Post by zagero on Aug 28, 2006 20:16:43 GMT 2
Title: Kivun purkauksia
Author: zagero
Genre: Drama, Violence
Ikäraja: R
Beta:
Pariting: Harry Potter/Draco Malfoy
Disclaimer: J .K. Rowling omistaa nämä hahmot. Minä ilkeästi leikin niillä
Summary: Mitä tapahtuu kun viha, raivo ja kipu saavat vallan? Mitä tapahtuu myöhään illalla näiden kaikkien purkautuessa ulos?
A/N: Tulen ja järkytän ihmisiä tällä tekosellani, laitan tämän tänne nyt hetken mielijohteesta.
Minä olin hyvin, hyvin vihainen tätä kirjoittaessani. Viha ei aloittaessani kohdistunut näin suorasti tähän paritukseen, mutta myöhemmin se sopi tähän mielestäni loistavasti. Teksti on vihan purkamista jollain tapaa, ja tässä tekstissä esiintyy joitain tosiasioita itsestäni. En ole tappanut ketään, mutta rehellisesti sanottuna mieleni on useampaan kertaan tehnyt. Toivon että jättäisitte puumerkkinne kun olette tämän lukeneet. Kiitos.
Tämä teksti löytyy myös FinFanFunista.
* * *
Huudan, raivoan, paiskon tavaroita. Revin kirjoja rikki, heittelen lasiesineitä seiniin. Haluan pois tästä kaikesta, sinä vain seisot siinä, katselet kuinka raivoan. Huulillasi on hymy.
En tahdo nähdä tuota ivallista hymyä ja nostankin käteeni esineen, jossa on melko pitkä ja terävä kärki. Heitän kiiltävän terän sinua kohti voimalla. Huudan edelleen, tosin sanoja joita suustani päästän en enää itsekkään ymmärrä. Katsot kauhuissasi minuun, kun huomaat terän heijastavan pinnastaan valoa. Väistät veitsen kuitenkin helposti ja turhautumiseni kasvaa yhä.
Lihakseni huutavat minulle, ne haluavat tehdä enemmän, ne haluavat nostaa painavampia esineitä ja käyttää enemmän voimaa niiden heittämiseen. Lopulta annan periksi houkutukselle, jotka lihakseni minulle antavat. Tartun tuoliin, nostan sen ylös ja paiskaan sen voimalla lattiaan. Huomaan itse ettei tuolin jalkojen pitäisi mennä noin helposti rikki.
Tuijotan hajonnutta tuolia käsissäni, lihakseni haluavat tehdä vielä enemmän tuhoa. Lopulta nostan katseeni sinuun. Kasvosi ovat rauhalliset, mutta silmissäsi näen pelon. Avaan suuni uuteen huutoon ja tuo huuto nousee syvältä. Karjun niin kovaa että kurkkuuni sattuu, mutten saa siitä tyydytystä. Huomaan itsekin haluavani samaa kuin lihakseni. Tuhoa, paljon enemmän tuhoa ympärilleni.
Heitän rikkinäisen tuolin kohti sinua, sinä väistät myös sen. Huudahdan raivosta. Sormeni kipristelevät, yrittävät löytää pintaa johon tarttua, jonka heittää pois voimalla. Tartun toisen tuolin selkämykseen ja heitän sen kohti sinua. Sinä et liikahda paikaltasi, sillä huomaat sen mitä itse en huomannut. Sinä mahdut seisomaan tuolin jalkojen väliin. Tuolin jalat osuvat seinään, eivätkä sinuun. Pintani alla kiehuu pahemmin kuin annan sen näkyä.
Sinä naurahdat. Sinä näet että olen muuttumassa, sisältäni on heräämässä joku, joka haluaa tuhota kaiken ympäriltään. Huone jossa olemme ei ole kovin suuri, eikä kalusteita ole enää paljoa jäljellä. Minä tartun pöydän pintaan, sormeni ottavat tukevan otteen siitä. Toivon ettet ehtisi liikkua.
