Post by Sype on Aug 21, 2005 19:56:01 GMT 2
Beta: Poledra88
Genre: Angstinen teoshan tämä
Rating: PG näin varmuuden vuoksi.
Summary: Minervan näkökulmaa asioista.
A/N: Edelleen vanhempaa teosta viime syksyltä. Kiitos kaikille, jotka vaivautuvat lukemaan tämän. Ja kommentti on enemmän kuin tervetullutta.
Nainen viimeisteli suunnitelmiaan tulevalle oppitunnille. Hän istui työpöytänsä ääressä ja hymyili. Vaikka hän oli tehnyt jo jonkin aikaa tätä työtä, ensiluokkalaisten ensimmäinen tunti, tuntui silti yhä perhosina vatsassa. Pian pienet oppilaat saapuisivat pelokkaina luokkaan ihmettelemään, kuinka saada tulitikku muuttumaan nuppineulaksi.
Oven takaa kuului ääniä. Minerva katsahti kelloaan, muuttui kissaksi ja istahti työpöydälleen. Ovi avautui ja yhtäaikaa innostuneet ja pelokkaat oppilaat astuivat sisälle luokkaan. He valitsivat itselleen paikat.
Luokka oli täysin hiljaa, kunnes mustahiuksinen poika sanoi: "Professori McGarmiwa on myöhässä!"
Siinä samassa Minerva muuttui ihmiseksi. Luokka huokaisi ihastuksesta. Luokan perällä joku sanoi hiljaa: "Vau!"
"Ei Potter. En ole myöhässä, vaan te olette hieman ajoissa", Minerva sanoi hymyillessään luokalle.
Tunnin lähestyessä loppuaan neljä ihmistä oli saanut muutettua tulitikkuaan hieman nuppineulan suuntaan. Minerva käveli poika kolmikon luokse ja katsahti heidän aikaansaannoksiaan. "Katsokaa kaikki!" Minerva sanoi ja suurensi tulitikut viisinkertaisiksi, niin että kaikki näkivät ne. "Katsokaa, Potter on saanut tulitikkunsa vaihtumaan puisesta metalliseksi. 10 pistettä Rohkelikolle. Musta on saanut tulitikkunsa teräväksi. 10 pistettä Rohkelikolle. Ja Lupin on saanut nupin tulitikun päähän. 10 pistettä Rockelikolle."
Minerva pienensi tulitikut normaaliin kokoonsa ja käveli toiselle puolelle luokkaa. Hän pysähtyi punahiuksisen tytön eteen ja suurensi hänen tulitikkunsa. Kaikki katsoivat tikkua. "Evans on saanut tulitikustaan metallin värisen. 10 pistettä Rohkelikolle. No niin, voitte mennä syömään."
Kerätessään tulitikkuja takaisin laatikkoonsa hän hymyili leveästi. Koskaan ennen ei luokassa olleista oppilaista neljä ollut saanut tulitikkuaan muutettua. Minerva ei voinut olla olematta ylpeä luokastaan. Hän otti neljä tulitikun ja nuppineulan risteytystä ja pisti ne erilliseen rasiaan. Hän otti laatikostaan pergamenttia., kirjoitti siihen: Remus, Sirius, James ja Lily ja liimasi pergamentin rasian kanteen.
***
"Kuinka te saatoitte! Mitä järkeä oli teljetä Kalkaros tyttöjen vessaan ja vielä pelkät alushousut ja t-paita yllään? Mitä te teitte hänelle, kun hän ei pystynyt liikkumaan eikä puhumaan?", Minerva huusi täyttä kurkkua kahdelle tummahiuksiselle pojalle.
"Professori, katsos kun..." James aloitti.
"En halu kuulla! En halua!", Minerva huusi. "50 pistettä pois Rohkelikolta."
"Professori, ei!"
"Kyllä Sirius! 50 pistettä pois kummaltakin ja koko viikon ajan jälki-istuntoa", Minerva sanoi ja istuutui työpöytänsä taakse.
