|
Post by Karakia on May 2, 2005 17:00:52 GMT 2
Minkälainen lapsuutesi oli, minkälainen olit pienenä? Tunnetko vielä olevasi lapsi vai oletko aikuisempi kuin muut samanikäisesi? Tuli tällainen aihe mieleen, kun lueskelin Frickeonin ja Tundran juttua Mutanttininjakilpikonnista tuolta Taustakuvat-topikista. ^_^ Öö. Minä olen kai ikuinen lapsi. Katselen useinkin piirrettyjä ja minulla on suuri määrä minulle rakkaita leluja tallella. <3 Viimeksi taisin leikkiä leluilla joskus 12-vuotiaana, mutta sitten elämääni tulivat Tolkienin kirjat ja lelut saivat jäädä nurkkaan. ;D On aika tyhmää oikeastaan, että nykyään on "lapsellista", jos on lapsi hiukan vanhempanakin. Pikkulapsetkin meikkaavat ja barbit heivataan roskikseen kun täytetään seitsemän. Tai jotain tähän suuntaan. Lapsuuteni oli oikeastaan oikein mukava. Leikin usein yksinäni, opin olemaan omillani, koska olen ainoa lapsi. Usein kuulemma saatoin viettää tuntikausia omassa huoneessani leikkien hiljaa ja tulin alakertaan vain syömään. x) Sairastelin aika paljon myös. En mitenkään vakavasti, mutta kuumetta, korvatulehduksia sun muuta oli melkein aina. Ja olin myös allerginen timoteille, mutta se on kumma kyllä mennyt jo ohi. Pienenä touhusin kovasti kaikenlaista. Kuten kotivideoltammekin käy ilmi, ensin menin laatikolle ja otin sieltä paperia, sitten piirsin vähän, kaadoin liidut lattialle, keräsin ne purkkiin, vein purkin iskälle ja niin edelleen. Rakastin kaikenlaisia leluja. Minulla oli älyttömästi leluja, vinttimme oli niitä täynnä, samoin vaatekaappini. Nyt on vielä rakkaimmat lelut tallessa, niitähän ei kirpparille pistetä.
|
|
|
Post by Gilraen on May 2, 2005 17:07:28 GMT 2
Mä olin iskän mukaan todella vilkas pienenä, siis vilkkaampi kuin nyt (jos mahdollista). En muista erityisesti mitään.
Katsoin kovasti Pokémonia ja Teletappeja siinä 8-10-vuoden iässä. Ajatelkaa, 10-vuotiaana Teletappeja! Olen tosi nolo...
Osasin käyttää jo 9-vuotiaana videokameraa, ihan yhtä hyvin kuin nytkin. Kuvasimme Gandalian kanssa kaikkea roskaa, kuten nukketeattereita ja ihme temppuja, kuten katoamisia ja sellaisia.
Leikin paljon My Little Pony-aiheisille poneilla ja barbeilla, jee... ponit ovat vieläkin varastossamme. ^^ Olin niihin ihan hulluna.
En ole oikein paljon muuttunut. Katson nytkin Hamtaroa ja joskus Fozziella sellaista Bionicle-elokuvaa, jossa hahmot ovat legoja, ja olen ihan yhtä vilkas ja lapsellinen.
|
|
sara
Enkeli
Siipiveikko
McQueen.
Posts: 3,579
|
Post by sara on May 2, 2005 17:54:33 GMT 2
Minä en oikeastaan haluaisi koskaan kasvaa aikuiseksi(oon Peter Pan! *vahaaa* XD). Lapsena on kiva olla ja aion nauttia siitä niin pitkään kuin vain kykenen. Minulla oli kanssa aika paljon leluja. Tykkäsin leikkiä niillä ja lukkiuduin vielä 3-5 luokillakin omaan huoneeseeni leikkimään yksin ^^ En sillä, etten olisi voinut leikkiä siskon tai veljen kanssa, mutta yksin oli musta kivempi leikkiä. Leikkiminin on musta vieläkin kamalan kivaa, mutta nykyisin järjestän tekemistä siskolleni ja leikin hänen kanssaan Olen vielä itsekkin sen verran lapsellinen, etten ole raaskinut heittää armaita pehmolelujani(joita on oikeasti kamalan paljon) kaappiin, vaan rakkaimmat kököttävät yhä sänkyni jalkopäässä.. *hymyilee* Ja on minulla vielä unilelukin Ei siksi, etten pärjäisi ilman, mutta on kiva halata jotakin nukkumaan mennessään ^^ Rakastan kaikkea pientä ja somaa ja sen takia huoneessani on monia koriste-esinetiä. Oikeastaan minulla on niitä paljon, koska pienenä hankin niitä kasakaupalla ja leikin niillä aina yksin ollessani Olin ovela jo lapsena XD Leikin kavereitteni kanssa nykymaailman mukaan myöhään. Muutaman "edistyneimmät" luokkamme tytöt varmaan puhuivat jo pojista, kun minä ja kaverimme leikimme barbeilla. Taisin tykätä eniten pehmoleluista ollessani pieni. Toisena tulivat pienet, kovat, muoviset, eläinlelut ja niiden jälkeen barbit. Tykkäsin enemmän eläimistä ^_^ En tiedä miksi...