Sen mitä olen tekemässä teen niin nopeasti kuin vain voin. Nostan pöydän niin että sen jalat ovat minuun päin ja heitän pöydän sinua päin. Et ehdi liikkua, josta olen onnellinen. Säikähdät vain pöydän kosketusta, mutta annat minulle sen verran aikaa että ehdin juosta päin pöytää ja murskata sinut sen ja seinän väliin.
Kuulen kuinka inahdat, ja litistyt seinää vasten. Nyt minun huulillani on ivallinen hymy. Kuulen kuinka yrität puskea pöytää pois, mutta minä nojaan siihen niin ettet voi liikkua. Et pysty liikuttamaan jalkojasi. Ne ovat puristuksissa sen kaiken rojun kanssa joka pöydän eteen joutui.
Pikku hiljaa kaikki se ilma jota oli keuhkoissasi ennen kuin ryntäsin pöytää päin tyhjenee pihahduksissa ulos suustasi. Kuuntelen kuinka hengityksesi korahtelee ja yrität saada täytettä keuhkoihisi. Minä en kuitenkaan anna periksi, vaan työnnän pöytää yhä lujemmin. Kuulen kuinka joku luu napsahtaa. Kuulen toisenkin.
Jos näkisin kasvosi nyt, näkisin kuinka ne ovat täynnä epäuskoa. Et olisi uskonut että minä pystyisin siihen. Kuitenkin olet aina tiennyt että jotain tämän kaltaista voisi tapahtua. Et kuitenkaan uskonut että menisin näin pitkälle. Se, jonka takia näin pitkälle päädyin, oli kaikki se pinnan alle piilotettu viha sinua ja muita kuolonsyöjiä kohtaan, sekä kaiken pahan alkua, etten enää vain voinut vastustella.
Kuulen kuinka suustasi pääsee huudahdus, en ymmärrä miten suustasi voi enää päästä minkäänlaista ääntä, sillä tiedän keuhkojesi olevan tyhjät. Minulla ei ole aikomustakaan päästää sinua pois ennen kuin olet kuollut. Päästän kuitenkin otteeni höllentymään pöydästä ja kuulen kuinka nojaat pöydän pintaan henkeäsi haukkoen.
Astun pöydän takaa pois ja näen kuinka rojahdat lattialle. Silmissäsi on enemmän pelkoa kuin olen ennen nähnyt. Kuitenkin kuulen äänesi, täynnä tuskaa pyytäen minulta apua. Huulilleni nousee jälleen hymy. Sinä et ole kokenut vielä puoliakaan siitä tuskasta jota minä olen elämäni aikana kokenut.
Kävelen kaiken sen rikkinäisen tavaran yli katsoen säälimättä sinua. Nostan sinut pois romukasasta vain nähdäkseni että jalkasi ovat veressä ja että kyljestäsi törröttää pari katkennutta kylkiluuta. Vaatteesi ovat likaiset ja verestä tahriutuneet. Pudotan sinut jaloillesi ja parahdat kivusta haukkoen henkeäsi.
Jalkasi ovat siis poikki, tuumin. Nostan sinut uudelleen, tällä kertaa nostan sinut käsivarsillesi ja tarraudut minuun kiinni. Kyselet minulta pelastanko sinut, pyydät ja anelet, mutta kun en vastaa sinä täytyt uudelleen pelosta. Et kuitenkaan pääse pois, jalkasi ovat käyttökelvottomat.
Vien sinut pihallemme, aidat jotka ovat talomme verhona ovat korkeat ja niiden taakse ei näe. Lasken sinut maahan, en näe edes sitä vaivaa että laskisin sinut maahan niin ettei sinuun sattuisi. Vaaleat hiuksesi ovat tarrautuneet päänahkaasi hiestä jota virtaa tälläkin hetkellä vartalollasi. Tuskanhiki on minun aiheuttamaani.
Yrität nousta parempaan asentoon, mutta tönäisen sinut vain kylmästi makaamaan maahan. Samaan aikaan heilautan taikasauvaani ja maahan ilmestyy kuoppa. Katsot sitä kauhuissasi ajatukseni jo arvanneena. Laitan sauvani taskuun ja kumarrun puoleesi. Silmäsi huutavat ja anelevat apua. Näen kyyneliä silmissäsi, jotka pian matkaavat alas poskiasi.
