Post by miww on Jan 26, 2006 16:50:41 GMT 2
Title: Kovempi sydän
Author: miww
Beta: Sescu
Pairing: Oliver/Seamus
Rating: NC-17
Genre: Angst, PWP
Kirjoitin tätä.. *kröhöm* mahtavassa mielentilassa, mutta silti pidän tästä itse. Musiikkina taustalla (kirjoittaessa) soi Apulannan Ilona?
Lempi paritukseni. ^-^
Kovempi sydän[/U]
Seamus kulki pitkin pitkää rantaviivaa allapäin. Vesi lotisisi pojan jaloissa. Hänen kämmenensä olivat piiloutuneet mustien farkkujen taskuihin ja musta v-kauluksinen t-paita tanssi pienen tuulenvireen tahdissa. Hänen käsivartensa olivat punaisten naarmujen peitossa ja veri valui tasaisesti syvimmistä haavoista. Pojan poskessa oli pitkä, syvä viilto, mutta haava oli tyrehtynyt jo aikoja sitten.
Veden hiljaista lotinaa kuunnellen Seamus hyräili jotain surullista sävelmää itsekseen. Tippa toisensa jälkeen särähti pojan kädestä lämpimään veteen. Hiljaisuus hämää. Pysäyttää. Tupakka rikkoi keuhkoja vielä muutaman henkosen verran. Sitten se sammui ja vesi sen ympärillä liikkui pieninä, pyöreinä renkaina. Hetkessä tuo kauneus oli ohi.
Hetken kuluttua poika tunsi hellän kosketuksen niskassaan. Kosketus sai aikaan kylmät väreet, jotka kulkivat pitkin nuoren pojan selkäpiitä. Ilmekään hänen kasoillaan ei värähtänyt, vaan pysyi samana, synkkänä.
”Minulla oli kova ikävä.” Pojat vaihtoivat pikaisesti katseita, ja toinen poika jatkoi:
”Olet edelleen sama karu itsesi.”
Oliverin ilme oli synkempi ja surullisempi kuin koskaan ennen. Seamus nyökkäsi pienesti ja suuteli toisen huulia. Suudelma oli ankea ja jotenkin liian säädytön ollakseen totta. Lämmin ilma virtasi heidän lävitseen. Se tuntui pahalta, se satutti.
Seamus huomasi, että heidän välilleen oli muodostunut niin ikään kuilu. Sellainen, jonka yli olisi hypättävä. Seamus otti riskin ja hyppäsi; hän astui askeleen lähemmäs Oliveria, suuteli tätä, - lähes tunteettomasti – ja veti Oliverin aivan kiinni itseensä. Hän puristi käsiään sopivasti toisen takapuolta vasten muttei vieläkään hymyillyt. Oliver vingahti tyytyväisesti ja virnisti.
”Seamus, miksi olet niin kylmä?”
”Koska en rakasta ketään.”
Pojat suutelivat intohimoisesti toistensa huulia satuttaen, kuin yhteisestä päätöksestään. Oliverin kädet tanssivat Seamusin lämpöistä selkää pitkin taidokkaasti kunnes he istuutuivat vierekkäin kuumaan hiekkaan. Se poltti jalkapohjia sopivasti.
”Meidän on puhuttava, nyt heti”, Oliver tokaisi närkästyneesti. Seamus tiesi, ettei voisi sanoa sanaakaan muuttaakseen toisen mieltä, joten hän nyökkäsi surullisen ilmeen saattelemana.
”Ensinnäkin, haluan tietää, mikset vastaa kirjeisiin. Säännöllisin väliajoin pöllöni on lennellyt luoksesi ja tullut takaisin... Ilman vastausta.” Seamus veti henkeä, sytytti uuden tupakan ja vastasi rauhallisesti:
”Vaikka olisinkin vastannut, se ei olisi muuttanut mitään. Näimme viimeksi koulussa. Siitä on yli kaksi ja puoli vuotta aikaa. Etkö ymmärrä, että asiat ovat muuttuneet?”
”Mikään ei koskaan muutu, Seamus.”
Oliver tiesi, että toinen poika vihasi sitä, että joku hoki hänen nimeään useammin kuin laki salli.
”Vaikkei sinulla olekaan töitä, rahaa tai mitään mitä menettää, sen voi aina muuttaa. Saisit töitä mistä vain. Olit hyvä koulussa, tiedät sen itsekin. Joitain asioita on muutettava, toisia taas ei voi millään muuttaa. Koeta nyt edes ryhdistäytyä.”
Seamus mietti, mietti ja mietti. Sitten hän muisti.
Poika istui keskellä yötä tupansa oleskeluhuoneessa. Hän yritti päästä perille Pimeyden voimilta suojautumisen läksyistään. Mikään ei tuntunut onnistuvan.