|
|
|
Post by Karakia on May 2, 2005 18:05:54 GMT 2
Minäkin jostain syystä pidin eläinleluista. Barbeja minulla oli muutama, mutta onnistuin parilta repimään joko pään tai jalat irti... ;D Ehkä hiukan rajut otteet, eh. Pehmoleluilla ei ole oikein tullut leikittyä kauheasti, paitsi parilla lintulelulla. Nimesin ne Jessicaksi ja Piipiksi ja kerran Jessicalta lähti silmä irti... XD Äiti ompeli sen sitten kiinni.
Minullakin on unilelu vielä. ^_^ Tosin sitä ei voi oikein pitää enää unileluna, koska se on hajoamispisteessä. Se on sellainen kanipehmolelu, sain sen 4-vuotiaana. Se on aika riekaleinen ja likainen, mutten millään raaski luopua siitä. ^^'
|
|
|
Post by Sype on May 2, 2005 18:29:26 GMT 2
Minäkin kuulun tähän porukkaan, joka ei haluaisi kasvaa ikinä aikuiseksi. Lapsena olo oli niin hauskaa. Minä olin ujo. Erittäin ujo. Varsinkin siinä 5-vuotiaana kun muutimme tänne. En tiedä, mikä siinä puhumisessa jollekkin oli niin kauheaa, mutta silloin olin ujo. Minä leikin barbeilla vielä 12-vuotiaana. *wirn* Nooh.. Minulla oli myös minua nuorempia kavereita, jotka halusivat leikkiä ja en minä mitenkään kyllä estellytkään. Minullakin on vielä pehmolelut huoneessani ja lähes kaikki vanhat lelut pakattuna laatikkoihin varastoon ja vaatekaappiin. Ei niitä raaski heittää pois. Jos minulla olisi pikkusisko luultavasti leikkisin hänen kanssaan. Ainakin pelaisin. Minä rakastan lauta- ja korttipelejä. Yhden kaverini kanssa me aika usein pelaammekin, mutta on vaikeaa saada muita mukaan, joten on keksittävä omia sääntöjä, että kaksinpelistä tulisi mielekkäämpää.. Olen lapsenmielinen. Sille nyt vaan ei voi mitään..
|
|
|
Post by Tundrah on May 2, 2005 19:43:56 GMT 2
Oioi... voi niitä kultaisia lapsuusvuosia. Kun tarkkaan mietin, saatan kyllä muistaa yhtä sun toista... mutta on siitä kyllä jo aika kauan. No hyvä on. Ei siitä nyt niin kauaa ole Olen tavallaan lapsenmielinen ja pidän edelleen asioista joista pidin pienenä (piirtäminen, mutanttininjakilpikonnat, sarjakuvat, piirretyt...), mutta silti toisaalta tunnen itseni aikuisemmaksi kuin ikätoverini. Ja tällä tarkoitan nimenomaa sitä aikuiseksi opettelun vaihetta jossa läträtään alkoholilla, otetaan vastuuta ja muuta sellaista. Kuulostipas tyhmältä. No, ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan. Minun lapsuuteni oli aika vaihtelevaa. Kärsin myös korvatulehduksista, umpisuoleni leikattiin ja vanhempani erosivat, mutta muutoin olin luullakseni ihan onnellinen penska. Juoksin kavereiden ja siskon kanssa ulkona päivät pitkät, yksikseni opin olemaan vasta vanhemmalla iällä. Leluni olen kaikki lahjoittanut nuoremmille sisaruksilleni, lukuunottamatta suurta pehmohyljettä joka oli rakkain leluni. Sen olen laittanut talteen pahvilaatikkoon vintille, sitä en voisi kuvitellakaan antavani muksuille rääkättäväksi ^^. Olin oikeastaan aika poikamainen kun nyt muistelen. Minulla oli polkkatukka (äitini ei suostunut lyhyempään), leikin poikien action-figuureilla ja legoilla (en lainkaan barbeilla) ja halusin aina ruveta harrastamaan kamppailulajeja. Opin lukemaan jo tarhassa ja kirjoitin kuvallisia tarinoita vapaa-aikanani. Osasin muuten lukea ennen isosiskoani ja ensimmäinen sana jonka luin, oli SU-SI (muistan sen ikuisesti . Toiveammattini oli lääkäri, mutta joskus halusin myös paperitaiteilijaksi ;D Mistä tulikin mieleen tuttavan kuusivuotias pikkutyttö, joka sanoi että hänestä tulee isona kotieläin. Haluaisin kyllä olla vieläkin lapsi. Silloin kaikki oli niin paljon helpompaa eikä tarvinnut huolehtia mistään ylimääräisestä. Ja silloin jos teki jotain hölmöä, sen saattoi selittää sillä että oli pieni, nyt se ei enää onnistu.
