Post by Karakia on Aug 22, 2006 14:51:12 GMT 2
Title: Särkyvää
Author: Karakia
Genre: Slash, romance, one-shot
Rating: PG
Pairing: Sirius/Remus
Disclaimer: Henkilöt kuuluvat J.K. Rowlingille, lopussa oleva kursivoitu lause Placebolle.
A/N: Pitkästä aikaa minäkin laitan tänne taas ficin. Tämä on aika lyhyt, kirjoitettu vain pelkästä kirjoittamisen ilosta. ^^ Enteriä en ole viitsinyt turhaan hakata, joten tämä nyt vain on tällainen tekstipötkö. (Koska se minusta jotenkin sopii siihen.) Ficin nimen vedin ihan hatusta, joten se ei mikään ihmeellinen ole.
Kommentit olisivat kivoja. ^-^
~~~
Särkyvää
Remuksen on vaikeaa olla sinut itsensä kanssa. Hänen on vaikeaa olla sinut sen tosiasian kanssa, että hän on ihmissusi. Mutta hän on Remus Lupin, ja Remus Lupin hyväksyy tosiasiat, ainakin päällisin puolin, sillä hänhän ei halua myöntää että hänelle tuottaisi henkisiä vaikeuksia olla hengenvaarallinen kerran kuukaudessa.
Hänen on vaikea olla sinut itsensä kanssa myös kun haluaa yhtäkkiä suudella Siriusta, mitä hän ei pelästyksissään kuitenkaan tee.
Ja aivan erityisen vaikeaa on olla sinut sen saman asian kanssa juuri silloin, kun Sirius laiskasti nappaa Remuksen käden omaansa, lomittaa sormet hänen sormiensa väliin.
He ovat istuneet sohvalla koko illan. Sirius halusi katsella ikkunasta ulos, he käänsivät sohvaa ja sen jalat kirskuivat lattiaa vasten ikävästi. Remus oli tehnyt heille voileipiä ja keittänyt teetä, ja he olivat löhönneet hiljaisina siitä lähtien. Hämärä oli laskeutunut, ja Remus saattoi aistia miten pimeyden mustat savulonkerot kietoivat hämärän sisäänsä kiduttavan hitaasti.
Hän muistaa miten he lapsina olivat kävelleet metsässä, löytäneet suuren pellon, joka kaartui alas alas alas ja tuntui loputtomalta. Hän oli lysähtänyt keskelle pitkiä viljoja, napannut yhden suuhunsa ja sulkenut silmänsä. Seuraavan kerran ne avatessaan yläpuolella oli seilannut valtava kevyt sumupeitto, ja Siriuksen pää oli ollut hänen mahallaan. Kylkiluiden vieressä, alapuolella, ja Remus oli tuntenut miten Siriuksen ominaistuoksu oli kiemurrellut hänen ihonsa läpi, täyttänyt hänet kokonaan.
Tahattomasti hän tiukentaa otettaan Siriuksen kädestä, ja tämä kääntää katseensa hetkeksi häneen, melkein kysyen onko jokin hätänä. Siriuksen hiukset ovat takussa, melkein kuin Jamesilla, vaikkakin paljon pidemmät. Ne tuntuvat jatkuvan vielä paljon Siriuksen yläpuolella, sulautuvan varjoihin ja tarttuvan kattoon. Remus ajattelee, että hän mielellään sukeltaisi Siriuksen hiuksiin, niiden tuoksuun ja väriin ja tuntuun.
Sirius vetää kätensä varovasti pois, yrittää tavoittaa farkkujensa taskusta jotain, ja kaivaa vaivalloisesti esiin pienen paperipussin. Remus katselee ajattelematta juuri mitään, miettimättä mitä Sirius tekee tai mitä hän itse tekee. Hän havahtuu vasta kun Sirius heiluttelee pussia hänen edessään kysyvän näköisenä. Remus pudistaa päätään, vaikkei tiedäkään mitä Sirius olisi tarjonnut. Tuskin kuitenkaan itseään.
Sirius katsoo vielä hetken ja vetää paperipussin sitten lähemmäs, napaten suuhunsa jotakin mustaa.
Salmiakkia tottakai. Sirius rakastaa salmiakkia. Remus ajattelee usein sitä, miten hassua on, että hän ruskeahiuksisena pitää suklaasta ja Sirius mustahiuksisena salmiakista. Jos Sirius värjäisi hiuksensa ruskeiksi, eikö se siis voisi tarkoittaa, että Sirius pitäisi Remuksesta? Tai ainakin suklaasta? Mutta Remuksestakin, joka tuoksuu aina niin vahvasti suklaalta. Joskus Sirius vitsailee, että haistaessaan suklaan hänen ensimmäinen reaktionsa on etsiä katseellaan Remusta.