En vaivaudu pyyhkimään kyyneliä, sinä pyydät etten jättäisi sinua yksin tuonne kuoppaan. Tappaisit ensin ja kuoppaisit vasta sitten. Silmissäni näkyy hämmästys, vieläkö uskot etten toteuta suunnitelmaani?
Nostan sinut jälleen maasta, tällä kertaa takerrut minuun henkihieverissä, etkä aio irrottaa otettasi. Yrität painaa huulesi huulilleni, mutta tuuppaan pääsi kädelläni kauemmas. En ole tottunut näkemään sinua anelemassa.
Irrotan otteesi itsestäni ja heitän sinut kuopan pohjalle. Kuulen kuinka huudat peloissasi ja tuskissasi. En kuitenkaan välitä. Kurkistan vielä reunan yli. Sinä yrität nousta sieltä pois, mutta tiedät itsekin ettet voi päästä sieltä. Hapuilet taikasauvaasi, mutta minä en välitä.
Yhdellä sauvan heilautuksella nostan kaiken sen maan jonka olin siirtänyt pois, takaisin paikalleen. Näen taas soman nurmikon pinnan, tasaisena. Sellaisena jona se vielä oli tänä aamuna. Tosin tällä hetkellä makuuhuoneen ikkunan alla makaa Draco. Hymähdän ja nyökkään kohti sitä kohtaa jossa tiedän toisen makaavan.
Jätin hyvästini kylmästi, eikä silmiini noussut yhtäkään kyyneltä. En usko että pääsisit pois, vaan kuolisit hapen- ja verenpuutteeseen, kuolisit hitaasti ja tuskallisesti, aivan niin kuin sinun kuuluukin. Naurahdan.
Kävelen pois pihalta ja annan naurun yltyä. Jätän tuon talon taakseni, en palaa sinne koskaan. Ilmiinnyn pois, en välitä jästeistä. Kipuni hellittää hieman, lihakseni janoavat lisää ja mieleni antaa niille periksi.
-fin-
A/N: Tässä tämä tällä kertaa, kiitos kun vaivauduitte tänne asti lukemaan. Ja kommenttia olisi mukava saada. Kiitos vielä kerran.
Author: zagero
Genre: Drama, Violence
Ikäraja: R
Beta:
Pariting: Harry Potter/Draco Malfoy
Disclaimer: J .K. Rowling omistaa nämä hahmot. Minä ilkeästi leikin niillä
Summary: Mitä tapahtuu kun viha, raivo ja kipu saavat vallan? Mitä tapahtuu myöhään illalla näiden kaikkien purkautuessa ulos?
A/N: Tulen ja järkytän ihmisiä tällä tekosellani, laitan tämän tänne nyt hetken mielijohteesta.
Minä olin hyvin, hyvin vihainen tätä kirjoittaessani. Viha ei aloittaessani kohdistunut näin suorasti tähän paritukseen, mutta myöhemmin se sopi tähän mielestäni loistavasti. Teksti on vihan purkamista jollain tapaa, ja tässä tekstissä esiintyy joitain tosiasioita itsestäni. En ole tappanut ketään, mutta rehellisesti sanottuna mieleni on useampaan kertaan tehnyt. Toivon että jättäisitte puumerkkinne kun olette tämän lukeneet. Kiitos.
Tämä teksti löytyy myös FinFanFunista.
* * *
Huudan, raivoan, paiskon tavaroita. Revin kirjoja rikki, heittelen lasiesineitä seiniin. Haluan pois tästä kaikesta, sinä vain seisot siinä, katselet kuinka raivoan. Huulillasi on hymy.
En tahdo nähdä tuota ivallista hymyä ja nostankin käteeni esineen, jossa on melko pitkä ja terävä kärki. Heitän kiiltävän terän sinua kohti voimalla. Huudan edelleen, tosin sanoja joita suustani päästän en enää itsekkään ymmärrä. Katsot kauhuissasi minuun, kun huomaat terän heijastavan pinnastaan valoa. Väistät veitsen kuitenkin helposti ja turhautumiseni kasvaa yhä.