Yhtäkkiä Oliver asteli muotokuva-aukosta sisään ja katsahti Seamusiin.
”Ai että läksyjä keskellä yötä?”
”Ai että päiväkävelyllä keskellä yötä?” Seamusin sydän pamppaili sinne tänne kolossaan, koska toinen näytti taas niin komealta; tämän ylävartalo oli lihaksikas ja se näkyi kireän paidan läpi. Kaapu roikkui Oliverin vasemmassa kädessä. Vaaleat, hyvin löysät farkut näyttivät hyvältä tämän päällä ja iloisia kasvoja olisi voinut palvoa. Oliver on täydellinen, Seamus ajatteli silmät loistaen.
”Joo, kävin yhden korpinkynnen kanssa keittiössä. Miksi sinä näin myöhään teet läksyjä?” Oliver kysyi vaihtaen aihetta.
”En osaa näitä millään. Miten minä tuotakaan voisin tietää?” Seamus osoitti jotain kaaviota ja Oliver kumartui katsomaan sitä. Hetkeksi heidän katseensa kohtasivat ja Seamus oli aivan haltioissaan. Sitten painavan ilman romautti Oliver, joka suuteli toista poikaa suoraan suulle. Suudelma täytti koko Seamusin kehon. Se sai pojan haluamaan lisää.
He katselivat hetken toisiaan, kunnes Seamusin oli pakko avata suunsa.
”Oliver...” Tämä asetti kuitenkin toisen etusormistaan Seamusin huulille ja sihisi hymyillen. Seamus tuijotti yhä toista poikaa, kunnes tämä kiersi Seamusin taakse ja rupesi hieromaan pojan olkapäitä. Oliver hymähti tyytyväisenä ja laski polvensa sohvalle Seamusin molemmin puolin. Sitten pojan kädet eksyivät Seamusin paidan kaula-aukosta sisään, ja hyväilivät toisen rintalihaksia. Seamus tunsi kasvavaa ahdinkoa etumuksessaan, mutta tiesi sen olevan normaalia. Hän sulki silmänsä ja nautti toisen kosketuksesta.
Hetken päästä Seamus tunsi niskassaan näykkivät hampaat ja pieniä, suloisia suudelmia. Hän kääntyi ja kohtasi Oliverin yllättyneen ilmeen.
”Ota minut..”, Seamus sanoi. ” Ota minut nyt heti.”
Samalla sekunnilla Oliver nykäisi Seamusin naruilla kiinnisidottavat housut alas, kohtasi tämän bokserit ja riisui nekin. Poika päätti riisua vielä itsensäkin, ja käski sitten Seamusin oleskeluhuoneen sohvalle selälleen.
He suutelivat päällekkäin intohimoisesti ja huohottivat. Seamus tunsi, miten Oliverin kovuus hankautui hänen omaansa vasten ja kohta hän jo tuijotti Oliveria anovasti. Poika tunsi, miten upeavartaloinen huispauskapteeni laskeutui alaspäin hänen vartaloaan pitkin ja otti sitten hänen kovuutensa suuhunsa. Toistuva liike nopeutui ja nopeutui, ja Seamusin sydän hakkasi kovaan tahtiin. Hän oli niin haltioissaan, että olisi varma tulevansa kohta.
”Oliver, odota hetki..” hän voihki minkä pystyi.
”Mitä nyt?”
Sanaakaan sanomatta Seamus siirtyi vapisten Oliverin taakse, käski tämän kontilleen maahan ja työntyi pojan sisään. Toinen käsi Oliverin kovuudella ja toinen pojan selällä hän jatkoi tasaisia työntöjään.
Oliver lähes huusi, kun tunsi toisen pojan sisällään, mutta tämä vain tihensi tahtiaan. Hetken kuluttua Oliver laukesi Seamusin kädelle ja Seamus työntyi vielä muutaman kerran tämän sisään, ennen kuin laukesi itsekin.
Hetken aikaa he vain makasivat vierekkäin, kunnes Oliver tokaisi:
”Mitä tehtävää sinä et osannutkaan?”
”Kyllä minä ne osaan... Kiitos.”
”Ei,” Seamus sanoi. ”En tosiaan ollut hyvä koulussa, sitä asiaa ei voi enää muuttaa.” Hän tuijotti tyhjään niin pitkään kun pystyi, pakeni totuutta niin kauas kuin pystyi. Kunnes hän tunsi toisen pojan huulet omillaan. Hitaasti he vaipuivat makaamaan hiekkaan, eivätkä huomanneetkaan, miten päivä muuttui illaksi.
***
Tässä tämä. Lopetus oli ehkä tyhmä. Kommentti olisi enemmän kuin tervetullutta.
