Post by Sype on May 4, 2005 20:06:48 GMT 2
Title: Lapanen (mielikuvituksellinen nimi)
Author: Minä se olen..
Rating: Siinä G:n ja PG:n paikkeilla.. PG, varmuuden vuoksi..
Genre: angst
Beta: Poledra 88
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmonsa yms. Minä mielikuvitukseni ja tämän tuotoksen..
Summary: Lunan PoV
A/N: Eli halusin kirjoittaa Lunan päässä kulkevia ajatuksia. Tällainen siitä syntyi minun pääkopassani.. Jonkin verran angstinen.. Pituus on mitä on.. Ja vähän omituinen, mutta betani vakuutteli, että tämä kannattaa julkaista, joten tässä se on. Nauttikaa tai tylsistykää, mutta kommentoittehan, jos luette?
Lapanen
Etsin katseellani salattua loitsua. Sen täytyy olla tällä sivulla. Niin tekstissä oli sanottu. Väärinpäin olevat kirjaimet hyppivät edes takaisin, mutta en saa niitä millään järjestymään. Kuulen kikattelua läheltäni ja siirrän lehteä alemmas nähdäkseni ketkä nauravat. Näen tyttöjoukkion kikattelemassa ja osoittelemassa poikia. Sama porukka, joka ei hyväksynyt joukkoonsa pientä kummajaista, joka sattui pitämään retiisikorvakoruista. No, he eivät tiedäkään kuinka suuren palveluksen tekivät minulle silloin aikoinaan. Olen saanut elää vapaana, teeskentelemättä ja minulla on ystäviä, jotka eivät vaadi minulta mitään. Nostan lehteä takaisin silmieni tasolle, mutta se tarttuu raidallisiin lapasiin, jotka lepäävät sylissäni. Äitini tekemät lapaset.
***
Tunnen äskeisen kidutuskirouksen poltellevan jäsenissäni. Otan tukea maasta ja nousen hitaasti maasta hoippuville jaloilleni. Puun takana vilahtaa joku. Katseeni kääntyy hitaasti puunrungon viereen. Pieni läpikuultava ruttusarvinen niistaisikki leijui katsoen aukion lievää sekasortoa.
Sen hento ääni saavuttaa korvani. "Tainnuta", kuulen sanan. En epäröi hetkeäkään vaan kohotan sauvani, käännyn ympäri ja heitän kirouksen. Kuolonsyöjä ei kerkeä edes päästämään hämmästynyttä henkäystä kaatuessaan mutaiseen lätäkköön. Mitäs likasit lapaseni? Siirrän katseeni kuraiseen lapaseen. Kuravettä imeytyy villan läpi iholleni. Sormeni ovat lämpimät, kiitos lapasten. Kiitos niiden tekijän. Kiitos äiti. Kohotan katseeni pilviin.
"Kiitos Luna"
Käännän katseeni ja näen Harryn. Hän kiittelee minua. Hän sanoo, minun pelastaneen hänet, mutta minä tiedän toisin. Se oli ruttusarvinen niistaisikki, en minä. Toimin vain sen välityksellä.
***
Askeleni kaikuvat seinistä tasaisena rytminä. Pehmeä kengänpohjanikaan ei vaimenna askeliani. Ne kaikuvat ja laulavat tasaista hiljaista lauluaan seinille, lattialle, kaikille, jotka haluavat kuulla sen.
Silmäkulmastani huomaan jotain vihreää. Väri näyttää tutulta. Kävelen pari askelta taaksepäin ja näen vihreät sukkani. Vihdoinkin. Koko päivän olen yrittänyt löytää piilotettuja vaatteitani. Ne ilkiöt eivät jätä minua rauhaan edes tavallisena arkena! Huomaan käsieni tärinän. Ne ilkiöt piilottivat lapaseni. Sen pienen muiston. Sen ihanan muiston äidistäni. He piilottivat sen jonnekkin.. Tunnen kyyneleen poskellani. Kuivaan sen nopeasti ja katselen kattoon. Miten he saattoivat?
***
Katson raidallisiin lapasiini. Monen etsinnän jälkeen löysin ne keittiöstä. Siellä ne makasivat ja odottivat minua. Niistä oli pidetty hyvää huolta. Onneksi..
***
Tunnen viileän ilman kasvoillani. Se nipistelee nenänpäätäni. On pimeää. Yksi tähti vinkkaa minulle silmää. Vinkkaan takaisin ja tähti lähtee lentämään pois.
Ukki on kuollut. En jaksa enää. Äiti kuoli. Ukki kuoli. Kaikki kuolevat ja jättävät minut tänne. Nostan käteni kaiteelle ja katson lapasiini. Otan toisen lapasen pois kädestäni. Katson sitä ja ymmärrän. Katson jälleen tähtiin ja lapaseen. Kohotan sauvan taskustani. Heilautan sitä. Hopeinen valosuihku osuu lapaseen. Lapanen nousee kädestäni ja sille puhkeaa siivet. Hopeiset siivet räpyttelevät hieman ja totuttelevat lentämiseen. Lapanen laskeutuu kämmenelleni. Se odottaa pyyntöäni siivet levällään. Sen etumus kaartuu kohti kasvojani kärsivällisesti.
"Kerro... Kerro äidille, että rakastan häntä.. Kerrothan?"
Lapanen liikahtaa kuin nyökätäkseen. Pienet siivet leyhyttelevät ja nostavat lapasen ilmaan. Se luo vielä kerran etumuksensa minuun päin ja lennähtää villiin lentoon.
Katselen sen menoa ja puristan toista lapasta kädessäni. Hymy leviää kasvoilleni. Äiti saa vihdoinkin tietää.
