Kaikkia kyyneliä ei voi pestä pois, PG-13

[Dory]

*hihittää* Siis merkki putosi. Ei Lusse-setä. Sarjassamme "Voisi ajatellakin ennen kuin kirjoittaa". *lisää hihitystä*

[sara]

A/N: Olen taas yrittänyt vähän korjailla, jos se salakavala "jonnekkin" on löytänyt tiensä tähänkin lukuun niin minä alan kyllä kiljumaan! ;D Kolmatta osaa saatte sitten odotella jonkin aikaa, koska minulla on suuria vaikeuksia sen suhteen. Tässäkin pidän enemmän loppupuoliskosta.. Kummallista

--2.luku--

Istuin Tylypahkan pikajunassa. Samassa vaunuosastossa istui kanssani kaksi tomppelia, jotka isä oli tuputtanut mukaani. He olivat hänen "ystäviensä lapsia, heistä voi olla hyötyä". Tajusin kyllä, mitä isä tarkoitti, kahdesta aivottomasta lihaskimpusta ei ainakaan voinut olla haittaa, jos oli joutumassa tappeluun. Nojasin otsaani kylmää ikkunalasia vasten ja tuijotin ohi viliseviä maisemia mitään näkemättömälla katseella.
Isä oli käskenyt ystävystyä Potterin kanssa ja pikkuhiljaa opettaa hänelle tärkeitä asioita velhomaailmasta. Asioita, jotka olivat Malfoyn suvun mukaan tärkeitä. Minä yritin, mutta hän ei pitänyt minusta. Minulla oli kieltämättä ollut sellainen aavistus siitä lähtien kun näin hänet nousemassa junaan. Hän vaikutti kiltiltä, oikeudenmukaiselta, ehkä vähän ujolta, mutta ystävälliseltä ihmiseltä. Juuri sellaiselta ihmiseltä, joka ei pidä Malfoyista. En tiedä mitä hän olisi pitänyt Dracoista, mutten luultavasti koskaan saa tietää. Minun on edustettava sukuani ja perhettäni, eivätkä he halua antaa meistä väärää kuvaa. Minä.. Kuka minä olen? Minä olen Malfoy. On kokoneen toinen asia kuka Draco on.
Huokaisin ja yritin olla ajattelematta asiaa. Ajatukseni palasivat takaisin Potteriin ja hänen ystäväänsä. Weasleyyn. Kuka olisi uskonut Potterin valitsevan ystäväkseen mielummin rutiköyhän honkkelin kuin minut? Maineikkaan Malfoyn suvun nuorimman? Huokaisin ja aloin pyöritellä mielessäni kaikkia ilkeitä asioita Weasleystä. Isä kutsui sitä "totuuden muokkaamiseksi". Se oli äärettömän helppoa: asiat piti vaan ilmaista itselleen edullisimmalla tavalla. Totuutta oli helppo muunnella omiin tarkoituksiinsa sopivaksi. Joku olisi ehkä kutsunut sitä valehtelemiseksi, mutten minä. Isä oli kieltänyt minua valehtelemasta, enkä aikonut valehdella. Hänelle.

***

Oli joulu ja satoi lunta. Istuin omalla vuoteellani suunnattomassa kartanossa, jota nimitin kodiksi. Silkkilakanat tuntuivat mukavan sileiltä paljaita varpaitani vasten. Ikkunassa lumihiutaleet jahtasivat toisiaan ja tekivät mitä mielenkiintoisempia pyörähdyksiä ikkunani edessä. Ne olivat vapaita. Kukan ei käskenyt niille miten lentää, eikä kukaan voinut estää niitä putoamasta minne ne ikinä halusivat. Olisinpa minäkin... lumihiutale. Ei tarvitsisi tehdä kuten isä sanoo, ei kuten äiti sanoo, ei kuten Malfoyn suvun kunnia vaatii. Se olisi taivaallista, se olisi... vapautta. Ravistelin päätäni ja varistin turhat ajatuikset pois päästäni. Olen täysin onnellinen näin, sanoin itselleni ja silittelin peittoani. Istuin tuolillani kunnes kuulin kärsimättömän koputuksen oveltani.
"Draco?" tunnistin isän kärsimättömän äänen.
"Niin isä?"
"Oletko jo pukeissa? Vieraat tulevat aivan kohta", isä hoputti, muttei vaivautunut avaamaan ovea.
"Olen siellä ihan kohta..", lupasin vaisusti.
"Loistavaa..", isä mutisi ja kuulin hänen kärsimättömien askeltensa kopistelevan pois. Huokaisten nousin ja puin päälleni juhlakaapuni. Kävelin kokovartalo peilin eteen ja katselin itseäni siitä joka kulmasta. Näytin oikein edustavalta, miltä muultakaan? Isä oli valinnut minulle vaatteet, koska en kuulemma itse osaisi valita "oikeaan tilaisuuteen sopivia". Joulun piti olla perhejuhla, mitä helvetin "tilaisuutta" siinäkin oli? Meidän perheessäme joulu olisi ollut perhejuhla ilman vieraita, ilman väkinäisiä ja liian hienoja koristeita, ilman kireää tunnelmaa.. Ja jos meillä olisi ollut perhe. En ole koskaan kuullut vanhempieni sanovat toisilleen "rakastan sinua". Toisaalta, en ole kuullut sitä sanottavan minullekkaan.

