Post by zagero on Aug 3, 2006 14:14:24 GMT 2
A/N: Tässä on ihmisille hieman raapaleita. Alun perin kirjoitin nämä vain omaksi ilokseni, en ihmisten nähtäväksi. En vain tiedä mikä minuun meni, mutta tungin ne nyt sitten tänne. Saa nähdä mitä tapahtuu ^^
Tässä on nyt kuusi raapaletta, sanojen lukumäärä vaihtelee sadasta kahteensataan viiteenkymmeneen.
* * *
Nimi: Muistojen hahmotelmia
Sanoja: Sata
Vain viivoja kuluneella ja rypistyneellä paperilla. Paperi on haurasta ja kellastunutta, sitä ei melkein uskalla pidellä käsissään. Tunnen tuon käsialan, vaikka en ole nähnyt sitä pitkään aikaan. Tarkastelen viivoja, niiden kulkua paperilla ja luen tuon tekstin.
Tuskin tiedät miten paljon kaipasin, tuskin teidät mitä halusin. En enää koskaan voi kuulla ääntäsi ja kuiskauksia pimeässä käytävässä. En voi tuntea kosketuksiasi ihollani. Kaipaan ja toivon että olisin voinut lähteä kanssasi pois. Rakastan yhä vain enemmän.
Tunnen kyynelien kihoavan silmiini, yksi niistä valuu jo pitkin poskeani ja tippuu alas paperille. Paperin hauras pinta kastuu. Käteni puristavat tiukempaan haurasta pintaa. Minuun sattuu aivan liikaa.
* * *
Nimi: Meren ääniä
Sanoja: Sata
Kaunis auringon lasku, hento tuuli puhaltaa mereltä tuoden rantaan sen tuoksun. Istun rannalla miettien. Huomenna on uusi päivä, näen taas tutut kasvot. Huulilleni nousee hymy.
Jossain liitää kauniisti lintu, sen sulat luultavasti kiiltelevät auringossa. Kuulen kuinka se alkaa laulamaan. Sen ääni on kaunis, en ole koskaan kuullut vastaavaa. Näen linnun kaartelevat taivaalla. Huomaan sen alapuolella mastot. Pian erotan laivan kunnolla.
Nousen seisomaan ja kiiruhdan laiturille. Haluan olla ottamassa laivan miehistön vastaan ja kysymään laivan kapteenilta sen kysymyksen jonka olen monesti aiemmin jo esittänyt. Kapteeni astelee alas laivan kannelta. Merirosvojen maine ei ole paras, mutta haluan mukaan.
”Mahtuuko laivallesi uusi merimies?”
* * *
Nimi: Valkoinen huone, valkoinen mieli
Sanoja: kaksisataa
Valkoinen seinä. Vain puhtaan valkoinen seinä. Varjot leikkivät sen pinnalla muodostaen erilaisia kuvioita, mutta seinä oli ja pysyi muuttumattomana. Tuo seinä on kuin minun mieleni, täysin tyhjä. Olen aikojen saatossa unohtanut kaiken. Tämä valkoinen huone on ainut huone jossa olen ollut, en ole nähnyt monia värejä. En edes muista mitä värit ovat.
Minut tuotiin tänne. Luultiin että olin hullu. Olin vienyt siskoni syvälle metsään pimeässä ja jättänyt hänet yksin. Hän oli kuollut metsään ja minä olin jäänyt yksin kotini.
Kun minut tuotiin tänne, sanoin että olin tappanut siskoni. Minulle kerrottiin vain ettei minulla koskaan ole ollut siskoa. Väitin heille vastaan, itkin, huusin. Kerroin että olin varmasti tappanut hänet. Kukaan ei uskonut minua, kukaan ei kuunnellut. Minut jätettiin yksin tähän huoneeseen.
Pelkoni kasvoi suuremmaksi ja pelästyin pienistä äänistä. Nykyään en enää kuule ääniä, olen yksi. Olen vetäytynyt mieleni perukoille siihen valkeuteen. Kukaan ei ole puhunut minulle, en muista enää muuta ääntä kuin siskoni huudot metsästä. Muistan vain yhden värillisen kuvan, siskoni kasvot kun viimeisen kerran hänet näin. Kasvoissa oli pelkoa ja epäuskoa. En pääse siitä kuvasta eroon, se vainoaa minua. Se pelottaa minua kaiken sen valkoisuuden keskellä
Sitten, yhtäkkiä, en näe enää valkoista missään. Vain mustaa, vain pimeyttä.
