille."
Draco tuhahti itsekseen. He olivat rikkaita. Heille riitti aina arvostusta, ja erityisesti valtaa. Häntä ärsytti, ettei se valta tehonnut Potteriin.

Tämä kipitti kuraverisen ja pisamanokan perässä, eikä kiinnittänyt mitään huomiota häneen. Kyse ei suinkaan ollut siitä, että Draco jotenkin kaipaisi Harryn huomioita, tai olisi jotenkin riippuvainen hänen katseistaan.
Häntä vain ärsytti, ettei hänen maineensa tehonnut Potteriin.
Luihuistytöt liimaantuivat hänen kylkeensä, ja oli hänelle perustettu fanikerhokin, joka kokoontui Tarvehuoneessa. Draco oli kerran käväissyt huoneessa, ihan uteliaisuuttaan.

Huoneessa oli ollut valtavia julisteita, joissa oli ollut naurava Draco, ilkeästi hymyilevä Draco, huispaava Draco...
Kikattavat noidat olivat ylistäneet kaikkea hänessä. Hänen ääntään, ulkonäköään...
Jokaista senttiä hänen vartalossaan. Kenelle ei muka sellainen kihahtaisi päähän?
Kuka kykenisi olemaan täysin normaali, jos hänelle oli jo kehdossa hoettu, kuinka hän oli paljon parempi kuin muut?

Draco halusi tuottaa kunniaa perheelleen. Hän tahtoi, että Lucius olisi ylpeä hänestä.
Lucius ei koskaan koskenut Dracoon. Välillä hänen uhkaavan käärmesauvansa pää näpäytti varoittavasti Dracoa rystysille, mutta Lucius ei ollut koskaan halannut poikaansa. Hän oli Dracoa kohtaan aina viileä,
varoittava ja määräilevä. Hän oli luultavasti suunnitellut koko Dracon elämän etukäteen. Hän naisi jonkun puhdasverisen tytön, saisi puhdasverisiä perillisiä, liittyisi Voldemortin joukkoihin, tappaisia kuraverisiä...

Pelkkä ajatus ahdisti Dracoa. Eikö hänellä muka ollut oikeutta päättää itse elämästään? Lucius tuntui tunkeutuvan jopa hänen päähänsä, ja karsivan sieltä kaikki inhimilliset ajatukset pois, jättäen jäljelle pelkän koleuden ja omahyväisyyden.

Hän heitti happamana omenan kaapuunsa. Hän oli tarjoutunut hakemaan kaikille syötävää, jotta pääsisi hetkeksi pois Pansyn kynsistä.
Tyttö oli todella rasittava roikkuessaan hänessä. Samalla Pansy käytti häntä hyväkseen. Hän sai loistavan etulyönti aseman, sillä kaikki pitivät häntä Dracon naisena. Ja Dracohan oli Luihuisten kiistaton johtaja.

Itseään saattoi sanoa suosituksi vasta sitten, kun oli ensin kävellyt pitkin koulua Dracon kintereillä. Kun kuului hänen jengiinsä...
Moni oli yrittänyt päästä mukaan Dracon sisäpiiriin, mutta vain harvat pääsivät mukaan. Usea hänen jengissään oleva oli Kuolonsyöjän perillinen.

Lucius oli udellut Dracon ystäväpiiristä, ja oli ollut hyvin tyytyväinen kuullessaan hänen ystäviensä nimiä.
"Valta, poikani. Se on yksi tärkeimmistä aseista. Se on niistä voimakkain, sillä sen avulla kykenee yltämään muihinkin aseisiin. Me Malfoyt olemme kiistattomia johtajia, ja meidän paikkamme on, ja tulee aina olemaan Pimeyden Lordin
rinnalla."

Niin, Pimeyden lordi... Draco vilkaisi puolivahingossa käsivarttaan, jossa ei vielä komeillut kuolonsyöjien kammottavaa tunnusta, joka antoi ikuisen taakan.
Se oli kun leima. Jos käyttäydyt tippaakaan sopimattomasti, annat luvan kiduttaa itsesi henkihieveriin. Sinusta tulee pelkkä mitätön, arvoton saasta, joka on häpeä muille, uskollisille Kuolonsyöjille.

Draco hätkähti, kun keittiön oviaukosta putkahti hahmo. Hetken hän pelkäsi, että hahmo on Pansy. Tämä suorastaan kuolaisi omenoiden päälle.

Hahmo astui valoon, ja Draco näki, että hahmo oli Potter. Poika näytti hyvältä, joskin uupuneelta. Hänen jalkoihinsa ryntäsi heti kotitonttuja, jotka suorastaan lipoivat pojan kengänkärkiä.

Draco tuhahti. Tontut kohtelivat häntä hitusen viileämmin, luultavasti siksi, että se typerä tontunrääpäle oli vihjaillut jotain Malfoyn perheestä.
Draco pakotti ilkeän ilmeen kasvoillensa, ja väläytti Potterille nerokkaan, ivaa tihkuvan kommentin.

Potterin kasvot värähtivät hieman, mutta poika säilytti tyyneytensä. Hän ei ehtinyt sanoa mitään, sillä pieni kotitonttu hypähti pöydälle, ja alkoi Dracon häpeäksi puolustamaan Potteria. Hänen olisi ollut helppoa säikäytellä tonttua, mutta hän ei ollut sillä tuulella.

Hän päätti palata takaisin tupaansa. Huolellisesti Draco laskosti kaapunsa niin, että omenat jäivät kaavun sisään, eivätkä putoilleet lattialle.
Potter seisoi lähellä oviaukkoa, ja hänen täytyi mennä ohi ahtaasta rakosesta, joka jäi Potterin ja pöydän väliin.

Hänen ohittaessan Potteria tämän kauniit, vihreät silmät seurasivat kipunoiden hänen askeleitaan. Jostain kumman syystä Dracon kurkkua kuristi.
Hän tunsi lällyä halua vilkaista niitä silmiä hieman tarkemmin, uppoutua niihin.

Kun Draco ohitti Harryn, heidän kätensä hipaisivat. Draco henkäisi nopeasti, mutta pakotti itsensä säilyttämään rauhallisuutensa.
"Nähdään, Potter", hän sanoi arvoituksellisesti ja nautti, kun Potterin kasvoille ilmestyi hämmästynyt ilme. Laiskasti kävellen Draco lähti kohti Luihuisten tupaa.

****

6.4, Suuri Sali.

Suuressa salissa vallitsi jo toistamiseen tällä viikolla jännittynyt tunnelma. Monet näyttivät siltä, että voisivat purskahtaa itkuun.

Harryn sydän pamppaili jännittyneenä, ja jopa Hermione oli hiljentynyt. Tyttö oli piinannut oppilaita koko aamun kyselemällä miten he olivat selvinneet testeistä, ja verrannut kaikkien tuloksia omiinsa.

Ron näytti tyyneltä, mutta hänen korvansa punoittivat.
Harry yskäisi hiljaa.
Hänen päässään pyöri vain yksi asia Loitsuixi-tapahtuman lisäksi: Malfoy. Hän oli törmännyt poikaan jatkuvasti käytävillä, linnan pihalla ja tunneilla.
Joka kerta kun he näkivät toisensa, molemmat loivat toisiinsa oudon katseen. Katse oli sekoitus vihaa, hämmentyneisyyttä ja jotain muuta.

Harry ei enää ollut niin tyly Malfoyta kohtaan, kuin ennen.
Taikaliemien tunnilla Harry oli pyytänyt melkein kohteliaasti sisilisko-uutetta Malfoylta, ja tämä oli tyrkännyt sen hänen käteensä irvailematta yhtään.
Kaikki, jopa professori Kalkaros olivat ihmetelleet tilannetta. Ron oli kysellyt Harrylta, oliko hän seonnut. Harry ei ollut osannut vastata kysymykseen.
Hän oli herännyt yöllä hikisenä nähtyään intiimejä unia Malfoysta.
Unissa hän lensi Malfoyn kanssa, halasi häntä tai silitteli pojan hiuksia.
Harry oli unien jälkeen myös hieman hämmentynyt vilkaistessaan näkyä peiton alla. Se ei sentään koskaan valehdellut Harryn tunteista...


Voisiko hän kuitenkaan olla homo? Ajatus sai punan kohoamaan Harryn
poskille. Chosta hän oli pitänyt, mutta nyt tyttö ei herättänyt hänessä enää
mitään tunteita. Chossa oli kiehtonut pelkkä kauneus, hieman niin kuin Malfoyssa, kun pojan hiukset laskeutuivat täydellisenä, platinanvaaleana vesiputouksena
tämän hartioille. Tai kun Malfoy nuolaisi punaisia, kaarevia huuliaan, ja tuijotti
keskittyneenä eteensä sinisillä silmillään. Tai sillon kun-
"Tervetuloa, kuudesluokkalaiset."
Dumbledoren ääni oli lämmin, ja hän säteili lempeyttä.
Harry kohotti nopeasti katseensa rehtoriin, jonka silmälasit välähtivät.
Hermione valahti maidonvalkeaksi, ja Ronin katse lasittui.

"On tullut aika julistaa testienne tulokset."
Seamus Finnigan yökkäsi, ja painoi nopeasti kätensä suunsa eteen.
Dean hautasi kasvonsa käsiinsä, ja Parvati puri hermostuneena huultaan.
"Haluan korostaa, että olitte kaikki hyviä. Teidän tasonne oli suorastaan hämmästyttävän korkea, ja me kaikki olemme ylpeitä teistä. Mielestäni ansaitsette aplodit."
Oppilaat löivät vaisusti käsiään. Malfoy ja muut luihuiset tuhahtelivat kyllästyneinä.
Harry pani merkille, että poika näytti hieman jännittyneeltä, ja hänelle tavanomainen kyllästynyt ilme oli kadonnut.
Lipetit asteli ripeästi rehtorin luo, ja ojensi hänelle pergamentin, jossa oli tapahtumaan pääsevien oppilaiden nimet.

Dumbledore nosti listan kasvojensa eteen, ja nosti silmälasinsa nenänkärjestä
silmille.
"Kouluamme Loitsuixi-tapahtumaan lähtee edustamaan... Neiti Hermione Granger."
Rohkelikon pöydässä hurrattiin, ja rajusti punastunut Hermione juoksi McGarmiwan luo, joka kätteli tyttöä. Ron ja Hermione vaihtoivat ilahtuneen katseen. Jos he eivät pääsisi tapahtumaan, Hermione voisi aina raportoida tapahtumia. Toivon tunne kipinöi Harryn sisällä. Ron oli ryhtynyt pureskelemaan kynsiään, vaikka hänen sormenpäänsä punoittivat jo nyt ärtyneen punaisina.

Hermione jäi innosta hehkuen seisomaan McGarmiwan viereen, joka puristi tytön olkapäätä. Dumbledore hymyili kohteliaasti Hermionelle, ja laski katseensa takaisin listaan.

"Seuraava joka lähtee edustamaan kouluamme, on... Neiti Camila Davis!"
Mustahiuksinen tyttö luihuisten pöydässä virnisti, oikaisi kaapuaan ja asteli
tyynesti Hermionen viereen. Tylypahkan ryhmään pääsi myös Dustine
Miller, ja Lilyanne Black. Hekin olivat luihuisesta, minkä monet panivat hieman närkästyneenä merkille. Puuskupuhin pöydästä kuului hieman kiukustunutta jupinaa.
"Tylypahkan ryhmään kuuluu myös... Harry Potter!"
Harry henkäisi, ja hänen sydämensä heitti voltin.

Ron läimäisi häntä iloisesti selkään, ja hän kompuroi muiden viereen. Luihuistytöt katsoivat häntä hieman koleasti, mutta Hermione syöksyi Harryn kaulaan.
"Voi Harry!", tyttö vinkaisi iloisesti.
"Minä arvasin, että sinä pääset! Voi kun vielä Ron pääsisi mukaan..."

Dumbledore yskäisi.
"Seuraava Suomeen matkustava tulee olemaan... Draco Malfoy."
Luihuistytöt hurrasivat. Malfoy käveli hyvin itsetyytyväisen näköisenä tyttöjen viereen, suukotti heitä kaikkia poskille, ja iski heille silmää.
Sen jälkeen Malfoy vilkaisi nopeasti Harrya, kuin tarkistaen miten hän reagoi.
Harry hymyili pienesti, ja kohotti kulmiaan.

"Voi Draco, minä arvasin että sinä pääset ryhmään!", yksi tytöistä sanoi, ja Malfoy kiersi
kätensä hänen vyötärölleen. Hermione katsoi kulmiaan kurtistaen Malfoysta Harryyn, ja kuiskasi sitten Harryn korvaan.
"Jos en paremmin tietäisi, veikkaisin että Malfoy yrittää tehdä sinut mustasukkaiseksi."
Harry punastui, ja tallasi Hermionen varpaille.
"Älä viitsi, naurettava ajatus", hän sopersi. Hän hämmästyi omaa ääntään, joka kuulosti melkein innostuneelta. Miksi helvetissä hän muka haluisi, että Malfoy
yrittää tehdä hänet mustasukkaiseksi?
Ryhmään pääsi vielä yksi Korpinkynsi tyttö, ja poika Puuskupuhista.
"Viimeinen ryhmään pääsijä on... Ronald Weasley."

Hermione kiljahti ilosta, ja Ron näytti huvittavalta astellessaan salin eteen
kuin sumussa. Salissa kaikui pettyneitä huokauksia, ja muutama tyttö jopa kyynelehti. Harry ja Ron nauroivat vapautuneina. He kaikki pääsivät ryhmään.
Jo ylihuomenna he lähtisivät kisoihin!

Harryn hyvää tuulta ei pilannut edes se, että Draco supatti tytöille jotain Harrysta, ja sai heidät nauramaan heleästi.

~*~

[mango]

4. Osa

Housut. Taikasauva. Kaavut. Pergamenttia. Yöpaita. Mustepurkki. Sulkakynä.
Harry pakkasi vauhdilla laukkuaan. Yllättäen hän huomasi, että laukku näytti melko tyhjältä. Tulisalamaa Harry ei ottanut mukaan, koska McGarmiwa oli eilen kertonut, ettei Suomessa voinut lentää. Hieman pettyneenä Harry työnsi Tulisalaman sänkynsä alle piiloon, jottei kukaan pääsisi lentämään sillä.
Harry huokaisi, ja vilkaisi laukkuaan. Eikö hän todellakaan tarvitsisi mukaansa muuta? Kun hän oli käynyt läpi laukun sisällön, hän käveli oleskeluhuoneeseen. Hermionen laukku oli suorastaan valtava, ennen kuin hän loitsi sen niin pieneksi, että kykeni sujauttamaan laukun taskuunsa. Ron silmäili huvittuneena Hermionen laukkua.
"Mihin sinä tarvitset noin paljon tavaraa?"
Hermione katsoi Ronia, hieman näsäviisaan näköisenä.
"Lainasin kirjastosta mukaani pari hyödyllistä loitsukirjaa. Emme vielä tiedä, mitä koetuksia meillä on edessämme."
Ron puri huultaan. Harry ei odottanut Turnajaisten tyyppistä koitosta, mutta edessä saattoi silti olla vaikeita tehtäviä, vaikka ne eivät olisikaan vaarallisia.
Hänen täytyi myöntää, että oli järkevää ottaa kirjoja mukaan.
Mitä heillä vielä olisi edessään?