Juhlasali oli tupaten täynnä ihmisiä. Kaikki olivat pukeutuneet koreasti ja jokaisella oli kädessään käsinveistetty lasipikari, jossa oli boolia. Joku palvelijoista oli saanut värjätä sen verenpunaiseksi. Pystyin melkein kuvittelemaan pienet aurinkovarjot keukkumaan lasien reunalle. Kukaan ei kiinnittänyt minuun pahemmin huomiota, kuten ei koskaan ennenkään, muutamat kyselivät kohteliaasti "Mitä kuuluu?" ja "Millä luokalla sinä nyt olitkaan?". Minä vastailin kohteliaasti, kuten kuuluikin, ja kävelin ympäriinsä. Kun olin kiertänyt salin muutaman kerran törmäsin äitiin.
"Oi, kultaseni onko sinulla hauskaa?" hän kysyi. Huomasin, että äiti oli vähän humalassa, mutten tietenkään maininnut siitä mitään. Minun ei kuulunut huomata mitään. Minä olen nuori herra Malfoy, pikku koristeherra Malfoy. Minä en saa huomata mitään, minähän olen vasta lapsi. Ja 13..
"On, äiti"
"Sepä mukavaa", äiti sanoi ja taputti minua poskelle, "Kohta alkaa sellaista ohjelmaa, ettei sinun ole hyvä olla läsnä. Voit mennä nukkumaan, näytät väsyneeltä."
En kysynyt mitään. Haukottelin ja vastasin: "Joo, minua väsyttääkin jo vähän."
"Hyvä poika..", muuta hän ei sanonut. Ei edes hyvää yötä, kuten ei ennenkään.

Istuin vuoteellani. Alakerrasta kuului iloista naurua ja puheensorinaa. Heillä oli hauskaa.. Kuten joka joulu, kuten joka juhlapäivänä. Kääriydyin tiukemmin peiton alla ja yritin peittää äänet lakanoiden kahinaan. Annoin ajatusteni vaeltaa ja yritin unohtaa missä olin...
Pansy? Pansy Parkinson? Missä hän oli, mitä hän teki? Varmaan kotona, hänen vanhempansa olivat täällä. Hän oli ehkä kutsunut ystäviä yökylään luokseen ja he istuivat nyt parhaillaan kertomassa toisilleen salaisuuksia kurpitsamehua litkien. He varmaan kikattivat paljon.
Grabbe? Goyle? He tuskin tekivät mitään mielenkiintoista. Harjoittelivat kengännauhojen sitomista. Naurahdin kuivasti ja annoin heidän olla. Mokomat typerykset. Kävin ajatuksissani läpi kaikki luihuiset ja minusta tuntui, että jokaisella oli hauskempaa kuin minulla. Jokaisella oli... joku. Minulla ei ollut ketään. Tiesin pyöriskeleväni itsesäälissä, mutta se oli nyt ihan paikallaan. Kun kaikilla muilla oli hauskaa ja minulla oli.. Tunsin kyyneleet silmäkulmissani, mutta pakotin ne takaisin. ..Minun poikani ei itke, ethän Draco? En, isä.
Harry Potter. Harry Potter.. Ja Weasly. Ja Granger. He istuivat oleskeluhuoneen mukavissa nojatuoleissa takan edessä ja söivät suklaasammakoita. Ja he olivat kääriytyneet viltteihin. He nauroivat ja kertoilivat toisilleen juttuja myöhään yöhön, kunnes nukahtaisivat niille kirotuille nojatuoleille... Minusta? Puhuvatkohan he minusta? Mitä he puhuisivat? Yritin kuvitella. Se ei ollut vaikeaa: "Malfoy on inhottava limanuljska!", "Joo, kumpa Voro ei olisi kieltänyt käytävällä taikomista.. Tietäisin muutaman mukavan loitsun, joita voisin kokeilla häneen..", "Ron!", "Äh, anna olla Hermione, Ron on oikeassa. Muutama loitsu ei tekisi sille paskiaiselle yhtään pahaa, vai voitko muka väittää vastaan?", "No, ehkä en, mutta säännöt ovat sääntöjä..", "Me ei suunniteltu rikkovamme niitä.", "Ettekö? No, siinä tapauksessa minullakin olisi muutama loistu..". Ja sitten he nauraisivat.