Pojat katsoivat surullisina toisiaan. Jälki-istunto ei heitä haitannut, mutta 100 pistettä pois Rohkelikolta oli asia erikseen.
"Istukaa", Minerva sanoi nyt täysin tyynellä äänellä. "Te olette luokan parhaimpia oppilaita ja tiedätte sen. Minä en ymmärrä, miksi käytätte taitojanne toisten kiusaamiseen. Te tuhlaatte älykkyyttänne! No niin, lähtekää."
Pojat lähtivät ja Minerva jäi istumaan työpöytänsä ääreen.
***
Minerva kertoi oppilailleen ensi vuoden S.U.P.E.R-kokeista. Hänen katseensa osui Jamesiin, joka ei selvästikään kuullut sanaakaan hänen puheestaan. James katsoi Lilyä ja kuola melkein valui hänen suustaan.
"Potter voisitko keskittyä! Katsoisitko tänne päin. Tiedän, että täällä ei ole niin hyvät näköalat kuin tuolla", Minerva nyökkäsi Lilyyn päin, "ikkunan läheisyydessä."
James punastui ja siirsi katseensa Minervaan.
***
Minerva nousi seisomaan, sillä häämarssi alkoi soida. Ilon kyyneleet täyttivät hänen silmänsä, kun hän katsoi Lilyä, joka oli pukeutunut kauniiseen hääpukuun. Minerva vilkaisi Jamesia, joka näytti varmalta, mutta nainen tiesi, että tätä jännitti, vaikka se ei näkynyt ulos päin. Minerva kohtasi Lilyn katseen. Lilyn kasvot sädehtivät ilosta, kun hän hymyili Minervalle.
"Onnea ja kiitos ihanista juhlista!" Minerva toivotti Lilylle ja rutisti tämän halaukseen. Juhlat olivat loppuneet ja vieraat kiittivät ja onnittelivat parasta aikaa morsianta ja sulhasta.
"Ja James", Minerva rutisti miehen halaukseen, "pidäthän huolen vaimostasi? Onnea ja kiitos!"
"Kyllä, professori. Kyllä minä hänestä huolen pidän!" James sanoi ja vilkaisi hymyillen tuoretta vaimoaan. "Kiitos ja eipä kestä!"
***
Minervan silmät kostuivat kyyneleistä. Hän katsoi pientä kääröä Likusteritie nelosen pihalla. Poika nukkui tietämättömänä suuresta teostaan. Hän oli juuri jäänyt orvoksi. James ja Lily. Minerva ei voinut uskoa tätä. Heillä oli ollut koko elämä edessään, mutta nyt he olivat kuolleet.
Minerva muuttui kissaksi, jottei kyyneliä tulisi. Hän loi viimeisen katseen pieneen tuhisevaan kääröön ja lähti kävelemään hitaasti pois. Hän istahti, sillä hän oli heikkona surusta. Hän maukui hiljaa suruaan. Miten maailma voi olla näin julma, hän ajatteli.
***
"Miksi ihmeessä olitte kävelemässä keskellä yötä koulun käytävillä?! Miksi kirositte Grabben ja Goylen? 30 pistettä pois kummaltakin!" Minerva huusi kahdelle pojalle.
"Professori, me..." Harry aloitti.
"Anna olla Potter! Te saatte kummatkin jälki-istuntoa koko viikoksi ja minä kirjoitan teille kummallekin kotiin", Minerva sanoi ääni nyt täysin tyynenä.
"Ei, professori!"
"Kyllä, Ron! Molly ei varmasti ole innoissaan, kun kuulee, mitä te olette tehneet. Poistukaa!"
Minerva istahti ja katsoi poikien perään. Hänelle tuli mieleen noista kahdesta James ja Sirius. James olisi luultavasti salaa ylpeä pojastaan, joka oli tullut niin paljon isäänsä. Ei tietenkään James sanoisi sitä suoraan, eikä ehkä itse edes huomaisi sitä, mutta ainakin pieni osa hänestä olisi ylpeä pojastaan.