Parvati, Seamus, Dean ja Ginny ja kasa muita rohkelikkoja tulivat hyvästelemään heitä. Harry halaisi pikaisesti Ginnyä, jonka pulssi kiihtyi huomattavasti hänen kiertäessä kätensä Harryn kaulan ympärille. Harry yskäisi hiukan vaivaantuneena.
Kuvitteliko Ginny yhä, että heistä voisi tulla jotain?
Ajatus tuntui yllättäen hiukan vastenmieliseltä, mutta Ron näytti tyytyväiseltä nähtyään halauksen.
He huiskauttivat kättään astuessaan ulos Rohkelikkojen oleskeluhuoneesta.
Harry ja Ron taikoivat matkatavaransa minikokoisiksi Hermionen neuvoman loitsun avulla, ja sujauttivat ne taskuihinsa. McGarmiwa, Lipetit ja ryhmään päässeet oppilaat odottivat heitä Suuren salin edessä. Kaikki, paitsi Draco näyttivät jännittyneiltä. Lilyanne kuiskasi jotain Camilalle, joka näytti hieman vihertävältä. Harry huomasi, että hänenkin vatsassaan alkoi kipristelemään.
Kipristely hänen vatsassaan laantui hetkeksi, kun hän vilkaisi Dracoa ja tämän matkatavaroita. Pojan laukku oli paljon isompi kuin Hermionella. Harry virnisti, ja Draco vilkaisi häntä oudosti.
"Mitä sinä virnuilet, Potter?" Hän kysyi nyreänä. McGarmiwa ja Lipetit keskustelivat jostakin.
"Katsoin vain sinun laukkuasi", Harry vastasi, ja huomasi, että pojan vaaleille kasvoille nousi hento, vaaleanpunainen puna. Kysymättä Dracolta lupaa, hän taikoi pojan matkatavarat pieniksi, ja ojensi peukalonsa kokoisen matkalaukun Dracolle, joka sulloi huomattavasti keventyneen matkalaukkunsa kaapunsa taskuun.
"Kuka sanoi, että tarvitsen apuasi Potter?"
Hänen äänensä oli haastava. Harry kohautti olkiaan. Hän ei jaksanut alkaa kehittelemään riitaa Malfoyn kanssa.
"Koko ryhmä onkin näköjään paikalla", McGarmiwa totesi, ja silmäili oppilaita.
Draco oli siirtynyt luihuistyttöjen luokse, ja loi Harryyn omituisia katseita.
"Koska emme voi kaikkoontua, meidän on mentävä hormipulverilla.
Heti alkajaisiksi minun täytyy kertoa, että matka tulee kestämään, koska Suomeen
on matkaa."
Kaikki nyökkäsivät. Harryn vatsa teki kieppejä. Oli hän hän Viistokujalle matkustanut, mutta mitä jos joku menisi tällä kertaa vikaan?
"Professori Lipetit matkustaa ensimmäisenä. Minä jään tänne odottamaan ja saattamaan teitä matkaan", McGarmiwa valaisi, ja johdatti heidät tyhjään luokkahuoneseen, missä oli harmaan värinen takka.
"Matkan aikana teidän tulee pitää tarkasti silmällä tulisijoja, jotta kukaan teistä ei eksyisi. Oikea tulisija on ensimmäinen, joka tulee teitä vastaan. On äärimmäisen tärkeää, että ehditte astua ulos juuri siitä."
Jälleen kaikki nyökkäsivät, joskin melko hermostuneen näköisinä.

Lipetit hymyili rohkaisevasti, astui takkaan ja huudahti.
"Laventelilaaksoon!"
Vihreät liekit nuolivat miehen pientä vartaloa, ja hän hävisi takasta vihreän loimahduksen saattelemana.
"Noin", McGarmiwa totesi, ja tyrkkäsi Hermionen takan eteen.
"Seuraavana Neiti Granger. Päämääränä on siis Laventelilaakso", hän selvitti.
Jälleen kalpeaksi valahtanut Hermione nyökkäsi epävarmasti, ja astui takkaan.
Hänen ilmeensä oli jokseenkin kauhistunut, kun liekit veivät hänet mukanaan.
Ron vinkaisi Harryn vieressä, ja Harry loi poikaan hieman kummastuneen katseen.
"Mitä jos Hermione eksyy?"
Ron sanoi, epätoivoa äänessään.Harryn otsa kurtistui. Mitä tosiaan tapahtuisi, jos joku heistä eksyisi?
"No niin, nyt on Herra Potterin vuoro."
Harry astui nokiseen takkaan, ja kaappasi hormipulveria kämmenelleen.
Teräksenharmaat silmät väläyttivät hänelle haastavan katseen.
"Laventelilaakso", Harry sanoi nin rauhallisesti ja selvästi kuin kykeni.
Samassa hän pyöri vihreiden liekkien myllerryksissä. Harry yritti urheasti pitää silmänsä auki, vaikka häntä huimasi. Hän oli pyörinyt jo kauan, ja hän yritti
silmäillä ympärilleen. Hän ei nähnyt yhtäkään tulisijaa, ennen kuin
vaalea takka vilahti hänen sivullaan. Juuri ajoissa Harry onnistui astumaan ulos oikeasta takasta suoraan vaaleaan huoneeseen, jossa Hermione istui
vaalealla korituolilla. Lipetit hymyili Harrylle, joka astui pahoinvoivan näköisenä ulos takasta, ja käveli Hermionen viereen, toiselle penkille istumaan.

Hän vilkuili uteliaana ympärilleen, ja huomasi, että he olivat vanhanaikaisessa,
siistissä huoneessa. Huoneen nurkassa tykytti vanha, tamminen kaappikello, ja seinät oli koristeltu värikkäillä muotokuvilla, jotka yllättäen eivät liikkuneet. Valkoisella puulattialla oli vihreä räsymatto. Ulkona oli hieman hämärää.
Harry kohottautui ylös, ja vilkaisi ikkunasta. Näkymä oli kaunis.
Kaukana oli kullankeltainen pelto. Pellon laidalla oli harmaita, paljaita puita, jotka huojuivat melkein aavemaisesti tuulessa. Pellolta talolle johti pieni polku, jonka hiekka oli valkeaa. Pihalla oli myös pieni, yksinäinen omenapuu, jonka juuressa
valkoinen kissa nuoli tassujaan. Pihalla kasvoi valkoisia kieloja, ja kauniin värisiä lemmikkejä. Näkymä oli kaunis, erikoinen ja kodikas.
"Tylsä paikka", kuului ääni Harryn vierestä. Hän säpsähti ajatuksistaan, ja kohtasi
tutut, harmaat silmät.
"Ei minusta."
Malfoy tuhahti, ja istahti alas. Ron astui ulos takasta, kasvot ymmyrkäisinä.
"Mikä ihmeen paikka tämä on?" Hän kysyi uteliaasti. Hermione hymyili Ronille.
"En tiedä. Täällä ei ole näköjään lunta yhtään, vaikka tämä on pohjoisessa.
Emme varmaan näekään joulupukkia."
Malfoy ja Ron kohottivat kulmiaan.
"Koulu-Mitä-Ukkia?", Malfoy kysyi typerästi, ja sai Hermionen ja Harryn puhkeamaan nauruun. Ärtyneenä muiden reaktiosta Malfoy tuhahti jälleen, risti kätensä ja ryhtyi mököttämään. Vihreää samettiviittaansa putsaten McGarmiwa astui takasta.
"Loistavaa, pääsimme kaikki perille", hän totesi. Huoneeseen sisälle astui pullea nainen, jolla oli vaaleansiniset, tuikkivat silmät. Kaikki kohdistivat katseensa häneen. Nainen niiasi pienesti, ja hymyili.
"Tervetuloa Suomeen, Laventelilaaksoon."

***

[mango]

Laventelilaakso, klo 13.30


Naisen esiteltyään itsensä McGarmiwa siirtyi nurkkaan keskustelemaan hänen kanssaan. Sillä välin Lipetit kertasi oppilaille, kuinka heidän tulee käyttäytyä.
"Meidät on hyväksytty tänne vieraaksi, ja me oletamme, että te kaikki osaatte käyttäytyä koulumme edun mukaisesti. Yhteisen iltapalan jälkeen kukaan ei saa enää poistua makuuhuoneesta hortoilemaan minnekkään."
"Mutta-"
"Ei mitään muttia. Emme voi ottaa sitä riskiä, että joku eksyisi. Pidämme tasaisin väliajoin kokouksia, jolloin keskustelemme Loitsuixi-tapahtuman yksityiskohdista. Kysymykset ovat tervetulleita."

Lipetitin lopetettua puheensa kaikki näyttivät hieman nyreiltä. Jokainen olisi varmasti halunnut tutkia paikkaa hieman lähemmin, etenkin illalla. Draco silmäili ärsyyntyneenä kynnenalusiaan, ja Ron rummutti sormillaan ikkunalaudan puupintaa.
Sama, pulleahko nainen palasi McGarmiwan kanssa heidän eteensä. Hän puhui hassusti murtaen.

"No niin, siis tervetuloa. Minä olen tämän paikan emäntä Helga. Näytänkin teille heti majoituspaikkanne."
Kaikki lähtivät kulkemaan jonossa naisen perässä. Harry ei ollut ainoa, joka ihaili jälleen maisemaa. Päivä oli alkanut jo kirkastua hieman.
Edessä kohosi valkoinen, jylhä rakennus, joka näytti vanhalta kartanolta. Valkoisesta hiekasta muodostuva polku päättyi sen eteen.
Toisin kuin useat kartanot, tämä kartano ei näyttänyt uhittelevalta, vaan mukavan kodikkaalta. Se suorastaan kutsui ihmisiä astumaan sisään. Rakennuksessa oli jotain, mitä Harry ei osannut selittää. Vaikka se näytti vilpittömältä, Harrylla oli tunne, että kartano kätki sisäänsä lukuisia mysteerejä ja salaisuuksia.
Valkoista rakennusta reunusti tuuheat pensaat, joissa oli valkoisia ruusuja.
"Ruusut ovat pelkkiä koristeita", Hermione totesi hieman näsäviisaalla äänensävyllä, kun oppilaat ohittivat pensaat.
"Suomen ilmasto ei sopisi niille."

Harry astui muiden perässä valkoiseen kartanoon, joka oli ilmeisesti päärakennus. Aulassa haisi vanhalle ja hieman pölyiselle.
Valkoinen kissa jonka Harry oli nähnyt pihalla, oli siirtynyt venyttelemään punaisen tuolin päälle. Aulassakin oli maalauksia, ja suuri, kukkakuvioinen maljakko. Kurvikas, nuori piika pyyhki parhaillaan pöytiä. Ron katsoi piian perään vähän liiankin hartaasti, ja Harry tirskahti. Hermione näytti ärsyyntyneeltä.
Helga seisahtui aulan perälle, portaiden eteen.
"Tässä on päärakennus, jossa me ruokailemme. Teidän kaikkien huoneet sijaitsevat täällä. Täällä on myös kokoustilat, ja kirjasto."
Helga näytti heille ruokailusalin, jossa oli pitkä, tummanruskea pöytä. Pöydän päällä oli valkea pitsiliina. Pitsiliinan päällä oli liuta posliiniastioita, joihin oli maalattu ruusuja. Ron nyrpisti nenäänsä astioille, jotka näyttivät Harrynkin silmään vähän turhan koristeellisilta. Jos Neville olisi ollut mukana, hän olisi luultavasti onnistunut hajottamaan hauraat astiat heti ensimmäisellä ruokailulla. Ruokapöydän päässä oli musta, kivestä veistetty kissapatsas, jonka silmät hohtivat aavemaisen oranssina. Harryn katse nauliutui kissan silmiin. Kukaan muu ei näyttänyt edes huomaavan patsasta.
"Päivää", kissa sanoi yllättäen. Harry säpsähti rajusti ja vilkaisi otsa kurtussa kissaa. Oliko hän vain väsynyt, vai oliko kissa todella puhunut?
"Öh, hei", Harry sopersi, varmistettuaan ensin ettei kukaan kuuntele häntä. Helga oli alkanut kertaamaan ruokailusääntöjä, ja muut kuuntelivat häntä, hieman kyllästyneen näköisenä.
"Olet rakastunut", patsas sanoi Harrylle, joka säpsähti uudelleen.
"Enkä ole."
"Oletpas."
"En ole!" Harry huusi. Helga keskeytti puhumisen, ja katsoi häntä hieman kysyvästi, lemmikinsiniset silmät lempeästi tuikkien.
"Etkö tosiaan aio olla kiltisti ruokapöydässä, kultaseni?"
Luihuistytöt naurahtivat, ja Malfoyn kasvoille levisi huvittunut, pilkkaava hymy. Hermione ja Ron kohottivat hänelle kulmiaan.
"Äh, minä vaan, kun kissa puhui ja-"
Harry tajusi kuinka naurettavalta kuulosti, ja painoi punastuneena katseensa lattiaan. Luihuistyttöjen nauru yltyi.
"Tarkoitatko kivikissaa?", Helga kysyi. Harry nyökkäsi, yhä punaisena.
"Se tosiaan puhuu. Kartanon perustaja loitsi sen puhumaan, jotta ei tuntisi itseänsä yksinäiseksi. Hänen morsiamensa menehtyi, ja kissa on pitänyt hänelle useasti seuraa. Se aistii loistavasti ihmisten tunteet."
Harry nielaisi. Oliko hän muka rakastunut? Pöh, naurettavaa... Luihuistytöt näyttivät hieman happamilta, ja lopettivat nauramisen.
Helga jatkoi selostustaan, mutta Malfoyn katse viipyi hänessä yhä, tutkivana. Pilkka oli hänen katseestaan oli haihtunut, mutta hän näytti vieläkin huvittuneelta. Helga kaivoi sinisen kaapunsa taskusta taikasauvan. Hän kieräytti rannettaan, ja sauvan perästä purkautui mustia viivoja. Viivat hahmottuivat kartaksi, joka oli ilmeisesti päärakennuksesta. Helga yskäisi, ja odotti että kartta oli täysin valmis.
"Kartta näyttääkin teille majoituspaikkanne. Tornihuoneeseen majoittuvat... Camila Davis, Dustine Miller ja Lilyanne Black."
Kartan tilalle ilmestyi kuva tornihuoneesta, jossa oli prinsessasängyt. Tytöt alkoivat innostuneena hyppiä paikoillaan, ja kikattaa.
"Alakertaan majoittuvat Yvonne Hoffman ja Hermione Granger."
Hermione nyökkäsi. Harry tunnisti Yvonnen samaksi Korpinkynsi tytöksi, joka oli päässyt mukaan ryhmään. Huone johon Hermione ja Yvonne majoittuisivat oli hieman yksinkertaisempi kuin Luihuistytöillä.
"Keskikerrokseen majoittuvat Ronald Weasley ja Mickey Swinger."
Puuskupuhilainen Mickey nyökkäsi hymyillen Ronille. Harry tuijotti tyrmistyneenä Helgaa. Tämä ei ollut edes tullut hänen mieleensä. Helga pyyhkäisi sauvallaan karttansa pois, ja työnsi sen hajamielisenä kaapunsa taskuun. McGarmiwa rykäisi.
"Anteeksi, Helga. Mutta mihin Herra Malfoy ja Herra Potter majoittuvat?"
Helga näytti hämmentyneeltä.
"Ennenkuulumatonta... Kotitonttuni ilmoittivat minulle, että paikalle saapuvia oppilaita on vain seitsemän."
Harry näytti hieman huolestuneelta, ja vaihtoi silmäyksen Malfoyn kanssa. Joutuisiko hän majoittumaan pojan kanssa?
Helga näytti mietteliäältä, ja Lipetit kuiskasi jotain McGarmiwan korvaan.
"Hormiverkosto huoneeseen ettei voi ikävä kyllä majoittua... Ainoa vaihtoehto on vanha majatalo."
Dracon ilme muuttui ärsyyntyneeksi.
"Vanha majatalo? Joudunko minä homehtumaan jonnekin pikku koppiin Potterin kanssa, kun muut pääsevät kartanoon?"
Harry kykeni helposti kuulemaan pojan äänestä epäuskoisuuden ja omahyväisyyden. Helga näytti valittelevalta.
"Olen pahoillani, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole. Majatalo on kokonaisuudessaan ihan hyvä paikka nukkua, se on ihan rannassa."
Malfoy näytti yhä happamalta.
"Mutta eikö Weasley voi mennä majataloon? Minä se olen ennenkin kartanossa nukkunut, ja hän pölyisissä komeroissa."
Ron näytti siltä että voisi koska tahansa syöksyä Malfoyn kimppuun. McGarmiwa huomasi saman, ja naapasi Ronin kaavun hupusta kiinni.
"Herra Malfoy, siisti suutasi. Teidän täytyy tyytyä majoitukseenne, emme voi muuta."

