Post by Frickeon on Mar 23, 2006 21:10:35 GMT 2
A/N:
Pyysin haastetta mesessä saralta ja tämä oli mitä sain:
Paring: Lucius/Severus
Genre: Slahs, fluffy
Raiting: PG-13-NC-17
Muuta: Ficci saisi sijoittua poikien kouluajoille. Ja sen olisi paras olla fluffya, koska siitä minä tykkään ^^
Pakollisia sanoja:
- rusetti
- jästi
- mustepullo
ankeuttaja
--
Tein ilkeästi ja taivutin joitain noita pakollisia sanoja. Olisin kysynyt asiasta saralta, mutta hän lähti mesestä, halusin saada tämän tänään valmiiksi. Joten tässä nyt ei ole luonnollisesti betaakaan, joten olen vastuussa kaikista virheistäni itse.
Author: Frickeon
Genre: Fluffy, slash, romance, AU, humor(?)
Raiting: Pg-13
Pairing: Lucius/Severus
---------------------------------------------------
Lucius oli nätti poika ja luihuisen tytötkin olivat kateellisia hänen hiustenhoitosarjalleen, joka oli itse valmistettu. Taito oli kiertänyt suvussa. Malfoyden hiukset tarvitsivat erikoislaatuista hoitoa ja niinpä heillä oli omalaatuinen tapa hoitaa vaaleina lepattavia hiuksiaan, joista auringonvalo heijastui, joiden harjaaminen oli pehmeää, unelmaista ja hiuksistaan Lucius piti.
Sen sijaan samassa tuvassa oli joku, joka ei hoitanut hiuksiaan edes minimimäärää, mikä raivostutti Luciusta. Pojan oli vain myönnettävä, että Severus Kalkaros sai hänen selkäpiinsä karmimaan. Ja Severus olisi komea, mutta ne hiukset... Lucius huokaisi joka ilta harjatessaan hiuksiaan.
Ne olivat karmivat. Kuin ankeuttajia tyhjällä sumuisella Lontoon kadulla. Kylmäävä, hyytävä ja poisti kaikki hyvät muistot mielestä. Sai haromaan hiuksiaan todistaakseen aisteilleen omistavansa vielä kauniit vaaleat hiukset, eikä Severuksen pehkoa.
**
Lucius, joka oli huomannut tulleensa hieman pakkomielteiseksi Severuksen hiuksista, sai hyvällä lykyllä syötyä rauhassa ilman että katse harhaili Severuksen pehkoon, valui tämän omintakeisille kasvoille, kyömyiselle nenälle, alas kaulaa pitkin aina kaula-aukon loppuun, mikä tuli aina liian pian, koska Severus oli ikävän kuuluisa akneisesta ihostaan, jonka vuoksi poika piilotti kaula alueensa pienellä ja tiukalla kaula-aukolla ja kyyryisellä ryhdillään, jossa hiukset viipelsivät pöydässä.
Lucius merkkasi Severuksen pienimmätkin eleet aluksi mieleensä ja lopulta ihanaan kultaiseen kirjaseen, jota kantoi taskussaan. Luciuksella oli pakkomielle. Lucius ei halunnut pakkomielteitä. Hänen täytyi pestä Severuksen hiukset, hoitaa akne pois ja ehkä hän sen jälkeen voisi elää onnellisena elämänsä loppuun.
**
Niinpä eräänsä iltana, vahdittuaan Severuksen menevän suihkuun, Lucius jäi merkittävästi pitkälleen lähimmälle sängylle kädessään joku randomi kirja, jonka oli löytänyt sängyn omistajan yöpöydältä, käsissään. Se oli lienee laina kirja, koska kukaan itseään kunnoittava luihuinen ei omistaisi sellaista. Se oli täynnä omituisia kuvioita pareista oudoissa asennoissa. Lucius luki omistuksen ja oli ollut oikeassa. Joku pöhelö rohkelikko oli kirjoittanut nimensä koreilla kirjaimilla etukannen taakse.
