Post by Frickeon on Mar 25, 2006 0:13:48 GMT 2
A/N:
Taas haasteita. Piti olla one-shot. Ja voisi kai sen käsittääkin sellaisena. Osat ovat sen verran lyhyitä mielestäni.
Ja haaste on taas saran käsialaa.
Title: Elämä on laiffii
Paring: Lucius/Severus
Raiting: PG-13 - NC-17
Genre: Slash, fluffy, romace
Summary: Severus haluaa vain pienen tuvan ja perunanmaan, mutta Luciuksella on muita suunnitelmia.
Ficcissä ei saa esiintyä sanoja:
- Tylypahka
- taikasauva
- Draco Malfoy
kartano
Jälleen päästään siis nauttimaan minun utopistisesta Potter-ficistä. ^^'
Genre: Romace, slash, fluffy
Pairing: Lucius/Severus.
Raiting: Pg-13
Summary: [Minun versio] Severukselle olisi riittänyt perunapelto, Lucius ja Irlanti. Luciuksella oli mielessä ihan jotain muuta...
----------------------------------
Elämä on
Severuksella oli kaikkea. Ja jos ei ollut, hänellä oli rahaa tehdä ja ostaa se minkä halusi. Kahdentoista kuukauden palkkapussi pulskana roikkumassa reittä vasten ja mielessä täydellinen ostos. Täydellinen. Hän oli katsellut sitä jo pitemmän aikaa. Hän oli kuolannut, heräillyt öisin miettimään sitä ja viimein hänellä oli varaa saada se.
Perunamaa Irlannista!
Ja ehkä pari lammasta. Ja Lucius. Severuksen sydän tuntui kulkevan läpi läpivalaisevan kirkkaan solariumin hänen vain miettiessä miehen nimeä. Nyt viimein palkkapussi reittään vasten ja täydellinen ostos mielessään, täydellinen tulevaisuus hän voisi kosaista Luciusta.
Hän voisi polvistua, heittää rasvaiselta näyttävät hiuksensa sivuun, tai laittaa ponnarille ennen Luciuksen eteen polvistumista ja ojentaa yönmustan sametti kotelon, jossa komeili hopea kihlasormus.
Ei Severuksella sentään ollut rahaa kahteen sormukseen. Hän ostaisi omansa sitten, kun perunamaa oli saatu tuottamaan.
Ja tuo kaunis hetki mielessään Severus asteli Lontoon sekaisia katuja alaspäin etsiskellen Luciuksen vakiokahvilaa katseellaan.
Elämä oli todella, ja enemmän laiffii sillä hetkellä. Ja radiosta kantautui ihastuttavaa musiikkia.
Elämä on laiffii!
**
Lucius, jonka aristokraattiset piirteet piirtyivät varjona ranskalaistyylisen kahvilan seinää. Miehen kapeat sormet naputtivat pöytää tiheässä rytmissä ja hennon vaaleat hiukset sähköstyivät lähestyvästä talvesta. Ja hän odotti. Sähköisillä hiuksilla, mutta riemuissaan silti.
Lucius huokaisi kevyen huokauksen ja nojasi tuolin selkään. Hänen nahkaiset hanskansa hän repi käsistään kärsimättömänä. Hän oli kärsimätön kertomaan uutisensa Severukselle.
Severus, entisenä juomamestarina, tulisi rakastumaan ideaan. Tulisi hullaantumaan. Kunhan hän saisi vain miehen kiinni.
Vakituinen vedenalainen hotellihuone!
He voisivat asua siellä. Lucius oli aina ollut herkkänä värikkäisiin kaloihin. Ja veteen. Ja heidän takapihansa suihkulähteeseen. Mutta hän oli myös heikkona Severukseen. Ja siksi hän tarkisti taskun pohjalla makaavan puisen mustan elegantin sormusrasian olemassa olon. Kaksi hopeista kihlasormusta. Jos Severus ei aikoisi kosia häntä kuunaan hän tekisi sen itse. Eräänä iltapäivänä hän oli ottanut Narcissan, ex-vaimonsa, makaili lienee nykyään Dumbeldoren kanssa, mukaansa ja etsinyt täydellsiet kihlat.
Ja se hotelli. Täydellistä. Elämä olisi sen jälkeen täydellistä.
Elämä on laiffii. Luciuksen huulet karahtivat hymyyn.
Elämä vaan on niin laiffii!