Helga lähti johdattamaan Harrya ja Malfoyta majataloon, joka oli pieni, punainen rakennus rannan tuntumassa. Se näytti hitusen ankealta, sillä kuuset varjostivat sitä. Helga avasi oven taikasauvallaan. Malfoy astui ensimmäisenä sisään, ja Harry kuuli pojan parahduksen. Helgan täytyi palata päärakennukseen. Yllättäen heidän matkalaukkunsa lojuivat jo majatalossa. Harry astui sisään alistuneena. Tämä voisi olla suoraan hänen painajaisestaan. Huoneessa oli kaksi siistiä sänkyä, joissa oli valkoiset petivaatteet.
Huone oli siisti, joskin hieman pölyinen. Ikkunan edessä oli valkoinen pöytä, jonka päällä oli kaksi pyyhettä ja vesikannu.
"Mikä läävä", Draco tuhahti, ja nosti matkalaukkunsa sänkynsä päälle. Harry arvasi että Draco oli valinnut sängyn siksi, että siinä olevat petivaatteet olivat hieman siistimmät.
"Minusta tämä menettelee", Harry totesi. Draco ryhtyi nostelemaan vaatteitaan huoneen perällä olevaan kaappiin. Hänellä oli useita neulepaitoja, suoria housuja, kaapuja ja jopa yhdet farkut.
"Luulitko sinä että tapahtuman ohessa järjestetään muotinäytös?", Harry kysyi hieman pilkallisesti.
"Ajattelin että on hyvä varata tarpeeksi vaatteita mukaan", Draco vain totesi. Harry katsoi häntä hieman kummissaan. Normaalisti poika olisi kehittänyt hänen piikittelystään ilmiriidan. Nyt poika vain viikkasi vaatteitaan huolellisesti kaappiin.
Harry ei tyytynyt ottamaan kaapujaan matkalaukustaan, jonka työnsi sängyn alle. Hän otti kaivoi matkalaukusta ainoastaan taikasauvansa, jonka hän laittoi kaapunsa taskuun. Hän istahti sängylle hieman tylsistyneenä. Päivällinen olisi vasta kahden tunnin kuluttua, ja aikaa oli rutkasti. Hermione luultavasti menisi kartanon kirjastoon tutkimaan kirjoja, mutta Harrya ei nyt kiinnostanut lukea.

"Minä menen varmaan katselemaan ympärilleni", Harry sanoi epävarmasti, vaikka arvasikin ettei hänen lähtönsä liikuttaisi Dracoa.
"Minä voin tulla mukaan." Draco sanoi yllättäen. Harry katsoi häntä kummastuneena, mutta antoi pojan seurata häntä.
"Mennään katsomaan mitä tuolla on", Draco ehdotti uteliaana, ja viittasi kohti ruskeaa puurakennusta. Harry nyökkäsi. Kun Draco avasi rakennuksen oven, lämpöaalto suorastaan hyökyi heidän ylitseen.
"Huh", Harry sanoi ja pyyhkäisi otsaansa. Heidän edessään oli pieni huone, kuin minikokoinen pukukoppi. Pikkuisessa pukukopissa oli kaksi pitkää penkkiä, räsymatto ja pieni naulakko. Pukukopin päässä oli ovi, jonka takaa lämpö ilmeisesti tuli. Draco ja Harry kävelivät huoneeseen, josta lämpö tulvi. Huoneessa oli puupenkit. Oikeastaan ne olivat kuin suurikokoisia lautoja seinään kiinnitettyinä.
"Mitä helvettiä?", Dracolta pääsi kun hän näki penkit. Penkkien päällä oli suurikokoinen saavi, jossa oli vettä.
Lämpö oli lähtöisin kummallisesta metallitynnyristä, jonka päällä oli kiviä. Metallitynnyrin sisällä oli halkoja, ja sen sisällä loimusi iloinen tuli.
"Täysin sekopäistä", Draco totesi kun näki lauteilla koivusta tehdyn löylyvihdan. Se tuoksui miellyttävälle.
"Surkea siivous. Mitä paitsi tänne on edes tuotu tällainen oksa ja mikä paikka tämä on?" Draco kyseli, luultavasti odottaen että jostakin ilmaantuisi joku joka voisi kertoa vastaukset hänelle.
"Hulluutta. Oksia lojumassa pitkin puupenkkejä. Tekisi mieli kertoa tästä isälle", Draco sanoi, ja kuulosti jälleen nuivalta.
"Mikset sitten kerro?" Harry hämmästyi itsekin, kun hänen äänensä kuulosti haastavalta.
Draco astui lähemmäs häntä, harmaat silmät salamoiden.
"Pysy sinä erossa tästä, Potter."
"Miten niin erossa? Minähän kysyin vain järkevän kysymyksen."

Hetkeksi heidän välilleen laskeutui hiljaisuus, jonka aikana molemmat vain tuijottivat toisiaan. Hiljaisuuden rikkoi Helga, joka astui sisälle huoneeseen. Hänen käsivarsillaan oli suuria, valkoisia liinoja.
"Kas, pojat", hän sanoi iloisesti, ja levitti liinoja lautojen päälle.
"Olette näköjään löytäneetkin saunan."
Pojat kohottivat kulmiaan.
"Tänne tulemme illalla. Jokainen saa tosin itse valita haluaako saunoa."
Draco näytti siltä, että joku olisi kalauttanut häntä isolla halolla päähän.
"Saunomaan?"
"Niin. Tänne tullaan alastomana istumaan lauteille. Heitämme tuosta saavista vettä kiukaalle, jolloin tänne tulee mukavan lämmin."
Nyt Harryn teki jo mieli nauraa Dracon ilmeelle. Hänen oli vaikeaa kuvitella Dracoa istumassa saunassa.
"Haluatteko te pojat tulla saunaan?"
Draco katsoi Harrya haastavasti, ja vino virne levisi hänen kasvoilleen.
"Voisimme vaikka tullakin. Testaisimme kumpi kestää kuumutta pidempään..."
Harrykin virnuili.
"Selvä, jääprinssi. Varo ettet sula", hän sanoi ja lähti saunasta ulos. Hänen poskiaan alkoi kuumottaa, kun hän mietti, että jo illalla hän istuisi saunassa. Hän istuisi saunassa Dracon kanssa. Alasti. Harry hihitti hieman tyttömäisesti, ja päätti lähteä päärakennukseen.

~*~

[mango]

6. Osa

Ilta koitti, ja kevyt kajo kultasi maan. Oli satanut vettä, ja puut kimmelsivät sateen helmistä. Harry vilkuili jännittyneenä ikkunasta ulos, istuessaan leveällä ikkunalaudalla. Hän oli tullut kyläilemään Hermionen ja Yvonnen huoneeseen, joka oli moitteettoman siisti. Yvonne oli kylpemässä, ja vessasta kuului tasaista lorinaa, kun tyttö laski vettä ammeeseen. Hermione latoi kiivaaseen tahtiin kirjastosta lainaamiaan loitsukirjoja pöydälle. Harryn katse oli nauliintunut pienen majataloon, joka näytti lähes säälittävältä suuren kuusen varjossa. Hermione paukautti erityisen lujaa kirjan pöydälle, ja Harry havahtui.
"Minkäköhän kirjan lukisin ensimmäisenä? Tämä kirja on oikeastaan hyvin mielenkiintoinen. Siinä luetellaan eri kirousten vaikutuksia, ja vastaloitsuja. Kirjan on kirjoittanut eräs kuuluisa velho, joka-"
Hermionen puhe hiljeni Harryn päässä, kun hän vilkaisi seinällä hiljaa tikittävää käkikelloa. Sen lyönnit olivat hiljaisia ja rauhallisia.
Säännöllisin väliajoin pieni käki hypähti ulos kellosta, ja laulaa luritti onnellisesti. Vielä kymmenisen minuuttia, ja käki laulelisi taas.
Kymmenen minuutin kuluttua Harryn olisi myös aika lähteä. Saunomaan. Pelkkä ajatus nosti hennon punan pojan kasvoille. Hän oli jo etukäteen koonnut pieneen pussukkaan pyyhkeen ja uimapuvun siltä varalta, että hän menisi iltauinnille. Harry oli kävellyt rantaan kokeilemaan vettä. Vesi oli tuntunut miellyttävän viileältä, ja Harry oli päättänyt uskaltautua uimaan illemmalla, vaikka ei saisikaan ketään seurakseen.

Hermostuneena Harry vilkaisi kelloa. Viisarit liikkuivat tuskallisen hitaasti, kuin tietoisena siitä, että hän odotti jotain innokkaana. Harry oli huomannut sähkön hänen ja Dracon välillä. Ivalliset kommentit olivat pelkkää kulissia. Kulissin tarkoitus oli luoda illuusio siitä, että he olisivat yhä vihamiehiä. Todellisuudessa he eivät olleet sitä, eivät enää. Harryn harmiksi he eivät olleet vielä ystäviä, mutta hän oli päättänyt sulattaa jään. Draco oli hyvin nokkela ja hauskakin, tosin omalla tavallaan. Hänen huumorintajunsa jäi hänen ylimielisyytensä varjoon, eivätkä ihmiset aina edes huomanneet, että hänen keksimänsä piikittelyt olivat hauskoja, ja hyvin keksittyjä.

"Harry, kuunteletko sinä ollenkaan?", Hermione kysyi hieman kiukustuneena, ja laski mustan, nahkakantisen kirjan käsistään.
"Öh, kyllä."
"No mitä minä sitten sanoin?"
"Sinä kerroit kirjoista."
Hermione hymähti ja istui sängylle.
"Sinä mietit Dracoa, eikö totta?"
Hermionen ääni ei ollut kiusoitteleva, mutta ärsyttävän tietävä. Harry kykeni tuntemaan, kuinka hänen korvansa ja poskensa alkoivat saada punaisen värin.
"Mistä arvasit?"
Ehkäpä hän voisi olla rehellinen Hermionelle. Eihän hän ollut homo tai mitään. Ainoastaan normaali poika, joka tahtoi tutkia toisen alastonta vartaloa katseellaan hieman lähemmin. Hermionen ilme muuttui huvittuneeksi, ja hänen ruskeisiin silmiinsä syttyi pilke.
"Te olisitte oikeastaan aika söpö pari."
"Hermione!" Harry tuhahti muka kiukustuneena. Hermione kikatti, käsi suunsa edessä.
"No, minä menen nyt sinne saunaan."
Harryn yritti pitää äänensä tyynenä, mutta siitä kuulsi nolous, joka kavalsi hänet Hermionelle. Tyttö iski silmää, ja nauroi Harryn ilmeelle. Hieman turhautuneena poika lähti huoneesta, ja pamautti oven kiinni. Hän käveli nopeasti aulaan, jossa Ron oli juuri istuskelemassa nojatuolissa. Hän näytti kummalliselta, jolle löytyi pian syy. Nuori piika oli taas siivoamassa aulaa, ja Ronin silmät seurasivat hänen jokaista liikettään tarkasti. Poika säpsähti, kun Harry kosketti hänen olkaansa.
"Mitä?!" Ron huudahti hämmästyneenä. Piika säpsähti, ja oli pudottaa maljakon. Ronin korvat alkoivat punoittaa, ja hän vajosi syvemmälle tuoliinsa. Harry virnuili vinosti pojalle.
"Mikset mene puhumaan hänen kanssaan?"
Ron tuhahti, ja risti kätensä.
"Mistä me muka puhuisimme? Sitä paitsi, en viitsi..."
Harry arvasi, että muisto Fleurista kaiversi yhä pojan mieltä. Normaalisti hän olisi jäänyt rohkaisemaan Ronia, mutta hänellä oli kiire saunaan.
"No, tee niin kuin haluat."
Ron jäi katsomaan hitusen hämmentyneenä Harryn perään, kun tämä ryntäsi ulos ovesta. Oli jo hieman hämärää, mutta Harry erotti helposti saunamökin, jonka pienestä savupiipusta tuprusi hopeanharmaata savua. Iloisin askelein hän käveli pussukka askeleidensa tahtiin heiluen saunaan. Ovella hän kuitenkin jähmettyi huomatessaan Dracon vaatteet siististi viikattuina penkillä.
Hiuksiaan haroen Harry istahti hiljaa toiselle penkille. Oliko Draco jo saunassa? Tähän Harry ei ollut varautunut. Hän oli ajatellut menevänsä saunaan etuajassa, jotta ehtisi riisua itsensä ja istua lauteille niin, että peittäisi intiimit paikkansa.
Harry puri huultaan. Hänen teki mieli lähteä saunasta, mutta sitten hän olisi antanut itsestään omituisen vaikutelman. Hän olisi luovuttanut Dracolle. Päättäväisellä otteella Harry kiskoi paidan päältään, ja housut jalastaan. Hitaasti hän riisui bokserinsa, ja heitti ne vaatekasan päälle. Hän vetäisi henkeä, lausui pienen rukouksen, ja astui saunaan.

Lauteilla istui Draco Malfoy, hieman punertavana. Hänen ylävartalonsa kiilsi hiestä, ja pojan kasvoille levisi virnistys, kun hän näki Harryn. Poika levitti hieman jalkojaan, jotta Harry kykeni näkemään hänen haarovälinsä. Harryn kasvoille levisi puna, joka ei johtunut ainoastaan saunan lämmöstä. Dracon katse pyyhki Harryn vartaloa. Käsi hieman täristen Harry nappasi pieneltä penkiltä laudeliinan, kipusi Dracon viereen, levitti liinan lauteille ja istahti alas. Dracon silmät katsoivat häntä yhä tutkivasti, mutta Harryn piti katseensa tiukasti seinässä. Hänen teki jostain kumman syystä mieli katsella Dracoa. Hän melkein pelkäisi, että jos katsoisi Dracoa kerran, hän ei voisi enää irrottaa katsettaan.

~*~

Draco

Draco loi arvostelevan katseen peiliin latoessaan kamppeitaan tyylikkääseen, mustaan mokkalaukkuun.
Hän heitti laukkuun metsänvihreän pyyhkeen, hopeisen kamman ja hoitavan, mintulta tuoksuvan shampoon. Hänen teki mieli ottaa mukaan vielä ruusulta tuoksuva suihkusaippua, mutta se olisi jo saattanut vaikuttaa hieman hinttimäiseltä. Hän tahtoi antaa itsestään mahdollisemman hyvän kuvan Potterille, vaikkei tiennyt itsekään miksi.

Hän virnisti peilikuvalleen nostaessaan mokkalaukkunsa sängyn päältä. Hänen onnekseen Potter oli hipsinyt Grangerin luokse kyläilemään, joten hän saattoi rauhassa parannella jo ennestäänkin upeaa ulkomuotoaan, ja kerätä rauhassa kamppeitaan. Laukku alkoi jo pullottaa täytenä, kuin vihjaten Dracon turhamaisuudesta. Huomaamatta sitä että laukku oli jo melkein repeämässä, Draco pakkasi mukaansa vielä pikkuruiset, mustat uimahousut. Ne peittivät juuri ja juuri Dracon miehuuden, ja suorastaan imartelivat hänen takapuoltaan. Hän oli aikonut mennä uimaan, koska oli kuullut, että suomalainen järvivesi tekee hyvää hiuksille. Draco oli aina välittänyt ulkomuodostaan. Luciuskin oli aina sanonut, että ulkomuoto on avain onneen. Hyvännäköisiä ihmisiä ihailtiin. Draco oli aina tiennyt olevansa seksikäs. Se oikastaan kulki suvussa. Hän ei tiennyt ainoatakaan rumaa Malfoyta, lukuunottamatta hänen Violet-tätiään, jolla oli leuassa iso, karvainen syylä.

