Post by Frickeon on Mar 2, 2006 16:37:58 GMT 2
A/N: Kamppailin tämänkin laittamisen kanssa aika kauan, koska tämä on joka tapauksessa yksi näistä tässä kuussa lähetettävistä kilpailu teksteistä. Ja tämä onnellinen lähtee Me naiset -lehden kirjoituskilpailuun, kunhan saan aikaa ja voimaa viedä paketin postiin. Ja kuten aina kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita. ^^
-------------------------------------------
Siperia
”Voi”, sanon ääneen. Kovaan ääneen. Ystäväni keikkuessa vastapäisellä tuolilla tulen miettineeksi miksi tulin murheineni hänen luokseen. Lakatessaan kynsiään ystäväni ei kuuntele minua paskan vertaakaan, hyräilee vaan sitä kynsien lakkaamis melodiaan, jota hyräilee aina lakatessaan kynsiään. Hän teki sitä jo pienenä, tiedän sen. Katselin vierestä, kun hän lakkasi kynsiään yksitoistavuotiaana ja sitten kaksitoistavuotiaana, aina tähän päivään asti.
”Voi?” ystäväni kohottaa päätään. Pellavaista päätään. Ystävälläni on kauniit kellertävät kiharat. Katselin aina miten hän kiharsi niitä yksi kerrallaan. Kotonaan hän sanoi laskevansa hiuksensa yksitellen. En uskonut häntä, mutta nyt kun näen, että hänestä on tullut rahastonhoitaja ja hän joutuu laskemaan jopa suurempia summia kuin kellään on hiuksia päässä, voin uskoakin, että ystäväni istui harjan kanssa erottelemassa hiuksiaan ja laskemassa niitä.
”Niin, voi. Mikael jätti minut”, sanon yksitoikkoisesti. Toistin saman asian jo kolmannen kerran.
”Mikael oli renttu äijä”, ystäväni sanoo minulle. Päässäni alkaa soida meidän kahden yhdeksi ja ainoaksi totuudeksi julistama 'miksi naiset aina rakastuvat renttuihin', ja kas kummaa, ystäväni alkaa laulaa. Minä en hyppää mukaan tavalliseen tapaani. Mikael oli minun renttu. Mikä teki Mikaelista muka samanlaisen kuin muista rentuista?
”Katariina, hei”, ystäväni sanoo pirteänä. Ihmettelen aina miten hän pysyy niin pirteänä. Mikael on jättänyt minut, miten ystäväni on niin pirteä?
”Niin, Ninni?” kysyn piruuttani. Ninni pudistaa pellavaista hiuspehkoaan nätisti niin, että kiehkurat keinuvat puolelta toiselle. ”Sinun pitää unohtaa se renttu Mik”, Ninni sanoo minulle ohjeeksi kynsilakkapullo uhoavasti kädessään.
”Niin”, vastaan mitäänsanomattomasti pää retkottaen. Miksi Ninni kutsui Mikaelia Mikiksi, kun meillä ei kerran ollut enää mitään? Minun pikku Mik. Missä hänkin on? Toinen nainen kainalossa. Venäjällä. Sinnehän Mikael aina sanoi menevänsä. Siperia tekee minusta miehen, Mikael tapasi sanoa. En uskonut hänen olevan tosissaan, mutta nyt Mikaelin lähdettyä ja jätettyä minulle moskovalaisia pakasteita jäähyväislahjaksi voisin uskoa, että minun pikku Mik lähti Siperialle. Toivottavasti pakkasi kunnolla vaatteita. Siperialla on kylmä.
Riiputtelemme päitämme hetken mitään sanomatta, kummatkin omista syistämme. Minä suren minun pikku Mikiä ja Ninni ilmeisesti minua, joka suren minun pikku Mikiä.
”Lähdetään baariin”, Ninni heittää kuin hatusta vetäen. Hän katsoo minua erittäin tietävästi. Hän oli aina meistä se, joka juoksi baareissa, meikkasi, pukeutui ja sai kaikki miehet. Olin hieman harmaampi, mutta Mikael piti harmaasta. Se oli pikku Mikini lempiväri.