A/N: Arght, ei kovin pitkä tämäkään osa ollut.. Kerpeles..

[Dory]

Olen hyvin herkässä mielentilassa, eikä minun pitäisi lukea yhtään mitään, koska rupean itkemään pienimmästäkin jutusta. Mutta, en voinut itselleni mitään, kun huomasin sara-kultaseni laittaneen jatkoa.

Tämä oli loistava, kuvailu oli hienoa ja Draco oli niin Draco. <3 Ei Malfoy, vaan Draco. Tuo "ystävystyminen" Crabben ja Goylen kanssa oli jotenkin juuri sellainen kuin sen kuvittelisikin olevan. Tai siis, että Lucius (alias Lusse-setä ;D) ikään kuin pakotti Dracon heidän seuraan. Toivottavasti tajusit pointtini. Itsellänikin oli vähän vaikeuksia.

Minä.. Kuka minä olen? Minä olen Malfoy. On kokoneen toinen asia kuka Draco on.

Ehdottomasti suosikkikohtani tässä. <3

Tuo lopun kuviteltu keskustelu Harryn, Ronin ja Hermionen välillä oli mahtava. Vaikka Dracoa käykin vähän sääliksi. Poika-parka.

Jatkoa minä haluan.

[sara]

Dory: Oi, kiitos kovasti! Et arvaakkaan kuinka iloiseksi sinun kommenttisi teki minut ^^''

Juu, tajusin kyllä pointin ^^ Niin, noinhan sen on ollut pakko käydä, sillä tuskinpa Draco itse hankkiutuisi Grabben ja Goylen kaltaiseen seuraan.

Kiitos kovasti. Minäkin pidän tuosta kohdasta aika paljon. Siinä on tämä ficci pähkinän kuoressa n_n

[Tundrah]

Uusi osa

Tämä on todella elävästi kirjoitettu. Dracossa on puoli jota muut eivät osaa kuvitella, eivätkä sallisi hänellä sitä edes olevan. Pidän tästä ficistä erityisen paljon myös siksi, että se sopii kirjojen tapahtumiin niin hyvin (uusimmasta kirjasta en kyllä tiedä...), enkä ihmettele ollenkaan jos rupean myöhemmin Pottereita lukiessani etsimään "missäs ne Dracon ajatukset taas olivatkaan...".

Nouseehan Draco myöhemmin vanhempiaan vastaan tässä ficissä? Toivottavasti, minun käy niin sääliksi häntä... Toisaalta minusta tuntuu, että löytäisin Dracosta joitain omia piirteitäni ja haluaisin siksi hänen nousevan omille jaloilleen. Äh, vaikenen.

[Sype]

Aah.. Hyvä osa!

Ne olivat vapaita. Kukan ei käskenyt niille miten lentää, eikä kukaan voinut estää niitä putoamasta minne ne ikinä halusivat. Olisinpa minäkin... lumihiutale.

Tämä oli minusta jotenkin ihana lausahdus ja kohta. Draco on niin raasu, kun hän joutuu olemaan Malfoy. Kylmä ja asiallinen. Tähän on kiteytetty tuo ajatus todella hyvin. ^^

Tämä sai minut jotenkin hiljaiseksi. En osaa oikein sanoa mitään muuta kuin, että minä pidin. ;D

[sara]

Tunrda: Oi, kiitos! On todella ihanaa huomata, että muutkin ovat samaa mieltä Dracosta kanssani ^^ *onnellinen*

Oikeasti? Olen tosiaan yrittänyt tehdä tästä varsin "huomaamattoman", eli soluttaa tapahtumat niihin ajankohtiin, kun mitään merkillistä ei ole tekeillä kirjoissa. Kiitos, tuo todella liikutti minua syvästi.
Jaa.. En ole mietiskellyt, kun painin tämän kolmannen luvun kanssa.. Mahdollisesti, riippuu vähän tuosta kolmannesta luvusta.. Se on maailman tuskaisin luku kirjoittaa, sen minä vannon.