Draco kävi vielä kerran laukkunsa sisällön läpi, ja kietaisi sitten vihreän pyyhkeen lanteilleen. Hän meni saunaan reilusti etuajassa, jotta saattoi olla siellä ennen Potteria. Hän tutustuisi ensin saunaan, ottaisi hyvän asennon lauteilla, ja ryhtyisi sitten odottamaan Potteria. Draco avasi oven, ja kohtasi hieman viileän viiman. Lämpötila oli laskenut nopeasti illan tultua, ja Draco hytisi.
Hän ei välittänyt, vaikka joku tulisikin vastaan, ja törmäisi häneen pelkkä pyyhe vartaloansa peittämässä. Hänellähän ei olisi mitään hävettävää, pikemminkin esiteltävää. Ajatuksilleen virnistäen Draco käveli saunarakennukseen, ja heitti laukkunsa pitkän penkin alle. Vaihtovaatteet hän viikkasi huolellisesti penkin päälle, ripusti pyyhkeen naulakkoon ja astui saunaan.

Hieman tukalahko kuumuus iski Dracoa vasten, ja aluksi hänestä tuntui, että hän ei pystyisi hengittämään. Hetken ajan ovella seistyään hän kuitenkin tottui kuumuuteen, ja lämpö alkoi tuntua mukavalta. Poika nappasi laudeliinan penkiltä, sillä Helga oli käskenyt käyttämään niitä. Hän ei normaalisti tanssinut toisten pillin mukaan, mutta olisi noloa, jos Potter olisi joutunut huomauttamaan, että hän istuu lauteilla perse paljaana, vastoin sääntöjä.

Draco hankasi kädellään pientä ikkunaa. Sen pinta oli hieman huuruinen, ja Draco piirteli siihen kuvioita sormellaan. Piirtelyn jälkeen Draco vaihtoi ärtyneenä asentoa. Eikö Potter tulisikaan? Jos poika ei tulisi, hän olisi pettynyt. Toisaalta hän pääsisi vinoilemaan Potterille siitä, että hän jänisti. Draco oli kuitenkin odottanut Potteria, syystä jota hän ei kyennyt ymmärtämään. Hän pyyhkäisi hikeä otsaltaan, ja alkoi taas piirtelemään kuvioita ikkunaan. Hänhän odottaisi, kunnes Potter tulisi. Hän oli ennenkin rynnännyt säännöistä piittaamatta melkein Voldemortin syliin, miksi hän sitten jättäisi tulematta saunaan?

Ikkunaan vilkaistuaan Draco kuitenkin hätkähti. Hän näki, että Potter käveli iloisesti hypähdellen kohti saunaa. Kiireesti Draco otti paremman asennon, ja levitti hieman jalkojaan. Aivan. Saunan hämärässä valossa se näytti jopa isommalta kuin yleensä. Hänen sydämensä hypähti, kun hän kuuli oven narahtavan. Askeleiden ääniä ei kuulunut, ja Draco kykeni päättelemään, että Potter oli jähmettynyt. Hän oli ilmeisesti huomannut Dracon vaatteet naulakossa. Poika nauroi sisäisesti. Oliko Potter tosiaan kuvitellut, että ehtisi lauteille ennen häntä? Draco kuuli, kuinka Potterin vyö kilahti. Hetken kuluttua ovi narahti, ja Harry astui sisälle saunaan.
Hänen ilmeensä oli epävarma, mutta kuitenkin päättäväinen. Dracon katse eksyi heti jonnekin, minne hän ei olisi saanut katsoa.

Potter oli lähes yhtä iso kuin hän, ja Draco tunsi pienen pettymyksen ja omituisen kuumotuksen sisällään. Harrynkin katse tutki häntä, ja puna levisi pojan kasvoille. Draco sai itsevarmuutensa nopeasti takaisin toisen punastelun ansiosta, ja pakotti itsensä hymyilemään härnäävästi. Potter ravisti nopeasti päätään, ja kiipesi lauteille Dracon viereen. Potter ei uskaltanut kohdata hänen katsettaan, vaan tuijotti seinää. Draco kurkotti kädellään outoon kauhaan, täytti sen vedellä ja heitti vedet kiukaalle. Saunaan tuli yhä kuumempi, ja Harry hengähti terävästi. Potteria kiusatakseen Draco heitti lisää löylyä niin kauan, että hengittäminen oli tuskallista. Huultaan purren he molemmat kuitenkin istuivat lauteilla. Kumpikaan ei tahtonut lähteä.

Draco pakotti itsensä katsomaan Harrya, joka tuijotti häntä. Yllättäen Potter näytti melkein söpöltä iho kiiltävänä, tukka pörrössä ja vihreät silmät hieman sameina. Draco virnisti, ja Harry käänsi katseensa takaisin seinään. Tuntui omituisen luonnolliselta istua puupenkillä alastomana toisen vierellä. Aivan kuin he olisivat saunoneet ennekin yhdessä. Kilpailuinto Dracossa haihtui. Hänelle alkoi olla yksi ja sama voittaako hän heidän löylykisansa. Hetken mielijohteesta Draco nousi ylös, ja Harry hätkähti. Draco kiristi hieman peppulihaksiaan ohittaessaan Harryn. Poika tarttui hieman hätäisenä hänen kädestään.
"Minne sinä menet?"
Pojan ääni oli hieman hätäinen, mikä yllätti Dracon. Aivan kuin Potter ei olisi halunnut, että hän lähtee. Eikö poika halunnutkaan voittaa?
"Minä menen uimaan", Draco sanoi. Hän toivoi kovasti, että Harry päättäisi seurata häntä. Ajatus viileään veteen pulahtamisesta houkutti Dracoa. Hän ei ollut tottunut tällaiseen kuumuuteen.
"Minä tulen mukaan", Harry sanoi tutkimattomalla äänellä. Draco virnisti, mutta Harry ei nähnyt sitä. Pukuhuoneessa hän penkoi peppu pystyssä laukkuaan, kunnes hänen kätensä saavutti minikokoiset uimahousut. Harryn uimahousut olivat omituisen suuret, ja näyttivät hänen päällään naurettavilta. Harry katsoi Dracoa vaivautuneena.
"Nämä ovat minun serkkuni Dudleyn vanhat", hän totesi hieman nolostuneena. Draco nyökkäsi virnistäen. Housuista päätellen Dudley oli melkoinen tonnikeiju. Harry katsoi myös huvittuneena Dracon uimahousuja, mutta ei sanonut mitään.

Peräkanaa he kävelivät rantaan.

~*~

Harry

Harry istui hieman vaivautuneena lauteilla, seinää tuijottaen. Yllättäen Draco kurottautui eteenpäin, ja heitti vettä kiukaalle. Saunaan tuli entistä kuumempi, ja Harryn hengitys melkein pihisi. Hän oli vähällä juosta ulos saunasta, muttei voinut.
Jos hän nyt luovuttaisi, hän saisi takuulla kuulla siitä moneen otteeseen. Draco heitti lisää löylyä, ja Harryn teki mieli läimäistä pojan kättä, joka ojentautui aina uudelleen heittämään vettä kiukaalle. Saunassa oli jo niin kuuma, että Harry oli vähällä huutaa. Kuumuus tuntui rasittavalta, ja Harry painoi päänsä polviinsa. Hetken kuluttua hän kuitenkin vilkaisi Dracoa, nähdäkseen kestääkö
poika kuumuutta.

Draco nosti katseensa heti, kun huomasi Harryn silmät vartalollaan. Harry katsoi hetken Dracoa, ja käänsi sitten katseensa. Saunassa vallitsi hiljaisuus ja kuumuus. Harry mietti pitäisikö hänen sanoa jotain, mutta hän ei keksinyt mitään puhuttavaa. Dracollakaan ei ollut ilmeisesti mitään aikeita avata keskustelua, joten Harry päätti pitää suunsa kiinni. Hetken päästä Draco nousi ylös, ja laude narahti. Harry katsoi nopeasti Dracoa. Yhtäkkiä hänet valtasi pieni paniikki. Ei Dracon pitänyt vielä lähteä!
Nopeasti Harry tarttui Dracoa kädestä, ja poika katsoi salamannopeasti Harrya.
"Minne sinä menet?"
Harry yritti kuulostaa vilpittömän uteliaalta ja epäuskoiselta, mutta epäonnistui surkeasti. Draco kurtisti kulmiaan.
"Minä menen uimaan."

Hetken mietittyään Harry päätti seurata Dracoa. Hänkin oli aivan hikinen.
"Minä tulen mukaan", hän sanoi, ja Draco nyökkäsi. Hän käveli Dracon perässä pukuhuoneeseen, eikä voinut olla tarkkailematta pojan paljasta, keinahtelevaa takapuolta. Nolostuneena Harry muisti, että hänellä oli vain Dudleyn kamalat, oranssit uimahousut mukanaan. än oli ajatellut, että uisi yksin. Hetken Harry mietti, ja näpräsi uimahousujen kangasta. Ajatus viileästä vedestä voitti nolostuksen tunteen, ja hän veti uimahousut ylleen. Ne olivat vähällä pudota, sillä vyötärönauha oli niin löysä. Harry joutui nostamaan uimahousut lantiolta vyötärön yläpuolelle, mutta ne valuivat yhä alas. Hänen teki mieli vajota maan alle, kun Draco katsoi häntä, ja naurahti.
"Nämä ovat minun serkkuni Dudleyn vanhat", Harry selitti. Draco nyökkäsi. Hänen omat uimahousunsa olivat naurettavan pienet, ja paljastivat takapuolen paljasta ihoa niin paljon, että Harry joutui todella käyttämään kaiken itsekurinsa, jotta ei olisi tuijottanut
mustan kankaan verhoamaa takapuolta. He kävelivät rantaan paljain jaloin. Maa tuntui viileältä jalkojen alla, ja Harryn jalkapohjiin takertui mutaa ja ruohoa.


~*~

[mango]

Ilma hämärtyi, ja lämpötila laski selvästi. Aurinko oli kadonnut jonnekin, niin oli myös Harryn äskeinen, lämmin olo. Nyt hänen hoikka vartalonsa värisi, kun hän käveli Dracon kanssa kohti rantaa. Draco käveli lähes naismaisesti, takapuoli keinuen. Harry piti käsiensä avulla uimahousujansa ylhäällä, jotteivat ne valahtaisi maahan.

Vesi oli tummansinista. Se tuntui kamalan kylmältä, ja Harryn teki mieli lähteä kävelemään takaisin saunalle, takaisin lämpöön. Hän ei kuitenkaan voinut, sillä Draco käveli tyynenä veteen. Harry näki, että hänen vartalonsa värähti, kun hän oli polvia myöten vedessä. Harry hytisi, mutta käveli hänkin veteen. Vesi tuntui salpaavan hengityksen, ja Harrysta tuntui, kuin häntä olisi pistelty monilla tuhansilla neuloilla. Dracon iho näytti suorastaan valkealta, ja hänen huulensa saivat sinertävän sävyn. Huultaan purren poika kuitenkin kahlasi eteenpäin, kunnes oli vyötäröään myöten tummansinisessä, aaltoilevassa järvivedessä. Poika ui hetken rintauintia, kunnes sukelsi. Harrykin sukelsi pinnan alle, ja näki, että Draco sukelsi syvemmälle, kauemmas Harrysta.

Harry kohotti päänsä pintaan, ja veti terävästi henkeä. Yhtäkkiä hän tunsi, kuinka hänen housunsa valahtivat jaloista. Harrylle tuli kiire, ja hän yritti nopeasti ojentaa kätensä, mutta ei ehtinyt nappaamaan oransseja, suurikokoisia uimahousuja.
Uimahousut lähtivät kellumaan kohti Dracoa, joka ei huomannut mitään. Poika tiiraili mietteliäs ilme katsoillaan tähtitaivasta, platinanvaaleat hiukset märkinä.

Harry tunsi nolostuvansa jo valmiiksi, ja yritti uida nopeammin kohti housuja.
Oli kuin kohtalon ivaa, että housut ajelehtivat suoraan kohti Dracoa, eivätkä jääneet vain pinnalle kellumaan. Draco kääntyi katsomaan, miksi Harry oli yhtäkkiä lähtenyt uimaan nopeammin, ja hänen katseensa osui housuihin, jotka kelluivat pinnalla, ja Harryyn, joka näytti punaiselta. Tilanteen tajuttuaan Dracon huulille levisi vino virnistys, ja hän tarttui housuihin. Harry yritti siepata ne Dracon kädestä, mutta toinen oli nopeampi. Draco painui nopeasti pinnan alle, ja sukelsi nopeasti kohti rantaa. Harry ui niin lujaa kuin kykeni, muttei ehtinyt saavuttaa Dracoa, joka seisoi rannalla, ilkikurisesti virnistellen, Harryn uimahousut kädessään. Harry perääntyi vaistomaisesti syvemmälle veteen, jotta Draco ei näkisi hänen kalleuksiaan. Hän unohti sen seikan, että Draco oli nähnyt ne jo.
"Mitä nyt, Potter?" Draco naurahti, ja heilutti housuja päänsä yläpuolella.
"Tule hakemaan nämä uimahousut, jos kerran haluat ne."

Harry loi harkitsevan katseen Dracoon, ja asteli sitten tyynenä, alasti vedestä, kohti rantaa ja Dracoa. Dracon silmät laajenivat hämmästyksestä, ja siirtyivät sitten Harryn alapäähän, johon kylmyys ei ollut todellakaan vaikuttanut vähääkään. Harry otti housut Dracon kädestä, ja hymyili. Hän löi leikkisästi nyrkillä Dracoa olkapäähän, mistä vaalea poika suutahti. Hän kaatoi Harryn maahan, ja istahti hajareisin tämän päälle.

Hän kohotti kätensä, ja oli aikeissa melkein lyödä Harrya, kunnes hänen kätensä jähmettyi kesken liikeen. Yhtäkkiä oli hiljaista. He molemmat olivat liiankin tietoisia siitä, että Draco istui alastoman Harryn päällä. Harry liikahti hiukan levottomasti Dracon alla, ja Draco siirtyi tiirailemaan muualle. Hän tunsi yllättäen Harryn kädet lanteillaan, ja siirsi nopeasti katseensa Harryn vihreisiin silmiin, jotka näyttivät oudoilta. Hetken ajan Draco luuli, että Harry aikoo suudella häntä. Pojan silmät kimmelsivät niin intensiivisinä, että Dracoa melkein huimasi. Yllättäen kädet kuitenkin nipistivät häntä lanteilta, ja Draco inahti. Hän näki Harryn muuttuvan punaiseksi kasvoiltaan, ja löysi siihen pian syyn. Harry oli kovana, täysin kovana. Ja hän oli iso. Oliko Potter muka homo?

"Mene-pois-minun-päältäni", Harry huohotti. Draco oli jähmettynyt paikoilleen, ja hänen hiuksistaan putoili vesipisaroita toisen punoittaville kasvoille.
"Miksi?", Draco härnäsi.
"Kaikesta päätellen sinä nautit tästä tilanteesta." Draco ei tiennyt itsekään, mitä ajoi takaa. Harry näytti hämmentyneeltä, ja äärimmäisen kiusaantuneelta. Hän yritti nousta ylös, mutta Draco painoi hänen kätensä maata vasten, ja tuijotti toista tutkivasti silmiin. Harry oli yhä kovana. Vasta kun Draco tunsi itse kiihottuvansa, hän tuhahti pilkallisesti, ja lähti kävelemään kohti saunaa.