***
Minerva lysähti työpöytänsä taakse istumaan. Hän katsoi surullisena pöytäänsä. Tämä ei voi olla totta. En usko tätä. Sirius ei voi olla kuollut. Ei hän saa, Minerva ajatteli. Hän availi laatikoitaan kuin etsiäkseen jotain lohduttavaa tavaraa. Hän kaivoi erästä laatikkoaan, jossa oli paljon vanhoja tavaroita. Hänen kätensä osui vanhaan rasiaan.
Minerva nosti pienen puisen rasian pöydälleen. Sen kannessa oli kellastunut pergamentti. Siinä luki: Remus, Sirius, James ja Lily. Hän katsoi ihmeissään rasiaa. Minervalla ei ollut yhtäkään muistikuvaa tästä rasiasta. Hän avasi kannen ja näki neljä tulitikun ja nuppineulan risteytystä. Yhdessä tulitikussa oli nuppi päässä. Toinen tikku oli terävä. Kolmas oli metallinen ja neljäs oli muuttanut värinsä metalliseksi, mutta oli silti puinen.
Muistot palautuivat Minervan mieleen kuin hyökyaalto. Hänen silmänsä kostuivat kyynelistä ja hiljalleen kyyneleet valuivat hänen poskilleen. Hän muisti, kuinka ylpeä oli ollut noista neljästä silloin. Hän muisti, kuinka oli huutanut heille. Hänen aivonsa täyttyivät muistoista, jotka saivat hänet itkemään entistä enemmän.. Hän muisti heidän jokaisen yhteisen hetkensä, mutta ne olivat vain muistoja, muistoja sydämissä.
Muistoina he elävät, tuulena he kulkevat, taivaasta he katselevat ja unissa he puhuvat. He ovat muistoja, joita kukaan ei voi ottaa pois.
A/N2: Itse huomaan tässä pari epäloogisuutta, mutta olkoot. Jääkööt vanhat virheet olemaan..
Kommenttia?
Genre: Angstinen teoshan tämä
Rating: PG näin varmuuden vuoksi.
Summary: Minervan näkökulmaa asioista.
A/N: Edelleen vanhempaa teosta viime syksyltä. Kiitos kaikille, jotka vaivautuvat lukemaan tämän. Ja kommentti on enemmän kuin tervetullutta.
Nainen viimeisteli suunnitelmiaan tulevalle oppitunnille. Hän istui työpöytänsä ääressä ja hymyili. Vaikka hän oli tehnyt jo jonkin aikaa tätä työtä, ensiluokkalaisten ensimmäinen tunti, tuntui silti yhä perhosina vatsassa. Pian pienet oppilaat saapuisivat pelokkaina luokkaan ihmettelemään, kuinka saada tulitikku muuttumaan nuppineulaksi.
Oven takaa kuului ääniä. Minerva katsahti kelloaan, muuttui kissaksi ja istahti työpöydälleen. Ovi avautui ja yhtäaikaa innostuneet ja pelokkaat oppilaat astuivat sisälle luokkaan. He valitsivat itselleen paikat.
Luokka oli täysin hiljaa, kunnes mustahiuksinen poika sanoi: "Professori McGarmiwa on myöhässä!"
Siinä samassa Minerva muuttui ihmiseksi. Luokka huokaisi ihastuksesta. Luokan perällä joku sanoi hiljaa: "Vau!"
"Ei Potter. En ole myöhässä, vaan te olette hieman ajoissa", Minerva sanoi hymyillessään luokalle.
Tunnin lähestyessä loppuaan neljä ihmistä oli saanut muutettua tulitikkuaan hieman nuppineulan suuntaan. Minerva käveli poika kolmikon luokse ja katsahti heidän aikaansaannoksiaan. "Katsokaa kaikki!" Minerva sanoi ja suurensi tulitikut viisinkertaisiksi, niin että kaikki näkivät ne. "Katsokaa, Potter on saanut tulitikkunsa vaihtumaan puisesta metalliseksi. 10 pistettä Rohkelikolle. Musta on saanut tulitikkunsa teräväksi. 10 pistettä Rohkelikolle. Ja Lupin on saanut nupin tulitikun päähän. 10 pistettä Rockelikolle."