Ihmeteltyään kirjaa kauan ja hartaasti Lucius huokaisi turhautuneena ja väsyneenä. Hänen piti vielä hoitaa omatkin hiuksensa, eikä voisi odottaa, että Severus tulisi suihkusta, jotta hän voisi pakottaa pojan takaisin suihkuun.
”Severus!” Lucius huudahti, loikkasi sängyltä ylös ja lähti suihkuun. Kolinasta päätellen Severus oli luullut olevansa yksin. Mikäs sen mieleenpainuvampaa kuin Severuksen näpäyttäminen, kun tämä oli luullut olevansa piilossa muista.
”Severus-hani, minä tulen nyt!” Lucius kailotti edelleen, vaikka suihkun seinät korostivat jo kuiskaustakin. Suihku suorastaan kumisi Luciuksen huudoista ja Lucius menetti kokonaan Severuksen kiroukset tyhjälle huudellessaan suihkussa. Höyry peitti hieman näkyvyyttä, mutta Lucius jatkoi matkaansa huitoen käsillään tietä edessään.
”Sevvie, beibi, hei. Missä olet?” Lucius huuteli. Ja hän oli kuvitellut kaiken paljon helpommaksi. Severus taas oli kuvitellut kaiken vain unissaan ja oli käpertynyt nurkkaan niin pieneen myttyyn kuin mahtui.
”Ei naurata”, Lucius sanoi kädet lanteillaan, jolloin Severuksen oli pakko nousta seisomaan, koska ei kehdannut olla paha ihminen, joka aiheuttaisi Malfoylle harmia. Niille ei kuulemma käynyt kovin hyvin.
”Viimein”, Lucius sanoi tutun mustan pehkon noustessa esille. ”Sev- Sinullahan on munaa!” Lucius huudahti katseen harhailtua Severuksen navasta etelään. Mitä se nyt alunperinkään teki Severuksen navan alla voimme kaikkia miettiä hetken.
**
Severuksen kuivatessa hiuksiaan ja Luciuksen istuessa poikaa vastapäätä keikutellen jalkojaan sängyn laidalla Severus lähetteli kysyviä katseita Luciukseen, joka koitti olla huomauttamasta Severusta siitä, että tällä oli vain yksi pyyhe, joka oli melkein kokonaan peittämässä sitä toista päätä, joka hoiti ajattelun.
”No mitä asiaa?” Severus kysyi viimein ärsyyntyneenä Luciuksen hykertelevään käyttäytymiseen.
”Sinulla ei ole housuja”, Lucius viimein möläytti ja osoitteli epäkohteliaasti Severuksen perintökalleuksia, jotka makasivat siellä missä pitikin. Pyyhkeen kahina säesti Luciuksen kikatusta, jota hän koitti pidätellä käsillään.
**
Lucius ja Severus pääsivät, tai oikeastaan Lucius pääsi, kikatusvaiheesta ohi ja niin he tekivät vuosisadan suunnitelman. Ensiksi akne ja sitten hiuspehko. Aknen kanssa taisteleminen oli helppoa sellaiselle konkarille kuin Lucius, ja pian Severus uskalsi käyttää laajempia kaula-aukkoja ja pojat kuljeskelivat pitkin käytäviä ylpeinä. Tai ei niin ylpeinä, mutta ylpeinä silti.
Severus sanoi, että Lucius oli ihmeidentekijä, Lucius punastui, Severus toisti sen ja lisäsi, että se oli totuus ja hymyili ihan oikeasti Luciukselle. Lucius punastui uudelleen, mutta tällä kertaa vasta Severuksen lähdettyä. Malfoy ei toista ikinä samaa virhettä kahta kertaa. Tai niin Lucius oli itselleen toitottanut, mutta kun Severus toisti asian vielä kerran heidän makoillessaan lammen rannalla Lucius perui kaikki puheet Malfoysta ja heidän opeistaan.