Author: miww
Beta: Sescu
Pairing: Oliver/Seamus
Rating: NC-17
Genre: Angst, PWP
Kirjoitin tätä.. *kröhöm* mahtavassa mielentilassa, mutta silti pidän tästä itse. Musiikkina taustalla (kirjoittaessa) soi Apulannan Ilona?
Lempi paritukseni. ^-^
Kovempi sydän[/U]
Seamus kulki pitkin pitkää rantaviivaa allapäin. Vesi lotisisi pojan jaloissa. Hänen kämmenensä olivat piiloutuneet mustien farkkujen taskuihin ja musta v-kauluksinen t-paita tanssi pienen tuulenvireen tahdissa. Hänen käsivartensa olivat punaisten naarmujen peitossa ja veri valui tasaisesti syvimmistä haavoista. Pojan poskessa oli pitkä, syvä viilto, mutta haava oli tyrehtynyt jo aikoja sitten.
Veden hiljaista lotinaa kuunnellen Seamus hyräili jotain surullista sävelmää itsekseen. Tippa toisensa jälkeen särähti pojan kädestä lämpimään veteen. Hiljaisuus hämää. Pysäyttää. Tupakka rikkoi keuhkoja vielä muutaman henkosen verran. Sitten se sammui ja vesi sen ympärillä liikkui pieninä, pyöreinä renkaina. Hetkessä tuo kauneus oli ohi.
Hetken kuluttua poika tunsi hellän kosketuksen niskassaan. Kosketus sai aikaan kylmät väreet, jotka kulkivat pitkin nuoren pojan selkäpiitä. Ilmekään hänen kasoillaan ei värähtänyt, vaan pysyi samana, synkkänä.
”Minulla oli kova ikävä.” Pojat vaihtoivat pikaisesti katseita, ja toinen poika jatkoi:
”Olet edelleen sama karu itsesi.”
Oliverin ilme oli synkempi ja surullisempi kuin koskaan ennen. Seamus nyökkäsi pienesti ja suuteli toisen huulia. Suudelma oli ankea ja jotenkin liian säädytön ollakseen totta. Lämmin ilma virtasi heidän lävitseen. Se tuntui pahalta, se satutti.
Seamus huomasi, että heidän välilleen oli muodostunut niin ikään kuilu. Sellainen, jonka yli olisi hypättävä. Seamus otti riskin ja hyppäsi; hän astui askeleen lähemmäs Oliveria, suuteli tätä, - lähes tunteettomasti – ja veti Oliverin aivan kiinni itseensä. Hän puristi käsiään sopivasti toisen takapuolta vasten muttei vieläkään hymyillyt. Oliver vingahti tyytyväisesti ja virnisti.
”Seamus, miksi olet niin kylmä?”
”Koska en rakasta ketään.”
Pojat suutelivat intohimoisesti toistensa huulia satuttaen, kuin yhteisestä päätöksestään. Oliverin kädet tanssivat Seamusin lämpöistä selkää pitkin taidokkaasti kunnes he istuutuivat vierekkäin kuumaan hiekkaan. Se poltti jalkapohjia sopivasti.
”Meidän on puhuttava, nyt heti”, Oliver tokaisi närkästyneesti. Seamus tiesi, ettei voisi sanoa sanaakaan muuttaakseen toisen mieltä, joten hän nyökkäsi surullisen ilmeen saattelemana.
”Ensinnäkin, haluan tietää, mikset vastaa kirjeisiin. Säännöllisin väliajoin pöllöni on lennellyt luoksesi ja tullut takaisin... Ilman vastausta.” Seamus veti henkeä, sytytti uuden tupakan ja vastasi rauhallisesti:
”Vaikka olisinkin vastannut, se ei olisi muuttanut mitään. Näimme viimeksi koulussa. Siitä on yli kaksi ja puoli vuotta aikaa. Etkö ymmärrä, että asiat ovat muuttuneet?”
”Mikään ei koskaan muutu, Seamus.”
Oliver tiesi, että toinen poika vihasi sitä, että joku hoki hänen nimeään useammin kuin laki salli.
”Vaikkei sinulla olekaan töitä, rahaa tai mitään mitä menettää, sen voi aina muuttaa. Saisit töitä mistä vain. Olit hyvä koulussa, tiedät sen itsekin. Joitain asioita on muutettava, toisia taas ei voi millään muuttaa. Koeta nyt edes ryhdistäytyä.”
Seamus mietti, mietti ja mietti. Sitten hän muisti.
Poika istui keskellä yötä tupansa oleskeluhuoneessa. Hän yritti päästä perille Pimeyden voimilta suojautumisen läksyistään. Mikään ei tuntunut onnistuvan.