”Sinun baareihinko?” kysyn arastellen. En ole koskaan käynyt Ninnin baareissa. Ninni oppi käymään niissä ex-tyttöystävänsä kanssa. Minulla ei ole koskaan ollut aikomusta lähteä Ninnin ja Ninnin exän baareihin.
”Joo!”, Ninni huudahtaa onnellisena ja loikkaa pystyyn. Olin juuri muistuttamassa hänelle, että hänen kynsilakkansa on vielä märkää, mutta Ninni näyttää niin onnelliselta. Onkohan minun pikku Mik onnellinen Siperiassa?
**
Ninni sai raahattua minut baareihinsa. Ninnin ja Ninnin exän baareihin. Pikku Mikini piti Ninniä ja Ninnin exää seksikkäinä yhdessä. Löytääköhän Mikael itselleen kaksi Ninniä Siperialta ja perustaa perheen niiden kanssa? Ninnit voisivat synnyttää vuorotellen. Niin minun pikku Mikillä olisi paljon jälkeläisiä. Minun pikku Mik aina sanoi, että hän halusi neljä poikaa, viisi jos vaimo jaksaisi. Minusta ei olisi ollut siihen, niinkin minun pikku Mik aina sanoi. Ehkä Siperialaiset super-Ninnit ovat Mikaelille täydellinen valinta. Ehkä minun pikku Mik luki niistä jostain venäläisestä lehdestä, joita hän tilasi. Minä en ole koskaan lukenut venäjää koulussa. Minun pikku Mik sanoi, että jokaisen hyvän suomalaisen pitäisi osata venäjää. Venäjä oli kuulemma tärkeämpää kuin ruotsi. Pikku Mik, hän tiesi aina kaiken.
”Aika nasta fiilis tällä”, Ninni sanoo retkottaessaan baarin pöydällä. Äsken joku isorintainen pimatsu, kuten Ninni sanoi, oli vilkaissut minua sillä silmällä. Punastellen ähersin lauseiden kanssa. Ninni tulkitsi punasteluni kiinnostukseksi ja viittoi naisen viereemme. Ähertelin edelleen punaisena lauseideni kanssa. Minun pikku Mik, minun pikku Mik. Missäköhän minun pikku Mik olisi? Siperialla, siellä minun pikku Mik olisi. Siperialla on kylmä, toivottavasti pikku Mikiseni pakkasi kunnolliset vaatteet.
”Onko ystäväsi aina noin suloinen punastellessaan?” nainen kysäisee Ninniltä, mutta katsoo minua flirttailevasti. Nostan katseeni ensi kertaa kunnolla baarinpöydästä ja vilkaisen naisen läpi, kuten Ninni aina sanoo. Naisista ei koskaan tiedä, aina pitää tarkistaa onko niillä kaikki tarvittava mukana.
Nainen on minua vuoden tai pari vanhempi, vaikka en itsekään mikää nuorukainen ole, se häiritsee. Naisella on punainen toppi, punainen pitkä hame, joka nuolee naisen jalkojen pintaa ja kevyt meikki. Kevyempi kuin minulla ja minähän en meikkaa. Minun pikku Mik ei koskaan pitänyt meikkaamisesta. Pikku Mik on vallannut pääni. Ja nainen kysyy minulta nimeä. Mikael sanoi aina, että Katariina on nätti nimi. Se on lähtöisin Venäjältä, minun pikku Mik aina tiesi sanoa.
”Katariina”, sanon uhmakkaasti. Naisenkin on pidettävä nimestäni. Mikael piti siitä.
”Hauska tavata, Katariina”, nainen sanoo epätavallisen pehmeästi yhden illan jutuksi, kuten Ninni minua tiedottaa meidän istuessa bussissa matkalla meille. Ninni ei voi mennä kotiin, koska hänen exä soittelee perään, eikä osaa lopettaa. Ninni ei koskaan kertonut minulle eronneensa exästään.