Lihakseni huutavat minulle, ne haluavat tehdä enemmän, ne haluavat nostaa painavampia esineitä ja käyttää enemmän voimaa niiden heittämiseen. Lopulta annan periksi houkutukselle, jotka lihakseni minulle antavat. Tartun tuoliin, nostan sen ylös ja paiskaan sen voimalla lattiaan. Huomaan itse ettei tuolin jalkojen pitäisi mennä noin helposti rikki.
Tuijotan hajonnutta tuolia käsissäni, lihakseni haluavat tehdä vielä enemmän tuhoa. Lopulta nostan katseeni sinuun. Kasvosi ovat rauhalliset, mutta silmissäsi näen pelon. Avaan suuni uuteen huutoon ja tuo huuto nousee syvältä. Karjun niin kovaa että kurkkuuni sattuu, mutten saa siitä tyydytystä. Huomaan itsekin haluavani samaa kuin lihakseni. Tuhoa, paljon enemmän tuhoa ympärilleni.
Heitän rikkinäisen tuolin kohti sinua, sinä väistät myös sen. Huudahdan raivosta. Sormeni kipristelevät, yrittävät löytää pintaa johon tarttua, jonka heittää pois voimalla. Tartun toisen tuolin selkämykseen ja heitän sen kohti sinua. Sinä et liikahda paikaltasi, sillä huomaat sen mitä itse en huomannut. Sinä mahdut seisomaan tuolin jalkojen väliin. Tuolin jalat osuvat seinään, eivätkä sinuun. Pintani alla kiehuu pahemmin kuin annan sen näkyä.
Sinä naurahdat. Sinä näet että olen muuttumassa, sisältäni on heräämässä joku, joka haluaa tuhota kaiken ympäriltään. Huone jossa olemme ei ole kovin suuri, eikä kalusteita ole enää paljoa jäljellä. Minä tartun pöydän pintaan, sormeni ottavat tukevan otteen siitä. Toivon ettet ehtisi liikkua.
Sen mitä olen tekemässä teen niin nopeasti kuin vain voin. Nostan pöydän niin että sen jalat ovat minuun päin ja heitän pöydän sinua päin. Et ehdi liikkua, josta olen onnellinen. Säikähdät vain pöydän kosketusta, mutta annat minulle sen verran aikaa että ehdin juosta päin pöytää ja murskata sinut sen ja seinän väliin.
Kuulen kuinka inahdat, ja litistyt seinää vasten. Nyt minun huulillani on ivallinen hymy. Kuulen kuinka yrität puskea pöytää pois, mutta minä nojaan siihen niin ettet voi liikkua. Et pysty liikuttamaan jalkojasi. Ne ovat puristuksissa sen kaiken rojun kanssa joka pöydän eteen joutui.
Pikku hiljaa kaikki se ilma jota oli keuhkoissasi ennen kuin ryntäsin pöytää päin tyhjenee pihahduksissa ulos suustasi. Kuuntelen kuinka hengityksesi korahtelee ja yrität saada täytettä keuhkoihisi. Minä en kuitenkaan anna periksi, vaan työnnän pöytää yhä lujemmin. Kuulen kuinka joku luu napsahtaa. Kuulen toisenkin.
Jos näkisin kasvosi nyt, näkisin kuinka ne ovat täynnä epäuskoa. Et olisi uskonut että minä pystyisin siihen. Kuitenkin olet aina tiennyt että jotain tämän kaltaista voisi tapahtua. Et kuitenkaan uskonut että menisin näin pitkälle. Se, jonka takia näin pitkälle päädyin, oli kaikki se pinnan alle piilotettu viha sinua ja muita kuolonsyöjiä kohtaan, sekä kaiken pahan alkua, etten enää vain voinut vastustella.
Kuulen kuinka suustasi pääsee huudahdus, en ymmärrä miten suustasi voi enää päästä minkäänlaista ääntä, sillä tiedän keuhkojesi olevan tyhjät. Minulla ei ole aikomustakaan päästää sinua pois ennen kuin olet kuollut. Päästän kuitenkin otteeni höllentymään pöydästä ja kuulen kuinka nojaat pöydän pintaan henkeäsi haukkoen.
