Post by Frickeon on Mar 12, 2006 16:57:41 GMT 2
A/N:
Tämä sai alkunsa unesta, jonka näin. Haluan piirtää siitä vielä kuvankin, koska se oli todella suloinen uni. Oikeasti. Ihana nähdä tällaisia unia. En aio spoilata tätä ficciä sen enempää.
Se on taas hyvin utopistinen H/D, koska minä en osaa kirjoittaa realistista H/D-ficciä. Antakaa anteeksi. u.u
Tässä nähdään myös Enkeli!Draco, josta itse tykkään kovasti. ^^
Ja jota porukka siis mahdollisesti tulee näkemään lisää.
Ps. Nimi nyt sattui noin sopivaksi. *Wirn*
Genre: Slash/fluffy/pikku!angst, one-shot, [AU]
Beta: - [Mutta jos joku tädeistä haluaa betata tämän Finiin, koska mietin sinnekin lähettämisen mahdollisuutta. u_u]
Pairing: Harry/Draco
Summary: Harry näkee unia. Mutta millaisia.
---------------------------------------------------
Siivetön
Harry Potter, se poika joka tiesi pelastavansa koko maailman joku päivä, istui kannolla. Poika oli huomannut eksyneensä metsään, eikä tiennyt missä oli. Metsässä oli puita, kuten tavallista, mutta myös jotain kamalan tuttua. Mutta kielletty metsä se ei ollut. Mikään tuttu metsä se ei ollut, mutta tuttuus huokui sen maaperästä ja ehkä myös kaikesta muustakin. Hän oli vain perin pohjin eksynyt paikkaan, josta ei tiennyt mitään, mutta joka ei pelottanut häntä, koska paikka oli niin tuttu ja turvallinen. Kuin äidin kohtu.
”Yksinkös itket?” Harry kuuli äänen kysyvän ja pian hänen näköpiirissään, suoraan edessään seisoi Sirius Musta. Harry vilkaisi ympärilleen ja mietti mistä kummisetänsä oli tullut, muttei löytänyt mitään keinoa. Ilmiintymistä Harry ei osannut ajatellakaan. ”Yksin se näyttää itkevän”, Harry kuuli Siriuksen vierellä olleen Remus Lupinin sanovan Siriukselle. Mistä tämäkin tuttu tuli, sille Harry ei löytänyt vastausta.
”Kyllähän minä”, Harry vastasi lopulta kummisetänsä ja tämän ystävän ihmettelyyn.
”Ei ole mukavaa itkeskellä yksikseen”, Harry kuuli jälleen uuden henkilön sanovan. Ja pian hänellä oli seisomassa vastapäätä James Potter lasejaan oikoen. Isänsä nähtyään Harry tiesi näkevänsä unta. Hän oli vain nukahtanut.
Sirius, Remus ja James vilkaisivat taivaalle kuin yhteisestä sopimuksesta. Ja niin Harrykin vilkaisi. Unissa tuppasi tapahtumaan kaikkea, hän aikoisi nauttia tästä harvinaislaatuisesta tilaisuudesta, jolloin tajusi sen, ihan kokonaan. Jaa, jos hän ei olisi kohottanut katsettaan hän olisi menettänyt yhden kauneimmista asioista, joita pystyi näkemään. Välittämättä siitä, että oli kyse unesta.
Draco Malfoy, tuo inhottava poika luihuisesta, lenteli kahden siiven turvin taivaalla vihertävä kaapu päällään. Jos Harry olisi ollut hereillä näky olisi kirvoittanut suuret naurut hänestä ja hän tiesi sen tekevänkin jahka hän heräisi ja kertoisi unestaan muille, mutta sillä hetkellä Draco oli kauneinta mitä hän oli nähnyt, tuli näkemään ja hän halusi taivaalle pojan luokse.
James kohautti olkiaan poikamaisesti ja silloin Harry tajusi, että isänsä ei ollut paljoa häntä vanhempi. Ja vaikka James ei sanonut mitään, eikä Sirius ta Remuskaan Harry tajusi, että he yrittivät vedota häneen katseillaan. ”Mut- Sehän on Draco”, Harry ähkäisi vastaan, mutta viimeistään isänsä vilkaistessa ihmeen haikeasti Dracoa, joka oli jäänyt kiusoittelevasti leijailemaan siipiään kahisuttaen lähelle metsän puiden latvoja, jossa poika oli tarpeeksi lähellä, että Harry näki tämän kokonaisuudessaan.