Harry jäi makaamaan selälleen märän nurmikon päälle, ajatukset Dracossa.
Hän oli homo. Hän oli todellakin homo. Hän... Piti pojista? Hän... Piti Dracosta?
Hämmentyneenä Harry kapusi istualleen, ja siristi silmiään, jotta kykenisi näkemään paremmin pimeässä. Äskeinen tilanne tuntui hyvin kiusalliselta.
Kertoisiko Draco kaikille, että hän oli kiihottunut? Tuskinpa, sillä samalla poika joutuisi myös kertomaan, miksi istui hänen päälleen. Seksikäs, vettä valuva Draco Malfoy oli ihan liikaa Harrylle. Hän oli päästänyt tilanteen liian pitkälle.
Harry haroi hetken mietteliäänä hiuksiaan, kunnes hänkin suuntasi saunarakennukselle. Sääli vain, ettei hän huomannut, että hänellä seisoi yhä.

_______________________


Draco istahti saunan kovalle penkille, kiskottuaan ylleen mustan kylpytakkinsa.
Minkä helvetin takia hän oli kiihottunut äsken? Potter oli söpö omalla, raivostuttavalla tavallaan, mutta Dracolle poika oli tietyllä tavalla sakkolihaa.

Samassa kyseinen poika astui sisälle saunarakennukseen, ja kohtasi hämmentyneet, harmaat silmät. Harry nappasi kiireesti laukkunsa penkin alta, ja ihmetteli, kun Draco purskahti nauruun.

"No mitä?", Harry kysyi, ja risti kätensä lanteilleen. Dracon silmät siirtyivät Harryn erektioon, ja Harry nolostui. Hän nosti laukkunsa erektionsa eteen, ja lähti kävelemään ulos saunarakennuksesta. Hän suuntasi kohti majataloa, kylmästä väristen. Hän vetäisi saunarakennuksen ulkopuolella lanteillensa mintunvihreän pyyhkeen. Hän menisi majataloon, vaihtaisi yöpaidan, asettuisi sänkyyn, ja teeskentelisi nukkuvansa, kun Draco tulisi. Aamulla hän voisi esittää, ettei mitään ole tapahtunut. Se tuskin onnistuisi, mutta aina voisi yrittää.

Majatalon valkoiseksi maalattu ovi aukesi narahtaen, ja Harry tunsi äkillistä mielihalua lukita ovi, vaikka tiesikin, ettei se mitään auttaisi. Hän otti pöydältä kannun, ja kaatoi lasiin kylmää vettä. Harry joi nopeasti, kuivasi takkuisia hiuksiaan pyyhkeeseensä, ja pukeutui vaaleansiniseen pyjamaan.
Saunapussukan hän heitti huoneen nurkkaan, ja istahti sängylle.

Hetken sängyllä istuttuaan Harry valui makuuasentoon, ja veti peiton yllensä. Ikkuna oli raollaan, mutta ulkoa ei kuulunut Dracon askeleita. Harry huomasi olevansa huolestunut. Oliko poika vielä mennyt jonnekin? Heitähän oli kielletty harhailemasta ulkona pimeällä.

Harry vaihtoi asentoaan niin, että tuijotti seinään. Hänen luomensa alkoivat painua väkisin, väsymyksestä raskaina kiinni, ja peti tuntui mukavan lämpimältä. Hän tiesi, että hänen olisi ehkä pitänyt odottaa, että Draco palaa, mutta väsymys vei voiton, ja Harry vajosi syvään uneen.

________________________________________________________________


Draco kaivoi laukustaan tupakka-askin, ja käveli rantaan tupakalle. Hän oli kipeästi hermosauhujen tarpeessa, ja oli parempi odottaa, että Potter mahdollisesti nukahtaa. Draco kohotti tupakan huulilleen. Hetken kuluttua hänen huuliensa välistä purkautui hopeanharmaata savua. Tupakka oli jästikeksintö, mutta hyödyllinen sellainen. Nikotiinin avulla Dracon oli helppo rauhoittaa itsensä. Luciuskin poltti, tosin hän ei ollut riippuvainen, kuten poikansa.

Draco imaisi tupakkaa uudelleen, ja katseli tähtitaivasta. Se oli kaunis, ja salaperäinen. Kun Draco oli ollut pieni, Narcissa oli aina kertonut hänelle tähdistä. Hän oli myös nimennyt joitakin, mutta Draco ei kyennyt muistamaan niiden nimiä. Narcissa oli kertoillut tähdistä pojalleen vain siksi, että Lucius oli käskenyt häntä opettamaan. Hänen äitinsä oli tosin muokannut tarinoista mukavia, ja mielenkiintoisia. Ne olivat siten jääneet helpommin Dracon mieleen.

Hänestä oli mukava uskoa, että jokaisella tähdellä oli oma tarinansa. Jokaisella niistä oli ehkä oma tarkoituksensa, ja oma nimensä. Mistään ei koskaan tiennyt.
Draco ei tiennyt sitäkään, pitikö hän Potterista. Poika oli viimeaikoina alkanut vaikuttaa melkein hauskalta, mutta Draco esti itseään silti pitämästä hänestä.

Saunominen kisan merkeissä pojan kanssa oli ihan sallittavaa, samoin huoneen jakaminen. Kaveeraminen olisi taas eri asia. Hän saattaisi hyvinkin jäädä kiinni, ja kuulla melkoisen saarnan Luciukselta. Hän ei yhtään ihmettelisi, vaikka Lucius kiduttaisi häntä. Mies oli tehnyt sen jo, kun Draco oli ollut pienempi.

Draco oli onnistunut hajoittamaan perintönä tulleen, hopeisen kamman, kun hän oli leikkinyt kammalla. Draco oli leikkinyt kampaajaa, ja hän oli "harjannut" kaikki kartanon matot, kunnes ne olivat olleet siistimpiä. Poika oli ollut työstään hyvin ylpeä, ja hän oli mennyt kertomaan isälleen. Hän oli odottanut Luciukselta kiitosta, mutta mies olikin rankaissut häntä kidustuskirouksen avulla. Draco oli huutanut tuskasta, ja vääntyillyt lattialla. Hän oli pyörtynyt, ja herännyt myöhemmin omasta huoneestaan.

Narcissa oli itkenyt hänen sänkynsä vieressä. Silloin Draco ymmärsi. Hän ymmärsi, ettei koskaan tulisi saamaan rakkautta tai ymmärrystä isältään. Hän ei kuitenkaan vihannut isäänsä, eikä tahtonut pettää tätä. Hän tahtoi, että Lucius voisi olla ylpeä pojastaan. Siksi Draco tähtäsi korkealle. Hän tahtoi saada loistavia arvosanoja. Poika ei vielä tiennyt, mihin ammattiin halusi, mutta taikaliemet kiehtoivat häntä. Severus oli lainannut Dracolle kirjoja eri liemistä, ja hän oli lukenut jo ne moneen kertaan.

Huokaisten Draco tiputti tupakan maahan, ja lähti kävelemään kohti majataloa.
Oli jo hyvin pimeää, eikä hän kyennyt erottamaan heti rakennuksen ääriviivoja.
"Valois", Draco kuiskasi, ja valaisi taikasauvallaan pihaa. Valo osui rakennukseen, jonka ikkunat olivat pimeänä. Harry oli jo ilmeisesti mennyt nukkumaan.

Draco astui majataloon, ja näki, että Harry nukkui sikeästi, tuhisten unissaan.
Hän hymähti, ja heitti kylpytakkinsa pöydän päälle. Sitä ennen Draco siveli kasvoilleen kosteuttavaa kasvovoidetta, kampasi hiuksensa ja laittoi yllensä löysähköt, harmaat satiinibokserit.

Hän kömpi sänkyyn, ja kolautti jalkansa sängyn laitaan. Hän kykeni vain vaivoin tukahduttamaan huudahduksen, kun kipu levisi hänen jalkaansa.
Ärtyneenä murahtaen Draco kiskaisi peiton vartalonsa peitoksi. Oli yllättävän lämmin, ja yöpaita olisi ollut liian kuuma.

_________________________________________________________

Harry heräsi, kun majatalon ovi aukesi. Hän kohottautui nopeasti istumaan sängylleen, ja odotti, että Draco astuisi sisään. Yllättäen Harry huomasi, että Draco nukkui viereisessä sängyssä, jalat levällään sojottaen. Harry kurtisti kulmiaan, ja nappasi taikasauvansa yöpöydältä. Olisiko tulija Hermione tai Ron?
Ei, ei se ollut mahdollista. Kumpikaan tuskin poistuisi rakennuksesta keskiyöllä.
Harry kuuli, kun ovi paukahti kiinni, ja huudahti. Hän ei kyennyt erottamaan, kuka tulija oli, mutta hänellä oli karmiva tunne. Askeleet narahtelivat lattiassa, ja Harry huudahti uudelleen. Yllättäen taikasauvasta kajasti valo, joka valaisi kummallisen epämuodostunutta päätä. Ovella seisoi jonkinlainen kummitus, vaikka se ei ollutkaan läpikuultava, niin kuin Tylypahkan kummitukset. Kummitus rääkäisi, ja Harryn silmät laajenivat. Hänelle ei tullut yhtäkään loitsua mieleen, jolla voisi puolustautua kummitusta tai pahaa henkeä vastaan.

"Kummitus" huhuili kammottavalla äänellä, ja Harry huusi jälleen. Draco kohottautui istumaan unisena, hiukset sekaisin sängyllään, ja hieraisi silmiään. Harmaat silmät revähtivät järkytyksestä auki, kun hänkin huomasi "kummituksen", joka huhuili oviaukossa. Unisena Draco ei edes tajunnut mitä teki, ja kömpi Harryn sänkyyn. Harry katsoi kummastuneena puolialastomaan Dracoon, joka kiipesi hänen syliinsä, ja katsoi häntä unisena silmiin. Sen jälkeen Draco hautasi päänsä Harryn niskaan, ja kiersi kätensä hänen kaulansa ympärille.

"Harry, käske tuon häipyä", Draco mutisi epäselvästi, ja Harry päätteli, ettei poika ollut kunnolla hereillä. Ajatuksissaan Harry painoi Dracon lujemmin itseään vasten. Kummitus alkoi yhtäkkiä räkättää mielipuolisesti, ja kaatui lattialle nauramaan. Otuksen kasvot irtosivat, ja paljastuivat kummalliseksi naamioksi.

Naamion takana lattialla nauroi Ron Weasley, joka oli liikaa tuliviskiä juotuaan tullut kummittelemaan majataloon. Draco jäykistyi Harryn sylissä, ja havahtui ilmeisesti kunnolla hereille.

__________________________________________

[mango]

Mitä täällä oikein tapahtuu?"

Dracon ilme oli näkemisen arvoinen. Hän katsoi ensin punastuneeseen Harryyn ja sitten lattialla hekottelevaan Roniin, joka alkoi yhtäkkiä hikkaamaan.

"Ron... Hän tuli tänne... Kummittelemaan?"

Harryn ääni oli epävarma. Draco muistutti vahvasti Luciustaan vilkaistessaan lattialla sätkivää Ronia halveksuvasti.

"Weasley?"

Dracon ääni oli niin kylmä, että huoneen lämpötila tuntui laskevan. Ron naureskeli vieläkin lattialla. Harry nousi ylös sängystä ja tarttui Ronia kainaloista yrittäen nostaa poikaa pystyyn. Ron tuntui hyvin raskaalta.
"Harry", Ron hekotti, ja hikkasi perään komeasti.
"Olisittepa nähneet ilmeenne, te-"
Ronin lause jäi kesken, kun Draco tarttui vesikannuun, ja kaatoi jääkylmät vedet Ronin kasvoille. Vettä valui myös Harryn päälle, joka piteli yhä Ronista kiinni. Harry huudahti, ja Ron pärskäytti vedet suustaan lattialle.

"Mitä helvettiä sinä oikein puuhaat, Draco?" Harry ähkäisi. Hän oli irrottanut otteen Ronista, joka valui jälleen rentona lattialle. Tällä kertaa poika nukahti, ja alkoi kuorsata niin kovaa, että hennot
ikkunalasit helisivät.

"Draco? Mikä Draco minä sinulle olen?"

Harry kurtisti kulmiaan, kun tämä vetäisi aamutakin yllensä. Poika tuntui vetäytyneen taas tuttuun kylmään ja laskelmoivaan suojakuoreensa. Yksikin väärä sana Harrylta, ja Draco ei enää koskaan puhuisi hänelle.

"Jos millään viitsisit, niin voisitko viedä tuon idiootin takaisin omaan
sänkyynsä?"

Harry nyökkäsi nöyränä. Hän ei jaksanut kinata Dracon kanssa. Jostain syystä hän olisi halunnut taas olla siedettävissä väleissä tämän kanssa. Harry pinnisti kaikki voimansa äärimmilleen takertuessaan Roniin. Hetken ajan hän puuskutti ja nojasi sänkyynsä, kunnes yritti uudelleen. Hän ei jaksanut nostaa ystäväänsä, joka oli Harrya huomattavasti pidempi. Harry luovutti, ja
Ron käänsi lattialla unissaan kylkeään.

"Voi Merlin, käytä sauvaasi!"

Harry katsoi kummastuneena housujensa sepalusta. Draco naurahti huvittuneena.
"Minä tarkoitin sitä puista versiota", poika sanoi kuivasti, ja heitti
Harrylle hänen taikasauvansa.
"Ai... Niin tietysti", Harry sopersi ja mutisi loitsun. Ron nousi ilmaan, pää aavemaisesti roikkuen. Harry avasi oven, ja lähti johdattamaan ilmassa roikkuvaa punapäätä takaisin päärakennukseen. Maa oli märkää ja Harryn tohvelit kastuivat litimäriksi. Hän kirosi itseään, kun ei ollut muistanut
vaihtaa ulkokenkiä jalkaansa. Harry muistutti itseään siitä, että antaisi Ronin kuulla aamulla kunniansa. Tämä meni jo liian pitkälle. Kaiken lisäksi Draco tuntui syyttävän tapahtuneesta Harrya.

Ron havahtui yllättäen hereille ja karjaisi säikähtäneenä.
"Shhh! Hiljempaa!" Harry ärähti, ja Ron katsoi häntä yllättyneenä.
"Harry? Mitä shinä oikein touhuat? poika kysyi.
"Yritän viedä sinua takaisin omaan petiisi."
"Mitä? En minä halua punkkaan, ilta on vielä nuori!" Ron sanoi sammaltaen ja huitoi käsillään. Harry pyöräytti uupuneena silmiään.
"Tämä ilta on sinulle kohta joulumuori, jos et pidä varaasi."
Ron nauroi.
"Harry, katssho, minähän lennän!" Ron huusi innostuneena niin lujaa, että koko piha raikui. Aidalla istuskellut kissa naukaisi ja hyppäsi aidalta suoraan roskakoriin. Ron ei huomannut sitä, vaan jatkoi sätkimistään.

Hän näytti siltä, kuin yrittäisi uida ilmassa.
"Katsos vaan, niin teet", Harry naurahti hivenen pilkallisesti. Hän laski Ronin maahan, sillä tämä ei mahtunut ovesta sisälle poikittain. Poika huitoi niin villisti, että meinasi hajottaa koko talon. Hän ei ollut ilmeisesti edes huomannut, että oli laskeutunut maahan. Harry huokaisi helpottuneena
päästyään pojan kanssa turvallisesti sisälle. Aula oli hämärä. Piika oli nukahtanut nojatuoliin ja tuhisi unissaan.

"Huh", Harry totesi itsekseen.
"Ajatella, jos McGarmiwa olisi ollut vastassa!"

Samassa aulaan syttyi valot. Harryn katse osui nurkkaan, missä Lipetit seisoi päätään pudistellen. McGarmiwa näytti äärimmäisen kyllästyneeltä ja kiristeli hampaitaan.

"Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu?"