* * *
Nimi: Kyynelten haikeutta
Sanoja: sata
Kynä piirtää ohutta viivaa paperille hahmotellen ihmisen muodon. Pian kynä vaihtuu toiseen, vahvemman väriseen. Suorat viivat eivät piirry suoriksi, vaan käsi joka piirtää vavahtelee ja yrittää piirtää suoraa viivaa. Pian ihmisen muoto näkyy paperilta paremmin.
Tuo piirtäjä vaihtaa jälleen kynän. Pian tuo paperilla oleva hahmo saa väriä kasvoihinsa ja tuon hahmon kasvot näyttävät hyvin elävältä. Väri vaihtuu toiseen ja pian hahmon takki saa vihreän pinnan, joka myöskin näyttää hyvin todelliselta.
Käsi tärisee aina vain enemmän, mutta siitä huolimatta kuva valmistuu.
Pää hautautuu käsiin, muutama kyynel tippuu piirrokselle ja sekoittaa värit toisiinsa. Muutama kyynel lisää ja hahmon kasvot sotkeentuvat.
Miksi kuolit?
* * *
Nimi: Satukirjan sivuilta
Sanoja: kaksisataa viisikymmentä
Kirjan sivu kääntyy ja silmät seuraavat tekstiä. Silmien katse on utelias, tiedonjanoinen. Huone on pimeä, vain kirjan vieressä palaa lamppu, jotta tuo pieni ihminen saa luettua kirjaansa. Kaikki muut tuossa talossa jo nukkuvat, vain pienin lukee.
Sivu kääntyy taas ja pienet silmät innoissaan tekstistä ahmii kirjaimia. Kertomus jota tuo lapsi lukee on varmasti monille tuttu, tarina prinssistä ja prinsessasta, ja puolesta valtakunnasta. Lapsi ei osaa vielä erottaa todellisuutta ja uskoo tuohon satuun, kauniiseen kertomukseen ja runomaiseen kieleen.
Lapsi keskittyy tekstiin ja näkee sielunsa silmillä upeat puvut ja uljaat ratsut. Kauniit ruusupensaat ja säihkyvät haarniskat. Hymy nousee pienille huulille. Kahahdus jälleen, sivu kääntyy.
Lapsi kuvittelee kävelevänsä linnan käytävillä, käyvänsä korkeissa saleissa ja kuulevansa trubaduurien soiton ja laulun. Lapsi lukee ja kuvittelee kuulevansa naurun ja puheen ja voivansa maistaa pöytien notkuvia herkkuja.
Lapsen silmät seuraavat tekstiä innoissaan, mutta pientä alkaa jo kohta väsyttämään. Pieni lukee silti sinnikkäästi, eikä anna unen tulla. Tuo pieni lapsi haluaa lukea kertomuksen loppuun.
Lapsi lukee ja lukee, kuin ei voisi koskaan sitä lopettaa. Kello on paljon ja lapsi haukottelee. Hän jatkaa lukemista väsymyksestään huolimatta. Mutta pian, kuitenkin pieni lapsi ei enää jaksa vaan hän nukahtaa.
Äiti astelee huoneeseen ja huomaa valon palavan. Hän ottaa pienen kirjan ja sulkee sen, hän tietenkin laittaa kirjanmerkin sen väliin. Hän painaa pienen suukon lapsen poskelle ja peittelee tämän paremmin sänkyynsä. ”Hyvää yötä” hän sanoo ja sammuttaa valon. ”Jatka matkaasi unessasi, rakkaani” Hän lähtee huoneesta.
Ja lapsi jatkaa matkaansa aivan kuin kirjan sivuilla. Hänen unensa on kaunis ja mukava. Lapsi nukkuu hymyillen.
* * *
Nimi: Valo
Sanoja: sata
Näen sen taas. Näen sen aina pimeässä. Se on vain häivähdys, mutta on varmasti olemassa. Se hohtaa heikkoa valoaan.
Katselen sitä miettien. Miettien mikä voisi olla yhtä kaunista kuin tuo ja se hetki jona näen sen heikon loisteen. Se on pieni, mutta pippurinen.
Lasken päätäni alemmas, katson tuota heikkoa valoa tarkemmin. Huulilleni nousee hymy ja nostan katseeni kasvoihisi. Nukut siinä aivan rauhassa, minun vierelläni.
Siirrän katseeni jälleen heikkoon valoon, joka hohtaa edelleen. Päivän valossa sitä ei näe, vain öisin sen voi tunnistaa.