Sype: Kiitos sinullekkin Sype! ^^ On mukava kuulla, että ficci pistää ajattelemaan(tai oletan niin). Niin, no tuo lumihiutalevertaus on ehkä vähäbn kulunut, mutta ainakin se näyttää toimivan jos sinä kerta pidät siitä

Tuhannet kiitokset kaikille kommentoineille! *halaa kaikkia* Nämä kommentit tekivät minut todella onnelliseksi! Ette voi uskoakkaan. Melkein aloin itkemään(ilosta) siinä vaiheessa, kun luin Sypen viimeisiä lauseita.. u_u Mikä minua vaivaa..? Taidan olla jotenkin herkällä tuulella.. Mutta nämä kommentit merkitsivät paljon. Kiitos.

[Frickeon]

Minäpä kommentoin tämän vähän myöhässä, mutta toivottavasti sara-pulla ei verisesti loukkaannu. *Wirn*

Oikeastaan noista aiemmista kommenteista tuli kaikki tärkeimmät asiat esiin, mutta tuon ne nyt uudestaan esiin.
Draco on... suojautunut tässä.
Tiedän oikeastaan tavallaan miltä hänestä tuntuu. Se on kamala tunne, kun tekee asioita (Lue:hukkaa elämää) niin kuin muut sinun olettavan tekevän.
Siitä on vaikea kaiken lisäksi päästä pois. *Niisk*


Olen kumminkin hyvin, hyvin kiintynyt tähän ficciin.
^________^

-Frickeon

[sara]

Frick: Kiitos kovasti vielä sinullekkin ^^'' Noh, voin tämän kerran olla loukkaantumatta verisesti ;D

Niin kamalaa se on Se onkin osasyy miksi kirjoitan tätä ^^ Viii! Ihanaa jos pidät *iloinen* Kiitosd kovasti kommenteista!

*palaa tappelemaan kolmos-osan kanssa*

[sara]

A/N: Oletteko kuulleet Pinkin Familypotretin? Tuo loppu osa perustuu siihen. Aivan ihana laulu. Ja tästä osasta.. Niin. Sain viimeinkin ängettyä mielipiteeni Pansysta jonnekkin ^^ Ja tämäkin on aivan liian lyhyt, mutten keksinyt miten pidentääkkään, koska jatkaa ei voinut. Ensi luvussa alkaa sitten tapahtua jotain..

--3.luku--

Istuin oleskeluhuoneen ainoalla viihtyisällä sohvalla takan edessä Pansyn kanssa. Oli kesä, koulun loppumiseen oli enää muutama päivä ja me vietimme perjantai-iltaa siinä kahdestaan. Oli varmasti jo aamuyö, mutta se ei haitannut meitä. Pansy tuijotti tuleen ja minä katselin kattoa.
"Ensi vuonna me olemme.. kuudennella", Pansy sanoi. Hän ei odottanut siihen vastausta. Se oli oikeastaan hyvä, sillä en varmasti olisi keksinyt mitään järkevää kommentoitavaa.
Istuimme hiljaa ja nautimme toistemme seurasta. Pansy oli varmaankin paras ystäväni koskaan. Hän tuli samanlaisesta perheestä ja hän tiesi millaisia ongelmia minulla oli, koska hän painiskeli itsekkin samanlaisten kanssa. Hän oli oikeasti fiksu tyttö, jos hän olisi halunnut hän olisi varmasti yltänyt Grangerin tasolle, mutta Pansy ei lähtenyt siihen leikkiin. Hän leikki omaa leikkiään, mikä oli oikeastaan todella viisasta. Pansyn leikin nimi oli Pikku-Tyhmä-Pansy-Tyttönen-,-Ei-Hän-Tiedä-Mistään-Mitään. Silloin kukaan ei ottanut Pansya tosisaan ja monet puhuivat usein ohi suunsa hänen läsnäollessaan. Jos olisin saanut silloin valita, olisin lähtenyt leikkiin mukaan, mutta se oli liian myöhäistä. Ja toisaalta en usko, että olisin ollut hengissä, jos olisin leikkinyt Pansyn leikkiä. Pystyin hyvin kuvittelemaan, mitä isä olisi tehnyt, jos olisi epäillyt minun Ä.O:ni olevan alempana kuin keskiverto Malfoylla.
"Kaksi vuotta", Pansy sanoi, "Kaksi, Draco."
Vilkaisin vieressäni istuvaa tyttöä huvittuineena: "Niinpä niin. Enää kaksi vuotta ja sitten olemme vapaita."
Pansy pudisti päätään surullisesti. Osa ruskeista hiuksista laskeutui peittämään hänen kasvonsa.
"Silloin se vasta alkaa", hän kuiskasi. Tunsin inhottavan jäisen piston jossain sydämmeni tienoilla. Tosiaan.
"Ei perkele.."
Me istuimme sohvalla painostavan hiljaisuuden vallitessa. Kylmyys, jota me olimme yrittäneet peittää kaikki nämä vuodet hiipi nyt esiin salakavalasti, kuin salamurhaaja, ja kävi kimppuumme neulanterävillä hampaillaan iskien suoraa sinne, missä tuoho olisi suurin. Meidän väliimme, ystävyyteemme.
"Minä en halua mennä naimisiin kanssasi", Pansy kuiskasi, "Anteeksi Draco, mutta minä en voi.. Minua.. Minä.. Voin pahoin.."
Katsoin hänen kyynelistä täyttyneitä silmiään ja minuakin itketti. Ojensin käteni ja Pansy kaivautui syliini, turvaan. Minun ei kuulunut itkeä, joten yritin kätkeä kyyneleeni Pansyn rönsyileviin hiuksiin.
"En minäkään", kuiskasin, "En minäkään."