”Nyt kerroin”, Ninni sanoo ja sovittaa tupakkaa suuhunsa. Kuski ärähtää ja muistuttaa, että bussissa ei poltella. Ninni ärisee kuskille pahasti ja minä halaan itseäni. Busseissa on kylmä. Siperialla on vielä kylmempi, toivottavasti minun pikku Mikillä on lämmin talo.
**
Nainen, jonka tapasin eilen Ninnin ja Ninnin exän baarissa, soitti minulle. Hän kertoi saaneensa numeroni Ninniltä. En tiennyt heidän tuntevan, mutta nainen kertoi Ninnin ja Ninnin exän olleen niin kuuluisa pari siellä baarissa, että kaikkihan heidät tunsi. Nainen kertoi myös nimekseen Milja, hän sanoi, että halusi kertoa sen minulle ja sai siksi numeroni Ninniltä. Siksi hän ei kertonut sitä minulle eilen. Olisin sanonut Miljalle miettineeni pikku Mikiä eilen niin paljon etten edes muistanut kunnolla eilistä baari-iltaa. Milja kuulosti siltä, ettei olisi välittänyt vaikka olisin sanonutkin niin. Ninni oli ihan selvillä siitä, että Milja oli kusessa minuun. Minä hymyilin sädehtivästi ja kastoin sormeani vesilasiin.
”Hyi, noin saa pöpöjä!”, Ninni huudahti ällöksyen. Meinasin sanoa hänelle jotain pahaa kynsilakoista ja hiusharjan lainaamisesta vieraille baarien vessoissa, mutta kännykkääni saapui tekstiviesti, ja orjallisena kännykän käyttäjänä pysäytin kaikki tekemiseni sillä sekunnilla ja otin kännykän käsilleni.
”Se on Milja-hani, se kaipaa sua”, Ninni hihkui jopa onnellisempana kuin minä.
Avasin viestin. Hengitin syvään. Jäädyin ja sulin.
Tekstiviesti kuuluikin: ”En ole pahemmin ollu tavattavis, mut jätin sulle viikko sit pari pakastetta, et ei nälkä yllättäis. Mä odotan iltaa. -Pikku Mik.”
Heti perään piippasi uusi viesti. Ninnin 'sehän käy kuumana' kommentti peittyi jännitykseeni.
”Katariina kultaseni, toivoisin, että voisimme tavata tällä viikolla. Kanssasi oli mukavampaa kuin monen muun kanssa yhteensä. -Miljasi”
Hymyilin Ninnin typertyneelle ilmeelle ja naputtelin kaksi vastausta kahteen eri viestiin.
”Ei se mtn. En huomannut edes sitä. Minäkin haluan nähdä sinut. Unohdetaan koko tyhmä riita, joohan hani. -iso Katariina”
”Miljaseni, minusta ajatus kuulostaa ihanalta. Kävisiko perjantai? Tänä iltana olen kokonaan varattu. Työjuttuja, ymmärräthän. * hym* - Katariinasi”
Ninni näytti tyrmistyneeltä, mutta joi kahvinsa mukisematta. Patistin hänet töihin ja jäin itse selailemaan avoimia työpaikkoja aamun lehdestä. Voisihan olla, että joku päivä minun pikku Mik ei jättäisi minulle moskovalaisia pakasteita ruoaksi, ja ehkä Milja ei jaksaisi käydä kaupassa. Jos hällä olisi niskat rikki. Pitäisi hankkia työpaikka. Niin se Ninnikin sanoi, ja pikku Mik.
Löysin pian itselleni sopivan paikan ja soitin sinne. Jutellessani informaatio-osaston kanssa kännykkäni nappasi kaksi uutta viestiä.
Luin ne heti lopetettuani. En jaksanut edes koskea leipääni.