Poikien makailtua puolisen tuntia kostealla nurmikolla lammen rannalla Severus kellahti mahalleen, katsoi sulkakynän pään kielessään ja sen jälkeen mustepullossa, jonka jälkeen hän rustasi pari sanaa pergamentille, kääri sen ja laittoi taskuunsa.
”Mitä se oli?” Lucius kysyi oikoessaan itsensä istumaan.
”Sinä näet, sinä näet”, Severus sanoi nousten seisomaan ja häipyi kuten aina ennenkin sanaakaan sanomatta. Lucius arveli Severuksen vihaavan hyvästejä. Niin sen täytyi olla.
**
”Sevvu, arvaa mitä?” Lucius sanoi heidän istuskellessaan Malfoyn kartanossa katselemassa takkaa ja sen tiiliä raiskaavia liekkejä. ”No?” Severus kysyi peitellen sen melkein huomaamattomaksi murahdukseksi.
”Minä en vieläkään tiedä mitä siinä lapussa luki, jonka kirjoitit lammella”, Lucius sanoi katsellen nyt liekkien sijaan Severusta kiinnostuneena.
”Haittaako se yö uniasi, my sweet prince?” Severus kysyi rohkaistuneena Luciuksen mielenkiinnosta ja tietämättömyydestä.
”Haittaa”, Lucius intti, sormien kaivautuessa tuolin käsinojaan pojan yrittäessä nojautua Severukseen.
”Kirjoitin, että minä näytän aivan typerältä teiniltä siellä rannalla”, Severus vastasi naama vakavana. Lucius hymähti suuttuneena ja nojautui selkänojaa vasten kuin murjottava pikkutyttö. Niinä aikoina Severus mietti, että Lucius todella kaipasi rusettia ja tämä vaikuttaisi ihan siltä mitä oli. Pikkuinen itsepäinen tyttö, joka ei suostunut mihinkään.
”Haluatko lukea sen?” Severus kysyi kaivaen kuluneen, nuhruisen ja repeilleen paperin takataskustaan odottamatta edes Luciuksen vastausta, mitä ei tullut tämän katsellessa paperipalaa Severuksen kädessä kuin jotain mikä samalla pelotti ja kiinnosti, joka vaikutti kaikkein hauskimmalta asialta samalla kun se loi uhkaavia kuvia mieleen.
Severuksen pyöritellessä paperipalaa ilmassa, ilmeisesti odottaen Luciuksen vastausta sittenkin, Lucius tajusi vaihtaa lasittuneen katseensa nyökkäykseen, jonka Severus tulkitsi oikein. Ojennettua paperin Luciukselle Severus rysähti syvälle selkänojan pehmusteisiin.
Lucius loi Severukseen kysyvän katseen ennen kun avasi paperin.
”Minä. Sydän. Sinä. Tiedäkin se..”
Lucius luki tekstin parikin kertaa peläten, että se katoisi, jos hän irrottaisi silmänsä lauseesta.
”Minä. Sydän. Sinä. Tiedäkin se.”
”Vau”, Lucius sanoi henkeä haukkoen huomaamatta edes Severuksen siirtyneen istumaan aivan viereen. Tietenkin käsinoja paholainen oli välissä, mutta kumpikaan ei oikeastaan huomioinut sitä.
”Tämä Voldemort homma alkaa ottaa minua päähän. Mitä sanot Lucius, jos unohdetaan koko juttu ja lähdetään kahdestaan pois. Unohdetaan koko pirun jästien kiduttaminen, Voldemortin kenkien nuoleminen ja vanhan höppänä Dumbledoren mutinat. Jätetään sikseen”, Severus selitti silmissään kiilto, jota Lucius ei ollut nähnyt pitkään aikaa miehellä. Lucius nyökkäsi hivenen epävarmana. Severus ojensi kätensä Luciuksen kalpaelle kädellä ja silitteli miehen kättä rauhoittelevasti.
**
Kaukana jossain metsikössä pienessä mökissä, takan edessä, karhuntaljan päällä makoileva pari katseli valokuvia. Sellaisia mitä tavalliset ihmiset, jästit, ottivat. Kukaan ei liikkunut minnekään.