”Äh, niinpä”, Harry sanoi hymyn noustessa kasvoille. Aluksi Harry nousi seisomaan, pois istumasta kannolta ja kohotti hieman käsiään. Seuraavaksi hän koitti loikkia, mutta Draco vain naurahti ja liihotti kiusoittelevasti suippoja siipiään leveästi liikutellen ylemmäs, jolloin Harryn oli pakko nousta kannolle ja pompata saavuttaakseen blondia.
Loikkaus ei johtanut suureen tömähdykseen, kuten Harry olisi odottanut, vaikka ei asiaa halunnutkaan, vaan koska kyse oli Harryn unesta hän huomasi pian räpyttelevänsä pienillä, hyvin kärsineillä siivillä hieman kannon yläpuolella. Hetken katseltuaan maata jalkojensa alapuolella ja vilkaistuaan selkäänsä kasvaneita siipiä, Harry otti kaiken voimansa ja räpytteli noustakseen.
Hänen kahdeksan siiven iskuaan merkitsi samaa kuin Dracon yksi pieni siiven isku, joka sai Harryn olon kuin suossa tarpovaksi. Hänestä tuntui, että hän upposi takaisin maanpinnalle hetkenä minä hyväänsä ja silti hän koitti pinnistellä siipiensä kanssa, joiden räpytys tuntui tarpeettomalta, vaikka hän saavuttikin pikkuhiljaa sen mitä halusi. Hän kohosi todella.
Draco oli pannut merkille tämän huvittavan tosiasian, että Harryn siivet eivät suostuneet kantamaan poikaa kunnolla ja onnellisena omista isoista kantavista siivistään Draco naurahti kihertäen ja otti pari isoa siiven iskua vain ärsyttääkseen Harrya, joka yritti pinnistellä, otti tukea tyhjästä ja koitti repiä itseään ylemmäs. Ja turhaan.
Draco oli edelleen saavuttamattomissa. Blondi ei sanonut mitään, eikä Harry olisi halunnut kuulakaan mitään, hän halusi vain pojan kiinni, saada otteen toisesta ja kantaa poika sylissään maahan.
”Draco! Odota Draco. Minulla on asiaa, minun on... ”, Harry aloitti epätoivoisena, mutta Dracon vain noustessa korkeammalle leikkisästi vartaloaan väännellen kuin tanssija.
”Draco!” Harry huudahti otti hieman voimaa siipiinsä ja kurkotti tarttuen Dracon kaavun helmaan, joka säikäytti luihuisen kokonaan ja pysäytti tämän matkan, mutta edelleen pojan valtaisat ja virtaviivaiset siivet iskivät ilmaan. Samoin Harryn pienet, nuhruiset siivet iskivät ilmaa ponnistellen pysyäkseen paikoillaan, vaikka aina välillä Harry meinasikin tipahtaa alemmas ja veti Dracoa mukanaa, mutta toinen poika nosti heidät aina korkeammalle. Ja näytti siltä, että Harry saisi pudota takaisin maan pinnalle yksinään.
”Draco, kuuntele. Tule minun kanssa alas, Draco”, Harry aneli ja piteli kaksin käsin Dracon kaavun helmasta, kuin olisi menettänyt otteen kaikkeen muuhun elämässään.
”Älä mene”, Harry kuiskasi viimeisenä, mutta Draco ei edelleenkään vastannut. Dracon hymy oli haihtunut haikean surullisen ilmeen tilalta, mutta Draco ei vastannut mitään mihinkään suuntaan, vaan vaikutti vain kohtalon murjomalta.
”Draco”, Harry ehti sanoa itkun sekaisena, kun Draco pyrähti irti hänen otteestaan ja lennähti siivillään pois. Harryn siivet olisivat kantaneet vielä hetken, mutta sen sijaan, että hän enää yrittäisi pysytellä lennossa hän antoi siipiensä läiskiä hitaammin ja laskeutui kannolle.
Sirius, Remus ja James olivat kadonneet.
Harry istahti kannolle ja tunsi siipiensä surkastuvan ja kierähtävän alas. Ja niin hän jäi siivettömänä polviaan halaillen kannolle istumaan yksinään itkien.