Minerva pienensi tulitikut normaaliin kokoonsa ja käveli toiselle puolelle luokkaa. Hän pysähtyi punahiuksisen tytön eteen ja suurensi hänen tulitikkunsa. Kaikki katsoivat tikkua. "Evans on saanut tulitikustaan metallin värisen. 10 pistettä Rohkelikolle. No niin, voitte mennä syömään."
Kerätessään tulitikkuja takaisin laatikkoonsa hän hymyili leveästi. Koskaan ennen ei luokassa olleista oppilaista neljä ollut saanut tulitikkuaan muutettua. Minerva ei voinut olla olematta ylpeä luokastaan. Hän otti neljä tulitikun ja nuppineulan risteytystä ja pisti ne erilliseen rasiaan. Hän otti laatikostaan pergamenttia., kirjoitti siihen: Remus, Sirius, James ja Lily ja liimasi pergamentin rasian kanteen.
***
"Kuinka te saatoitte! Mitä järkeä oli teljetä Kalkaros tyttöjen vessaan ja vielä pelkät alushousut ja t-paita yllään? Mitä te teitte hänelle, kun hän ei pystynyt liikkumaan eikä puhumaan?", Minerva huusi täyttä kurkkua kahdelle tummahiuksiselle pojalle.
"Professori, katsos kun..." James aloitti.
"En halu kuulla! En halua!", Minerva huusi. "50 pistettä pois Rohkelikolta."
"Professori, ei!"
"Kyllä Sirius! 50 pistettä pois kummaltakin ja koko viikon ajan jälki-istuntoa", Minerva sanoi ja istuutui työpöytänsä taakse.
Pojat katsoivat surullisina toisiaan. Jälki-istunto ei heitä haitannut, mutta 100 pistettä pois Rohkelikolta oli asia erikseen.
"Istukaa", Minerva sanoi nyt täysin tyynellä äänellä. "Te olette luokan parhaimpia oppilaita ja tiedätte sen. Minä en ymmärrä, miksi käytätte taitojanne toisten kiusaamiseen. Te tuhlaatte älykkyyttänne! No niin, lähtekää."
Pojat lähtivät ja Minerva jäi istumaan työpöytänsä ääreen.
***
Minerva kertoi oppilailleen ensi vuoden S.U.P.E.R-kokeista. Hänen katseensa osui Jamesiin, joka ei selvästikään kuullut sanaakaan hänen puheestaan. James katsoi Lilyä ja kuola melkein valui hänen suustaan.
"Potter voisitko keskittyä! Katsoisitko tänne päin. Tiedän, että täällä ei ole niin hyvät näköalat kuin tuolla", Minerva nyökkäsi Lilyyn päin, "ikkunan läheisyydessä."
James punastui ja siirsi katseensa Minervaan.
***
Minerva nousi seisomaan, sillä häämarssi alkoi soida. Ilon kyyneleet täyttivät hänen silmänsä, kun hän katsoi Lilyä, joka oli pukeutunut kauniiseen hääpukuun. Minerva vilkaisi Jamesia, joka näytti varmalta, mutta nainen tiesi, että tätä jännitti, vaikka se ei näkynyt ulos päin. Minerva kohtasi Lilyn katseen. Lilyn kasvot sädehtivät ilosta, kun hän hymyili Minervalle.
"Onnea ja kiitos ihanista juhlista!" Minerva toivotti Lilylle ja rutisti tämän halaukseen. Juhlat olivat loppuneet ja vieraat kiittivät ja onnittelivat parasta aikaa morsianta ja sulhasta.
"Ja James", Minerva rutisti miehen halaukseen, "pidäthän huolen vaimostasi? Onnea ja kiitos!"
