Post by Dory on Jun 14, 2006 19:29:42 GMT 2
Nimi: Minä taidan rakastaa sinua
Kirjoittaja: Dory
Ikäraja: Turvallinen PG-13
Genre: Slash, fluffy, romance
Paritus: Starsky/Hutch (HUOM! En omista Starskya ja Hutchia.
Hahmot kuuluvat luojilleen ja elokuvastudiolle, joka muistaakseni on Warner Bros.)
A/N: Ette edelleenkään minä pääse minusta eroon! Muhahahaa. Kaivoin tiedostoistani tällaisen lyhyen Starsky & Hutch-maailmaan sijoittuvan ficin ja päätin lätkäistä tämän tänne. Katsokaa se elokuva, kiltit rakkaat muruset. Se on oikeasti hyvä. Ja tosi slash. Liitän mukaan alkuperäisen A/N:äni. Kirjoitin tämän siis alunperin Mariannelle, joka tottelee myös nimeä McMyssy. Jotkut saattavat tietääkin tyypin. Enigei, tässä se olisi. Koko komeudessaan. Hope you guys (or gays) enjoy!
Original A/N: Huh huh, kultaseni. Tämä kirjoittaminen oli aika hengästyttävää. Hahmot elivät omaa elämäänsä, eikä minulla tuntunut olevan mitään valtaa niiden tekemisiin. (: Kovin OOC tämä on koko juttu, mutta minulla oli kyllä hauskaa, täytyy myöntää. Toivottavasti sinullakin. (Ja joo, oli ihan pakko vetää fluffyksi, ne hahmot halusivat sitä. Ei ole minun vikani.)
Tämä on siis minun ’ölmö & ’öntti tapani osoittaa, että oikeasti välitän sinusta ja että merkitset minulle tosi paljon. <3 Olet maailman paras ja ihanin Tehopakkaus.
-Dory
Dory presents: Minä taidan rakastaa sinua
Omistettu kokonaan ja täysin Mariannelle
”Ken Hutchinson, sinä olet ääliö! Itsekeskeinen, ärsyttävä, raivostuttava...”
”Eivätkö sanat ärsyttävä ja raivostuttava tarkoita melkein samaa asiaa?”
”Juuri tuota minä tarkoitan! Minä en halua nähdä sinua enää ikinä! Voit pitää kaikki rakkauslaulusi itselläsi tai luritella niitä jollekulle toiselle, minua ei enää kiinosta. Hyvästi!”
David Starsky melkein törmäsi pieneen tummahiuksiseen naiseen, joka harppoi vihaisen näköisenä ulos Hutchin talosta, paiskaten oven kiinni perässään. Nainen ei edes vaivautunut pyytämään anteeksi, jatkoi vain matkaansa kiukkuisesti puhisten. Starsky katsoi hänen peräänsä hiukan kummastuneena.
”Melkoisen ärsyttävä nainen”, kuului tuttu venyttelevä ääni hänen korvansa juuresta. Starsky käännähti nopeasti ympäri. ”Hitto Hutch, sain melkein sydänkohtauksen. Älä hiiviskele noin.”
Virnistys kohosi vaaleatukkaisen miehen kasvoille, kun tämä nyökkäsi toista tulemaan sisälle.
Starsky astui peremmälle, ojentaen toisen kantamistaan ruokakasseista Hutchille. ”Toivottavasti olet siivonnut keittiösi. Viime kerralla siellä oli hirveä sotku.”
”Usko tai älä, minä olen siivonnut sen. Lopettelin juuri uunin puhdistusta kun Mariela ilmestyi”,
Hutch kertoi johdattaen heidät keittiöön, joka toden totta oli aivan putipuhdas. Hän alkoi purkaa ruokatarvikkeita hyräillen samalla radiosta kuuluvaa sävelmää.
”Mistä tuossa muuten oli kyse?” Starsky kysyi tavoitelleen huoletonta äänensävyä. Samalla hän noudatti toisen esimerkkiä ja alkoi purkaa kassiaan.
”Tarkoitat Marielaa? No, hän ikään kuin suuttui minulle kun peruutin tämän iltaiset treffimme, haukkui minua itsekeskeiseksi ääliöksi ja jätti minut.” Hutchin ääni oli kepeä, aivan kuin hän olisi puhunut vain päivän säästä tai muusta yhtä arkisesta asiasta.