”Suomi oli aika hyvä paikka”, Lucius myönsi viimein, vaikka oli kolme vuotta tuhlannut valittaessaan kuinka hiukset kärsivät kuivuudesta talvisin ja taas kesäisin aurinko porotti ihan liian vapaasti.
”Suomi on parasta mitä meillä on”, Severus sanoi kääntyessään makaamaan selälleen kädet päänsä takana.
”Suomi on tyhmä”, Lucius sanoi paiskatessaan valokuvat nurkkaan. Hän virnisti valokuvakasalle, joka kasvoi päivä päivältä, jolloin hän muisti kaikki hyvät ajat sen kolmen vuoden sisällä. Kaikki halaukset, suukot, lahjat, naku-uinnit, ensimmäinen sauna kokemus, Severuksen nenälävistys, hänen ensimmäinen känni ja tuhannet yhdessä nukut yöt.
Lucius konttasi Severuksen viereen ja kipusi toisen päälle makaamaan. Hän piirtei puulattiaan kaoottisia kuvoita ennen kuin ajatteli Severuksen tarvitsevan huomiotaan enemmän. Suukko nenälle ja Lucius oli katselemassa Severusta kiinnostuneena.
”Meidän pitäisi kuule mennä kihloihin”, Lucius sanoi.
”Hankitaan koiran pentu ja nimetään se Conaniksi”, hän selitti. Severus naurahti. Senhän he tekisivät. Koiria ei ikimaailmassa tulisi heidän mökkiinsä. Piste.
-------------------------------------
A/N2:
Oletteko huomanneet miten utopistisen kummallisia kaikki Potter ficcini ovat?
Joka tapauksessa, tuossa viimeisessä mieleeni tuli Brokeback mountain. Ainakin repliikistä: ”Suomi on parasta mitä meillä on”
Mutta, kiitos kun luit. ^^
Nimi on tietenkin ihan jostain hatun yläpuolelta napattu. :]
Pyysin haastetta mesessä saralta ja tämä oli mitä sain:
Paring: Lucius/Severus
Genre: Slahs, fluffy
Raiting: PG-13-NC-17
Muuta: Ficci saisi sijoittua poikien kouluajoille. Ja sen olisi paras olla fluffya, koska siitä minä tykkään ^^
Pakollisia sanoja:
- rusetti
- jästi
- mustepullo
ankeuttaja
--
Tein ilkeästi ja taivutin joitain noita pakollisia sanoja. Olisin kysynyt asiasta saralta, mutta hän lähti mesestä, halusin saada tämän tänään valmiiksi. Joten tässä nyt ei ole luonnollisesti betaakaan, joten olen vastuussa kaikista virheistäni itse.
Author: Frickeon
Genre: Fluffy, slash, romance, AU, humor(?)
Raiting: Pg-13
Pairing: Lucius/Severus
---------------------------------------------------
Lucius oli nätti poika ja luihuisen tytötkin olivat kateellisia hänen hiustenhoitosarjalleen, joka oli itse valmistettu. Taito oli kiertänyt suvussa. Malfoyden hiukset tarvitsivat erikoislaatuista hoitoa ja niinpä heillä oli omalaatuinen tapa hoitaa vaaleina lepattavia hiuksiaan, joista auringonvalo heijastui, joiden harjaaminen oli pehmeää, unelmaista ja hiuksistaan Lucius piti.
Sen sijaan samassa tuvassa oli joku, joka ei hoitanut hiuksiaan edes minimimäärää, mikä raivostutti Luciusta. Pojan oli vain myönnettävä, että Severus Kalkaros sai hänen selkäpiinsä karmimaan. Ja Severus olisi komea, mutta ne hiukset... Lucius huokaisi joka ilta harjatessaan hiuksiaan.
