Post by sara on Jun 17, 2006 22:42:56 GMT 2
Title: Ismael
Genre: Fluffy, AU, spin-off Risku Conan/Jeff-ficcille.
Paring: Ismael/Bernard
Raiting: S
Warning: Sisältää pullaslashia, mikä ei kylläkään ole vaarallista, mutta se voi kuulostaa oudolta.
A/N: Tämä on omistettu Riskulle ja hänen viisaille ideoilleen n_n' En voinut vaan vastustaa kiusausta kirjoittaa tälläistä. Jos tämä nyt jotain häiriköintejäni korvaisi? *toiveikas*
Spin-off ilmestyy ennen varsinaista ficciä o.O Voi minun kanssani, varastelen Riskun ideoita.
---------------------------
Ismael
Hän oli pulla.
Hänen nimensä oli Ismael ja hän oli oikein suloinen lemmikki. Hän oli oikein kiltti pulla, sellainen pulla, josta oltaisiin paremmissa piireissä maksettu vaikka mitä. Mutta Ismael ei koskaan päässyt parempiin piireihin. Eikä se edes haitannut häntä, sillä hän oli onnellinen pulla siellä missä asui.
Ismaelin omisti poika nimeltää Matti. Tässä tapauksessa nimi ei ole enne. Matti oli vain Matti, ihan mukava, mutta ei sen erikoisempi poika Peräkylästä.
*
"Ismael, istu", Matti komensi. Pulla istui oitis ja palkinnoksi Matti rapsutti sitä kyljestä.
"Ismael, maahan", Matti käski ja taas pulla totteli.
"Ismael, kieri. Ismael, nouda. Ismael, hyppää. Ismael, leiki koullutta!"
Ja aina Ismael totteli. Hän oli äärimmäisen tottelevainen pulla. Ehkä juuri sen takia Matti päätti viedä pullansa pullanäyttelyyn.
*
Matti piti Ismaelia pikkuisessa häkissä, joka oli vuodattu nenäliinoilla ja jonka lattialle oli jätetty sokerinmurusia pullan syötäväksi. Mutta Ismaelia eivät murut kiinnostaneet, hän tuijotti ihastuneena ulos häkkinsä kaltereiden raoista ja nuuhki ilmaa pullanäyttelyn alueella. Paikalla oli varmasti tuhansia pullia, Ismaelin tarkat aistit rekisteröivät ja hän heilutti kuvainnollisesti häntäänsä.
Matti ilmoitti itsensä ja Ismaelin kilpailuun ja he saivat pöytänumeron. Jokaiselle näyttelyyn osallistuvalle oli varattu pieni pöytä, jolla hoitaa ja vielä viime hetkellä kouluttaa pullaansa. Matti ja Ismael saivat pöydän numero 139.
Matti päästi Ismaelin ulos häkistä ja tämä kirmasi innoissaan pöydän ympäri muutaman kerran verytelläkseen itseään. Matin lähtiessä hakemaan ohjelma-lehtistä Ismael jäi istumaan pöydälle.
Ja sitten pieni pulla koki elämänsä järkytyksen.
Viereisellä pöydällä, numero 138, makaili kaunein pulla, jonka Ismael oli koskaan nähnyt. Vieras pulla oli tasaisesti paistunut, sen päälle ripoteltu sokeri oli osittain sulanut niin, että se antoi pullalle kiiltävän pinnan ja tämä tuoksui uunituoreelta. Pulla oli kaikin tavoin täydellinen. Ismael ei keksinyt mitään muuta sanaa kuvaamaan toista pullaa: hän oli täydellinen.
Hänen nimensä oli Bernard.
Ismael vingahti tuttavallisesti ja hivuttautui pöydän reunalle Bernardin pöydän viereen. Toinen pulla kohotti katseensa ja hetken hän tarkasteli Ismaelia kriittisesti. Ismael tunsi nipistelyä pohjassaan ja hämillään hän painoi katseensa. Bernard kuitenkin vastasi vinkaisuun joksenkin laiskasti, mutta vastasi kuitenkin.
Jos Ismaelilla olisi ollut häntä se olisi tässä kohtaa heilunut tavattoman paljon.
*
Matti palasi pöytänsä ja luokse ja huomasi jotain perin kummallista. Ismael ei ollut pöydällä! Vaikka Matti oli käskenyt Ismaelia pysymään paikallaan ja vaikka Ismael oli maailman tottelevaisin pulla, niin nyt se oli yhtäkkiä poissa. Hädissään Matti alkoi etsimään pullaansa pöydän alta ja viereisten pöytien alta- Kunnes hän yhtäkkiä huomasi, että Ismael oli käpertynyt makaamaan viereisellä pöydällä olevan pullan kylkeen ja että molemmat kehräsivät tyytyväisinä.