Jotain ihan muuta
Severus vihelteli. Severus. Vihelteli. Niitä ei usein nähnyt samassa lauseessa, mutta siinä kadulla väistellessään ihmisiä, lähinnä jästejä, Severus oikeasti ja ihan tosissaan sen sanon vihelteli.
Mikä ei tietenkään olisi sopivaa pimeyden puolesta taistelevalle, tai ainakin ns. Pahalle, ollenkaan soveliasta. Mutta jästit eivät tienneet, eivätkä arvanneet.
Hän oli täydellisessä mielentilassa.
Kahvilan, ranskalaistyylinen pikkupaikka, lähestyessä Severus nosti samettisen rasian katseltavakseen. Se oli täydellinen ja päivästä tulisi täydellinen. Mustanpuhuvaan viittaan pukeutunut Severus astui kahvilaan. Pari sanomalehteä kahisi, kun porukka katseli uutta tulijaa, mutta tunnistettuaan Severuksen siksi pojaksi, joka juoksenteli kahvilassa silloin tällöin lehdet kavahtivat takaisin paikalleen.
Luciuksen Severus näki eräässä nurkka pöydässä ikkunan edessä. Lucius rakasti sitä paikkaa, koska siinä oli valoa. Ja ihmisiä. Lucius piti jästien seuraamisesta. Niillä hyödyttömillä elukoilla oli kuulemma parempia vaatteita kuin velhoilla. Ja siksi Lucius osti ainakin alusvaatteet jästikaupoista. Velhot eivät osanneet tehdä alusvaatteita.
**
Lucius oli nähnyt Severuksen jo kadulla, muttei vilkuttanut. Vasta tämän astuttua kahvilaan, aiheutettuaan ne tavalliset lehtien rapinat Lucius vilkutti miehelle. Viittoi samalla tulemaan eteensä istumaan. Ja Severus totteli.
Severus istui nopeasti huono ryhtisenä toisen eteen.
”Malfoy”, Severus sanoi asiallisesti.
”Kalkaros”, Lucius vastasi jäykästi.
”Olisitpa noin jäykkä iltaisin”, Severus totesi olkiaan kohauttaen ja valahti nojaamaan tuoliin, käsi leväten tuolin rautaisella selkänojalla.
”Väitätkö etten ole tarpeeksi jäykkä”, Lucius sanoi pettyneenä.
”En. Saisit olla vain pidempään”, Severus sanoi poikamaisesti.
”Minä en maksa sinulle kahvia, tiedä se”, Lucius sanoi loukkaantuneena.
”Lucius?”, Severus kysyi pian katsellen miestä kulmakarvojensa alta, pää hivenen alas painuneena.
”Severus?”, Lucius kysyi antaen toiselle luvan jatkaa.
”Minä haluan sinut”, Severus kuiskasi nojaten pöydän päälle.
”Tässäkö?”, Lucius kysyi pystymättä olemaan huvittunut taikka imarreltu.
”Tässä. Tuolla. Siellä. Kaikkialla”, Severus sanoi kuin pisteeksi itselleen.
”Ou...”, Lucius sanoi ihmetellen tätä Severuksen paljastusta.
Hetken hiljaisuuden rikkoi tarjoilija, joka otti ylös tilaukset. Lucius maksoi sittenkin Severuksen kahvin, vaikka oli huolissaan Severuksen silmien alla sijaitsevista mustista pusseista.
”Teet liikaa töitä”, Lucius tokaisi.
”Otin lopputilin tänään”, Severus sanoi. Lucius katsoi Severusta kiinnostuneena. Eihän tämä stoori voinut jäädä tähän.
”En vaan jaksanut. Ja sain vuoden palkan, sekä hyvän miehen lisän”, Severus selitti ryystäessään kahviaan, joka oli juuri ilmesytynyt pöydälle. Jästitavalla ilmestynyt siis. Joku oli sen siis tuonut, mutta kukaan ei huomannut sitä, joten oli ihan sama oliko joku tuonut sen.
”Albus on ihan liian löysä työnantaja”, Lucius sanoi kättään heilauttaen kuin asia olisi ykshailee hänelle.
Luciuskin keskittyi kahviinsa.
”Lucius?”, Severus kysyi.
Lucius kohotti katsettaan kahvista. Severus nousi penkiltään ja polvistui Luciuksen viereen.
”Mennäänkö kihloihin?” Severus töksäytti Luciuksen räpytellessä silmiään.
”Severus?”, Lucius viimein sanoi.
Severus katsoi Luciusta pää kalleellaan. Olikohan hän tehnyt jotain väärin?