|
|
Gandalia
Peryton
Hermione ja Harry (Big Boy)
Posts: 1,037
|
Post by Gandalia on May 2, 2005 20:57:07 GMT 2
Gilraen, eivät meidän vanhat nukketeatterit yms. ole roskaa! ;D Hih, olimme hulluja. Ja mulla on kaikki (melkein kaikki) tallessa. Iso osa lapsuudestani liittyy Gilraeniin. Meillä oli kaikkia superhauskoja juttuja ("Postimerkkini, muaaa", "Rolling Stones", "Paha, ilkeä äitipuoli"), joille nauroimme viisi tuntia putkeen. Tai ei ehkä ihan, mutta you know.
Muoksin myöhemmin, kello on paljon (22.00).
Muoks// Lapsuudesta tulee mieleen leikkiminen. Leikin useinkin barbeilla ja niillä poneilla. Marikan ja Vilman kanssa leikimme aina yhdessä majassa. Yksi oli noita-akka, joka oli siepannut kaksi tyttöä. ;D Ja Gilraenin kanssa leikittiin kaikenlaisia pokemoneja ja Potterin henkilöitä (siitä ei ole niin kauan ja se varmaan jatkuukin vielä) sun muita.
Olin aika vilkas ja seurallinen pienenä, ainakin olin sosiaalisempi kuin nykyään. En ole ollut koskaan kovin lapsellinen ikäiskeseni, saattaa johtua siitä että vietän/vietin aikaa itseäni vanhempien kanssa. Minulla on vain yksi itseäni nuorempi serkku ja hän on 8-vuotias, kaikki muut ovat noin pari vuotta mua vanhempia (paitsi Gilraen on vain vuoden).
Lopetin barbeilla leikkimisen noin 9-vuotiaana. En ajatellut, että se olisi mitenkään noloa, vaan silloin aloin pelleilemään videokameran kanssa yhä enemmän ja kaikki barbit yms. saivat jäädä komeroon (okei, ei mulla ole komeroa).
Spice Girls oli silloin in kun mä olin kai kuusi tai seitsemän. Salattuja elämiäkin aloin katsomaan silloin, muistan kun puhuttiin Miiasta ja Sakusta eskarissa yhden Jennyn kanssa. Ai niin Jenny. Meillä oli kaikkia pimeitä leikkejä Jennyn kanssa. Tehtiin lammaspaisti-kirjoja ja kirjoitettiin pieniä tarinoita Tammisaarella asuvista rosvoista. Ja kuunneltiin Nylon Beatia.
Mun lapsuus oli kaikin puolin kiva, mutten todellakaan enää haluisi olla lapsi.
|
|
Frickeon
Hevoskotka
Yamitori
Posts: 5,704
|
Post by Frickeon on May 2, 2005 21:17:04 GMT 2
Olen lapsenmielinen ja netissä monet ihmettelevät, kun kerron olevani 88 syntynyt. Kaikki sanovat, että se on mahdotonta.
Minä ja kaverini aloitimme erään leikkimme jo ollessamme toisella luokalla ja arvatkaa mitä. Se leikki jatkuu edelleen. Välillä se hipoo kauniit ja rohkeat tyyliä ja välillä aivan puhdasta fantasiaa. Leikkiin kuuluu kaikkea. Pokemoneja, julkkiksia, leluja... Oikeastaan kaikki mitä teemme kun olemme kahdestaan liittyy siihen leikkiin. Olemme skitsoja tai jotain, mutta laulelemme kaupungillakin Petteri punakuonoa "rooleissamme" Muistaakseni olimme n. 7-9 kun aloitimme leikin ja silloin lapset leikkivät tällaisia roolileikkejä. Meille se vain jäi päälle. Olemme koukussa siihen leikkiin.