Tuo valo joka hohtaa rinnassasi on varmasti se mitä luulen. Rakkaus paistaa rinnassasi ja minä nautin sen valosta.
* * *
A/N: o.O
Tässä on nyt kuusi raapaletta, sanojen lukumäärä vaihtelee sadasta kahteensataan viiteenkymmeneen.
* * *
Nimi: Muistojen hahmotelmia
Sanoja: Sata
Vain viivoja kuluneella ja rypistyneellä paperilla. Paperi on haurasta ja kellastunutta, sitä ei melkein uskalla pidellä käsissään. Tunnen tuon käsialan, vaikka en ole nähnyt sitä pitkään aikaan. Tarkastelen viivoja, niiden kulkua paperilla ja luen tuon tekstin.
Tuskin tiedät miten paljon kaipasin, tuskin teidät mitä halusin. En enää koskaan voi kuulla ääntäsi ja kuiskauksia pimeässä käytävässä. En voi tuntea kosketuksiasi ihollani. Kaipaan ja toivon että olisin voinut lähteä kanssasi pois. Rakastan yhä vain enemmän.
Tunnen kyynelien kihoavan silmiini, yksi niistä valuu jo pitkin poskeani ja tippuu alas paperille. Paperin hauras pinta kastuu. Käteni puristavat tiukempaan haurasta pintaa. Minuun sattuu aivan liikaa.
* * *
Nimi: Meren ääniä
Sanoja: Sata
Kaunis auringon lasku, hento tuuli puhaltaa mereltä tuoden rantaan sen tuoksun. Istun rannalla miettien. Huomenna on uusi päivä, näen taas tutut kasvot. Huulilleni nousee hymy.
Jossain liitää kauniisti lintu, sen sulat luultavasti kiiltelevät auringossa. Kuulen kuinka se alkaa laulamaan. Sen ääni on kaunis, en ole koskaan kuullut vastaavaa. Näen linnun kaartelevat taivaalla. Huomaan sen alapuolella mastot. Pian erotan laivan kunnolla.
Nousen seisomaan ja kiiruhdan laiturille. Haluan olla ottamassa laivan miehistön vastaan ja kysymään laivan kapteenilta sen kysymyksen jonka olen monesti aiemmin jo esittänyt. Kapteeni astelee alas laivan kannelta. Merirosvojen maine ei ole paras, mutta haluan mukaan.
”Mahtuuko laivallesi uusi merimies?”
* * *
Nimi: Valkoinen huone, valkoinen mieli
Sanoja: kaksisataa
Valkoinen seinä. Vain puhtaan valkoinen seinä. Varjot leikkivät sen pinnalla muodostaen erilaisia kuvioita, mutta seinä oli ja pysyi muuttumattomana. Tuo seinä on kuin minun mieleni, täysin tyhjä. Olen aikojen saatossa unohtanut kaiken. Tämä valkoinen huone on ainut huone jossa olen ollut, en ole nähnyt monia värejä. En edes muista mitä värit ovat.
Minut tuotiin tänne. Luultiin että olin hullu. Olin vienyt siskoni syvälle metsään pimeässä ja jättänyt hänet yksin. Hän oli kuollut metsään ja minä olin jäänyt yksin kotini.
Kun minut tuotiin tänne, sanoin että olin tappanut siskoni. Minulle kerrottiin vain ettei minulla koskaan ole ollut siskoa. Väitin heille vastaan, itkin, huusin. Kerroin että olin varmasti tappanut hänet. Kukaan ei uskonut minua, kukaan ei kuunnellut. Minut jätettiin yksin tähän huoneeseen.
Pelkoni kasvoi suuremmaksi ja pelästyin pienistä äänistä. Nykyään en enää kuule ääniä, olen yksi. Olen vetäytynyt mieleni perukoille siihen valkeuteen. Kukaan ei ole puhunut minulle, en muista enää muuta ääntä kuin siskoni huudot metsästä. Muistan vain yhden värillisen kuvan, siskoni kasvot kun viimeisen kerran hänet näin. Kasvoissa oli pelkoa ja epäuskoa. En pääse siitä kuvasta eroon, se vainoaa minua. Se pelottaa minua kaiken sen valkoisuuden keskellä
Sitten, yhtäkkiä, en näe enää valkoista missään. Vain mustaa, vain pimeyttä.