”Minä luulin ettet sinä ikinä kysy!”
Kahvilan kaikki kanta-asiakkaat, ja ei niin kanta-asiakkaat kääntyivät katsomaan. Lehdet kahisivat ja tupakkaa polttavat miehet tukehtuivat miltei savuihinsa. Tai tupakoihinsa. Ja nurkan nuorisojengi, täynnä epämääräisiä fanityttöjä puhkesi kikattamaan.
**
”Ai, että minä ostin tämän ihan turhaan?” Severus sanoi melkein pettyneenä katsellen omaa yksinkertaista ja nuhruista hopeasormusta ja vertaili sitä Luciuksen ostamiin. Lucius haroi hiuksiaan vaivautuneena.
”No kun minä ajattelin, ettet sinä halua koskaan kysyä sitä”, mies sanoi katse edelleen jossain Severuksen olkapään yläpuolella.
”Tämä oli jotain ihan muuta kuin mitä odotin”, Lucius huokaisi onnellisena.
Koska olet sen arvoinen
Severus, palkkapussi toimeettomana maton keskellä, makaili Luciuksen alla ja katseli pientä purkkiin loihdittua tulta, joka hakkasi lasisisa seiniä kuin hengen hädässä. Normaalisti se olisikin ollut hädässä, hapenpuutteessa oikeastaan, mutta nyt se oli taiottua tulta ja eihän mikään taiottu ole normaalia. Tavallaan.
Lucius heräsi, mies oli nukahtanut pieneksi hetkeksi, ihan pieneksi, ja kuunteli nyt Severuksen hengitystä.
”Tiedätkö mitä minä haluan?” Severus sanoi hetken päästä.
”Tarkistaa olenko minä edelleen jäykkänä?” Lucius kysyi Malfoyden itsevarmuudella.
”No senkin”, Severus sanoi hymähdellen. ”Mutta ihan tulevaisuudeksi?”
Lucius pudisti päätään. Severus tunsi sen hiusten kahinasta ja niiden viilellessä hänen selkäänsä kutittaen.
”Haluan Irlantiin viljelemään potaatteja”, Severus sanoi haikeana.
”Mitä?” Lucius kysyi kauhuissaan. Jos Severus haluaisi Irlantiin ja hän keskelle Atlannin valtamerta heidän kihlauksestaan tulisi todella vaikea. Saikohan meseyhteyttä muodostettua valtameren pohjalta Irlantiin?
”Potaatteja. Pottuja, perunoita”, Severus intoutui selittämään. Lucius haukkoi henkeä.
”Et kai ole allerginen perunoille?” Severus kysyi huolestuneena, mutta samalla huvittuneena.
”En, minä vain... ajattelin, että voisimme muuttaa sellaiseen ihanaan vedenalaiseen hotelliin”, Lucius selitti.
”Minne?” Severus kysyi ihmeissään.
”Atlannin valtamereen”, Lucius sanoi informoivasti.
”Mereen? Lisää liemiä? Mitä?” Severus tuntui närkästyneen tästä pikku jutusta enemmän kuin Lucius oli toivonutkaan.
”Älä suutu”, Lucius sanoi, muttei tehnyt elettäkään siirtääkseen ihastuttavaa vartaloaan Severuksen päältä pois.
”Mut- entäs perunamaa?” Severus kysyi melkein inahtaen.
”Eiköhän me jotain keksitä”, Lucius sanoi rauhoittelevasti ja suuteli Severusta niskaan.
”Mutta sitä ennen saat todeta, että minä pystyn olemaan jäykkänä sängyssäkin”, Lucius ilmaisi pikkutuhmasti, eikä Severuksella loppujen lopuksi ollut mitään vastaankaan panemista.
**
”Tule tänne!” Lucius huudahti. Severus oli kärsinyt kroonisesta masennuksesta siitä päivästä lähtien kun he olivat muuttaneet hotellin vakituiseen huoneeseen. Edes kalojen katselu ei auttanut. Lucius oli ollut täysin neuvoton, kunnes oli keksinyt, eli muistanut jotain.
”Katso tuonne”, Lucius opasti. Severus käänsi katsettaan laiskasti. Mutta laiskuus muuttui pian ilahdukseksi.
Perunamaa ja Pyhän Patrickin muotokuva!
Lucius katseli viekkaana Severuksen ilmeessä tapahtunutta muutosta.
Ja kädet kiedottuaan Severuksen ympärille takaapäin Lucius kuiskasi toiselle: ”Ja tämä nyt tarkoittaa sitä, että saat maata loppu kuun haarat auki.”