Kun olin alle kouluikäinen tutustuin mielelläni ihmisiin ja muistan, kun valehtelin eräälle perheelle, että nimeni oli Niiskuneiti. ^^ Pelottavaa, kun minä ihan taisin käydäkin heillä silloin. Sen päivän jälkeen en olekaan heihin törmännyt koskaan.
Olin siis seurallinen ja siitä on monia tarinoita. Kerran puistossa penkillä istuessani vieressäni istui eräs vanhempi henkilö. Olin sitten hetken kuluttua siirtynyt istumaan lähemmäksi ja puhuin jo mukavia tämän henkilön kanssa. Ainakin niin kerrotaan.
En ollut siis periaatteessa yksinäinen.
Koulun alkaessa tutustuin Katuun ja sen jälkeen ystäväpiiri koostui pelkästään Katusta. En tiedä miksi. Silloin minusta tuli yksinäinen ja ulkopuolinen. Nyt kun ajattelen sitä aikaa niin tuntuu kuin olisin ajanut itse itseni ulkopuolelle, kuka tietää miksi. Tuntui vaan siltä, että ikäisteni seura ei kiinnosta.
Nuorena suurin haaveni oli herätä aamulla ja huomata olevani poika. Se oli suurin haaveeni sen jälkeen, kun huomasin, että minusta ei tule koskaan koiraa. ^^*
Joskus pukeuduin ihan pojaksi ja esitin poikaa nimeltä Saku.
Olen aina ollut pokemon fani. Kyllä, vieläkin. Jokin siinä iski. Nuoruudestani jäänteitä on myös Backstreet Boys, johon tutustuin kerran serkkuni luona.
Suurin osa leluista on edelleenkin tallella. Varsinkin kaikki pokemon lelut, kortit, pelit ja kaikki muut pokemoniin liittyvä. Pehmoleluja löytyy kasallinen kaapistani.
Myönnän siis, että olen hyvin, hyvin lapsenmielinen välillä.<br> Kuten Tundra sanoi uskoisin itseni olevan samalla tavalla aikuisempi, koska minun ei ole tarvinnu elää minkäänlaista "irroittelu" aikaa. Tosin nyt on liian varhaista nuolaista.
Tunnen itseni välillä ulkopuoliseksikin ikäisteni seurassa, mutta olen pääsemässä tästä ongelmasta parasta aikaa.
Kirjoittamisesta sen verran, että sen aloitin ollessani alle kymmenen vuotias. Ja tarina oli eräästä todella onnellisesta koirasta, jota kaikki muut vihasivat juuri sen takia. Koira, Rocky nimeltään, lähti lopulta laivakoira Timin mukana matkalle ja ensimmäinen etappi olisi ollut Suomi, mutta en koskaan saanut sitä sen valmiimmaksi. ^^
Siinä, minun mielestäni lyhyesti, omasta lapsuudestani. Epäselvyyksiä saa kysellä suoraan minulta.
-Frickeon
|
|
|
Lapsuus
May 15, 2005 13:34:08 GMT 2
Post by april on May 15, 2005 13:34:08 GMT 2
No mulla kesti lapsuus aika myöhään, viimesimmistä leikeistä olen kuutosen alussa suunnilleen "vieroittunut", ja sillä tarkoitan tälläisiä että muut ovat koiria ja minä omistaja ja käytän heitä näyttelyissä mutta niistä myöhemmin.
Olin pienenä todella iloinen ja sosiaalinen, leikin paljon ulkona ja sisällä kavereiden ja sisarusten kanssa. Lauloin myös pienenä paljon, esim. meillä on videolla kun laulan jotain laulua; "Jos mentäis kaupunkiin, jos oltais kavereita". Tämä on siis ihan 2-4 ikävuosilta.
No sitten kun olin melkein 4-vuotias me muutettiin tänne, tähän taloon missä asun nyttekin, ensi kesään asti kun me muutetaan. Naapurissamme asui 5-vuotias tyttö, Siru josta tuli heti ystäväni. Muistan kuin muutimme tänne ja juoksin heti takapihalle, silloin oli talvi ja oli paljon lunta. Ensi taapaamiseni Sirun kanssa: aidalla roikkui tyttö, menin heti hänen luokseen ja juttelimme. Tytön äiti huusi häntä sisälle ja tyttö sanoi minulle että odottaisin hetken. odotin ja odotin kunnes tyttö tuli luokseni ja sanoi: "hups, unohdin että olit siinä, katsoin muumia". muistan sen hetken hyvin. Muistan kun huijasimme Sirun kanssa pikkusiskolleni että hän soisi jotain marjoja ja lehtiä ja muurahaisia. Muistan kun juoksimme Sirun talon ympäri isoveljeni ja Sirun kanssa pikkusiskoani pakoon. Muistan kun leikimme Sirun ja Isoveljeni kanssa apinoita.