* * *
Nimi: Kyynelten haikeutta
Sanoja: sata
Kynä piirtää ohutta viivaa paperille hahmotellen ihmisen muodon. Pian kynä vaihtuu toiseen, vahvemman väriseen. Suorat viivat eivät piirry suoriksi, vaan käsi joka piirtää vavahtelee ja yrittää piirtää suoraa viivaa. Pian ihmisen muoto näkyy paperilta paremmin.
Tuo piirtäjä vaihtaa jälleen kynän. Pian tuo paperilla oleva hahmo saa väriä kasvoihinsa ja tuon hahmon kasvot näyttävät hyvin elävältä. Väri vaihtuu toiseen ja pian hahmon takki saa vihreän pinnan, joka myöskin näyttää hyvin todelliselta.
Käsi tärisee aina vain enemmän, mutta siitä huolimatta kuva valmistuu.
Pää hautautuu käsiin, muutama kyynel tippuu piirrokselle ja sekoittaa värit toisiinsa. Muutama kyynel lisää ja hahmon kasvot sotkeentuvat.
Miksi kuolit?
* * *
Nimi: Satukirjan sivuilta
Sanoja: kaksisataa viisikymmentä
Kirjan sivu kääntyy ja silmät seuraavat tekstiä. Silmien katse on utelias, tiedonjanoinen. Huone on pimeä, vain kirjan vieressä palaa lamppu, jotta tuo pieni ihminen saa luettua kirjaansa. Kaikki muut tuossa talossa jo nukkuvat, vain pienin lukee.
Sivu kääntyy taas ja pienet silmät innoissaan tekstistä ahmii kirjaimia. Kertomus jota tuo lapsi lukee on varmasti monille tuttu, tarina prinssistä ja prinsessasta, ja puolesta valtakunnasta. Lapsi ei osaa vielä erottaa todellisuutta ja uskoo tuohon satuun, kauniiseen kertomukseen ja runomaiseen kieleen.
Lapsi keskittyy tekstiin ja näkee sielunsa silmillä upeat puvut ja uljaat ratsut. Kauniit ruusupensaat ja säihkyvät haarniskat. Hymy nousee pienille huulille. Kahahdus jälleen, sivu kääntyy.
Lapsi kuvittelee kävelevänsä linnan käytävillä, käyvänsä korkeissa saleissa ja kuulevansa trubaduurien soiton ja laulun. Lapsi lukee ja kuvittelee kuulevansa naurun ja puheen ja voivansa maistaa pöytien notkuvia herkkuja.
Lapsen silmät seuraavat tekstiä innoissaan, mutta pientä alkaa jo kohta väsyttämään. Pieni lukee silti sinnikkäästi, eikä anna unen tulla. Tuo pieni lapsi haluaa lukea kertomuksen loppuun.
Lapsi lukee ja lukee, kuin ei voisi koskaan sitä lopettaa. Kello on paljon ja lapsi haukottelee. Hän jatkaa lukemista väsymyksestään huolimatta. Mutta pian, kuitenkin pieni lapsi ei enää jaksa vaan hän nukahtaa.
Äiti astelee huoneeseen ja huomaa valon palavan. Hän ottaa pienen kirjan ja sulkee sen, hän tietenkin laittaa kirjanmerkin sen väliin. Hän painaa pienen suukon lapsen poskelle ja peittelee tämän paremmin sänkyynsä. ”Hyvää yötä” hän sanoo ja sammuttaa valon. ”Jatka matkaasi unessasi, rakkaani” Hän lähtee huoneesta.
Ja lapsi jatkaa matkaansa aivan kuin kirjan sivuilla. Hänen unensa on kaunis ja mukava. Lapsi nukkuu hymyillen.
* * *
Nimi: Valo
Sanoja: sata
Näen sen taas. Näen sen aina pimeässä. Se on vain häivähdys, mutta on varmasti olemassa. Se hohtaa heikkoa valoaan.
Katselen sitä miettien. Miettien mikä voisi olla yhtä kaunista kuin tuo ja se hetki jona näen sen heikon loisteen. Se on pieni, mutta pippurinen.
Lasken päätäni alemmas, katson tuota heikkoa valoa tarkemmin. Huulilleni nousee hymy ja nostan katseeni kasvoihisi. Nukut siinä aivan rauhassa, minun vierelläni.
Siirrän katseeni jälleen heikkoon valoon, joka hohtaa edelleen. Päivän valossa sitä ei näe, vain öisin sen voi tunnistaa.
Tuo valo joka hohtaa rinnassasi on varmasti se mitä luulen. Rakkaus paistaa rinnassasi ja minä nautin sen valosta.
* * *
A/N: o.O