Taas haasteita. Piti olla one-shot. Ja voisi kai sen käsittääkin sellaisena. Osat ovat sen verran lyhyitä mielestäni.
Ja haaste on taas saran käsialaa.
Title: Elämä on laiffii
Paring: Lucius/Severus
Raiting: PG-13 - NC-17
Genre: Slash, fluffy, romace
Summary: Severus haluaa vain pienen tuvan ja perunanmaan, mutta Luciuksella on muita suunnitelmia.
Ficcissä ei saa esiintyä sanoja:
- Tylypahka
- taikasauva
- Draco Malfoy
kartano
Jälleen päästään siis nauttimaan minun utopistisesta Potter-ficistä. ^^'
Genre: Romace, slash, fluffy
Pairing: Lucius/Severus.
Raiting: Pg-13
Summary: [Minun versio] Severukselle olisi riittänyt perunapelto, Lucius ja Irlanti. Luciuksella oli mielessä ihan jotain muuta...
----------------------------------
Elämä on
Severuksella oli kaikkea. Ja jos ei ollut, hänellä oli rahaa tehdä ja ostaa se minkä halusi. Kahdentoista kuukauden palkkapussi pulskana roikkumassa reittä vasten ja mielessä täydellinen ostos. Täydellinen. Hän oli katsellut sitä jo pitemmän aikaa. Hän oli kuolannut, heräillyt öisin miettimään sitä ja viimein hänellä oli varaa saada se.
Perunamaa Irlannista!
Ja ehkä pari lammasta. Ja Lucius. Severuksen sydän tuntui kulkevan läpi läpivalaisevan kirkkaan solariumin hänen vain miettiessä miehen nimeä. Nyt viimein palkkapussi reittään vasten ja täydellinen ostos mielessään, täydellinen tulevaisuus hän voisi kosaista Luciusta.
Hän voisi polvistua, heittää rasvaiselta näyttävät hiuksensa sivuun, tai laittaa ponnarille ennen Luciuksen eteen polvistumista ja ojentaa yönmustan sametti kotelon, jossa komeili hopea kihlasormus.
Ei Severuksella sentään ollut rahaa kahteen sormukseen. Hän ostaisi omansa sitten, kun perunamaa oli saatu tuottamaan.
Ja tuo kaunis hetki mielessään Severus asteli Lontoon sekaisia katuja alaspäin etsiskellen Luciuksen vakiokahvilaa katseellaan.
Elämä oli todella, ja enemmän laiffii sillä hetkellä. Ja radiosta kantautui ihastuttavaa musiikkia.
Elämä on laiffii!
**
Lucius, jonka aristokraattiset piirteet piirtyivät varjona ranskalaistyylisen kahvilan seinää. Miehen kapeat sormet naputtivat pöytää tiheässä rytmissä ja hennon vaaleat hiukset sähköstyivät lähestyvästä talvesta. Ja hän odotti. Sähköisillä hiuksilla, mutta riemuissaan silti.
Lucius huokaisi kevyen huokauksen ja nojasi tuolin selkään. Hänen nahkaiset hanskansa hän repi käsistään kärsimättömänä. Hän oli kärsimätön kertomaan uutisensa Severukselle.
Severus, entisenä juomamestarina, tulisi rakastumaan ideaan. Tulisi hullaantumaan. Kunhan hän saisi vain miehen kiinni.
Vakituinen vedenalainen hotellihuone!
He voisivat asua siellä. Lucius oli aina ollut herkkänä värikkäisiin kaloihin. Ja veteen. Ja heidän takapihansa suihkulähteeseen. Mutta hän oli myös heikkona Severukseen. Ja siksi hän tarkisti taskun pohjalla makaavan puisen mustan elegantin sormusrasian olemassa olon. Kaksi hopeista kihlasormusta. Jos Severus ei aikoisi kosia häntä kuunaan hän tekisi sen itse. Eräänä iltapäivänä hän oli ottanut Narcissan, ex-vaimonsa, makaili lienee nykyään Dumbeldoren kanssa, mukaansa ja etsinyt täydellsiet kihlat.
Ja se hotelli. Täydellistä. Elämä olisi sen jälkeen täydellistä.
Elämä on laiffii. Luciuksen huulet karahtivat hymyyn.
Elämä vaan on niin laiffii!
Jotain ihan muuta
Severus vihelteli. Severus. Vihelteli. Niitä ei usein nähnyt samassa lauseessa, mutta siinä kadulla väistellessään ihmisiä, lähinnä jästejä, Severus oikeasti ja ihan tosissaan sen sanon vihelteli.