Yhtäkkiä Oliver asteli muotokuva-aukosta sisään ja katsahti Seamusiin.
”Ai että läksyjä keskellä yötä?”
”Ai että päiväkävelyllä keskellä yötä?” Seamusin sydän pamppaili sinne tänne kolossaan, koska toinen näytti taas niin komealta; tämän ylävartalo oli lihaksikas ja se näkyi kireän paidan läpi. Kaapu roikkui Oliverin vasemmassa kädessä. Vaaleat, hyvin löysät farkut näyttivät hyvältä tämän päällä ja iloisia kasvoja olisi voinut palvoa. Oliver on täydellinen, Seamus ajatteli silmät loistaen.
”Joo, kävin yhden korpinkynnen kanssa keittiössä. Miksi sinä näin myöhään teet läksyjä?” Oliver kysyi vaihtaen aihetta.
”En osaa näitä millään. Miten minä tuotakaan voisin tietää?” Seamus osoitti jotain kaaviota ja Oliver kumartui katsomaan sitä. Hetkeksi heidän katseensa kohtasivat ja Seamus oli aivan haltioissaan. Sitten painavan ilman romautti Oliver, joka suuteli toista poikaa suoraan suulle. Suudelma täytti koko Seamusin kehon. Se sai pojan haluamaan lisää.
He katselivat hetken toisiaan, kunnes Seamusin oli pakko avata suunsa.
”Oliver...” Tämä asetti kuitenkin toisen etusormistaan Seamusin huulille ja sihisi hymyillen. Seamus tuijotti yhä toista poikaa, kunnes tämä kiersi Seamusin taakse ja rupesi hieromaan pojan olkapäitä. Oliver hymähti tyytyväisenä ja laski polvensa sohvalle Seamusin molemmin puolin. Sitten pojan kädet eksyivät Seamusin paidan kaula-aukosta sisään, ja hyväilivät toisen rintalihaksia. Seamus tunsi kasvavaa ahdinkoa etumuksessaan, mutta tiesi sen olevan normaalia. Hän sulki silmänsä ja nautti toisen kosketuksesta.
Hetken päästä Seamus tunsi niskassaan näykkivät hampaat ja pieniä, suloisia suudelmia. Hän kääntyi ja kohtasi Oliverin yllättyneen ilmeen.
”Ota minut..”, Seamus sanoi. ” Ota minut nyt heti.”
Samalla sekunnilla Oliver nykäisi Seamusin naruilla kiinnisidottavat housut alas, kohtasi tämän bokserit ja riisui nekin. Poika päätti riisua vielä itsensäkin, ja käski sitten Seamusin oleskeluhuoneen sohvalle selälleen.
He suutelivat päällekkäin intohimoisesti ja huohottivat. Seamus tunsi, miten Oliverin kovuus hankautui hänen omaansa vasten ja kohta hän jo tuijotti Oliveria anovasti. Poika tunsi, miten upeavartaloinen huispauskapteeni laskeutui alaspäin hänen vartaloaan pitkin ja otti sitten hänen kovuutensa suuhunsa. Toistuva liike nopeutui ja nopeutui, ja Seamusin sydän hakkasi kovaan tahtiin. Hän oli niin haltioissaan, että olisi varma tulevansa kohta.
”Oliver, odota hetki..” hän voihki minkä pystyi.
”Mitä nyt?”
Sanaakaan sanomatta Seamus siirtyi vapisten Oliverin taakse, käski tämän kontilleen maahan ja työntyi pojan sisään. Toinen käsi Oliverin kovuudella ja toinen pojan selällä hän jatkoi tasaisia työntöjään.
Oliver lähes huusi, kun tunsi toisen pojan sisällään, mutta tämä vain tihensi tahtiaan. Hetken kuluttua Oliver laukesi Seamusin kädelle ja Seamus työntyi vielä muutaman kerran tämän sisään, ennen kuin laukesi itsekin.
Hetken aikaa he vain makasivat vierekkäin, kunnes Oliver tokaisi:
”Mitä tehtävää sinä et osannutkaan?”
”Kyllä minä ne osaan... Kiitos.”
”Ei,” Seamus sanoi. ”En tosiaan ollut hyvä koulussa, sitä asiaa ei voi enää muuttaa.” Hän tuijotti tyhjään niin pitkään kun pystyi, pakeni totuutta niin kauas kuin pystyi. Kunnes hän tunsi toisen pojan huulet omillaan. Hitaasti he vaipuivat makaamaan hiekkaan, eivätkä huomanneetkaan, miten päivä muuttui illaksi.
***
Tässä tämä. Lopetus oli ehkä tyhmä. Kommentti olisi enemmän kuin tervetullutta.