Remus on nelikosta ainoa, jonka kotona on televisio, ja yleensä Sirius syöksyykin sen kimppuun heti ensitöikseen; miten kaukosäädin toimikaan, mistä napeista vaihdetaan kanavia, tuleeko mitään katsomisen arvoista, löytyykö pornokanavaa. Mutta ei tänään.
Huomenna James ja Peter tulevat myös, sitten Sirius muuttuu hiljaisesta täysin rasavilliksi, huomion keskipisteeksi, Eiffel-torniksi ja Louvreksi keskellä Pariisin aukioita (joskin Sirius on paljon kauniimpi, Remus ajattelee). Remus pitää enemmän hiljaisesta Siriuksesta, siitä joka huomaa tunteet mielialat aivan kaiken tarpeellisen ja hiukan enemmänkin. Remus miettii, onko Sirius rauhallinen ollessaan kahdestaan Jamesin kanssa, kahdestaan Peterin kanssa, vai onko tämä rauhallinen puoli esillä vain Remukselle. Haluaako Sirius näyttää hänelle harvinaisen puolensa vai onko tämä sellainen vain koska ei uskalla tehdä tai sanoa mitään.
Nyt Remuksella on harvinainen tilaisuus tehdä siirtonsa, nyt kun ketään muuta ei ole paikalla, Remuksen vanhemmat ovat lomilla ja Sirius istuu aivan hänen lähellään. Tämä on painanut silmänsä kiinni ja nojaa päätään sohvan selkänojaan. Remus naksauttelee sormiensa niveliä hermostuneena ja yrittää pitää ajatuksensa jossakin muualla, Kafkan teoksissa, metafysiikassa, hasselpähkinöissä. Hän nousee ylös, aukaisee ikkunan ja sisälle tulvahtaa viileää kesäyötä. Hän kuulee miten Sirius liikahtaa hänen takanaan, katsoo kai mitä hän on tekemässä.
Remus jää pitelemään ikkunanpielestä kiinni, rapsuttelee kynsillään valkoista maalia irti. Se ropisee persialaiselle matolle, leijailee hitaasti kuin lumihiutaleet. Remuksesta tuntuu että hetki on muutenkin vähän hidastettu hidastunut hidastautunut. Kafkan teoksia hän ei ajattele lainkaan, metafysiikan perusteet hän on ehtinyt unohtaa ja hasselpähkinöistä hän ei ole kiinnostunut. Hän ajattelee Siriusta, hän miettii miltä Sirius näyttää, millä ilmeellä tämä katsoo häntä ja katsooko ollenkaan.
Sohva narahtaa, ei kovasti, mutta sillä tavalla että sen huomaa jos kuuntelee tarkasti. Sirius tulee aivan Remuksen viereen seisomaan ja laskee käden hänen olalleen. Remus käntää katseensa hitaasti Siriukseen, joka katselee taivaalle. Sirius näkee kasvavan kuun ja Remus käsittää Siriuksen luulevan, että hän käyttäytyy oudosti kuun takia.
''Sirius'', Remus huomaa sanovansa hiljaa. Sirius kääntää harmaan katseensa salamannopeasti häneen päin. Remus ei osaa tehdä mitään. Hän ei osaa sanoa mitään. Onko hänellä mitään sanottavaa?
Hetki tuntuu valuvan kuin hiekka tiimalasissa, nopeasti ja kuitenkin hitaasti, ei osaa sanoa milloin hiekka loppuu ja kuinka paljon sitä on jäljellä, milloin puolet on kohdannut painovoiman lait ja milloin viimeinen hiekanjyvä putoaa alas.
Sirius astuu hiukan lähemmäs, aivan vähän vain, mutta se on tarpeeksi Remukselle. Hän painaa toisen kätensä Siriuksen hiuksiin, miten pehmeät ne ovatkaan vaikka ovatkin takussa, ja toisen kätensä Siriuksen kasvoille. Sirius katsoo häneen, niin kuin katsotaan sirkustemppua jota ei ole ennen nähty, jotain vaarallisen näköistä, ihmisiä tulirenkaissa ja lentämässä ilman halki, eikä Remus voi enää nähdä tai sanoa mitään, hän haluaa tuntea, hän haluaa että Sirius tuntee hänet, ja hän suutelee Siriusta.