”Voisitko toistaa tuon?” Starsky pyysi tuijottaen parasta ystäväänsä hölmistyneenä.
”Minkä osan? Sen että hän suuttui minulle, sen että hän haukkui minua ääliöksi vai sen että hän jätti minut?”
”Hutch, menitkö sinä peruuttamaan teidän treffinne?”
”No niinhän minä juuri sanoin. Keskittyisit joskus.”
”Älä vain sano että peruutit ne sen aamuisen puhelumme takia.”
Hutchin ilme muuttui hiukan nolostuneeksi, mutta hän piti äänensä normaalina vastatessaan: ”Hyvä on. En sano jos sinä et kysy mitään.”
Starsky sulki suunsa ja jatkoi tavaroiden purkua, mutta ei voinut olla vilkuilematta toista miestä sivusilmällä. Ken Hutchinson oli ollut hänen työparinsa ja paras ystävänsä jo kolmen vuoden ajan, mutta vieläkään hän ei ollut täysin selvillä tämän ajatuksista. Hutch pystyi halutessaan hurmaamaan kokonaisen cheerleader-joukkueen ja osasi käsitellä naisia silkkihansikkain jos se vain häntä huvitti, mutta toisinaan hän heittäytyi todella raivostuttavaksi, eikä mukamas tullut toimeen yhdenkään hameväen edustajan kanssa. Starsky oli koko ajan luullut, että Hutch todella piti Marielasta ja että tällä kertaa tämä ei pilaisi kaikkea tieten tahtoen, mutta näköjään hän oli ollut väärässä. Hutch oli tehnyt saman tempun Mirandan kanssa. Ja Danielan. Ja Anne Maryn. Ja Melindan. Nyt kun asiaa rupesi ajattelemaan, lista tuntui loputtomalta.
”Mitäs tänään tehdään? Toit näemmä tuoretta ananasta. Sitä voisi varmaan käyttää jälkiruokaan...” Hutch oli saanut kassinsa purettua ja tutkiskeli nyt Starskyn tuomia aineksia. Heillä oli tapana kokata yhdessä aina silloin tällöin, vaihtelevalla menestyksellä. Oikeastaan Starsky hoiti aina itse kokkauksen, mutta Hutchilla oli aina kasapäin loistavia reseptejä ja maustamisen suhteen hän oli oikea nero. Kuten lähes kaikessa mitä he tekivät yhdessä, tässäkin asiassa he täydensivät toisiaan. Starsky naurahti ajatukselle ja ryhtyi tutkimaan Hutcin ojentamaa reseptinippua. Vaalealla miehellä taisi olla joku pakkomielle leikellä ruokalehtiä, uusia ohjeita oli ilmestynyt ainakin kymmenisen sitten viime kertaisen.
***
”Ah, tuo oli loistavaa! Tällä kertaa todella ylitit itsesi, David”, Hutch kehui laskien haarukan ja veitsen lautaselle ja venytteli sitten raukeasti.
Hymy kutitteli Starskyn suupieliä, kun hän kuuli työparinsa käyttävän hänen etunimeään. Vielä kolmenkin vuoden jälkeen oli suht harvinaista, että käyttivät toistensä etunimiä. Heidät tunnettiin koko kaupungissa Starskyna ja Hutchina, joten kaipa se oli vain luonnollista että ne nimet olivat jääneet käyttöön.
”Mikäs noin hymyilyttää?” kysyi Hutch katsellen samalla tummahiuksista miestä silmät puoliksi suljettuina.
”Ei mikään. Ajattelin vain omiani”, Starsky mumisi yhä hymyillen.
”Ei kun oikeasti. Kerro. Haluan tietää, mikä on noin hauskaa.”
Starsky oli hetken hiljaa, pyöritellen ajatuksia mielessään. ”Mietin vain tätä nimijuttua. Sinä sanot minua melkein aina Starskyksi. Äsken sanoit kuitenkin ’David’. Mikäköhän siinä on, että emme vieläkään kutsu toisiamme etunimillä kovin usein?”
Hutch näytti hiukan hämmästyneeltä. ”Haluaisitko sinä, että kutsuisin sinua Davidiksi?”