Nainen kuulosti niin vihaiselta, että Harry painoi katseensa maahan samalla, kun ponnisteli pitääkseen Ronin pystyssä.
"Mehän korostimme, että te ette saa poistua mihinkään, etenkään öisin!"
McGarmiwa käveli Harryn eteen. Harry huomasi, että tällä oli yllään röyhelöinen, punainen yöpaita. Harry tukahdutti tirskahduksen, ja yritti näyttää anteeksipyytävältä.
"Tiedän, että tämä on oikeastaan Ronald Weasleyn syytä", McGarmiwa totesi, ja katsoi happamana Ronia, joka oli alkanut selittämään epäselvästi jotain säädyttömästi pukeutuneista professoreista ja lentämisestä.
"Olisit voinut silti viedä hänet vaikka saunarakennukseen nukkumaan.
Päärakennuksen lähellä on vaarallisia otuksia öisin, ulkona ravaaminen on aina riski. Te onneksi selvisitte tänne ilman naarmuakaan, mutta Tylypahkaan palatessamme joudun ottamaan teiltä molemmilta pisteitä, koska ette noudattaneet sääntöjä. En todellakaan osannut odottaa tätä teiltä. Olen erittäin pettynyt teihin molempiin."

"Olen pahoillani, professori", Harry mutisi ja laski Ronin nojatuoliin. Koko tapahtuma ärsytti häntä suunnattomasti.
"Minä lähden saattamaan sinua majataloon", McGarmiwa totesi ja tönäisi Harrya oven suuntaan. Lipetit käveli Ronin luo. Ennen oven sulkemista Harry näki kuinka Ronin silmät rävähtivät auki. Poika alkoi jälleen huitoa ilmassa ja Lipetit loi häneen ihmettelevän katseen.

Matka majatalolle oli hiljainen. Harry yritti keksiä jotain sanottavaa, mutta sanat juuttuivat kurkkuun. McGarmiwa käveli niin ripein askelin, että Harry joutui melkein juoksemaan hänen perässään. Yllättäen hän tuli majataloon asti, eikä vain saattanut Harrya ovelle. Draco oli istuskellut
ikkunalaudalla tupakalla ja pojalle tuli kiire tumpata tupakka piiloon, ja avata ikkuna, jotta tupakansavu haihtuisi. McGarmiwa katsoi Harrya vielä kerran äkäisenä ja nyökkäsi hyvästiksi. Harry huokaisi, ja käveli sänkyynsä. Draco jäi ikkunalaudalle istumaan, ja sytytti uuden tupakan. Huomattuaan ettei toinen vielä nukkunut, Harry nousi istumaan sängyllään.
"En voi uskoa, että Ron on noin tyhmä."

Draco huokaisi ja vilkaisi Harrya hieman yllättyneenä.
"Huomasitko sinä todellakin sen vasta nyt?" Draco tuhahti, ja imaisi tupakkaansa. Harry katsoi Dracoa hieman paheksuen.
"Et viitsisi taas alkaa haukkumaan häntä."
Harry nousi sängystään, ja käveli ikkunalaudalle istumaan. Se oli niin leveä, että he molemmat mahtuivat hyvin istumaan sen päälle.
"Minäkö?" Draco ärähti, ja Harry säpsähti.
"Tämä on niin sinun tapaistasi, Potter. Sinä aloitit haukkumisen, mutta yhtäkkiä kaikki on minun syytäni."

Harry punastui muistaessaan, kuka aiheen oli aloittanut. Hän tunsi olonsa jotenkin omituiseksi katsoessaan Dracoa. Valo heijastui pojan hiuksiin, ja hänen teki kovasti mieli koskettaa niitä.
"Niin, totta. Olen pahoillani", Harry sanoi, muttei irrottanut katsettaan
Dracosta. Draco käänsi silmänsä Harryyn ja tuijotti häntä hetken tutkivasti. Kuin hidastettuna Harry nojautui kohti Dracoa. He olivat niin lähekkäin, että Harry tunsi Dracon hengityksen kasvoillaan. Hän nojautui vieläkin lähemmäksi toista, tajuamatta itsekään kunnolla mitä teki. Harryn huulet olivat nyt uhkaavan lähellä. Draco naurahti ja puhalsi tupakansavut Harryn kasvoille.
Harry perääntyi hitusen pettyneenä.

"Mitä hittoa tuo oli, Potter?"

Dracon ääni oli kysyvä ja hitusen torjuva. Se riitti. Harry ei vastannut mitään, vaan kömpi sänkyynsä. Hetken kuluttua hän kuuli, kuinka Dracokin riisui aamutakkinsa. Sänky narahti pojan rojahtaessa sen päälle.

"Draco?"
"Se on edelleenkin Malfoy sinulle."
"No Malfoy sitten."
"Niin mitä?"
"Muistatko sinä mitä tapahtui ennen kuin Ron tuli tänne?"
"En."
"No hyvä."

Hetken oli hiljaista.

"Malfoy?", Harry kohottautui jälleen istumaan sängyllään.
"Pää tyynyyn nyt, Potter."

___________________________________________________________


Harry heräsi varhain. Hän hieraisi silmiään, kaatoi itselleen lasillisen vettä ja kävi vessassa. Harry ähkäisi kummastuneena huomattuaan, että Draco oli jo noussut ylös. Sänky oli pedattu huolellisesti. Lakanatkin oli laskostettu niin siististi, että jopa Petunia olisi loistanut ylpeydestä.
Harry vilkaisi kelloa ja huomasi, että kello oli jo seitsemän. Kiireesti hän kiskoi yöpaidan päältään, ja puki päällensä noenmustan kaapunsa. Puettuaan Harry säntäsi ulos. Ovi kolahti hänen perässään ja varmuuden vuoksi Harry taikoi sen lukkoon.

Ilma oli mukavan viileä ja hitusen kirpeä. Puut oivat varjoja pihalle ja aurinko oli haalentanut ruohoa. Harry kohensi silmälasiensa asentoa astuessaan sisään päärakennukseen. Piika lakaisi
lattioita tuttuun tapaansa. Huomattuaan Harryn piika kikatti. Hämmentyneenä Harry etsi katseellaan muita, muttei nähnyt ketään. Hän haukotteli ja käveli suoraan ruokailusaliin. Hermione istui suuren, tummanruskean pöydän päädyssä. Harry käveli tytön luokse ja Hermione väläytti Harrylle lämpimän hymyn.

"Huomenta", tyttö sanoi, ja sekoitteli puuroa lautasellaan.
"Huomenta", Harry sanoi hiukan unisella äänellä.
"Ron ei tullut. Tiedät varmaan miksi. Kuulin kun Lipetit ja McGarmiwa puhuivat. Olen pahoillani Ronin puolesta. Hän käytöksensä oli todella moukkamaista."
Harry nyökkäsi lyhyesti. Hänen nenänsä eteen oli ilmestynyt maidonvalkea lautanen, puinen muki ja puulusikka. Lautanen alkoi hiljalleen täyttyä puurosta. Kun lautanen oli jo melkein kukkuroillaan puuroa, sen päälle ilmestyi nokare mansikkahilloa. Harry aloitti tyytyväisenä ruokailun, ja kauhaisi puulusikan täyteen eteensä ilmestynyttä aamiaista. Hermione oli jo syönyt, mutta jäi odottamaan Harrya.

"Jännittääkö sinua se ensimmäinen Loitsuixi -tapahtuma?" Hermione kysyi. Hänen silmänsä kipinöivät ja sormet rummuttivat pöydän pintaan. Tyttö itse oli näemmä hyvinkin hermostunut.
"Ei oikeastaan", Harry mumisi epäselvästi, suu täynnä puuroa. Hermione alkoi selittää jotain, mutta Harryn huomion vei Draco, joka asteli saliin. Hän käveli pöydän toiseen päähän, mahdollisimman kauas Harrysta. Vaikka hän tuijotti Dracoa, poika ei luonut katsettakaan häneen. Aivan kuin Harry ja Hermione olisivat istuneet pöydässä näkymättömyysviitta peittonaan.

"Harry."
"Täh?"
"Älä tuijota häntä. Ihmiset katsovat."
Harry katsoi ympärilleen ja näki, että luihuistytöt vilkuilivat häntä halveksuen. Yksi heistä pudisti päätään, sanoi jotain ja sai muut tytöt puhkeamaan nauruun. Malfoy iski silmää tytöille ja tytöt vaihtoivat paikkaansa hänen viereensä. Harry joutui käyttämään kaiken itsehillintänsä, jotta pystyi kääntämään katseensa.

Hermione katseli Harrya huvittuneena.
"Merlin, Harry. Kyllähän minä aavistelin jotain, mutta en tiennyt että käyt
noin kuumana."
"Hermione!"
Tyttö kikatti ärsyttävän tietäväisesti. Yllättäen hymy tytön kasvoilta hyytyi, ja Harry vilkaisi sivulleen. Ron laahusti ruokailusaliin äärimmäisen väsyneen ja ärtyneen näköisenä. Hän istahti laiskasti alas ja haukotteli makeasti. Harry huomasi että poika haisi vahvasti tuliviskille, ja että
hänen silmiensä ympärillä oli violetit renkaat. Punainen tukka oli likainen ja sekaisin.
"Huomenta", Ron haukotteli uudelleen. Hermione tuijotti poikaa niin moittivasti, että muistutti McGarmiwaa.

"Ron. Olen hyvin pettynyt sinuun."
Ron kohotti katseensa puurolautasestaan Hermioneen yllättyneenä.
"Miksi?"
Hermione tuhahti niin kiukkuisesti, että luihuistytöt ja Malfoy vilkaisivat hänen suuntaansa. Tyttö nousi seisomaan, ja kaappasi paksun kirjan penkiltä kainaloonsa niin nopeasti, että kuului paukahdus.
"Miksi? Koska olet äärimmäisen lapsellinen! Vaarannat kisan! Ennen ensimmäistä koetusta sinä ryyppäät itsesi känniin ja hankit kaikille lisää hankaluuksia!"
Hermionen ääni tärisi raivosta ja Ron painoi päänsä takaisin puurolautaseen.

Hermionen lähdettyä salista luihuistyttöjen ivallisen kikatuksen säestämänä Ron naurahti ilottomasti.
"Hän on uskomaton. Ihan kun minä oikeasti olisin tehnyt jotain vakavaa."

_______

(Sama osa jatkuu seuraavassa viestissä.)

[mango]

________________


Kun kello löi kahdeksan, oppilaat kerääntyivät päärakennuksen aulaan. McGarmiwa ja Lipetit seisoivat vakavina aulan päädyssä. Luihuistytöt olivat olleet paikalla ajoissa ja he nojailivat ylimielisen näköisinä seinään. Malfoy tutkaili kynsiään ja Hermionen kädet tärisivät.

"Nähtävästi kaikki ovatkin jo paikalla", McGarmiwa aloitti.

"Me emme matkusta tapahtumapaikalle hormipulverilla." Professorin sanat aiheuttivat älähdyksen oppilaiden keskuudessa ja kaikki vilkuilivat uteliaina toisiaan. Harryn ja Dracon katseet kohtasivat, mutta vain parin sekunnin ajaksi. Draco käänsi nopeasti katseensa pois.

"Paikalle tulee niin paljon ihmisiä, että hormiverkosto on kirjaimellisesti tukossa. Tylypahkalaiset matkustavat paikalle luudilla."
Harry huokaisi pettyneenä. Olisi ollut upeaa lentää Tulisalamalla, mutta hän joutui tyytymään koulun vanhoihin Puhtolakaisuihin. Hetken ajan Harrya ärsytti ajatus siitä, että Tulisalama lojui Rohkelikon oleskeluhuoneessa. Hän kaipasi vauhdin huumaa.
"Kaikille teille on oma luuta. Lennämme tiettyä reittiä pitkin sitä varten, ettemme törmäisi jästeihin. On erittäin tärkeää pysyä joukkiossa mukana, jotta kukaan ei eksyisi. Sille joka poikkeaa reitiltä on luvassa 100 pisteen menetys ja rutkasti jälki-istuntoa."

Malfoy naurahti ivallisesti. Harry oli varma, että poika lentelisi omia reittejään. Lipetit kuitenkin heristi sormeaan Dracolle ja tämä pyöräytti silmiään. McGarmiwa heilautti taikasauvallaan aulassa olevan komeron auki, ja komerosta lensi kymmeniä luutia. Kaikki oppilaat valitsivat nopeasti luutansa ja kävelivät ulos. Ilma oli lämmennyt hitusen, mutta raikas tuulenhenkäys pyyhkäisi silti Harryn kasvoja.

"Lähdemme lentoon minun merkistäni", McGarmiwa huudahti, ja istahti oman luutansa päälle. Harry oli varma, että professori olisi näyttänyt jäykältä luudan selässä, mutta hän näyttikin nauttivan olostaan. McGarmiwa vihelsi kimakasti ja luudat kohosivat ilmaan. Lipetit oli ilmiintynyt
tapahtumapaikalle, luultavasti pienen kokonsa takia. Yksi hitusen voimakkaampi tuulenhenkäys olisi varmaan pyyhkäissyt pikkuriikkisen professorin luudaltaan ja lennättänyt hänet taivaantuuliin. Tuntui upealta kohota ilmaan, vaikka luuta ei kiihtynytkään läheskään Tulisalaman veroisesti. Harryn vatsassa kupli riemu ja vapaudentunne. Hän olisi tahtonut kohota korkeammalle, mutta hänen piti seurata McGarmiwaa joka johti joukkiota. Hermione oli valahtanut kalpeaksi ja puristi rystyset valkoisina luutaansa. Harry lensi hänen viereensä ja pisti merkille, että Draco lensi
lähellä McGarmiwaa, luuta täysin vakaana.

"Har-Harry", Hermione vingahti. Harryn kävi tyttöä sääliksi.
"Älä katso alas, keskity vain lentämiseen."
Hermione nyökkäsi. Harry lensi eteenpäin, ja jätti tytön hetkeksi jälkeensä. Hän etsi katseellaan Ronia, ja havaitsi pojan pian. Tämä lenteli poukkoillen lähellä McGarmiwaa, ilmeisesti tämän pyynnöstä. Hän oli ottanut Ronin silmätikukseen kummittelutapauksen ansiosta. Ron ei ollut asiasta kovinkaan mielissään ja kääntyi irvistämään Harrylle. Harryn suupielet nykivät ja hänen oli vaikeaa peittää naurahdustaan.

Harry keskittyi lentämiseen täysillä ja sulki hetkeksi silmänsä. Samassa jokin tuuppasi häntä lujaa, ja hän oli menettää luutansa hallinnan.
"Mitä helvettiä?" Harryltä pääsi. Malfoy nauroi aitoa naurua hänen vierellään.
"Kosto elää", Harry mutisi itsekseen. Kun Malfoy oli kirinyt eteenpäin Harry kaarsi luudallaan pojan viereen ja onnistui melkein tuuppaamaan toisen luudaltaan. Oli Dracon vuoro älähtää kiukustuneena.

"Pidä varasi, Potter", toinen suhahti suuttuneena. Harry kurtisti kulmiaan. Draco tuntui suuttuvan hänelle jatkuvasti, oli aihe mikä tahansa. Etenkin silloin, jos syy ei ollut Harryn. Harry kohautti olkiaan ja lensi takaisin Hermionen viereen. Tyttö oli jo rohkaistunut hieman, ja tuijotti
päättäväisesti eteenpäin.
"Hyvä, juuri noin", Harry kehui ja Hermione hymyili hänelle niin sädehtivästi kuin kykeni. McGarmiwa kaarsi alemmas, ja Harry erotti vihreää metsää alapuolellaan.
"Suomi on yhtä korpea", hän mietti itsekseen.

McGarmiwa ja muut edellä kulkijat alkoivat kohdistaa lentoaan alaspäin. Harrykin laskeutui viistosti. Kaikki onnistuivat lentämään turvallisesti alas. Hermione sai taas poskiensa punaisuuden takaisin, kun hänen jalkansa koskettivat maata.
"Loistavaa", McGarmiwa sädehti, kun kaikki olivat kerääntyneet hänen ympärilleen. Professori Lipetit oli jo paikan päällä odottamassa heitä, ja kiiruhti McGarmiwan viereen.
"Kävelemme tapahtumapaikalle. Muistakaa käytöstavat ja pysyä tiiviinä ryhmänä!