Mutta kaikkein järkyttävintä Matista oli se, että Ismaelin ihastusi oli myös poika! Kauhuissaan Matti sieppasi Ismaelin pöydältä, tunki ja lukitsi sen häkkiinsä, vaikka Ismael alkoikin vinkumaan kamalasti, kun hänet siirrettiin. Ismael painautui häkkinsä kaltereita vasten ja katseli sieltä surkeasti vikisten oman pöytänsä reunalla kököttävää ja niin ikään surkeasti vinkuvaa Bernardia.
Matti pureskeli kynsiään ja katsoi kauhuissaan kahta toisiaan kaipaavaa pullaa. Hän oli totta kai pullaa hankkiessaan lukenut, että jokainen pulla oli bi, mutta hän ei ollut koskaan olettanut, että nimenomaan hänen Ismaelinsa olisi homo.
Se oli Matista hyvin järkyttävää. Niinpä hän haki paikalle Bernardin omistajan ja vaati tätäkin lukitsemaan pullansa niin ettei se pääsisi "ahdistelemaan Ismaelia". Matti päätti sitkeästi olla uskomatta, että Ismael olisi homo. Toinen pulla oli selvästi ahdistellut sitä ja nyt se vinkui, koska oli järkyttynyt tapahtuneesta.
Niin sen täytyi olla.
*
Matin harmiksi Bernard ja Ismael kilpailivat samassa sarjassa. Ismael ei halunnut keskittyä käskyihin tai totella täydellisesti, sillä se tuijotti liian kiinteästi Bernardia. Matti oli tilanteesta niin ärtynyt ettei lainkaan huomannut, että Bernard käyttäytyi samalla tavalla.
Heti, kun kilpailu oli ohi Matti raahasi Ismaelin pöydälle, pakkasi tavaransa ja lähti kuljettamaan tätä pois. Hän ei viitsinyt jäädä odottamaan tuloksia, sillä Ismael tuskin pääsisin palkinnoille käyttäydyttyään niin epämääräisesti.
Koko kotimatkan Ismael vinkui sydäntäsärkevästi auton takapenkillä.
*
Viikon päästä näyttelystä Matti huomasi, että Ismael ei enää syönyt paljon. Ismael ei myöskään enää säntäillyt innokkaasti ympäri taloa, kuten ennen vanhaan. Matti yritti piristää sitä ostamalla sille uusia leluja ja viettämällä paljon aikaan sen kanssa, mutta Ismael oli edelleen masentunut. Lopulta Matti päätti, että Ismaelin tilan oli pakko johtua siitä, ettei se saanut tarpeeksi raikasta ilmaa. Niinpä hän rakensi sille pienen aitauksen takapihalle.
Ismael ei piristynyt merkittävästä, mutta hän halusi viettää aikaansa ulkona. Matti oli tyytyväinen itseensä ja päätti, että ongelma oli ratkaistu.
Mutta...
Mutta eräänä iltana, kun Matti tuli pihalle hakemaan Ismaelia takaisin sisälle hän huomasi kauhukseen, että aitaus oli tyhjä. Ismael ei maannut varjossa, eikä auringissa eikä se ollut kaivautunut ruohon sekaan. Se oli yksinkertaisesti poissa.
"Ismael, Ismael!" Matti kutsui pullaansa, mutta turhaan. Ja sitten hän huomasi jotain. Aitaan, joka oli liian korkea pullan hypättäväksi ja näin ollen oli Matin mielestä riittänyt Ismaelille, oli tarttunut sinestävä sulka. Hiljaisuuden vallitessa Matti irrotti sulan aidasta ja kohotti sen silmiensä eteen.
Ja sitten hän muisti asian, jonka oli lukenut eräästä pullia koskevasta julkaisusta: pullilla oli aikoinaan ollut siivet!
*
Jossain kaukaisessa ja lämpimässä maassa kaksi lähes pyöreää ja siivellistä hahmoa liihotteli leppoisasti auringonlaskuun vaaleanpunaisiksi värjäytyneiden pumpulipilvien värittäessä maisemaa.
***
Erillinen tietopläjäys asiasta kiinnostuneille:
- Jokainen pulla on bi, mutta sekä tyttö-, että poikapullaparit voivat saada lapsia. Eihän siihen tarvita kuin keittokirjan lukutaitoa.
- Pullilla oli ennen siivet, mutta evoluutio raa'asti varasti ne. Tarpeeksi kauan vapaana/luonnossa olleet pullat voivat silti kasvattaa siivet takaisin.
- Pullat ovat erittäin suosittujan lemmikkejä ficcimaailmassa, jossa kukaan ei ole niin tyhmä, että söisi niitä.