Noin 4-5 vuotiaana tapasin Veran ja Fridan, Vera on minua 4-vuotta nuorempi ja Frida 5, kai. Leikin aina heidän kanssa leluilla, eniten poneilla ja pehmoleluilla, emme yhtään barbeilla. Heidän ja Sirun kanssa leikin aina pienenä. Sirun kanssa emme leikkineet leluilla vaan olimme aina itse jotain. Pienenä minulla oli myös paljon piokia kavereina, leikin myös heidän kanssaan.
Kun olin 6 -vuotias Naapuriimme muutti Paula ja Laura. Olin myös paljon heidän kanssaan. Leikimme pehmoleluilla ja joskus barbeilla. En oikeastaan leikkinyt muiden kanssa barbeilla kuin sirun. Varmaan siksi ettei Veralla ja Fridalla ollut barbeja ja Paula ja Laura sanoivat että niistä tuli liian paljon sotkua. Paulalle ja Lauralle menin aina katsomaan Pokeminia ja leikimme Pokemonia aina, sellaista että olimme kouluttajaia ja pyydystimme pokemoneja. kolmannella aloin leikkiä heidän kanssaan myös Potteria.
Kolmannella kai minusta tuli tuulin bestis, kuvasimme paljon. Siinä vaiheessa en enää ollut Veran ja Fridan kanssa, he olivat muuttaneet. Paula ja Laura muuttivat varmaan viidennen aikana pois naapurista, mutta vain kilsan päähän. Siru ei ollut muuttanut minnekkään.
Viimesimmät leikit leikin pikkusisarusten kanssa kuin hoidimme heitä. Se oli koiranäyttelyä, valitsimme koirarotu kirjasta rodut lapsille ja olin omistaja. "Koirani" kävivät paljon näyttelyissä.^^
Lapsuuteni oli pitkä ja mukava. Olin varmaan siksi niin pitkään lapsellinen tai silleen, kun minulla oli ollut pienenä vain minua nuorempia kavereita.
Noh, tuli kunnon elämäkerta ^^.
|
|
|
Lapsuus
Mar 19, 2006 15:58:38 GMT 2
Post by yasha on Mar 19, 2006 15:58:38 GMT 2
Mulla on kai ollut ihan tavallinen lapsuus. Asuin naperona muutamien kilometrien päässä nykyisestä kodistani ja leikin naapurinpojan kanssa. Myös yksi Marika asui naapurissamme ja hänen kanssaan (+ isoveljeni ja hänen pikkuveljensä) touhuttiin kaikenlaista hauskaa. Sitten he muuttivat Espooseen, joten siinä meni se ystävyys.
Tykkäsin eniten leikkiä prätkähiirillä, eikä minua barbit ja ponit kiinnostaneet ihan penskana. Olin osakseni aika poikamainen leikkieni kanssa. Sitten vanhemmalla iällä Jennin kanssa leikittiin aina poneilla ja niillä barbeilla. Niiden jäädessä tuli kehiin Nylon Beat ja muu musiikki. Esitettiin aina kappaleita vanhemmille meidän keittiössä, en edes tajua miten minulla oli pokkaa siihen x) Valokuviakin löytyy.
Kouluun mennessä leikin aina naapurin poikien kanssa Pokemoneilla ja niiden kanssa ystävyyteni on säilynyt 10 vuoden ajan. Poika on yksi parhaita kavereitani ja samalla luokallakin koulussa (: Sitten pikkuserkkukin on ollut tärkeä ystävä sen 13 vuotta, mitä olen elänyt. Ollaan oltu aika erottamattomat vauvoista asti.
Jos ei lasketa viinasekoiluja ja tappeluita, mitä kotona oli, lapsuuteni oli kavereiden ja leikkien kannalta ihana. Pari vuotta sittenkin saatoin leikkiä leluilla ja silleen, mutta nyt on jäänyt leikit kokonaan pois. Keskityn tähän 13 vuoden ikään ja elän kai sitten sen mukaisesti oman mieleni mukaan. Jos alkaa leikityttää niin sittenhän minä leikin x)
|
|