A/N2: Kommentteja? Rakentavakin olisi tosi kivaa! ;D
Author: Minä se olen..
Rating: Siinä G:n ja PG:n paikkeilla.. PG, varmuuden vuoksi..
Genre: angst
Beta: Poledra 88
Disclaimer: J. K. Rowling omistaa hahmonsa yms. Minä mielikuvitukseni ja tämän tuotoksen..
Summary: Lunan PoV
A/N: Eli halusin kirjoittaa Lunan päässä kulkevia ajatuksia. Tällainen siitä syntyi minun pääkopassani.. Jonkin verran angstinen.. Pituus on mitä on.. Ja vähän omituinen, mutta betani vakuutteli, että tämä kannattaa julkaista, joten tässä se on. Nauttikaa tai tylsistykää, mutta kommentoittehan, jos luette?
Lapanen
Etsin katseellani salattua loitsua. Sen täytyy olla tällä sivulla. Niin tekstissä oli sanottu. Väärinpäin olevat kirjaimet hyppivät edes takaisin, mutta en saa niitä millään järjestymään. Kuulen kikattelua läheltäni ja siirrän lehteä alemmas nähdäkseni ketkä nauravat. Näen tyttöjoukkion kikattelemassa ja osoittelemassa poikia. Sama porukka, joka ei hyväksynyt joukkoonsa pientä kummajaista, joka sattui pitämään retiisikorvakoruista. No, he eivät tiedäkään kuinka suuren palveluksen tekivät minulle silloin aikoinaan. Olen saanut elää vapaana, teeskentelemättä ja minulla on ystäviä, jotka eivät vaadi minulta mitään. Nostan lehteä takaisin silmieni tasolle, mutta se tarttuu raidallisiin lapasiin, jotka lepäävät sylissäni. Äitini tekemät lapaset.
***
Tunnen äskeisen kidutuskirouksen poltellevan jäsenissäni. Otan tukea maasta ja nousen hitaasti maasta hoippuville jaloilleni. Puun takana vilahtaa joku. Katseeni kääntyy hitaasti puunrungon viereen. Pieni läpikuultava ruttusarvinen niistaisikki leijui katsoen aukion lievää sekasortoa.
Sen hento ääni saavuttaa korvani. "Tainnuta", kuulen sanan. En epäröi hetkeäkään vaan kohotan sauvani, käännyn ympäri ja heitän kirouksen. Kuolonsyöjä ei kerkeä edes päästämään hämmästynyttä henkäystä kaatuessaan mutaiseen lätäkköön. Mitäs likasit lapaseni? Siirrän katseeni kuraiseen lapaseen. Kuravettä imeytyy villan läpi iholleni. Sormeni ovat lämpimät, kiitos lapasten. Kiitos niiden tekijän. Kiitos äiti. Kohotan katseeni pilviin.
"Kiitos Luna"
Käännän katseeni ja näen Harryn. Hän kiittelee minua. Hän sanoo, minun pelastaneen hänet, mutta minä tiedän toisin. Se oli ruttusarvinen niistaisikki, en minä. Toimin vain sen välityksellä.
***
Askeleni kaikuvat seinistä tasaisena rytminä. Pehmeä kengänpohjanikaan ei vaimenna askeliani. Ne kaikuvat ja laulavat tasaista hiljaista lauluaan seinille, lattialle, kaikille, jotka haluavat kuulla sen.
Silmäkulmastani huomaan jotain vihreää. Väri näyttää tutulta. Kävelen pari askelta taaksepäin ja näen vihreät sukkani. Vihdoinkin. Koko päivän olen yrittänyt löytää piilotettuja vaatteitani. Ne ilkiöt eivät jätä minua rauhaan edes tavallisena arkena! Huomaan käsieni tärinän. Ne ilkiöt piilottivat lapaseni. Sen pienen muiston. Sen ihanan muiston äidistäni. He piilottivat sen jonnekkin.. Tunnen kyyneleen poskellani. Kuivaan sen nopeasti ja katselen kattoon. Miten he saattoivat?
***
Katson raidallisiin lapasiini. Monen etsinnän jälkeen löysin ne keittiöstä. Siellä ne makasivat ja odottivat minua. Niistä oli pidetty hyvää huolta. Onneksi..
***
Tunnen viileän ilman kasvoillani. Se nipistelee nenänpäätäni. On pimeää. Yksi tähti vinkkaa minulle silmää. Vinkkaan takaisin ja tähti lähtee lentämään pois.
Ukki on kuollut. En jaksa enää. Äiti kuoli. Ukki kuoli. Kaikki kuolevat ja jättävät minut tänne. Nostan käteni kaiteelle ja katson lapasiini. Otan toisen lapasen pois kädestäni. Katson sitä ja ymmärrän. Katson jälleen tähtiin ja lapaseen. Kohotan sauvan taskustani. Heilautan sitä. Hopeinen valosuihku osuu lapaseen. Lapanen nousee kädestäni ja sille puhkeaa siivet. Hopeiset siivet räpyttelevät hieman ja totuttelevat lentämiseen. Lapanen laskeutuu kämmenelleni. Se odottaa pyyntöäni siivet levällään. Sen etumus kaartuu kohti kasvojani kärsivällisesti.
"Kerro... Kerro äidille, että rakastan häntä.. Kerrothan?"
Lapanen liikahtaa kuin nyökätäkseen. Pienet siivet leyhyttelevät ja nostavat lapasen ilmaan. Se luo vielä kerran etumuksensa minuun päin ja lennähtää villiin lentoon.
Katselen sen menoa ja puristan toista lapasta kädessäni. Hymy leviää kasvoilleni. Äiti saa vihdoinkin tietää.
A/N2: Kommentteja? Rakentavakin olisi tosi kivaa! ;D