Starsky avasi suunsa vastatakseen, mutta sulki sen sitten. Hän ei oikeastaan tiennyt. Toisaalta hän kyllä piti etunimestään enemmän, mutta jotenkin David kuulosti paljon... Intiimimmältä kuin Starsky. Mitä tuohon kysymykseen voisi vastata?
Hutch ilmeisesti vaistosi hänen epäröintinsä. ”Sinä voi kyllä sanoa minua Keniksi. Kunhan et rupea vääntämään mitään Barbie-juttuja, se vitsi alkaa jo rasittaa minua.”
Starsky nauroi työparinsa äänensävylle. ”Hyvä on, Hu- Ken. Mitäs sanot, siirrytäisiinkö olohuoneeseen? Minä voin tiskata ennen kuin lähden, mutta nyt haluaisin kyllä lepuuttaa jalkojani hetken.”
”Siirrytään vain”, Hutch sanoi ja nousi. ”Äläkä huolehdi niistä tiskeistä, kyllä minä hoidan ne.”
”Niin. Sitten kun sinulta loppuu puhtaat astiat”, Starsky totesi ja seurasi toista olohuoneeseen. Siellä oli vain yksi sohva, jolle he molemmat lysähtivät melkein saman aikaisesti, yrittäen omia koko tilan itselleen. Seurasi leikkisä painiottelu, jonka lopuksi Starsky istui voitonriemuisesti virnuilevan Hutchin päällä.
”Minä olen alempana, joten sinun on siirryttävä”, Hutch sanoi hiukan hengästyneellä äänellä.
”Minä olin tässä ensin!” Starsky nurisi. ”Hyvä on, jos et aio siirtyä, en siirry minäkään. Siinähän sitten kärsit.”
Hetken aikaa he olivat aivan hiljaa. Sitten Hutch ähkäisi. ”Okei, okei. Minä siirryn.” Hän ponnisti istumaan, mutta liike sai Starskyn luisumaan vain paremmin hänen syliinsä. Molemmat jähmettyivät. Starskyn katse hakeutui Hutchin silmiin ja he tuijottivat toisiaan ikuisuudelta tuntuvan ajan.
”Ken?” Kun Starsky viimein rikkoi hiljaisuuden, hänen äänensä oli hiljainen ja käheä.
”David?”
”Mitä tämä on?”
”Mikä?”
”Miksi minusta tuntuu, että huulissasi on magneetti?”
”En tiedä. Mutta minusta tuntuu aivan samalta.”
Starsky henkäisi ennen kuin kuroi heitä erottavan matkan umpeen. Suudelma oli epävarma ja tunnusteleva, kumpikaan ei tuntunut tietävän mitä oli tekemässä. Hetken kuluttua se vaihtui toiseen, astetta varmempaan ja inhtohimoisempaan. Kolmas, neljäs, viides... Lopulta he eivät olleet enää varmoja, montako suudelmaa oli vaihdettu.
Hutch irrottautui suudelmasta vastahakoisesti, mutta puristi tummahiuksta miestä lähemmäs itseään. ”David?”
Starsky avasi silmänsä hitaasti, kohdaten toisen epävarman ja kaipaavan katseen. Hän nielaisi. Hutchin huulet olivat hiukan raollaan ja hiukset aivan sekaisin. Näyn suloisuus iski häntä suoraan sydämeen ja hengittäminen tuntui vielä raskaammalta kuin aikaisemmin. ”Niin?”
”Halusit tietää, miksi peruin ne treffit Marielan kanssa.”
”Jatka.”
”Peruin ne sen sinun puhelusi takia. Halusin olla mielummin sinun kuin sen ärsyttävän ämmän kanssa.”
”Minä luulin että sinä pidit Marielasta.”
”No, sinä luulit väärin.”
Hutch puri huultaan katsellessaan toisen miehen ilmettä. Toinen näytti miettivän jotain. Kului hetki. Ja toinenkin. Lopulta Starsky avasi suunsa. ”Pidätkö sinä sitten minusta?”
Hutch ei voinut olla hymyilemättä suukottaessaan varovasti hänen poskeaan. ”En.”
”Mitä?” Starskyn ääni oli hämmästynyt.
”Minä taidan rakastaa sinua”, Hutch totesi ja painoi edelleen hymyillen huulensa Starskyn huulille, jotka alkujärkytyksen jälkeen hymyilivät takaisin.