Oppilaat nyökkäilivät hieman kyllästyneinä ja lähtivät seuraamaan McGarmiwaa. Harry vilkuili ympärilleen. Tapahtumapaikka oli metsän siimeksessä. Joka puolella oli erilaisia oppilaita. Jossain riiteli ryhmä aasialaisia tyttöjä. Heillä kaikilla oli upeat, silkkiset kaavut, joissa oli suurikokoinen ruusu selkäpuolella. Tylypahkalaiset ohittivat myös ryhmän tummaihoisia oppilaita, jotka soittivat kyllästyneinä rumpuja ja söivät Harrylle tuntematonta hedelmää. Viimein McGarmiwa pysähtyi. Heidän edessään seisoi hyvin vanha nainen, jonka hopeanharmaat hiukset olivat hyvin tiukalla
ponihännällä. Professorit kättelivät naista.

"Oppilaat. Tässä on Loitsuixi -tapahtuman johtaja, rouva Ryppitsi."
Jotkut hörähtelivät naisen nimelle, mutta hänen ilmeensä ei värähtänytkään. Nainen katseli heitä kaikkia tutkivasti, ja hänen katseensa pysähtyi Harryn arpeen. Nainen ei kuitenkaan sanonut mitään.
"Jaan teille pergamentit, joissa luetellaan tapahtuman aikatauluja."
Ryppitsi kaivoi taskustaan taikasauvansa, ja heilautti sitä. Paperit liisivät oppilaiden käsiin. Harry huomasi että ensimmäinen tapahtumapäivä kestäisi vain nelisen tuntia.

"Kiitos paljon, Ronya", McGarmiwa naurahti naiselle. Ryppitsi hymyili tiukkaan tapaan, ikään kuin hän ei olisi voinut nostaa suupieliään kunnolla. Harry ei ihmetellyt sitä. Jos nainen olisi virnistänyt, hänen ryppyinen ihonsa olisi varmaan revennyt. Mielikuvalleen itsekseen hymähtäen Harry
siirsi kätensä pergamenttiin. Ensimmäisenä oli vuorossa rouva Ryppitsin puhe, joka kestäisi tunnin. Tunnin? Harryn katse pyyhki paperia epäluuloisesti. Hän huokaisi tajutessaan, että oli nähnyt oikein. Ajatus istumisesta märällä nurmikolla kuunnellen jonkun vanhan naisen puhetta ei erityisemmin houkutellut. Harry oli odottanut tapahtumalta paljon muuta, seikkailuja. Loitsuixi alkoi vaikuttaa kuivalta ja tylsältä tapahtumalta, johon pitäisi valmistautua lukuisin kirjapinoin. Tapahtuma oli kuin tehty Hermionelle, muttei Harrylle. Eikä Dracolle, Harry lisäsi itselleen mielessään.

Lipetit lähti johdattamaan oppilaita levähdyspaikalle, jossa he odottivat Ryppitsin puhetta. Harry istahti maahan, Ronin ja Hermionen viereen. Draco käveli yksin istumaan, eikä vilkaissutkaan Harryyn, mistä hän oli hivenen pettynyt. Paikalle ilmestyi tyttöjä, joilla kaikilla oli pitkät hiukset
kahdella palmikolla. Heillä oli lemmikinsiniset kaavut ja valkoiset hameet. Tytöt heiluttelivat palmikoitaan ja puhuivat kummallista kieltä, josta Harry ei saanut selvää.

Sinikaapuisten tyttöjen viereen istahti noita, jolla oli tummansininen, värikäs lapinpuku. Nainen alkoi laulamaan kummallisesti ja tytöt yhtyivät lauluun. Ron nauroi äänekkäästi, ja McGarmiwa läimäytti häntä selkään. Ron huudahti hölmistyneenä ja nielaisi joka maun rakeensa väärään
kurkkuun. Hän ryhtyi köhimään niin äänekkäästi, että Harry pelkäsi hänen tukehtuvan. Hermione näytti siltä, kuin olisi halunnut vajota maan alle. Lettipäiset tytöt katsoivat heitä nenänvarttaan pitkin, mutta jatkoivat laulamista. McGarmiwa mulkaisi Ronia pistävästi ja pudisti päätään. Harry
melkein kykeni näkemään, kuinka Rohkelikon tiimalasi tyhjentyi humisten. He eivät saisi lämmintä vastaanottoa koululla, jos olisivat hävinneet tapahtumassa kaikki pisteet.

"Kauankohan meidän pitää vielä odotella?" Hermione kysäisi. McGarmiwa vilkaisi lavaa, joka oli ilmestynyt aukion keskelle.
"Ei näköjään kauaa, Ronya seisoo jo lavalla."
Harry vilkaisi lavaa uudelleen ja näki, että rouva Ryppitsi käveli hitaasti jalkojaan laahaten lavalle. Korokkeelle alkoi ilmestyä erilaisia esineitä, kuten pöytä, lasi ja vesikannu, sekä suuri taulu, joka näytti Harrysta liitutaululta. Taulun viereen ilmestyi pitkä, liitua muistuttava kynä, joka jäi ilmaan leijumaan. Kun rouva Ryppitsi oli kävellyt lavan reunaan, lava oli alkanut jo olla täynnä esineitä. Hopeahiuksisen naisen huulet liikkuivat, kun hän kohotti sauvan kaulansa korkeudelle ja kuiskasi loitsun.

"Noin. Tervetuloa kaikki", nainen kähisi. Jotkut taputtivat vaisusti, mutta Hermione suorastaan hakkasi käsiään yhteen. Ron loi häneen huvittuneen katseen, ja katsoi sitten Harrya. Harry hymyili lämpimästi ja pyöräytti leikillään silmiään. Kun taputus loppui rouva Ryppitsi osoitti taikasauvallaan kynään, joka alkoi piirtää tauluun erilaisia kuvioita.

"Ensimmäisenä kertaamme hieman Loitsuixi -tapahtuman historiaa, joka on hyvin värikäs ja mielenkiintoinen. Historiasta käy ilmi, että Loitsuixi on aina ollut erinomainen, laadukas kisa, ja että monet velhot ovat-"
"Kyllästyneet kuoliaaksi tapahtuman puheen aikana", Ron kuiskasi Harrylle ja tämä tirskahti. Yllätyksekseen Harry huomasi, että Draco oli kävellyt erään puun taakse, mihin hän nojasi. Kukaan ei ollut huomannut häntä.

"Tapahtuman jättimäisestä munasta on kuoriutunut monia velhoja, jotka-"
Rouva Ryppitsin sanat hukkuivat Ronin haukahtelevan naurun alle. Jopa Hermione oli punehtunut poskiltaan, ja hän näytti omituiselta kasvoillaan samaan aikaan moittiva ja huvittunut ilme. McGarmiwa sihahti ärsyyntyneenä ja heristi sormeaan. Harry ei tajunnut nauraa, sillä hän tarkkaili takanaan seisovaa Dracoa. Draco kaivoi viittansa taskua ja otti sieltä esiin taikasauvansa. Hän piirsi taikasauvallaan ilmaan sanat: "Seuraa minua heti, Potter". Draco lähti kävelemään muualle, ja jätti Harryn istumaan hämmentyneenä. Hetken mietittyään hän nousi hiljaa ylös ja lähti seuraamaan
tätä. He olivat totaalisessa pulassa, jos jäisivät kiinni. McGarmiwa varmaankin lähettäisi heidät heti takaisin koululle.

"Kas, uskalsit tulla."

Dracon ääni kuului Harryn takaa ja hän kääntyi nopeasti ympäri.
"Malfoy, mitä peliä sinä oikein pelaat?"
Draco naurahti huvittuneena ja mittaili Harrya katseellaan.
"Minun peliäni, joka ilmeisesti pelottaa pientä Potteria."
Harry tuhahti kiukkuisesti.
"Kerro säännöt, niin kokeillaan."
Draco kohotti kulmiaan yllättyneenä ja hymyili hitusen vinosti.
"Mitä? Tarkoitatko sinä, että suostuisit pelaamaan minun säännöilläni?
”Se voisi koitua sinun tuhoksesi, usko pois."

Huomaamattaan Harry puristi kätensä nyrkkiin.
"Haluan vain tietää, miksi minun piti seurata sinua tänne. Syyn on parasta olla pätevä."
Malfoy hymähti ja lähti kävelemään pois. Harry jähmettyi hetkeksi paikoilleen.

"Hei, Malfoy! Mihin sinä oikein menet?"
Draco ei hidastanut askeleitaan, vaan lähti kävelemään kohti metsää. Risut katkeilivat Harryn jalkojen alla, kun hän seurasi toista poikaa. Draco käveli niin kauan, että he saapuivat pienen, mintunvihreään puutarhavajan luokse. Draco jäi seisomaan sen eteen ja jäi odottamaan Harrya, joka
kompuroi metsässä ja yritti olla liukastumatta sammalmättäisiin.

"Loistavaa, Harry. Sinä pelaat jo minun peliäni, sinä seurasit."
"Vain siksi, että olin utelias."
"Älä valehtele minulle. Sain sinut tottelemaan, minä voitin ensimmäisen erän."
"Tässä ei ole mitään helvetin eriä! Halusin vain kuulla mitä asiaa sinulla on."
"No tule sitten ja kuuntele."

Draco astui puutarhavajan eteen. Ovi ei ollut lukossa ja hän avasi sen nopeasti. Ovenkahva oli tehty puusta ja se oli hitusen pölyinen. Harrylle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin seurata Dracoa ja toivoa parasta.
"Täällähän on romanttista", Draco naurahti ivallisesti. Puutarhavaja oli pölyinen ja hämärä. Lattialla oli likainen, sininen huopa ja raidallinen patja, jonka jouset törröttivät pystyssä. Nurkassa oli puinen hylly, jossa oli maalipurkkeja ja seinään nojasi harava. Lattia oli likainen ja heidän jalkansa jättivät siihen jalanjälkiä.
"Puhu", Harry sanoi uupuneesti. Hän oli huolissaan ja nyreissään siitä, että oli lähtenyt. Jokin Dracossa vain veti häntä puoleensa.
"Ei minulla ole mitään puhuttavaa", Draco totesi niin tyynesti kuin pystyi, laski viittansa patjan päälle ja istahti alas. Jouset päästivät surkean vinkauksen, mikä sai hänet irvistämään.

"Mitä?" Harry karjahti.
"Johdatat minut tänne asti vain siksi, että näet tottelenko minä?"
Draco virnisti.
"Juuri niin, alat oppia Potter."
Harry kiristeli hampaitaan. Hänen teki mieli ottaa hyllystä maalipurkki ja kaataa se Dracon päälle. Harry laski kymmeneen, sulki silmänsä ja kääntyi.

Hän aikoi kävellä takaisin ja unohtaa koko asian. Juuri ennen kuin hän oli lähdössä Draco tarttui hänen olkapäistään, ja tyrkkäsi hänet seinää vasten. Yllättäen Harry löysi itsensä kasvokkain Malfoyn kanssa, joka tuijotti häntä haastavasti. Harryn huulet raottuivat, ja Draco näki tilaisuutensa tulleen. Hän litisti Harryn seinää vasten. Hän imi Harryn huulia, pureskeli hänen kieltään ja jopa nuoli tämän hampaita. Harry oli jähmettynyt paikoilleen, eikä tajunnut vastata hänen suudelmiinsa. Draco lopetti hengästyneenä ja Harry vingahti. Hän ei yrittänyt lähteä mihinkään, ja se antoi Dracolle rohkeutta jatkaa.

Hän silitteli Harryn hiuksia ja puri pieniä jälkiä hänen vartaloonsa. Välillä Harry hengähti. Kerran hän yritti jopa lähteä, mutta yritys oli niin vaatimaton, että Draco uskoi Harryn oikeasti nauttivan. Se pieni, ärsyttävä rohkelikko vain vinkui hänen päässään ja yritti saada Harrya lähtemään. Turhaan.

"Mitä nyt Potter? Eikö sinussa ole tarpeeksi munaa minulle?" Draco virnisti hengästyneenä, kun Harry oli yhä jähmettyneenä paikoilleen. Draco perääntyi hieman, mutta likisti yhä Harrya seinää vasten. Hänen katseensa siirtyi Harryn housujen pullistelevaan etumukseen ja hän naurahti tyytyväisenä.
"Perun sanani. Sinussa todellakin on munaa minulle, Potter."
Draco hukutti Harryn uuteen suudelmaan, johon poika jopa vastasi.

**

[mango]

___________________________________________________________________


Draco tuijotti tyyntä, sumuista näkymää edessään ja huokaisi syvään. Aallot liplattivat iloisesti ja puinen laituri keinui niiden tahtiin.

Tyhjin silmin vaalea poika työnsi kätensä kaapunsa taskuun, ja kaivoi sieltä esiin tupakka-askin. Pojan ääni ei paljastanut mitään hänen tunteistaan hänen kuiskatessaan sytytysloitsun. Se oli iloton, kolea ja tunteeton. Kuin jonkin koneen ääni. Taivas oli pilvinen, mutta aurinko alkoi säteilemään valkoisten pilvilampaiden läpi.

Hetken ajan Draco siristi silmiään. Vaikka aurinko oli alkanut paistaa, hänen ajatuksensa eivät kirkastuneet yhtään. Hänen päässään oli monia ajatuksia, joita ehdottomasti pitäisi miettiä tarkkaan. Aamupala tarjoiltaisiin kukikkailta lautasilta vasta tunnin päästä, ja Dracolla oli hyvää aikaa miettiä. Nikotiininpuute sai hänen kätensä tärisemään, mutta kun Draco vei tupakan huulilleen tärinä hellitti, tosin vain hetkeksi. Puhdasveriselle oli synti ja häpeä olla pahasti koukussa johonkin jästien keksintöön.

Draco oli polttanut siitä asti, kun hän oli löytänyt tupakka-askin kartanon varastosta 13-vuotiaana. Ensimmäisellä kerralla hän oli katkonut tupakat ja heittänyt ne kartanon pihalla olevaan lampeen. Tupakka oli saanut Dracon köhimään, eikä hän voinut ymmärtää miten joku piti savukkeista. Lucius poltteli aina hienoja, kuubalaisia sikareita siemaillessaan tuliviskiä, mutta hän ei koskaan yskinyt. Oli naurettavaa kuvitella tyyni, kylmä Lucius pärskimässä ja takomassa rintaansa kuin Tarzan. Sellainen ei yksinkertaisesti sopinut Malfoylle. Imagosta pidettiin kiinni, vaikka se vaatisi jonkun tappamista. Draco oli kerran jopa nähnyt, kun Lucius oli murhannut jästin. He olivat kerran matkustaneet Parkinsoneille teelle. He olivat tietenkin matkustaneet hormipulverilla. Se oli Dracon ensimmäinen kerta, hän oli ollut vasta viiden vanha.

"Pa-Parkinsonien kartano", Draco oli sanonut ääri värähtäen. Hänen olisi tehnyt mieli paeta huoneeseensa, lukita ovi ja ryömiä sängyn alle piiloon. Hän ei kuitenkaan voinut. Luciusta ei voinut koskaan paeta. Miehen jäänharmaat silmät löytäisivät Dracon pian. Pakeneminen missä tahansa tilanteessa oli aina raukkamaista, eikä sekään sopinut yhdellekään, jonka sukunimi oli Malfoy. Lucius oli seurannut silmäänsäkään räpäyttämättä miten Draco oli heittänyt hormipulverit takkaan. Draco painoi silmänsä tiukasti kiinni ja nyyhkäisi.