”Nähdään silloin Kata kultaseni. On jo nyt ikävä. -Pikku Mik Ps. Ei viitsi riidellä siitä riidasta. Unohdetaan vaan koko juttu.”
”Lasken tunteja perjantaihin ja valvon varmaan loppu ajan, joten jos minulla on mustat silmänaluset tiedät, että olen miettinyt sinua. <3 -Miljasi”
Hymyilin onnellisena. Haukkasin leipää palasen. Se oli hyvän makuista ja kaikki oli hyvin. Sekä Milja, että Mikael olivat tyytyväisiä ja minä olin kohta kylläinen, koska leivät olivat todella suuria ja minulla meni vartti yhden sellaisen syömiseen. Ninni saattoi josku vitsailla sairastavansa anoreksiaa, mutta minulle asiasta valitettiin. Joka leivän pala oli työn ja tuskan takana.
Pian kuulin kumminkin kännykkäni heräävän eloon viestien tullessa. Kiirehdin lukemaan niitä.
-------------------------------------------
Siperia
”Voi”, sanon ääneen. Kovaan ääneen. Ystäväni keikkuessa vastapäisellä tuolilla tulen miettineeksi miksi tulin murheineni hänen luokseen. Lakatessaan kynsiään ystäväni ei kuuntele minua paskan vertaakaan, hyräilee vaan sitä kynsien lakkaamis melodiaan, jota hyräilee aina lakatessaan kynsiään. Hän teki sitä jo pienenä, tiedän sen. Katselin vierestä, kun hän lakkasi kynsiään yksitoistavuotiaana ja sitten kaksitoistavuotiaana, aina tähän päivään asti.
”Voi?” ystäväni kohottaa päätään. Pellavaista päätään. Ystävälläni on kauniit kellertävät kiharat. Katselin aina miten hän kiharsi niitä yksi kerrallaan. Kotonaan hän sanoi laskevansa hiuksensa yksitellen. En uskonut häntä, mutta nyt kun näen, että hänestä on tullut rahastonhoitaja ja hän joutuu laskemaan jopa suurempia summia kuin kellään on hiuksia päässä, voin uskoakin, että ystäväni istui harjan kanssa erottelemassa hiuksiaan ja laskemassa niitä.
”Niin, voi. Mikael jätti minut”, sanon yksitoikkoisesti. Toistin saman asian jo kolmannen kerran.
”Mikael oli renttu äijä”, ystäväni sanoo minulle. Päässäni alkaa soida meidän kahden yhdeksi ja ainoaksi totuudeksi julistama 'miksi naiset aina rakastuvat renttuihin', ja kas kummaa, ystäväni alkaa laulaa. Minä en hyppää mukaan tavalliseen tapaani. Mikael oli minun renttu. Mikä teki Mikaelista muka samanlaisen kuin muista rentuista?
”Katariina, hei”, ystäväni sanoo pirteänä. Ihmettelen aina miten hän pysyy niin pirteänä. Mikael on jättänyt minut, miten ystäväni on niin pirteä?
”Niin, Ninni?” kysyn piruuttani. Ninni pudistaa pellavaista hiuspehkoaan nätisti niin, että kiehkurat keinuvat puolelta toiselle. ”Sinun pitää unohtaa se renttu Mik”, Ninni sanoo minulle ohjeeksi kynsilakkapullo uhoavasti kädessään.
”Niin”, vastaan mitäänsanomattomasti pää retkottaen. Miksi Ninni kutsui Mikaelia Mikiksi, kun meillä ei kerran ollut enää mitään? Minun pikku Mik. Missä hänkin on? Toinen nainen kainalossa. Venäjällä. Sinnehän Mikael aina sanoi menevänsä. Siperia tekee minusta miehen, Mikael tapasi sanoa. En uskonut hänen olevan tosissaan, mutta nyt Mikaelin lähdettyä ja jätettyä minulle moskovalaisia pakasteita jäähyväislahjaksi voisin uskoa, että minun pikku Mik lähti Siperialle. Toivottavasti pakkasi kunnolla vaatteita. Siperialla on kylmä.