Kirjoittaja: Dory
Ikäraja: Turvallinen PG-13
Genre: Slash, fluffy, romance
Paritus: Starsky/Hutch (HUOM! En omista Starskya ja Hutchia.
Hahmot kuuluvat luojilleen ja elokuvastudiolle, joka muistaakseni on Warner Bros.)
A/N: Ette edelleenkään minä pääse minusta eroon! Muhahahaa. Kaivoin tiedostoistani tällaisen lyhyen Starsky & Hutch-maailmaan sijoittuvan ficin ja päätin lätkäistä tämän tänne. Katsokaa se elokuva, kiltit rakkaat muruset. Se on oikeasti hyvä. Ja tosi slash. Liitän mukaan alkuperäisen A/N:äni. Kirjoitin tämän siis alunperin Mariannelle, joka tottelee myös nimeä McMyssy. Jotkut saattavat tietääkin tyypin. Enigei, tässä se olisi. Koko komeudessaan. Hope you guys (or gays) enjoy!
Original A/N: Huh huh, kultaseni. Tämä kirjoittaminen oli aika hengästyttävää. Hahmot elivät omaa elämäänsä, eikä minulla tuntunut olevan mitään valtaa niiden tekemisiin. (: Kovin OOC tämä on koko juttu, mutta minulla oli kyllä hauskaa, täytyy myöntää. Toivottavasti sinullakin. (Ja joo, oli ihan pakko vetää fluffyksi, ne hahmot halusivat sitä. Ei ole minun vikani.)
Tämä on siis minun ’ölmö & ’öntti tapani osoittaa, että oikeasti välitän sinusta ja että merkitset minulle tosi paljon. <3 Olet maailman paras ja ihanin Tehopakkaus.
-Dory
Dory presents: Minä taidan rakastaa sinua
Omistettu kokonaan ja täysin Mariannelle
”Ken Hutchinson, sinä olet ääliö! Itsekeskeinen, ärsyttävä, raivostuttava...”
”Eivätkö sanat ärsyttävä ja raivostuttava tarkoita melkein samaa asiaa?”
”Juuri tuota minä tarkoitan! Minä en halua nähdä sinua enää ikinä! Voit pitää kaikki rakkauslaulusi itselläsi tai luritella niitä jollekulle toiselle, minua ei enää kiinosta. Hyvästi!”
David Starsky melkein törmäsi pieneen tummahiuksiseen naiseen, joka harppoi vihaisen näköisenä ulos Hutchin talosta, paiskaten oven kiinni perässään. Nainen ei edes vaivautunut pyytämään anteeksi, jatkoi vain matkaansa kiukkuisesti puhisten. Starsky katsoi hänen peräänsä hiukan kummastuneena.
”Melkoisen ärsyttävä nainen”, kuului tuttu venyttelevä ääni hänen korvansa juuresta. Starsky käännähti nopeasti ympäri. ”Hitto Hutch, sain melkein sydänkohtauksen. Älä hiiviskele noin.”
Virnistys kohosi vaaleatukkaisen miehen kasvoille, kun tämä nyökkäsi toista tulemaan sisälle.
Starsky astui peremmälle, ojentaen toisen kantamistaan ruokakasseista Hutchille. ”Toivottavasti olet siivonnut keittiösi. Viime kerralla siellä oli hirveä sotku.”
”Usko tai älä, minä olen siivonnut sen. Lopettelin juuri uunin puhdistusta kun Mariela ilmestyi”,
Hutch kertoi johdattaen heidät keittiöön, joka toden totta oli aivan putipuhdas. Hän alkoi purkaa ruokatarvikkeita hyräillen samalla radiosta kuuluvaa sävelmää.
”Mistä tuossa muuten oli kyse?” Starsky kysyi tavoitelleen huoletonta äänensävyä. Samalla hän noudatti toisen esimerkkiä ja alkoi purkaa kassiaan.
”Tarkoitat Marielaa? No, hän ikään kuin suuttui minulle kun peruutin tämän iltaiset treffimme, haukkui minua itsekeskeiseksi ääliöksi ja jätti minut.” Hutchin ääni oli kepeä, aivan kuin hän olisi puhunut vain päivän säästä tai muusta yhtä arkisesta asiasta.
”Voisitko toistaa tuon?” Starsky pyysi tuijottaen parasta ystäväänsä hölmistyneenä.