***

Selasin vanhaa valokuva-albumia. Kellastuneissa kuvissa minä nauroin ja juoksin, nauroin ja juoksin, nauroin ja juoksin loputtomasti. Minä en vielä silloin tajunnut äidin sulkeutuneita ilmeitä enkä isän paheksuvia mulkaisuja. Olin pieni ja tyhmä, pieni ja sitkeä. Heidän valtansa ei vielä pystynyt minuun, ei niin kauan, kuin oli pieni, tyhmä ja huoleton. Sillä sitä se vapaus on. Tyhmyyttä. Tyhmyyttä itseensä, tyhmyyttä muihin ja tyhmää välinpitämättömyyttä kaikesta, mitä muut sinulle sanoivat.
Vanhat kuvat kertoivat minulle enemmän, kuin halusin tietää. Olin ollut vapaa, mutta mitä uudemmiksi kuvat kävivät sitä kahlitummaksi minä muutuin. Minä viisastuin ja tajusin, etteivät tyhmät pärjää tässä maailmassa. Pitää tietää mitä tahtoo ja saavutettava se kylmän laskelmoivasti. Kuvista näin selvemmin, kuin mistään muualta sen, mitä pelkäsin kaikken eniten. Tajusin vasta silloin, kuinka lähellä pelko vaani koko ajan. Se vaani olkani takana, kun tein läksyjä, se vaani sängyn alla, kun iltaisin vedin peiton korvilleni, se vaani käytävien koristekuvioissa, vaikka olisin juossut koko talon läpi, se vaani ruokapöydässä päivällisaikaan ja se vaani pyyhepinon vieressä, kun kävin suihkussa. Se oli näkymätöntä kauhua, jota en pääsisi pakoon. En niin kauan, kun se pelko ja kymlyys leimuaisivat isäni silmistä. Tunsin sen silloinkin, vaikka hän ei ollut paikalla. Kylmää kauhua, jonka kanssa saisin juosta kilpaa koko elämäni.
Kop kop!
Hätkähdin ja pari valokuvaa tipahti albumin välistä lattialle.
"Sisään"
Ovi avautui ja sisään astui pieni kotitonttu, jolla oli sylissään pino minun puhtaita kaapujani.
"Häiritseekö Pinky? Se- se voi tulla uudetsaan, jos se häiristee Dra- Draco herra?", pieni olento piipitti. Katsoin sitä. Kotitonttu oli pukeutunut vanhaan kahvipannun lämmitymyssyyn, johon se oli tehnyt kolme reikää käsiä ja päätä varten. Sillä oli laastari molemmissa polvissaan ja sen toinen korva repsotti. Pinky. Pinky näytti pelokkaalta ja se katseli ujosti varpaitaan odottaessaan vastaustani. Se pelkäsi minua...
"Ei, et häiritse", kuiskasin. Pinky vilkaisi minua nopeasti ja kipitti sitten vaatekaapilleni. Se avasi suuren kaapin ovet napsauttamalla sormiaan ja leijuitti sitten kaapupinon oikealle paikalleen. Sitten se sulki ovet varovasti ja kipitti ovelle.
"Haluaako Draco herra, että Pinky tuo hänelle jotain?", kotitonttu pysähty ovelle. Katsoin laastareita sen polvissa.
"Ei. Ei tarvitse", sanoi.
"Ja Pinky?" lisäsin, kun tonttu oli jo melkein sulkenut ovet perässään.
"Niin?" ääni kysyi arasti käytävältä.
"Kiitos"
Pikku otus työnsi päänsä oven väliin ja katsoi minua silmät sädehtien: "Pinky tekee vain työtään, sir. Pinky palvelee isäntää. Ei siitä tarvitse kiittää."
"Tiedän."