Genre: Fluffy, AU, spin-off Risku Conan/Jeff-ficcille.
Paring: Ismael/Bernard
Raiting: S
Warning: Sisältää pullaslashia, mikä ei kylläkään ole vaarallista, mutta se voi kuulostaa oudolta.
A/N: Tämä on omistettu Riskulle ja hänen viisaille ideoilleen n_n' En voinut vaan vastustaa kiusausta kirjoittaa tälläistä. Jos tämä nyt jotain häiriköintejäni korvaisi? *toiveikas*
Spin-off ilmestyy ennen varsinaista ficciä o.O Voi minun kanssani, varastelen Riskun ideoita.
---------------------------
Ismael
Hän oli pulla.
Hänen nimensä oli Ismael ja hän oli oikein suloinen lemmikki. Hän oli oikein kiltti pulla, sellainen pulla, josta oltaisiin paremmissa piireissä maksettu vaikka mitä. Mutta Ismael ei koskaan päässyt parempiin piireihin. Eikä se edes haitannut häntä, sillä hän oli onnellinen pulla siellä missä asui.
Ismaelin omisti poika nimeltää Matti. Tässä tapauksessa nimi ei ole enne. Matti oli vain Matti, ihan mukava, mutta ei sen erikoisempi poika Peräkylästä.
*
"Ismael, istu", Matti komensi. Pulla istui oitis ja palkinnoksi Matti rapsutti sitä kyljestä.
"Ismael, maahan", Matti käski ja taas pulla totteli.
"Ismael, kieri. Ismael, nouda. Ismael, hyppää. Ismael, leiki koullutta!"
Ja aina Ismael totteli. Hän oli äärimmäisen tottelevainen pulla. Ehkä juuri sen takia Matti päätti viedä pullansa pullanäyttelyyn.
*
Matti piti Ismaelia pikkuisessa häkissä, joka oli vuodattu nenäliinoilla ja jonka lattialle oli jätetty sokerinmurusia pullan syötäväksi. Mutta Ismaelia eivät murut kiinnostaneet, hän tuijotti ihastuneena ulos häkkinsä kaltereiden raoista ja nuuhki ilmaa pullanäyttelyn alueella. Paikalla oli varmasti tuhansia pullia, Ismaelin tarkat aistit rekisteröivät ja hän heilutti kuvainnollisesti häntäänsä.
Matti ilmoitti itsensä ja Ismaelin kilpailuun ja he saivat pöytänumeron. Jokaiselle näyttelyyn osallistuvalle oli varattu pieni pöytä, jolla hoitaa ja vielä viime hetkellä kouluttaa pullaansa. Matti ja Ismael saivat pöydän numero 139.
Matti päästi Ismaelin ulos häkistä ja tämä kirmasi innoissaan pöydän ympäri muutaman kerran verytelläkseen itseään. Matin lähtiessä hakemaan ohjelma-lehtistä Ismael jäi istumaan pöydälle.
Ja sitten pieni pulla koki elämänsä järkytyksen.
Viereisellä pöydällä, numero 138, makaili kaunein pulla, jonka Ismael oli koskaan nähnyt. Vieras pulla oli tasaisesti paistunut, sen päälle ripoteltu sokeri oli osittain sulanut niin, että se antoi pullalle kiiltävän pinnan ja tämä tuoksui uunituoreelta. Pulla oli kaikin tavoin täydellinen. Ismael ei keksinyt mitään muuta sanaa kuvaamaan toista pullaa: hän oli täydellinen.
Hänen nimensä oli Bernard.
Ismael vingahti tuttavallisesti ja hivuttautui pöydän reunalle Bernardin pöydän viereen. Toinen pulla kohotti katseensa ja hetken hän tarkasteli Ismaelia kriittisesti. Ismael tunsi nipistelyä pohjassaan ja hämillään hän painoi katseensa. Bernard kuitenkin vastasi vinkaisuun joksenkin laiskasti, mutta vastasi kuitenkin.
Jos Ismaelilla olisi ollut häntä se olisi tässä kohtaa heilunut tavattoman paljon.
*
Matti palasi pöytänsä ja luokse ja huomasi jotain perin kummallista. Ismael ei ollut pöydällä! Vaikka Matti oli käskenyt Ismaelia pysymään paikallaan ja vaikka Ismael oli maailman tottelevaisin pulla, niin nyt se oli yhtäkkiä poissa. Hädissään Matti alkoi etsimään pullaansa pöydän alta ja viereisten pöytien alta- Kunnes hän yhtäkkiä huomasi, että Ismael oli käpertynyt makaamaan viereisellä pöydällä olevan pullan kylkeen ja että molemmat kehräsivät tyytyväisinä.