”Minkä osan? Sen että hän suuttui minulle, sen että hän haukkui minua ääliöksi vai sen että hän jätti minut?”
”Hutch, menitkö sinä peruuttamaan teidän treffinne?”
”No niinhän minä juuri sanoin. Keskittyisit joskus.”
”Älä vain sano että peruutit ne sen aamuisen puhelumme takia.”
Hutchin ilme muuttui hiukan nolostuneeksi, mutta hän piti äänensä normaalina vastatessaan: ”Hyvä on. En sano jos sinä et kysy mitään.”
Starsky sulki suunsa ja jatkoi tavaroiden purkua, mutta ei voinut olla vilkuilematta toista miestä sivusilmällä. Ken Hutchinson oli ollut hänen työparinsa ja paras ystävänsä jo kolmen vuoden ajan, mutta vieläkään hän ei ollut täysin selvillä tämän ajatuksista. Hutch pystyi halutessaan hurmaamaan kokonaisen cheerleader-joukkueen ja osasi käsitellä naisia silkkihansikkain jos se vain häntä huvitti, mutta toisinaan hän heittäytyi todella raivostuttavaksi, eikä mukamas tullut toimeen yhdenkään hameväen edustajan kanssa. Starsky oli koko ajan luullut, että Hutch todella piti Marielasta ja että tällä kertaa tämä ei pilaisi kaikkea tieten tahtoen, mutta näköjään hän oli ollut väärässä. Hutch oli tehnyt saman tempun Mirandan kanssa. Ja Danielan. Ja Anne Maryn. Ja Melindan. Nyt kun asiaa rupesi ajattelemaan, lista tuntui loputtomalta.
”Mitäs tänään tehdään? Toit näemmä tuoretta ananasta. Sitä voisi varmaan käyttää jälkiruokaan...” Hutch oli saanut kassinsa purettua ja tutkiskeli nyt Starskyn tuomia aineksia. Heillä oli tapana kokata yhdessä aina silloin tällöin, vaihtelevalla menestyksellä. Oikeastaan Starsky hoiti aina itse kokkauksen, mutta Hutchilla oli aina kasapäin loistavia reseptejä ja maustamisen suhteen hän oli oikea nero. Kuten lähes kaikessa mitä he tekivät yhdessä, tässäkin asiassa he täydensivät toisiaan. Starsky naurahti ajatukselle ja ryhtyi tutkimaan Hutcin ojentamaa reseptinippua. Vaalealla miehellä taisi olla joku pakkomielle leikellä ruokalehtiä, uusia ohjeita oli ilmestynyt ainakin kymmenisen sitten viime kertaisen.
***
”Ah, tuo oli loistavaa! Tällä kertaa todella ylitit itsesi, David”, Hutch kehui laskien haarukan ja veitsen lautaselle ja venytteli sitten raukeasti.
Hymy kutitteli Starskyn suupieliä, kun hän kuuli työparinsa käyttävän hänen etunimeään. Vielä kolmenkin vuoden jälkeen oli suht harvinaista, että käyttivät toistensä etunimiä. Heidät tunnettiin koko kaupungissa Starskyna ja Hutchina, joten kaipa se oli vain luonnollista että ne nimet olivat jääneet käyttöön.
”Mikäs noin hymyilyttää?” kysyi Hutch katsellen samalla tummahiuksista miestä silmät puoliksi suljettuina.
”Ei mikään. Ajattelin vain omiani”, Starsky mumisi yhä hymyillen.
”Ei kun oikeasti. Kerro. Haluan tietää, mikä on noin hauskaa.”
Starsky oli hetken hiljaa, pyöritellen ajatuksia mielessään. ”Mietin vain tätä nimijuttua. Sinä sanot minua melkein aina Starskyksi. Äsken sanoit kuitenkin ’David’. Mikäköhän siinä on, että emme vieläkään kutsu toisiamme etunimillä kovin usein?”
Hutch näytti hiukan hämmästyneeltä. ”Haluaisitko sinä, että kutsuisin sinua Davidiksi?”
Starsky avasi suunsa vastatakseen, mutta sulki sen sitten. Hän ei oikeastaan tiennyt. Toisaalta hän kyllä piti etunimestään enemmän, mutta jotenkin David kuulosti paljon... Intiimimmältä kuin Starsky. Mitä tuohon kysymykseen voisi vastata?