Riiputtelemme päitämme hetken mitään sanomatta, kummatkin omista syistämme. Minä suren minun pikku Mikiä ja Ninni ilmeisesti minua, joka suren minun pikku Mikiä.
”Lähdetään baariin”, Ninni heittää kuin hatusta vetäen. Hän katsoo minua erittäin tietävästi. Hän oli aina meistä se, joka juoksi baareissa, meikkasi, pukeutui ja sai kaikki miehet. Olin hieman harmaampi, mutta Mikael piti harmaasta. Se oli pikku Mikini lempiväri.
”Sinun baareihinko?” kysyn arastellen. En ole koskaan käynyt Ninnin baareissa. Ninni oppi käymään niissä ex-tyttöystävänsä kanssa. Minulla ei ole koskaan ollut aikomusta lähteä Ninnin ja Ninnin exän baareihin.
”Joo!”, Ninni huudahtaa onnellisena ja loikkaa pystyyn. Olin juuri muistuttamassa hänelle, että hänen kynsilakkansa on vielä märkää, mutta Ninni näyttää niin onnelliselta. Onkohan minun pikku Mik onnellinen Siperiassa?
**
Ninni sai raahattua minut baareihinsa. Ninnin ja Ninnin exän baareihin. Pikku Mikini piti Ninniä ja Ninnin exää seksikkäinä yhdessä. Löytääköhän Mikael itselleen kaksi Ninniä Siperialta ja perustaa perheen niiden kanssa? Ninnit voisivat synnyttää vuorotellen. Niin minun pikku Mikillä olisi paljon jälkeläisiä. Minun pikku Mik aina sanoi, että hän halusi neljä poikaa, viisi jos vaimo jaksaisi. Minusta ei olisi ollut siihen, niinkin minun pikku Mik aina sanoi. Ehkä Siperialaiset super-Ninnit ovat Mikaelille täydellinen valinta. Ehkä minun pikku Mik luki niistä jostain venäläisestä lehdestä, joita hän tilasi. Minä en ole koskaan lukenut venäjää koulussa. Minun pikku Mik sanoi, että jokaisen hyvän suomalaisen pitäisi osata venäjää. Venäjä oli kuulemma tärkeämpää kuin ruotsi. Pikku Mik, hän tiesi aina kaiken.
”Aika nasta fiilis tällä”, Ninni sanoo retkottaessaan baarin pöydällä. Äsken joku isorintainen pimatsu, kuten Ninni sanoi, oli vilkaissut minua sillä silmällä. Punastellen ähersin lauseiden kanssa. Ninni tulkitsi punasteluni kiinnostukseksi ja viittoi naisen viereemme. Ähertelin edelleen punaisena lauseideni kanssa. Minun pikku Mik, minun pikku Mik. Missäköhän minun pikku Mik olisi? Siperialla, siellä minun pikku Mik olisi. Siperialla on kylmä, toivottavasti pikku Mikiseni pakkasi kunnolliset vaatteet.
”Onko ystäväsi aina noin suloinen punastellessaan?” nainen kysäisee Ninniltä, mutta katsoo minua flirttailevasti. Nostan katseeni ensi kertaa kunnolla baarinpöydästä ja vilkaisen naisen läpi, kuten Ninni aina sanoo. Naisista ei koskaan tiedä, aina pitää tarkistaa onko niillä kaikki tarvittava mukana.
Nainen on minua vuoden tai pari vanhempi, vaikka en itsekään mikää nuorukainen ole, se häiritsee. Naisella on punainen toppi, punainen pitkä hame, joka nuolee naisen jalkojen pintaa ja kevyt meikki. Kevyempi kuin minulla ja minähän en meikkaa. Minun pikku Mik ei koskaan pitänyt meikkaamisesta. Pikku Mik on vallannut pääni. Ja nainen kysyy minulta nimeä. Mikael sanoi aina, että Katariina on nätti nimi. Se on lähtöisin Venäjältä, minun pikku Mik aina tiesi sanoa.