Tämä sai alkunsa unesta, jonka näin. Haluan piirtää siitä vielä kuvankin, koska se oli todella suloinen uni. Oikeasti. Ihana nähdä tällaisia unia. En aio spoilata tätä ficciä sen enempää.
Se on taas hyvin utopistinen H/D, koska minä en osaa kirjoittaa realistista H/D-ficciä. Antakaa anteeksi. u.u
Tässä nähdään myös Enkeli!Draco, josta itse tykkään kovasti. ^^
Ja jota porukka siis mahdollisesti tulee näkemään lisää.
Ps. Nimi nyt sattui noin sopivaksi. *Wirn*
Genre: Slash/fluffy/pikku!angst, one-shot, [AU]
Beta: - [Mutta jos joku tädeistä haluaa betata tämän Finiin, koska mietin sinnekin lähettämisen mahdollisuutta. u_u]
Pairing: Harry/Draco
Summary: Harry näkee unia. Mutta millaisia.
---------------------------------------------------
Siivetön
Harry Potter, se poika joka tiesi pelastavansa koko maailman joku päivä, istui kannolla. Poika oli huomannut eksyneensä metsään, eikä tiennyt missä oli. Metsässä oli puita, kuten tavallista, mutta myös jotain kamalan tuttua. Mutta kielletty metsä se ei ollut. Mikään tuttu metsä se ei ollut, mutta tuttuus huokui sen maaperästä ja ehkä myös kaikesta muustakin. Hän oli vain perin pohjin eksynyt paikkaan, josta ei tiennyt mitään, mutta joka ei pelottanut häntä, koska paikka oli niin tuttu ja turvallinen. Kuin äidin kohtu.
”Yksinkös itket?” Harry kuuli äänen kysyvän ja pian hänen näköpiirissään, suoraan edessään seisoi Sirius Musta. Harry vilkaisi ympärilleen ja mietti mistä kummisetänsä oli tullut, muttei löytänyt mitään keinoa. Ilmiintymistä Harry ei osannut ajatellakaan. ”Yksin se näyttää itkevän”, Harry kuuli Siriuksen vierellä olleen Remus Lupinin sanovan Siriukselle. Mistä tämäkin tuttu tuli, sille Harry ei löytänyt vastausta.
”Kyllähän minä”, Harry vastasi lopulta kummisetänsä ja tämän ystävän ihmettelyyn.
”Ei ole mukavaa itkeskellä yksikseen”, Harry kuuli jälleen uuden henkilön sanovan. Ja pian hänellä oli seisomassa vastapäätä James Potter lasejaan oikoen. Isänsä nähtyään Harry tiesi näkevänsä unta. Hän oli vain nukahtanut.
Sirius, Remus ja James vilkaisivat taivaalle kuin yhteisestä sopimuksesta. Ja niin Harrykin vilkaisi. Unissa tuppasi tapahtumaan kaikkea, hän aikoisi nauttia tästä harvinaislaatuisesta tilaisuudesta, jolloin tajusi sen, ihan kokonaan. Jaa, jos hän ei olisi kohottanut katsettaan hän olisi menettänyt yhden kauneimmista asioista, joita pystyi näkemään. Välittämättä siitä, että oli kyse unesta.
Draco Malfoy, tuo inhottava poika luihuisesta, lenteli kahden siiven turvin taivaalla vihertävä kaapu päällään. Jos Harry olisi ollut hereillä näky olisi kirvoittanut suuret naurut hänestä ja hän tiesi sen tekevänkin jahka hän heräisi ja kertoisi unestaan muille, mutta sillä hetkellä Draco oli kauneinta mitä hän oli nähnyt, tuli näkemään ja hän halusi taivaalle pojan luokse.
James kohautti olkiaan poikamaisesti ja silloin Harry tajusi, että isänsä ei ollut paljoa häntä vanhempi. Ja vaikka James ei sanonut mitään, eikä Sirius ta Remuskaan Harry tajusi, että he yrittivät vedota häneen katseillaan. ”Mut- Sehän on Draco”, Harry ähkäisi vastaan, mutta viimeistään isänsä vilkaistessa ihmeen haikeasti Dracoa, joka oli jäänyt kiusoittelevasti leijailemaan siipiään kahisuttaen lähelle metsän puiden latvoja, jossa poika oli tarpeeksi lähellä, että Harry näki tämän kokonaisuudessaan.