A/N: Ja kommentteja minä rakastan.. ;D

[Dory]

Tyttö osaa kirjoittaa, mitäpä muuta tässä voisi sanoa?

Mielenkiintoinen näkökulma Pansyyn, vaikka minä häntä henkilökohtaisesti inhoankin. (Haluan paidan jossa lukee: Cho & Pansy - The Ex-files.) Mutta, minä olenkin shipperi enkä voi itselleni mitään.

Kuvailu ja lauseet olivat jälleen kerran uskomattoman hienoja. <3 Tunnelma veti taas mukaansa, ja pienen hetken ajan minä kuvittelin olevani Draco. Haluaisin sanoa moniakin asioita Dracosta, mutta silloin spoilaisin HBP:tä, ja minähän lupasin etten tee sitä.

"Kiitos"
Pikku otus työnsi päänsä oven väliin ja katsoi minua silmät sädehtien: "Pinky tekee vain työtään, sir. Pinky palvelee isäntää. Ei siitä tarvitse kiittää."
"Tiedän."

<333 Mieletön Awww-kohtaus.

Jatko, jookosta kultaseni?

muoks//Olen kuullut sen Pinkin biisin. Se on hyvä. <3

[sara]

Dory: Juu, en minäkään Pansysta pidä ^^ Mutta on mukavaa ajatella, että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä ja tätä rataa n_n

Oi kiitos kovasti Minä tulin todella iloiseksi luettuani tämän kommentin ^^ Juu, jatkoa tulee kunhan saan väsättyä.

[Sype]

Minäkin olen sen Pinkin kappaleen kuullut. ;D Hyvä kappale se on. Kerran (silloin kun meillä ei ollut vielä palomuuria) yritin, saada sitä netistä, mutta ei millään löytynyt. Möh.. Nyt tuli hirmuinen hinku kuulla se..

Mutta tähän ficciin. Aah.. Jälleen hyvä osa. Hyvää kuvailua, sujuvaa tekstiä ja ei virheitä tai minä en niitä ainakaan bongannut.

Erilainen näkökulma Pansyyn. Mielenkiintoista. Ehkä hän tosiaan on tuollainen.. Hmm.. Hieno näkökulma minusta. Erilainen.

Ja tuo loppu oli minusta ihana, kun Draco kiitti kotitonttua. Kaunista.

Minä pidin. Pistä jatkoa! ^^

[sara]

Sype: Kiitoksia ^^'' Se kappale on aivan ihana. Minä olen pienimuotoisesti ihastunut siihen

Juu, minua alkoi vähän ottaa päähän se, että kaikissa ficceissä Pansy on tyhmä lehmä ja Draco ei oikeasti voi sietää sitä, niin teinpäs nyt tälläisen vastavedon ;D
Minäkin pidän lopusta n_n Sain sen ihan mukavasti kirjoitettua.

Kiitos ihanasta kommentista, Sype! Taas minä virnuilen täällä ruudun ääressä tyytyväisenä ;D

[Frickeon]

Olen kuullut Pinkin kappaleen, jonka mainitsit ja pidinkin siitä, vaikka en tykkääkään kuunnella sitä enää. Mikä lie sitten syynä. ^___^

Ja kyllä, rakastin sinun Pansyasi. Hän oli ihana ja valloittava.
Ja kyllä, todella erilainen. Omanlainen. Tämä on ehkä yksi niistä hommista mikä tekee ficistäsi niin erilaisen kuin muiden ficit.
Voi pulla, sie olet nero.

-Frickeon