"Äiti", hän mutisi, kun vihreät lieskat nuolivat hänen pientä vartaloaan. Narcissa nyyhkäisi ja Lucius katsoi vaimoaan varoittavasti. Nainen käänsi katseensa nopeasti pois ja peitti lemmikinsiniset silmänsä vihreällä nenäliinalla, jossa oli Malfoyn sukuvaakuna. Nenäliinoja oli heidän kartanonsa jokaisessa huoneessa siististi taiteltuina. Ne olivat aitoa, irlantilaista maahisten kutomaa silkkiä, eikä niihin raaskinut pyyhkiä nenäänsä. Draco tiesi, miksi nenäliinoja löytyi joka paikasta. Niiden taakse oli helppo kätkeä kasvonsa ja tukahduttaa tunteensa. Draco mietti montako kertaa hänen äitinsä oli käyttänyt nenäliinoja siihen tarkoitukseen. Kuinka monta kertaa hän oli saanut nyrkistä kasvoihinsa, ja kuinka monta kertaa hän oli kärsinyt virheistään.

Narcissa sai Luciuksen raivostumaan pelkästään silittämällä Dracon hiuksia. Luciuksesta se oli tunteellista, ällöttävää lääppimistä ja täysin turhaa. Se tekisi Dracosta vain heikon. Joskus hän joutuisi ehkä antautumaan tunteidensa edessä, eikä Lucius kestäisi sitä. Ei todellakaan. Hän halusi Dracosta sukunimensä arvoisen, mahtavan perillisen. Alussa Luciuksen maine oli ollut kuin kevyt, hento hius, jota hänen piti kasvattaa. Lucius oli syntynyt rikkaaseen sukuun, mutta jo hänellä oli ollut valtavat odotukset. Hän oli kuitenkin täyttänyt ne täydellisesti.

Hennosta hiuksesta oli kasvanut vahva köysi, johon hän saattoi tarrautua hädän hetkellä. Hänen maineensa tulisi aina pelastamaan hänet. Pelkkä Malfoyn nimen mainitseminen Luciuksen halutessa jotakin, sai ihmisten silmät loistamaan. Lucius oli rikas, pelätty ja ennen kaikkea suosittu, ja hän todellakin nautti siitä. Dracon näkeminen heikkona vastoin Luciuksen kaikkia kasvatusperiaatteita, sai hänet menettämään malttinsa. Jos vihreät liekit eivät olisi juuri silloin pyyhkäisseet pelokasta Dracoa takasta, Lucius olisi opettanut hänelle mikä Malfoylle on sopivaa.

"Lucius." Narcissan ääni oli kylmä, mutta Lucius kykeni kuulemaan siinä myös pelkoa.

"Meillä on kiire", Lucius sanoi nopeasti ja käveli takan luo. Narcissa nyökkäsi nopeasti, kiiruhti takan luo ja nappasi kämmenelleen hormipulveria. Vaalean miehen katse kulki pitkin hänen vaimonsa vartaloa. Hän olisi ollut suorastaan täydellinen vaimo, jos hän ei olisi välillä heittäytynyt tunteelliseksi. Narcissa oli hoikka, kaunis ja siro. Takassa seistessään hän muistutti eksynyttä, kaunista jalopeuraa, joka tarkkaili vaanivan pedon liikkeitä. Lucius oli se peto. Yhdellä pienellä eleellä hän olisi saanut vaimonsa murtumaan täysin ja menettämään itsekontrollinsa. Nyt Lucius ei kuitenkaan jaksanut leikkiä. Hänellä oli kiire Parkinsonien luo leuhkimaan omaisuudellaan.

"Parkinsonien kartano", Narcissa sanoi. Vihreät liekit heijastuivat hänen kauniista silmistään. Tuhkaa ropisi vihreälle korsetille ja hopealle kellohameelle. Lucius naurahti tyytyväisenä hänen vaimonsa kadottua takasta. Hän katseli hetken upeaa takkahuonetta, ennen kuin otti itsekin hormipulveria käteensä ja kumartui astuakseen takkaan.

"Parkinsonien kartano!" Lucius huusi melkein kyllästyneenä. Vihreät, lämpimät liekit ilmestyivät hänen ympärilleen ja lähtivät kuljettamaan häntä pois kartanosta. Hän sotki pahasti hiuksensa, mutta ei jaksanut juuri nyt välittää siitä. Hetken häntä kadutti, ettei hän ollut ilmiintynyt. Silloin hän olisi kuitenkin joutunut jättämään vaimonsa kahden poikansa kanssa, eikä hän luottanut Narcissaan. Nainen olisi kuitenkin alkanut hössöttämään äidin vaativassa roolissa ja hän olisi jälleen sotkenut Luciuksen vuosia kestäneen työn Dracon suhteen. Oli hyvä olla omassa kartanossaan valvovana silmänä, Lucius mietti. Hänen ajatuksensa katkesivat kun hän näki tutun, mustasta marmorista tehdyn takan edessään.

Ketterästi hän suoristautui, mutta ei kuitenkaan täyteen pituuteensa. Milandelia ja Faunandel Parkinson olivat jo odottamassa häntä takan edessä. Pansykin seisoi nurkassa ja niiasi pienesti. Lucius erotti kummastuksekseen hätää huoneen perällä seisovan vaimonsa kasvoissa, mutta ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota.

"Lucius." Faunandel tervehti ja ojensi kalpeaa kättään. Toinen, valkeampi käsi puristi sitä nopeasti. He hymyilivät muodon vuoksi toisilleen ja katsoivat toistensa silmiin kätellessään. Hetki oli lyhyt, mutta merkittävä. Se kumpi irrotti ensimmäisenä kätensä oli heikompi. Se, joka räpäytti silmiään ei ollut tarpeeksi sisukas. Lucius olisi voittanut, ellei Narcissa olisi kävellyt hänen taakseen.

Kirottu nainen, hän ajatteli nopeasti. Eikö Narcissa tuntenut heidän luomaansa etikettiä? Tämän olisi pitänyt kävellä keittiöön Milandelian mukana ruokaa valmistamaan, ja jättää Lucius kaksin kartanon isännän kanssa polttelemaan sikaria ja keskustelemaan rahasta. Luciuksen huulet kiristyivät tiukaksi viivaksi ja hän kääntyi uhkaavasti ympäri vaimoaan kohti. Faunandel naurahti tyytyväisenä, hän oli kerrankin voittanut. Siitä ärsyyntyneenä Lucius oikaisi kiukkuisena viittaansa, rauhoitteli hetken itseään ja katsoi uudelleen vaimoaan, joka oli alkanut vapisemaan.

"Mitä asiaa sinulla sattuukaan olemaan, sen on parasta olla tärkeä", Lucius sihahti. Narcissa vavahti uudelleen.
"Lucius, rauhoitu nyt hyvä mies, sinähän ylireagoit." Faunandel sanoi hyväntuulisesti ja läppäisi Luciusta olalle. Hän käännähti nopeasti ympäri ja katsoi Faunandelia niin myrkyllisesti, kuin kykeni. Hymy miehen huulilla hyytyi ja hän poistui huoneesta hitusen vaivautuneena mutisten jotain uhittelevista blondeista.

"Minä... Lucius. Minun oli pakko. Draco... Hän on kadonnut. Hän ei saapunut tänne."
Luciuksen otsa kurtistui.
"Eikö keneenkään perheessäni enää voi luottaa? Te molemmat häpäisette minut. Saatte molemmat vielä maksaa tästä, kun saavumme kotiin."
Pitkät, vaaleat hiukset heilahtaen Lucius kaivoi taikasauvansa kaapunsa väljästä taskusta. Hän piirsi sillä ilmaan neliön.
"Kerro missä Draco on", Hän sanoi nopeasti. Neliön viivat katkeilivat pieniksi palasiksi ja järjestäytyivät kirjaimiksi.
"Jästien kauppatori, Lontoon Highstreet 16."

Lucius polkaisi kiukkuisesti jalkaansa ja katsoi huoneessa olevaan kokovartalopeiliin. Hän sulki silmänsä ja keskittyi. Hän kuvitteli hoikkien sääriensä ja lihaksikkaiden reisiensä päälle mustat mokkahousut. Raamikasta ylävartaloa peittämään ilmestyi valkoinen silkkipaita, jonka ensimmäiset napit olivat auki, ja paljastivat valkoista ihoa.
"Käyttäydy niin kuin nimellesi on sopivaa, äläkä puhu mitään asioistamme. Faunandel käyttää tietenkin tilanteen hyväkseen, kun tietää, että olen lähtenyt." Lucius sanoi vaimolleen. Narcissa nyökkäsi ja katosi huoneesta.

Lucius ilmiintyi poksahtaen tyhjälle kadulle, jonka varrella oli autioita taloja. Kulkukoira haukahti Luciuksen nähdessään ja alkoi juoksemaan häntä kohti. Vanhempi Malfoy heilautti tylsistyneenä taikasauvaansa ja koira jähmettyi paikoilleen. Se alkoi ulvoa kun ei saanut jalkojaan liikkeelle, mutta Lucius ei välittänyt. Hän lähti kävelemään kadulla aikeinaan etsiä Draco.

Hyvän tuurinsa ansiosta hän sattui vilkaisemaan oikealle juuri, kun iäkäs nainen tarttui pienen Dracon käteen. Pienen pojan suloiset kasvot olivat kyynelten raidoittamat ja hänen äitinsä kampaamat hiukset olivat pörrössä. Vanha nainen leperteli Dracolle ja alkoi kaivamaan kauppakassiaan. Draco alkoi tuijottamaan uteliaana naisen touhuja ja hymyili tyytyväisenä, kun mummeli tyrkkäsi hänen pieneen nyrkkiinsä tikkarin. Nainen hymyili lempeästi ja taputti Dracoa selkään. He lähtivät kävelemään pois ja Lucius lähti seuraamaan heitä ripeästi.

"Mitä ihmettä te oikein kuvittelette tekevänne?"
Nainen säpsähti ja Draco kääntyi nopeasti ympäri, näyttäen hitusen pettyneeltä.
"Minä vien tämän lapsen kotiini, jotta poliisit voivat jäljittää hänen vanhempansa. Hän on ilmeisesti eksynyt, hän harhaili torilla ja tuli kukkakojuni luokse. Suljin kojun, joten olen vapaa viemään hänet kotiini. Onko teillä jotain sitä vastaan?"

Luciuksen kasvot vääntyivät irvistykseen. Kuinka tuo saastainen kuraverinen uskalsi puhua hänelle kuin vertaiselleen? Naisen olisi pitänyt olla pelokas ja päästää heti Dracon kädestä irti. Sanoja ei tarvittu. Lucius tarttui kovakouraisesti Dracon kädestä. Hänen mahonkinen taikasauvansa kohosi naisen eteen.
"Avada kedavra", mies sanoi. Naisen silmissä välähti kauhu ja hän kaatui hiljaiselle jalkakäytävälle. Kauppakassi tipahti maahan ja ostokset levähtivät kadulle. Dracon silmät laajenivat ja niihin ilmestyi kyyneleitä. Lucius kyykistyi pojan eteen, jotta sai häneen suoran katsekontaktin. Kynnet painautuivat pojan olkapäihin ja silmät tuijottivat pojan pupilleja.

"Tästä ei puhuta koskaan kellekään. Tuo jästi käyttäytyi väärin ja ansaitsi kuoleman. Jos joku tulee tiellesi, hänet saa raivata pois."
Dracon alahuuli väpätti ja hän puhkesi itkuun. Raivoissaan Lucius ei edes tajunnut mitä teki, vaan läimäisi poikaansa kasvoihin niin voimakkaasti, että tämä lennähti taaksepäin. Kuului kuvottava räsähdys, kun Dracon kallo kumahti seinään. Punainen verinoro alkoi valua maahan ja tahrasi platinaiset hiukset. Lucius vilkaisi kättään, kuin uskomatta mitä oli äsken tehnyt. Hän ei katunut, mutta ihmetteli tekoaan. Poika ansaitsi lyönnin, koska ei ymmärtänyt hänen sääntöjään hormipulverilla matkustamisesta. Luciusta tyrmistytti lähinnä se, että hän ei ollut miettinyt tekoaan. Hän nosti poikansa syliinsä eikä välittänyt siitä, että hänen verensä tahrasi paidan. Hiljaisella kadulla kuului pieni poksahdus, kun Lucius ilmiintyi takaisin Parkinsoneille.
Suolainen kyynel valui pitkin Dracon poskea, kun muisto täytti hänen mielensä. Tapahtuma oli ollut hyvin merkittävä hänen ja Luciuksen kannalta. Se oli ollut ensimmäinen kerta, kun hänen isänsä oli käyttänyt häneen väkivaltaa. Normaalisti isä oli satuttanut häntä sanoillaan ja loitsinut häneen kidutuskirouksen. Sen jälkeen Lucius oli kurittanut Dracoa useasti, eikä hän koskaan tullut unohtamaan niitä lyöntejä. Ne kaikki tekivät kipeää. Iskut olivat kamalia myös siksi, että ne antoi hänen oma isänsä, jolla ei ollut mitään oikeutta koskea Dracoon.

Draco henkäisi, pudotti tupakkansa järveen ja kääntyi. Hän hieroi käsiään yhteen ja avasi hiljaa majatalon oven. Harry nukkui yhä. Huulet olivat raollaan ja niiden välistä purkautui korahtelevia henkäyksiä, jotka eivät kuitenkaan kuulostaneet kuorsaukselta. Draco hymähti ja sijasi oman petinsä. Kotitontut olivat opettaneet hänet taittamaan peitot oikein ja jopa pöyhimään tyynyn.

Hän käveli vessaan ja huuhteli kasvonsa kylmällä vedellä. Draco vaihtoi vaatteensakin vessassa. Olisi ollut omituista huomata, että Harry olisi herännyt tuijottamaan hänen alastonta vartaloaan. Niinpä hän lukitsi oven, veti valkoisen kauluspaidan yllensä ja pukeutui mustiin merkkifarkkuihin. Hän täydensi asukokonaisuutta luihuisten kravatilla, hopealla rannekorulla ja pääkallovyöllä. Kaapua hän ei laittanut, pukeutumissäännöt eivät päteneet Laventelilaaksossa.
"Geeliös suortuvaos", Draco sanoi ja hänen hiuksensa ojentuivat siistiin, mutta huolettomaan kampaukseen. Sen jälkeen hän huokaisi ja astui ulos vessasta. Taikasauvan Draco tunki farkkujensa taskuun. Hän oli valmis. Draco oli aikeissa astua ulos, mutta jokin sai hänet kääntymään ovella ja palaamaan takaisin sisälle.

Hän tuijotti melkein lumoutuneena Harrya, joka näytti komealta nukkuessaan. Nenä ja leuka olivat suoria ja huulet olivat suloisen kaarevat. Draco kävi sisäistä kamppailua itsensä kanssa. Lopulta se utelias, spontaani puoli voitti ja hän hiipi hitaasti Harryn sängyn viereen ja kyykistyi. Juuri sillä hetkellä Harry vetäisi nopeasti henkeä ja Dracon sydän pomppasi. Hän kohotti hitaasti kätensä ja kuljetti sitä kevyesti pitkin Harryn salama-arpea. Se oli kiehtova. Se leimasi Harryn. Joskus Draco oli vihannut sitä arpea, mutta nyt se näytti kauniilta.

"Draco", Harry kuiskasi nopeasti. Draco huomasi, kuinka pojan käsi siirtyi peiton alla sepaluksen kohdalle. Harryn huulien välistä purkautui kiihkeä huokaus joka sai Dracon värähtämään. Hän halusi Harrya. Harry kiehtoi häntä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Hän halusi ottaa Harrysta selvää ja tutkia hänen vartalonsa jokaisen sopukan. Samalla Draco pelkäsi ajatuksiaan. Hän voisi satuttaa Harrya omilla haluillaan. Jos Lucius koskaan saisi tietää Dracon ajatuksista Harrya kohtaan mies varmasti yrittäisi vahingoittaa Harrya. Draco säpsähti ja veti nopeasti kätensä pois.

Lucius ei koskaan saisi raivata Harrya tieltään. Ei koskaan.

Draco tekisi kaikkensa estääkseen sen. Hänen olisi jätettävä Harry rauhaan lopullisesti