Ne olivat karmivat. Kuin ankeuttajia tyhjällä sumuisella Lontoon kadulla. Kylmäävä, hyytävä ja poisti kaikki hyvät muistot mielestä. Sai haromaan hiuksiaan todistaakseen aisteilleen omistavansa vielä kauniit vaaleat hiukset, eikä Severuksen pehkoa.
**
Lucius, joka oli huomannut tulleensa hieman pakkomielteiseksi Severuksen hiuksista, sai hyvällä lykyllä syötyä rauhassa ilman että katse harhaili Severuksen pehkoon, valui tämän omintakeisille kasvoille, kyömyiselle nenälle, alas kaulaa pitkin aina kaula-aukon loppuun, mikä tuli aina liian pian, koska Severus oli ikävän kuuluisa akneisesta ihostaan, jonka vuoksi poika piilotti kaula alueensa pienellä ja tiukalla kaula-aukolla ja kyyryisellä ryhdillään, jossa hiukset viipelsivät pöydässä.
Lucius merkkasi Severuksen pienimmätkin eleet aluksi mieleensä ja lopulta ihanaan kultaiseen kirjaseen, jota kantoi taskussaan. Luciuksella oli pakkomielle. Lucius ei halunnut pakkomielteitä. Hänen täytyi pestä Severuksen hiukset, hoitaa akne pois ja ehkä hän sen jälkeen voisi elää onnellisena elämänsä loppuun.
**
Niinpä eräänsä iltana, vahdittuaan Severuksen menevän suihkuun, Lucius jäi merkittävästi pitkälleen lähimmälle sängylle kädessään joku randomi kirja, jonka oli löytänyt sängyn omistajan yöpöydältä, käsissään. Se oli lienee laina kirja, koska kukaan itseään kunnoittava luihuinen ei omistaisi sellaista. Se oli täynnä omituisia kuvioita pareista oudoissa asennoissa. Lucius luki omistuksen ja oli ollut oikeassa. Joku pöhelö rohkelikko oli kirjoittanut nimensä koreilla kirjaimilla etukannen taakse.
Ihmeteltyään kirjaa kauan ja hartaasti Lucius huokaisi turhautuneena ja väsyneenä. Hänen piti vielä hoitaa omatkin hiuksensa, eikä voisi odottaa, että Severus tulisi suihkusta, jotta hän voisi pakottaa pojan takaisin suihkuun.
”Severus!” Lucius huudahti, loikkasi sängyltä ylös ja lähti suihkuun. Kolinasta päätellen Severus oli luullut olevansa yksin. Mikäs sen mieleenpainuvampaa kuin Severuksen näpäyttäminen, kun tämä oli luullut olevansa piilossa muista.
”Severus-hani, minä tulen nyt!” Lucius kailotti edelleen, vaikka suihkun seinät korostivat jo kuiskaustakin. Suihku suorastaan kumisi Luciuksen huudoista ja Lucius menetti kokonaan Severuksen kiroukset tyhjälle huudellessaan suihkussa. Höyry peitti hieman näkyvyyttä, mutta Lucius jatkoi matkaansa huitoen käsillään tietä edessään.
”Sevvie, beibi, hei. Missä olet?” Lucius huuteli. Ja hän oli kuvitellut kaiken paljon helpommaksi. Severus taas oli kuvitellut kaiken vain unissaan ja oli käpertynyt nurkkaan niin pieneen myttyyn kuin mahtui.
”Ei naurata”, Lucius sanoi kädet lanteillaan, jolloin Severuksen oli pakko nousta seisomaan, koska ei kehdannut olla paha ihminen, joka aiheuttaisi Malfoylle harmia. Niille ei kuulemma käynyt kovin hyvin.
”Viimein”, Lucius sanoi tutun mustan pehkon noustessa esille. ”Sev- Sinullahan on munaa!” Lucius huudahti katseen harhailtua Severuksen navasta etelään. Mitä se nyt alunperinkään teki Severuksen navan alla voimme kaikkia miettiä hetken.
