Heartlessin tarina, S, Fluff

[Frickeon]

A/N: Kuten otsikko sanoo, yhden Heartlessin tarina. Muuta sanottavaa tästä ei oikein ole. Lukekaa, nauttikaa ja kommentoikaa.

Fandom: Kingdom hearts
Ikäraja: S
Genre: Vahva fluff
Tila: Kaksi osainen, valmis.

-----------------------------------
Ensimmäinen osa – Pikkuinen musta otus saarella

Pikkuinen musta ötökkä, jolla oli liian iso pyjama ja pelle sukat jalassa oli eksynyt kavereistaan, joilla myöskin oli liian iso pyjama päällä. Pikkuinen oli kokonaan musta ja katseli ympärilleen tavallista ilmettään hölmömmän näköisenä. Se oli melko varma olevansa oikeassa paikassa, mutta ketään ei näkynyt.

Se kallisteli päätään löytääkseen jotain tolkkua seinämästä jonka edessä se seisoi. Se pomppasi toisin päin ja katseli rannalle ihmeissään. Varovaisin askelin se meni rannalle. Rannalla tuuli ja pikkuinen musta otus meinasi lentää ilman mukana.

Veden rajaan päästessään se katseli pintaa. Pinnasta kuvastui se itse, mutta se luuli viimeinkin löytäneen ystävän. Kaveri, kuule missä me ollaan, se olisi halunnut kysyä, mutta jonkun kumman takia se ei saanut suutaan liikkumaan. Se kallisti päätään toivottomana.

Kaveri kallisti päätään myöskin ja rannalla seisova otus innostui. Niin teki vedessä olevakin. Pikkuinen koitti ojentaa kättään toiselle, joka oli veden varassa ja veden varassa oleva ojensi kättään sille. Otus nojasi eteenpäin ja koitti tarttua kaverinsa käteen. Kaveri teki samoin.

Luovuttaessaan otus kallisti mustaa päätään ja katsoi kun kaveri teki samoin. Se olisi sanonut kaverilleen tulevansa takaisin kohta, mutta suuta sillä ei ollut. Pikkuinen toivoi, että kaveri ymmärtäisi, että se ei jättäisi kaveriansa pulaan.

Otus katseli rannan rajasta saarelle. Se kallisti päätään. Se alkoi ymmärtää paikkaa missä oli. Se asteli vähän varomattomammin hiekalta kovalle maalle. Hiekka oli sille outo käsite, mutta se tiesi, että nämä kaksi asiaa olivat eri asia. Kova maa, jolla pystyi kävelemään ja maa joka meinasi pettää alta.

Se kallisti päätään katsoessaan isoa puuta, joka oli hassusti kasvanut. Siinä oli iso neliö kolo, josta pääsi sisään. Otus kurkkasi sisälle puuhun. Puussa oli tie ylöspäin ja otus nousi yläkertaan.
Se kallisteli päätään moneen kertaan. Seinää vasten nojasi puinen miekka. Pikkuinen musta nuuski miekkaa. Vaaraton ja sydämetön. Ei vaaraa.

Seinällä roikkui myös paperia. Outoja merkkejä sisältävä paperin pala. Otus oli nähnyt noita merkkejä ollessaan tiedustelu matkalla isossa kaupungissa. Johtaja oli ollut typertynyt, kun pikkuinen oli palannut. Ehkä uutiset, jotka hän toi olivat pahoja. Mitä hän sitten toikaan. Ja nyt hän oli täällä.

Otus laski etukäpälänsä maahan ja koitti ottaa asentoa, joka oli piirretty paperiin. Sen alle oli kirjoitettu Koira ja Tammikuu. Sekä pienemmällä paljon muitakin asioita, joita pieni otus ei ymmärtänyt. Sen mielenkiinnon vei ovi ulos puusta.

Kävellessään ulos se huomasi ison saaren saaressa kiinni. Otus kallisti päätään ja koitti saada parempaa kuva kaikesta. Se koitti muistella mistä oli tullut ja miksi oli tullut sinne. Se oli nähnyt toisen mustan otuksen, mutta missä. Otus lähti varovaisesti saarelle.

Musta otus kurkisti alas ja näki toisen kaverin. Samassa ongelmassa kuin ensimmäisen. Nyt se muisti. Otus kallisti päätään ja koska ei älynnyt miten kaverikin oli vedessä se kallisti päätään toisellekin puolelle. Se koitti viestiä kaverilleen tulevansa vielä auttamaan sitä, mutta nyt sen tarvitsi tehdä jotain.

[Frickeon]

Toinen osa – Pikkuinen musta otus löytää taivaan

Otus katsoi jalkojaan. Se ollutkaan huomannut, että sillä oli sellaiset veikeät vempeleet kiinni ruumissa. Jos sillä olisi ollut suu se olisi hymyillyt. Ihan löytämisen ilosta. Se katsoi käsiään. Sillä oli pienet töppökädet. Hassut kerta kaikkiaan. Nyt se jo nauroi.

Se istahti alas istumaan ja miettimään mistä se tulikaan. Otus katsoi taivaalle jossa tuikkivat kauniit valot. Olikohan se tuolta? Kaverit olivat tippuneet väärään paikkaan? Se kohotti toisen käpälänsä ja koitti yltää taivaalla oleviin valoihin. Ne olivat liian kaukana.

Se kallisti päätään ja katseli taivaalle. Mistä se sitten tuli siellä oli ollut erilaista. Otus ei muistanut. Pimeää ainakin ja tyhjää. Katsellessaan taivaalle se heilutteli jalkojaan, koska se oli hauskaa.
Kädet se pisti maahan ja se nojaili käsiinsä pää roikkuen takana.

Jotain se kaipasi, mutta mitä. Jotain siltä puuttui, mutta mikä. Se nosti itsensä seisomaan ja puristi käsillään mahaa. Jotain puuttui sieltä. Otus kallisteli päätään. Sillä oli iso pömppömaha ja pari kertaa se tökki itseään mahaan. Se kutitti.

Otus nuuhki ilmaa. Ilma tuoksui hyvältä ja otus seurasi tuoksua. Se löysi pimeästä puusta pari pehmeää kökkärettä, joita se nuuhki. Hyvä tuoksu lähti niistä. Otus mietti mitä niille pitäisi tehdä.

Sen mielessä vilahteli kuvia paikoista joissa se oli käynyt. Pieni huoneisto, jossa oli kolme epämääräistä olentoa. Kädet niilläkin oli ja jalat. Kavereita, mutta isompia kuin se. Otus oli kai pienemmästä päästä.

Hassua kyllä otus koitti kaikin keinoin keksiä mitä kökkäre oli vaikka, jostain se tiesi, että se ei saanut syödäkseen. Mitä se syöminen sitten olikin.

Kun otus ei muuta keksinyt se meni istumaan pienelle saarelle kökkäre kädessään ja pää kallellaan. Taivaalla loisti keltaiset pilkut edelleenkin. Hymyä se ei olemattomille huulilleen saanut, mutta sisällä sillä oli rauhaisa olo.

[sara]

*gjuiiiirr* ;D Pienen mustan öttimöntiäisen odotettu paluu!! ^_^ Olen jo vähän miettinyt meinaatko laittaa tätä tänne ollenkaan! Mutta onneksi laitoit

Tämä on ihanan suloinen. Rakastan tuota pikku mustaa otusta <3 Kaunista kuvailua ja aivan mielettömän ihana ficci muutenkin, minä tykkään Paljon.