Mikä ei tietenkään olisi sopivaa pimeyden puolesta taistelevalle, tai ainakin ns. Pahalle, ollenkaan soveliasta. Mutta jästit eivät tienneet, eivätkä arvanneet.
Hän oli täydellisessä mielentilassa.
Kahvilan, ranskalaistyylinen pikkupaikka, lähestyessä Severus nosti samettisen rasian katseltavakseen. Se oli täydellinen ja päivästä tulisi täydellinen. Mustanpuhuvaan viittaan pukeutunut Severus astui kahvilaan. Pari sanomalehteä kahisi, kun porukka katseli uutta tulijaa, mutta tunnistettuaan Severuksen siksi pojaksi, joka juoksenteli kahvilassa silloin tällöin lehdet kavahtivat takaisin paikalleen.
Luciuksen Severus näki eräässä nurkka pöydässä ikkunan edessä. Lucius rakasti sitä paikkaa, koska siinä oli valoa. Ja ihmisiä. Lucius piti jästien seuraamisesta. Niillä hyödyttömillä elukoilla oli kuulemma parempia vaatteita kuin velhoilla. Ja siksi Lucius osti ainakin alusvaatteet jästikaupoista. Velhot eivät osanneet tehdä alusvaatteita.
**
Lucius oli nähnyt Severuksen jo kadulla, muttei vilkuttanut. Vasta tämän astuttua kahvilaan, aiheutettuaan ne tavalliset lehtien rapinat Lucius vilkutti miehelle. Viittoi samalla tulemaan eteensä istumaan. Ja Severus totteli.
Severus istui nopeasti huono ryhtisenä toisen eteen.
”Malfoy”, Severus sanoi asiallisesti.
”Kalkaros”, Lucius vastasi jäykästi.
”Olisitpa noin jäykkä iltaisin”, Severus totesi olkiaan kohauttaen ja valahti nojaamaan tuoliin, käsi leväten tuolin rautaisella selkänojalla.
”Väitätkö etten ole tarpeeksi jäykkä”, Lucius sanoi pettyneenä.
”En. Saisit olla vain pidempään”, Severus sanoi poikamaisesti.
”Minä en maksa sinulle kahvia, tiedä se”, Lucius sanoi loukkaantuneena.
”Lucius?”, Severus kysyi pian katsellen miestä kulmakarvojensa alta, pää hivenen alas painuneena.
”Severus?”, Lucius kysyi antaen toiselle luvan jatkaa.
”Minä haluan sinut”, Severus kuiskasi nojaten pöydän päälle.
”Tässäkö?”, Lucius kysyi pystymättä olemaan huvittunut taikka imarreltu.
”Tässä. Tuolla. Siellä. Kaikkialla”, Severus sanoi kuin pisteeksi itselleen.
”Ou...”, Lucius sanoi ihmetellen tätä Severuksen paljastusta.
Hetken hiljaisuuden rikkoi tarjoilija, joka otti ylös tilaukset. Lucius maksoi sittenkin Severuksen kahvin, vaikka oli huolissaan Severuksen silmien alla sijaitsevista mustista pusseista.
”Teet liikaa töitä”, Lucius tokaisi.
”Otin lopputilin tänään”, Severus sanoi. Lucius katsoi Severusta kiinnostuneena. Eihän tämä stoori voinut jäädä tähän.
”En vaan jaksanut. Ja sain vuoden palkan, sekä hyvän miehen lisän”, Severus selitti ryystäessään kahviaan, joka oli juuri ilmesytynyt pöydälle. Jästitavalla ilmestynyt siis. Joku oli sen siis tuonut, mutta kukaan ei huomannut sitä, joten oli ihan sama oliko joku tuonut sen.
”Albus on ihan liian löysä työnantaja”, Lucius sanoi kättään heilauttaen kuin asia olisi ykshailee hänelle.
Luciuskin keskittyi kahviinsa.
”Lucius?”, Severus kysyi.
Lucius kohotti katsettaan kahvista. Severus nousi penkiltään ja polvistui Luciuksen viereen.
”Mennäänkö kihloihin?” Severus töksäytti Luciuksen räpytellessä silmiään.
”Severus?”, Lucius viimein sanoi.
Severus katsoi Luciusta pää kalleellaan. Olikohan hän tehnyt jotain väärin?
”Minä luulin ettet sinä ikinä kysy!”