Mutta kaikkein järkyttävintä Matista oli se, että Ismaelin ihastusi oli myös poika! Kauhuissaan Matti sieppasi Ismaelin pöydältä, tunki ja lukitsi sen häkkiinsä, vaikka Ismael alkoikin vinkumaan kamalasti, kun hänet siirrettiin. Ismael painautui häkkinsä kaltereita vasten ja katseli sieltä surkeasti vikisten oman pöytänsä reunalla kököttävää ja niin ikään surkeasti vinkuvaa Bernardia.
Matti pureskeli kynsiään ja katsoi kauhuissaan kahta toisiaan kaipaavaa pullaa. Hän oli totta kai pullaa hankkiessaan lukenut, että jokainen pulla oli bi, mutta hän ei ollut koskaan olettanut, että nimenomaan hänen Ismaelinsa olisi homo.
Se oli Matista hyvin järkyttävää. Niinpä hän haki paikalle Bernardin omistajan ja vaati tätäkin lukitsemaan pullansa niin ettei se pääsisi "ahdistelemaan Ismaelia". Matti päätti sitkeästi olla uskomatta, että Ismael olisi homo. Toinen pulla oli selvästi ahdistellut sitä ja nyt se vinkui, koska oli järkyttynyt tapahtuneesta.
Niin sen täytyi olla.
*
Matin harmiksi Bernard ja Ismael kilpailivat samassa sarjassa. Ismael ei halunnut keskittyä käskyihin tai totella täydellisesti, sillä se tuijotti liian kiinteästi Bernardia. Matti oli tilanteesta niin ärtynyt ettei lainkaan huomannut, että Bernard käyttäytyi samalla tavalla.
Heti, kun kilpailu oli ohi Matti raahasi Ismaelin pöydälle, pakkasi tavaransa ja lähti kuljettamaan tätä pois. Hän ei viitsinyt jäädä odottamaan tuloksia, sillä Ismael tuskin pääsisin palkinnoille käyttäydyttyään niin epämääräisesti.
Koko kotimatkan Ismael vinkui sydäntäsärkevästi auton takapenkillä.
*
Viikon päästä näyttelystä Matti huomasi, että Ismael ei enää syönyt paljon. Ismael ei myöskään enää säntäillyt innokkaasti ympäri taloa, kuten ennen vanhaan. Matti yritti piristää sitä ostamalla sille uusia leluja ja viettämällä paljon aikaan sen kanssa, mutta Ismael oli edelleen masentunut. Lopulta Matti päätti, että Ismaelin tilan oli pakko johtua siitä, ettei se saanut tarpeeksi raikasta ilmaa. Niinpä hän rakensi sille pienen aitauksen takapihalle.
Ismael ei piristynyt merkittävästä, mutta hän halusi viettää aikaansa ulkona. Matti oli tyytyväinen itseensä ja päätti, että ongelma oli ratkaistu.
Mutta...
Mutta eräänä iltana, kun Matti tuli pihalle hakemaan Ismaelia takaisin sisälle hän huomasi kauhukseen, että aitaus oli tyhjä. Ismael ei maannut varjossa, eikä auringissa eikä se ollut kaivautunut ruohon sekaan. Se oli yksinkertaisesti poissa.
"Ismael, Ismael!" Matti kutsui pullaansa, mutta turhaan. Ja sitten hän huomasi jotain. Aitaan, joka oli liian korkea pullan hypättäväksi ja näin ollen oli Matin mielestä riittänyt Ismaelille, oli tarttunut sinestävä sulka. Hiljaisuuden vallitessa Matti irrotti sulan aidasta ja kohotti sen silmiensä eteen.
Ja sitten hän muisti asian, jonka oli lukenut eräästä pullia koskevasta julkaisusta: pullilla oli aikoinaan ollut siivet!
*
Jossain kaukaisessa ja lämpimässä maassa kaksi lähes pyöreää ja siivellistä hahmoa liihotteli leppoisasti auringonlaskuun vaaleanpunaisiksi värjäytyneiden pumpulipilvien värittäessä maisemaa.
***
Erillinen tietopläjäys asiasta kiinnostuneille:
- Jokainen pulla on bi, mutta sekä tyttö-, että poikapullaparit voivat saada lapsia. Eihän siihen tarvita kuin keittokirjan lukutaitoa.
- Pullilla oli ennen siivet, mutta evoluutio raa'asti varasti ne. Tarpeeksi kauan vapaana/luonnossa olleet pullat voivat silti kasvattaa siivet takaisin.
- Pullat ovat erittäin suosittujan lemmikkejä ficcimaailmassa, jossa kukaan ei ole niin tyhmä, että söisi niitä.