Astun pöydän takaa pois ja näen kuinka rojahdat lattialle. Silmissäsi on enemmän pelkoa kuin olen ennen nähnyt. Kuitenkin kuulen äänesi, täynnä tuskaa pyytäen minulta apua. Huulilleni nousee jälleen hymy. Sinä et ole kokenut vielä puoliakaan siitä tuskasta jota minä olen elämäni aikana kokenut.
Kävelen kaiken sen rikkinäisen tavaran yli katsoen säälimättä sinua. Nostan sinut pois romukasasta vain nähdäkseni että jalkasi ovat veressä ja että kyljestäsi törröttää pari katkennutta kylkiluuta. Vaatteesi ovat likaiset ja verestä tahriutuneet. Pudotan sinut jaloillesi ja parahdat kivusta haukkoen henkeäsi.
Jalkasi ovat siis poikki, tuumin. Nostan sinut uudelleen, tällä kertaa nostan sinut käsivarsillesi ja tarraudut minuun kiinni. Kyselet minulta pelastanko sinut, pyydät ja anelet, mutta kun en vastaa sinä täytyt uudelleen pelosta. Et kuitenkaan pääse pois, jalkasi ovat käyttökelvottomat.
Vien sinut pihallemme, aidat jotka ovat talomme verhona ovat korkeat ja niiden taakse ei näe. Lasken sinut maahan, en näe edes sitä vaivaa että laskisin sinut maahan niin ettei sinuun sattuisi. Vaaleat hiuksesi ovat tarrautuneet päänahkaasi hiestä jota virtaa tälläkin hetkellä vartalollasi. Tuskanhiki on minun aiheuttamaani.
Yrität nousta parempaan asentoon, mutta tönäisen sinut vain kylmästi makaamaan maahan. Samaan aikaan heilautan taikasauvaani ja maahan ilmestyy kuoppa. Katsot sitä kauhuissasi ajatukseni jo arvanneena. Laitan sauvani taskuun ja kumarrun puoleesi. Silmäsi huutavat ja anelevat apua. Näen kyyneliä silmissäsi, jotka pian matkaavat alas poskiasi.
En vaivaudu pyyhkimään kyyneliä, sinä pyydät etten jättäisi sinua yksin tuonne kuoppaan. Tappaisit ensin ja kuoppaisit vasta sitten. Silmissäni näkyy hämmästys, vieläkö uskot etten toteuta suunnitelmaani?
Nostan sinut jälleen maasta, tällä kertaa takerrut minuun henkihieverissä, etkä aio irrottaa otettasi. Yrität painaa huulesi huulilleni, mutta tuuppaan pääsi kädelläni kauemmas. En ole tottunut näkemään sinua anelemassa.
Irrotan otteesi itsestäni ja heitän sinut kuopan pohjalle. Kuulen kuinka huudat peloissasi ja tuskissasi. En kuitenkaan välitä. Kurkistan vielä reunan yli. Sinä yrität nousta sieltä pois, mutta tiedät itsekin ettet voi päästä sieltä. Hapuilet taikasauvaasi, mutta minä en välitä.
Yhdellä sauvan heilautuksella nostan kaiken sen maan jonka olin siirtänyt pois, takaisin paikalleen. Näen taas soman nurmikon pinnan, tasaisena. Sellaisena jona se vielä oli tänä aamuna. Tosin tällä hetkellä makuuhuoneen ikkunan alla makaa Draco. Hymähdän ja nyökkään kohti sitä kohtaa jossa tiedän toisen makaavan.
Jätin hyvästini kylmästi, eikä silmiini noussut yhtäkään kyyneltä. En usko että pääsisit pois, vaan kuolisit hapen- ja verenpuutteeseen, kuolisit hitaasti ja tuskallisesti, aivan niin kuin sinun kuuluukin. Naurahdan.
Kävelen pois pihalta ja annan naurun yltyä. Jätän tuon talon taakseni, en palaa sinne koskaan. Ilmiinnyn pois, en välitä jästeistä. Kipuni hellittää hieman, lihakseni janoavat lisää ja mieleni antaa niille periksi.
-fin-
A/N: Tässä tämä tällä kertaa, kiitos kun vaivauduitte tänne asti lukemaan. Ja kommenttia olisi mukava saada. Kiitos vielä kerran.