”Äh, niinpä”, Harry sanoi hymyn noustessa kasvoille. Aluksi Harry nousi seisomaan, pois istumasta kannolta ja kohotti hieman käsiään. Seuraavaksi hän koitti loikkia, mutta Draco vain naurahti ja liihotti kiusoittelevasti suippoja siipiään leveästi liikutellen ylemmäs, jolloin Harryn oli pakko nousta kannolle ja pompata saavuttaakseen blondia.
Loikkaus ei johtanut suureen tömähdykseen, kuten Harry olisi odottanut, vaikka ei asiaa halunnutkaan, vaan koska kyse oli Harryn unesta hän huomasi pian räpyttelevänsä pienillä, hyvin kärsineillä siivillä hieman kannon yläpuolella. Hetken katseltuaan maata jalkojensa alapuolella ja vilkaistuaan selkäänsä kasvaneita siipiä, Harry otti kaiken voimansa ja räpytteli noustakseen.
Hänen kahdeksan siiven iskuaan merkitsi samaa kuin Dracon yksi pieni siiven isku, joka sai Harryn olon kuin suossa tarpovaksi. Hänestä tuntui, että hän upposi takaisin maanpinnalle hetkenä minä hyväänsä ja silti hän koitti pinnistellä siipiensä kanssa, joiden räpytys tuntui tarpeettomalta, vaikka hän saavuttikin pikkuhiljaa sen mitä halusi. Hän kohosi todella.
Draco oli pannut merkille tämän huvittavan tosiasian, että Harryn siivet eivät suostuneet kantamaan poikaa kunnolla ja onnellisena omista isoista kantavista siivistään Draco naurahti kihertäen ja otti pari isoa siiven iskua vain ärsyttääkseen Harrya, joka yritti pinnistellä, otti tukea tyhjästä ja koitti repiä itseään ylemmäs. Ja turhaan.
Draco oli edelleen saavuttamattomissa. Blondi ei sanonut mitään, eikä Harry olisi halunnut kuulakaan mitään, hän halusi vain pojan kiinni, saada otteen toisesta ja kantaa poika sylissään maahan.
”Draco! Odota Draco. Minulla on asiaa, minun on... ”, Harry aloitti epätoivoisena, mutta Dracon vain noustessa korkeammalle leikkisästi vartaloaan väännellen kuin tanssija.
”Draco!” Harry huudahti otti hieman voimaa siipiinsä ja kurkotti tarttuen Dracon kaavun helmaan, joka säikäytti luihuisen kokonaan ja pysäytti tämän matkan, mutta edelleen pojan valtaisat ja virtaviivaiset siivet iskivät ilmaan. Samoin Harryn pienet, nuhruiset siivet iskivät ilmaa ponnistellen pysyäkseen paikoillaan, vaikka aina välillä Harry meinasikin tipahtaa alemmas ja veti Dracoa mukanaa, mutta toinen poika nosti heidät aina korkeammalle. Ja näytti siltä, että Harry saisi pudota takaisin maan pinnalle yksinään.
”Draco, kuuntele. Tule minun kanssa alas, Draco”, Harry aneli ja piteli kaksin käsin Dracon kaavun helmasta, kuin olisi menettänyt otteen kaikkeen muuhun elämässään.
”Älä mene”, Harry kuiskasi viimeisenä, mutta Draco ei edelleenkään vastannut. Dracon hymy oli haihtunut haikean surullisen ilmeen tilalta, mutta Draco ei vastannut mitään mihinkään suuntaan, vaan vaikutti vain kohtalon murjomalta.
”Draco”, Harry ehti sanoa itkun sekaisena, kun Draco pyrähti irti hänen otteestaan ja lennähti siivillään pois. Harryn siivet olisivat kantaneet vielä hetken, mutta sen sijaan, että hän enää yrittäisi pysytellä lennossa hän antoi siipiensä läiskiä hitaammin ja laskeutui kannolle.
Sirius, Remus ja James olivat kadonneet.
Harry istahti kannolle ja tunsi siipiensä surkastuvan ja kierähtävän alas. Ja niin hän jäi siivettömänä polviaan halaillen kannolle istumaan yksinään itkien.
Se on aina plussaa. ^^"
'