Because I want you too
Author: Karakia
Genre: Slash, romance, one-shot
Rating: PG
Pairing: Sirius/Remus
Disclaimer: Henkilöt kuuluvat J.K. Rowlingille, lopussa oleva kursivoitu lause Placebolle.
A/N: Pitkästä aikaa minäkin laitan tänne taas ficin. Tämä on aika lyhyt, kirjoitettu vain pelkästä kirjoittamisen ilosta. ^^ Enteriä en ole viitsinyt turhaan hakata, joten tämä nyt vain on tällainen tekstipötkö. (Koska se minusta jotenkin sopii siihen.) Ficin nimen vedin ihan hatusta, joten se ei mikään ihmeellinen ole.
Kommentit olisivat kivoja. ^-^
~~~
Särkyvää
Remuksen on vaikeaa olla sinut itsensä kanssa. Hänen on vaikeaa olla sinut sen tosiasian kanssa, että hän on ihmissusi. Mutta hän on Remus Lupin, ja Remus Lupin hyväksyy tosiasiat, ainakin päällisin puolin, sillä hänhän ei halua myöntää että hänelle tuottaisi henkisiä vaikeuksia olla hengenvaarallinen kerran kuukaudessa.
Hänen on vaikea olla sinut itsensä kanssa myös kun haluaa yhtäkkiä suudella Siriusta, mitä hän ei pelästyksissään kuitenkaan tee.
Ja aivan erityisen vaikeaa on olla sinut sen saman asian kanssa juuri silloin, kun Sirius laiskasti nappaa Remuksen käden omaansa, lomittaa sormet hänen sormiensa väliin.
He ovat istuneet sohvalla koko illan. Sirius halusi katsella ikkunasta ulos, he käänsivät sohvaa ja sen jalat kirskuivat lattiaa vasten ikävästi. Remus oli tehnyt heille voileipiä ja keittänyt teetä, ja he olivat löhönneet hiljaisina siitä lähtien. Hämärä oli laskeutunut, ja Remus saattoi aistia miten pimeyden mustat savulonkerot kietoivat hämärän sisäänsä kiduttavan hitaasti.
Hän muistaa miten he lapsina olivat kävelleet metsässä, löytäneet suuren pellon, joka kaartui alas alas alas ja tuntui loputtomalta. Hän oli lysähtänyt keskelle pitkiä viljoja, napannut yhden suuhunsa ja sulkenut silmänsä. Seuraavan kerran ne avatessaan yläpuolella oli seilannut valtava kevyt sumupeitto, ja Siriuksen pää oli ollut hänen mahallaan. Kylkiluiden vieressä, alapuolella, ja Remus oli tuntenut miten Siriuksen ominaistuoksu oli kiemurrellut hänen ihonsa läpi, täyttänyt hänet kokonaan.
Tahattomasti hän tiukentaa otettaan Siriuksen kädestä, ja tämä kääntää katseensa hetkeksi häneen, melkein kysyen onko jokin hätänä. Siriuksen hiukset ovat takussa, melkein kuin Jamesilla, vaikkakin paljon pidemmät. Ne tuntuvat jatkuvan vielä paljon Siriuksen yläpuolella, sulautuvan varjoihin ja tarttuvan kattoon. Remus ajattelee, että hän mielellään sukeltaisi Siriuksen hiuksiin, niiden tuoksuun ja väriin ja tuntuun.
Sirius vetää kätensä varovasti pois, yrittää tavoittaa farkkujensa taskusta jotain, ja kaivaa vaivalloisesti esiin pienen paperipussin. Remus katselee ajattelematta juuri mitään, miettimättä mitä Sirius tekee tai mitä hän itse tekee. Hän havahtuu vasta kun Sirius heiluttelee pussia hänen edessään kysyvän näköisenä. Remus pudistaa päätään, vaikkei tiedäkään mitä Sirius olisi tarjonnut. Tuskin kuitenkaan itseään.
Sirius katsoo vielä hetken ja vetää paperipussin sitten lähemmäs, napaten suuhunsa jotakin mustaa.
Salmiakkia tottakai. Sirius rakastaa salmiakkia. Remus ajattelee usein sitä, miten hassua on, että hän ruskeahiuksisena pitää suklaasta ja Sirius mustahiuksisena salmiakista. Jos Sirius värjäisi hiuksensa ruskeiksi, eikö se siis voisi tarkoittaa, että Sirius pitäisi Remuksesta? Tai ainakin suklaasta? Mutta Remuksestakin, joka tuoksuu aina niin vahvasti suklaalta. Joskus Sirius vitsailee, että haistaessaan suklaan hänen ensimmäinen reaktionsa on etsiä katseellaan Remusta.