**
Severuksen kuivatessa hiuksiaan ja Luciuksen istuessa poikaa vastapäätä keikutellen jalkojaan sängyn laidalla Severus lähetteli kysyviä katseita Luciukseen, joka koitti olla huomauttamasta Severusta siitä, että tällä oli vain yksi pyyhe, joka oli melkein kokonaan peittämässä sitä toista päätä, joka hoiti ajattelun.
”No mitä asiaa?” Severus kysyi viimein ärsyyntyneenä Luciuksen hykertelevään käyttäytymiseen.
”Sinulla ei ole housuja”, Lucius viimein möläytti ja osoitteli epäkohteliaasti Severuksen perintökalleuksia, jotka makasivat siellä missä pitikin. Pyyhkeen kahina säesti Luciuksen kikatusta, jota hän koitti pidätellä käsillään.
**
Lucius ja Severus pääsivät, tai oikeastaan Lucius pääsi, kikatusvaiheesta ohi ja niin he tekivät vuosisadan suunnitelman. Ensiksi akne ja sitten hiuspehko. Aknen kanssa taisteleminen oli helppoa sellaiselle konkarille kuin Lucius, ja pian Severus uskalsi käyttää laajempia kaula-aukkoja ja pojat kuljeskelivat pitkin käytäviä ylpeinä. Tai ei niin ylpeinä, mutta ylpeinä silti.
Severus sanoi, että Lucius oli ihmeidentekijä, Lucius punastui, Severus toisti sen ja lisäsi, että se oli totuus ja hymyili ihan oikeasti Luciukselle. Lucius punastui uudelleen, mutta tällä kertaa vasta Severuksen lähdettyä. Malfoy ei toista ikinä samaa virhettä kahta kertaa. Tai niin Lucius oli itselleen toitottanut, mutta kun Severus toisti asian vielä kerran heidän makoillessaan lammen rannalla Lucius perui kaikki puheet Malfoysta ja heidän opeistaan.
Poikien makailtua puolisen tuntia kostealla nurmikolla lammen rannalla Severus kellahti mahalleen, katsoi sulkakynän pään kielessään ja sen jälkeen mustepullossa, jonka jälkeen hän rustasi pari sanaa pergamentille, kääri sen ja laittoi taskuunsa.
”Mitä se oli?” Lucius kysyi oikoessaan itsensä istumaan.
”Sinä näet, sinä näet”, Severus sanoi nousten seisomaan ja häipyi kuten aina ennenkin sanaakaan sanomatta. Lucius arveli Severuksen vihaavan hyvästejä. Niin sen täytyi olla.
**
”Sevvu, arvaa mitä?” Lucius sanoi heidän istuskellessaan Malfoyn kartanossa katselemassa takkaa ja sen tiiliä raiskaavia liekkejä. ”No?” Severus kysyi peitellen sen melkein huomaamattomaksi murahdukseksi.
”Minä en vieläkään tiedä mitä siinä lapussa luki, jonka kirjoitit lammella”, Lucius sanoi katsellen nyt liekkien sijaan Severusta kiinnostuneena.
”Haittaako se yö uniasi, my sweet prince?” Severus kysyi rohkaistuneena Luciuksen mielenkiinnosta ja tietämättömyydestä.
”Haittaa”, Lucius intti, sormien kaivautuessa tuolin käsinojaan pojan yrittäessä nojautua Severukseen.
”Kirjoitin, että minä näytän aivan typerältä teiniltä siellä rannalla”, Severus vastasi naama vakavana. Lucius hymähti suuttuneena ja nojautui selkänojaa vasten kuin murjottava pikkutyttö. Niinä aikoina Severus mietti, että Lucius todella kaipasi rusettia ja tämä vaikuttaisi ihan siltä mitä oli. Pikkuinen itsepäinen tyttö, joka ei suostunut mihinkään.
”Haluatko lukea sen?” Severus kysyi kaivaen kuluneen, nuhruisen ja repeilleen paperin takataskustaan odottamatta edes Luciuksen vastausta, mitä ei tullut tämän katsellessa paperipalaa Severuksen kädessä kuin jotain mikä samalla pelotti ja kiinnosti, joka vaikutti kaikkein hauskimmalta asialta samalla kun se loi uhkaavia kuvia mieleen.