"Kyllä, professori. Kyllä minä hänestä huolen pidän!" James sanoi ja vilkaisi hymyillen tuoretta vaimoaan. "Kiitos ja eipä kestä!"
***
Minervan silmät kostuivat kyyneleistä. Hän katsoi pientä kääröä Likusteritie nelosen pihalla. Poika nukkui tietämättömänä suuresta teostaan. Hän oli juuri jäänyt orvoksi. James ja Lily. Minerva ei voinut uskoa tätä. Heillä oli ollut koko elämä edessään, mutta nyt he olivat kuolleet.
Minerva muuttui kissaksi, jottei kyyneliä tulisi. Hän loi viimeisen katseen pieneen tuhisevaan kääröön ja lähti kävelemään hitaasti pois. Hän istahti, sillä hän oli heikkona surusta. Hän maukui hiljaa suruaan. Miten maailma voi olla näin julma, hän ajatteli.
***
"Miksi ihmeessä olitte kävelemässä keskellä yötä koulun käytävillä?! Miksi kirositte Grabben ja Goylen? 30 pistettä pois kummaltakin!" Minerva huusi kahdelle pojalle.
"Professori, me..." Harry aloitti.
"Anna olla Potter! Te saatte kummatkin jälki-istuntoa koko viikoksi ja minä kirjoitan teille kummallekin kotiin", Minerva sanoi ääni nyt täysin tyynenä.
"Ei, professori!"
"Kyllä, Ron! Molly ei varmasti ole innoissaan, kun kuulee, mitä te olette tehneet. Poistukaa!"
Minerva istahti ja katsoi poikien perään. Hänelle tuli mieleen noista kahdesta James ja Sirius. James olisi luultavasti salaa ylpeä pojastaan, joka oli tullut niin paljon isäänsä. Ei tietenkään James sanoisi sitä suoraan, eikä ehkä itse edes huomaisi sitä, mutta ainakin pieni osa hänestä olisi ylpeä pojastaan.
***
Minerva lysähti työpöytänsä taakse istumaan. Hän katsoi surullisena pöytäänsä. Tämä ei voi olla totta. En usko tätä. Sirius ei voi olla kuollut. Ei hän saa, Minerva ajatteli. Hän availi laatikoitaan kuin etsiäkseen jotain lohduttavaa tavaraa. Hän kaivoi erästä laatikkoaan, jossa oli paljon vanhoja tavaroita. Hänen kätensä osui vanhaan rasiaan.
Minerva nosti pienen puisen rasian pöydälleen. Sen kannessa oli kellastunut pergamentti. Siinä luki: Remus, Sirius, James ja Lily. Hän katsoi ihmeissään rasiaa. Minervalla ei ollut yhtäkään muistikuvaa tästä rasiasta. Hän avasi kannen ja näki neljä tulitikun ja nuppineulan risteytystä. Yhdessä tulitikussa oli nuppi päässä. Toinen tikku oli terävä. Kolmas oli metallinen ja neljäs oli muuttanut värinsä metalliseksi, mutta oli silti puinen.
Muistot palautuivat Minervan mieleen kuin hyökyaalto. Hänen silmänsä kostuivat kyynelistä ja hiljalleen kyyneleet valuivat hänen poskilleen. Hän muisti, kuinka ylpeä oli ollut noista neljästä silloin. Hän muisti, kuinka oli huutanut heille. Hänen aivonsa täyttyivät muistoista, jotka saivat hänet itkemään entistä enemmän.. Hän muisti heidän jokaisen yhteisen hetkensä, mutta ne olivat vain muistoja, muistoja sydämissä.
Muistoina he elävät, tuulena he kulkevat, taivaasta he katselevat ja unissa he puhuvat. He ovat muistoja, joita kukaan ei voi ottaa pois.
A/N2: Itse huomaan tässä pari epäloogisuutta, mutta olkoot. Jääkööt vanhat virheet olemaan..
Kommenttia?
Awww.. Ihana lause n_n