Kahvilan kaikki kanta-asiakkaat, ja ei niin kanta-asiakkaat kääntyivät katsomaan. Lehdet kahisivat ja tupakkaa polttavat miehet tukehtuivat miltei savuihinsa. Tai tupakoihinsa. Ja nurkan nuorisojengi, täynnä epämääräisiä fanityttöjä puhkesi kikattamaan.
**
”Ai, että minä ostin tämän ihan turhaan?” Severus sanoi melkein pettyneenä katsellen omaa yksinkertaista ja nuhruista hopeasormusta ja vertaili sitä Luciuksen ostamiin. Lucius haroi hiuksiaan vaivautuneena.
”No kun minä ajattelin, ettet sinä halua koskaan kysyä sitä”, mies sanoi katse edelleen jossain Severuksen olkapään yläpuolella.
”Tämä oli jotain ihan muuta kuin mitä odotin”, Lucius huokaisi onnellisena.
Koska olet sen arvoinen
Severus, palkkapussi toimeettomana maton keskellä, makaili Luciuksen alla ja katseli pientä purkkiin loihdittua tulta, joka hakkasi lasisisa seiniä kuin hengen hädässä. Normaalisti se olisikin ollut hädässä, hapenpuutteessa oikeastaan, mutta nyt se oli taiottua tulta ja eihän mikään taiottu ole normaalia. Tavallaan.
Lucius heräsi, mies oli nukahtanut pieneksi hetkeksi, ihan pieneksi, ja kuunteli nyt Severuksen hengitystä.
”Tiedätkö mitä minä haluan?” Severus sanoi hetken päästä.
”Tarkistaa olenko minä edelleen jäykkänä?” Lucius kysyi Malfoyden itsevarmuudella.
”No senkin”, Severus sanoi hymähdellen. ”Mutta ihan tulevaisuudeksi?”
Lucius pudisti päätään. Severus tunsi sen hiusten kahinasta ja niiden viilellessä hänen selkäänsä kutittaen.
”Haluan Irlantiin viljelemään potaatteja”, Severus sanoi haikeana.
”Mitä?” Lucius kysyi kauhuissaan. Jos Severus haluaisi Irlantiin ja hän keskelle Atlannin valtamerta heidän kihlauksestaan tulisi todella vaikea. Saikohan meseyhteyttä muodostettua valtameren pohjalta Irlantiin?
”Potaatteja. Pottuja, perunoita”, Severus intoutui selittämään. Lucius haukkoi henkeä.
”Et kai ole allerginen perunoille?” Severus kysyi huolestuneena, mutta samalla huvittuneena.
”En, minä vain... ajattelin, että voisimme muuttaa sellaiseen ihanaan vedenalaiseen hotelliin”, Lucius selitti.
”Minne?” Severus kysyi ihmeissään.
”Atlannin valtamereen”, Lucius sanoi informoivasti.
”Mereen? Lisää liemiä? Mitä?” Severus tuntui närkästyneen tästä pikku jutusta enemmän kuin Lucius oli toivonutkaan.
”Älä suutu”, Lucius sanoi, muttei tehnyt elettäkään siirtääkseen ihastuttavaa vartaloaan Severuksen päältä pois.
”Mut- entäs perunamaa?” Severus kysyi melkein inahtaen.
”Eiköhän me jotain keksitä”, Lucius sanoi rauhoittelevasti ja suuteli Severusta niskaan.
”Mutta sitä ennen saat todeta, että minä pystyn olemaan jäykkänä sängyssäkin”, Lucius ilmaisi pikkutuhmasti, eikä Severuksella loppujen lopuksi ollut mitään vastaankaan panemista.
**
”Tule tänne!” Lucius huudahti. Severus oli kärsinyt kroonisesta masennuksesta siitä päivästä lähtien kun he olivat muuttaneet hotellin vakituiseen huoneeseen. Edes kalojen katselu ei auttanut. Lucius oli ollut täysin neuvoton, kunnes oli keksinyt, eli muistanut jotain.
”Katso tuonne”, Lucius opasti. Severus käänsi katsettaan laiskasti. Mutta laiskuus muuttui pian ilahdukseksi.
Perunamaa ja Pyhän Patrickin muotokuva!
Lucius katseli viekkaana Severuksen ilmeessä tapahtunutta muutosta.
Ja kädet kiedottuaan Severuksen ympärille takaapäin Lucius kuiskasi toiselle: ”Ja tämä nyt tarkoittaa sitä, että saat maata loppu kuun haarat auki.”