Remus on nelikosta ainoa, jonka kotona on televisio, ja yleensä Sirius syöksyykin sen kimppuun heti ensitöikseen; miten kaukosäädin toimikaan, mistä napeista vaihdetaan kanavia, tuleeko mitään katsomisen arvoista, löytyykö pornokanavaa. Mutta ei tänään.
Huomenna James ja Peter tulevat myös, sitten Sirius muuttuu hiljaisesta täysin rasavilliksi, huomion keskipisteeksi, Eiffel-torniksi ja Louvreksi keskellä Pariisin aukioita (joskin Sirius on paljon kauniimpi, Remus ajattelee). Remus pitää enemmän hiljaisesta Siriuksesta, siitä joka huomaa tunteet mielialat aivan kaiken tarpeellisen ja hiukan enemmänkin. Remus miettii, onko Sirius rauhallinen ollessaan kahdestaan Jamesin kanssa, kahdestaan Peterin kanssa, vai onko tämä rauhallinen puoli esillä vain Remukselle. Haluaako Sirius näyttää hänelle harvinaisen puolensa vai onko tämä sellainen vain koska ei uskalla tehdä tai sanoa mitään.
Nyt Remuksella on harvinainen tilaisuus tehdä siirtonsa, nyt kun ketään muuta ei ole paikalla, Remuksen vanhemmat ovat lomilla ja Sirius istuu aivan hänen lähellään. Tämä on painanut silmänsä kiinni ja nojaa päätään sohvan selkänojaan. Remus naksauttelee sormiensa niveliä hermostuneena ja yrittää pitää ajatuksensa jossakin muualla, Kafkan teoksissa, metafysiikassa, hasselpähkinöissä. Hän nousee ylös, aukaisee ikkunan ja sisälle tulvahtaa viileää kesäyötä. Hän kuulee miten Sirius liikahtaa hänen takanaan, katsoo kai mitä hän on tekemässä.
Remus jää pitelemään ikkunanpielestä kiinni, rapsuttelee kynsillään valkoista maalia irti. Se ropisee persialaiselle matolle, leijailee hitaasti kuin lumihiutaleet. Remuksesta tuntuu että hetki on muutenkin vähän hidastettu hidastunut hidastautunut. Kafkan teoksia hän ei ajattele lainkaan, metafysiikan perusteet hän on ehtinyt unohtaa ja hasselpähkinöistä hän ei ole kiinnostunut. Hän ajattelee Siriusta, hän miettii miltä Sirius näyttää, millä ilmeellä tämä katsoo häntä ja katsooko ollenkaan.
Sohva narahtaa, ei kovasti, mutta sillä tavalla että sen huomaa jos kuuntelee tarkasti. Sirius tulee aivan Remuksen viereen seisomaan ja laskee käden hänen olalleen. Remus käntää katseensa hitaasti Siriukseen, joka katselee taivaalle. Sirius näkee kasvavan kuun ja Remus käsittää Siriuksen luulevan, että hän käyttäytyy oudosti kuun takia.
''Sirius'', Remus huomaa sanovansa hiljaa. Sirius kääntää harmaan katseensa salamannopeasti häneen päin. Remus ei osaa tehdä mitään. Hän ei osaa sanoa mitään. Onko hänellä mitään sanottavaa?
Hetki tuntuu valuvan kuin hiekka tiimalasissa, nopeasti ja kuitenkin hitaasti, ei osaa sanoa milloin hiekka loppuu ja kuinka paljon sitä on jäljellä, milloin puolet on kohdannut painovoiman lait ja milloin viimeinen hiekanjyvä putoaa alas.
Sirius astuu hiukan lähemmäs, aivan vähän vain, mutta se on tarpeeksi Remukselle. Hän painaa toisen kätensä Siriuksen hiuksiin, miten pehmeät ne ovatkaan vaikka ovatkin takussa, ja toisen kätensä Siriuksen kasvoille. Sirius katsoo häneen, niin kuin katsotaan sirkustemppua jota ei ole ennen nähty, jotain vaarallisen näköistä, ihmisiä tulirenkaissa ja lentämässä ilman halki, eikä Remus voi enää nähdä tai sanoa mitään, hän haluaa tuntea, hän haluaa että Sirius tuntee hänet, ja hän suutelee Siriusta.
Because I want you too