Severuksen pyöritellessä paperipalaa ilmassa, ilmeisesti odottaen Luciuksen vastausta sittenkin, Lucius tajusi vaihtaa lasittuneen katseensa nyökkäykseen, jonka Severus tulkitsi oikein. Ojennettua paperin Luciukselle Severus rysähti syvälle selkänojan pehmusteisiin.
Lucius loi Severukseen kysyvän katseen ennen kun avasi paperin.
”Minä. Sydän. Sinä. Tiedäkin se..”
Lucius luki tekstin parikin kertaa peläten, että se katoisi, jos hän irrottaisi silmänsä lauseesta.
”Minä. Sydän. Sinä. Tiedäkin se.”
”Vau”, Lucius sanoi henkeä haukkoen huomaamatta edes Severuksen siirtyneen istumaan aivan viereen. Tietenkin käsinoja paholainen oli välissä, mutta kumpikaan ei oikeastaan huomioinut sitä.
”Tämä Voldemort homma alkaa ottaa minua päähän. Mitä sanot Lucius, jos unohdetaan koko juttu ja lähdetään kahdestaan pois. Unohdetaan koko pirun jästien kiduttaminen, Voldemortin kenkien nuoleminen ja vanhan höppänä Dumbledoren mutinat. Jätetään sikseen”, Severus selitti silmissään kiilto, jota Lucius ei ollut nähnyt pitkään aikaa miehellä. Lucius nyökkäsi hivenen epävarmana. Severus ojensi kätensä Luciuksen kalpaelle kädellä ja silitteli miehen kättä rauhoittelevasti.
**
Kaukana jossain metsikössä pienessä mökissä, takan edessä, karhuntaljan päällä makoileva pari katseli valokuvia. Sellaisia mitä tavalliset ihmiset, jästit, ottivat. Kukaan ei liikkunut minnekään.
”Suomi oli aika hyvä paikka”, Lucius myönsi viimein, vaikka oli kolme vuotta tuhlannut valittaessaan kuinka hiukset kärsivät kuivuudesta talvisin ja taas kesäisin aurinko porotti ihan liian vapaasti.
”Suomi on parasta mitä meillä on”, Severus sanoi kääntyessään makaamaan selälleen kädet päänsä takana.
”Suomi on tyhmä”, Lucius sanoi paiskatessaan valokuvat nurkkaan. Hän virnisti valokuvakasalle, joka kasvoi päivä päivältä, jolloin hän muisti kaikki hyvät ajat sen kolmen vuoden sisällä. Kaikki halaukset, suukot, lahjat, naku-uinnit, ensimmäinen sauna kokemus, Severuksen nenälävistys, hänen ensimmäinen känni ja tuhannet yhdessä nukut yöt.
Lucius konttasi Severuksen viereen ja kipusi toisen päälle makaamaan. Hän piirtei puulattiaan kaoottisia kuvoita ennen kuin ajatteli Severuksen tarvitsevan huomiotaan enemmän. Suukko nenälle ja Lucius oli katselemassa Severusta kiinnostuneena.
”Meidän pitäisi kuule mennä kihloihin”, Lucius sanoi.
”Hankitaan koiran pentu ja nimetään se Conaniksi”, hän selitti. Severus naurahti. Senhän he tekisivät. Koiria ei ikimaailmassa tulisi heidän mökkiinsä. Piste.
-------------------------------------
A/N2:
Oletteko huomanneet miten utopistisen kummallisia kaikki Potter ficcini ovat?
Joka tapauksessa, tuossa viimeisessä mieleeni tuli Brokeback mountain. Ainakin repliikistä: ”Suomi on parasta mitä meillä on”
Mutta, kiitos kun luit. ^^
Nimi on tietenkin ihan jostain hatun yläpuolelta napattu. :]