Hutch ilmeisesti vaistosi hänen epäröintinsä. ”Sinä voi kyllä sanoa minua Keniksi. Kunhan et rupea vääntämään mitään Barbie-juttuja, se vitsi alkaa jo rasittaa minua.”
Starsky nauroi työparinsa äänensävylle. ”Hyvä on, Hu- Ken. Mitäs sanot, siirrytäisiinkö olohuoneeseen? Minä voin tiskata ennen kuin lähden, mutta nyt haluaisin kyllä lepuuttaa jalkojani hetken.”
”Siirrytään vain”, Hutch sanoi ja nousi. ”Äläkä huolehdi niistä tiskeistä, kyllä minä hoidan ne.”
”Niin. Sitten kun sinulta loppuu puhtaat astiat”, Starsky totesi ja seurasi toista olohuoneeseen. Siellä oli vain yksi sohva, jolle he molemmat lysähtivät melkein saman aikaisesti, yrittäen omia koko tilan itselleen. Seurasi leikkisä painiottelu, jonka lopuksi Starsky istui voitonriemuisesti virnuilevan Hutchin päällä.
”Minä olen alempana, joten sinun on siirryttävä”, Hutch sanoi hiukan hengästyneellä äänellä.
”Minä olin tässä ensin!” Starsky nurisi. ”Hyvä on, jos et aio siirtyä, en siirry minäkään. Siinähän sitten kärsit.”
Hetken aikaa he olivat aivan hiljaa. Sitten Hutch ähkäisi. ”Okei, okei. Minä siirryn.” Hän ponnisti istumaan, mutta liike sai Starskyn luisumaan vain paremmin hänen syliinsä. Molemmat jähmettyivät. Starskyn katse hakeutui Hutchin silmiin ja he tuijottivat toisiaan ikuisuudelta tuntuvan ajan.
”Ken?” Kun Starsky viimein rikkoi hiljaisuuden, hänen äänensä oli hiljainen ja käheä.
”David?”
”Mitä tämä on?”
”Mikä?”
”Miksi minusta tuntuu, että huulissasi on magneetti?”
”En tiedä. Mutta minusta tuntuu aivan samalta.”
Starsky henkäisi ennen kuin kuroi heitä erottavan matkan umpeen. Suudelma oli epävarma ja tunnusteleva, kumpikaan ei tuntunut tietävän mitä oli tekemässä. Hetken kuluttua se vaihtui toiseen, astetta varmempaan ja inhtohimoisempaan. Kolmas, neljäs, viides... Lopulta he eivät olleet enää varmoja, montako suudelmaa oli vaihdettu.
Hutch irrottautui suudelmasta vastahakoisesti, mutta puristi tummahiuksta miestä lähemmäs itseään. ”David?”
Starsky avasi silmänsä hitaasti, kohdaten toisen epävarman ja kaipaavan katseen. Hän nielaisi. Hutchin huulet olivat hiukan raollaan ja hiukset aivan sekaisin. Näyn suloisuus iski häntä suoraan sydämeen ja hengittäminen tuntui vielä raskaammalta kuin aikaisemmin. ”Niin?”
”Halusit tietää, miksi peruin ne treffit Marielan kanssa.”
”Jatka.”
”Peruin ne sen sinun puhelusi takia. Halusin olla mielummin sinun kuin sen ärsyttävän ämmän kanssa.”
”Minä luulin että sinä pidit Marielasta.”
”No, sinä luulit väärin.”
Hutch puri huultaan katsellessaan toisen miehen ilmettä. Toinen näytti miettivän jotain. Kului hetki. Ja toinenkin. Lopulta Starsky avasi suunsa. ”Pidätkö sinä sitten minusta?”
Hutch ei voinut olla hymyilemättä suukottaessaan varovasti hänen poskeaan. ”En.”
”Mitä?” Starskyn ääni oli hämmästynyt.
”Minä taidan rakastaa sinua”, Hutch totesi ja painoi edelleen hymyillen huulensa Starskyn huulille, jotka alkujärkytyksen jälkeen hymyilivät takaisin.
hehe heti kun näin että Doryn kirjoittama novelli oli tullut niin luin sen heti. ^^ Eikä pettänyt odotuksia. *wirn*
Tuli jotenkin kummallinen olo, kun luin sen tuosta. ^^"