”Katariina”, sanon uhmakkaasti. Naisenkin on pidettävä nimestäni. Mikael piti siitä.
”Hauska tavata, Katariina”, nainen sanoo epätavallisen pehmeästi yhden illan jutuksi, kuten Ninni minua tiedottaa meidän istuessa bussissa matkalla meille. Ninni ei voi mennä kotiin, koska hänen exä soittelee perään, eikä osaa lopettaa. Ninni ei koskaan kertonut minulle eronneensa exästään.
”Nyt kerroin”, Ninni sanoo ja sovittaa tupakkaa suuhunsa. Kuski ärähtää ja muistuttaa, että bussissa ei poltella. Ninni ärisee kuskille pahasti ja minä halaan itseäni. Busseissa on kylmä. Siperialla on vielä kylmempi, toivottavasti minun pikku Mikillä on lämmin talo.
**
Nainen, jonka tapasin eilen Ninnin ja Ninnin exän baarissa, soitti minulle. Hän kertoi saaneensa numeroni Ninniltä. En tiennyt heidän tuntevan, mutta nainen kertoi Ninnin ja Ninnin exän olleen niin kuuluisa pari siellä baarissa, että kaikkihan heidät tunsi. Nainen kertoi myös nimekseen Milja, hän sanoi, että halusi kertoa sen minulle ja sai siksi numeroni Ninniltä. Siksi hän ei kertonut sitä minulle eilen. Olisin sanonut Miljalle miettineeni pikku Mikiä eilen niin paljon etten edes muistanut kunnolla eilistä baari-iltaa. Milja kuulosti siltä, ettei olisi välittänyt vaikka olisin sanonutkin niin. Ninni oli ihan selvillä siitä, että Milja oli kusessa minuun. Minä hymyilin sädehtivästi ja kastoin sormeani vesilasiin.
”Hyi, noin saa pöpöjä!”, Ninni huudahti ällöksyen. Meinasin sanoa hänelle jotain pahaa kynsilakoista ja hiusharjan lainaamisesta vieraille baarien vessoissa, mutta kännykkääni saapui tekstiviesti, ja orjallisena kännykän käyttäjänä pysäytin kaikki tekemiseni sillä sekunnilla ja otin kännykän käsilleni.
”Se on Milja-hani, se kaipaa sua”, Ninni hihkui jopa onnellisempana kuin minä.
Avasin viestin. Hengitin syvään. Jäädyin ja sulin.
Tekstiviesti kuuluikin: ”En ole pahemmin ollu tavattavis, mut jätin sulle viikko sit pari pakastetta, et ei nälkä yllättäis. Mä odotan iltaa. -Pikku Mik.”
Heti perään piippasi uusi viesti. Ninnin 'sehän käy kuumana' kommentti peittyi jännitykseeni.
”Katariina kultaseni, toivoisin, että voisimme tavata tällä viikolla. Kanssasi oli mukavampaa kuin monen muun kanssa yhteensä. -Miljasi”
Hymyilin Ninnin typertyneelle ilmeelle ja naputtelin kaksi vastausta kahteen eri viestiin.
”Ei se mtn. En huomannut edes sitä. Minäkin haluan nähdä sinut. Unohdetaan koko tyhmä riita, joohan hani. -iso Katariina”
”Miljaseni, minusta ajatus kuulostaa ihanalta. Kävisiko perjantai? Tänä iltana olen kokonaan varattu. Työjuttuja, ymmärräthän. * hym* - Katariinasi”
Ninni näytti tyrmistyneeltä, mutta joi kahvinsa mukisematta. Patistin hänet töihin ja jäin itse selailemaan avoimia työpaikkoja aamun lehdestä. Voisihan olla, että joku päivä minun pikku Mik ei jättäisi minulle moskovalaisia pakasteita ruoaksi, ja ehkä Milja ei jaksaisi käydä kaupassa. Jos hällä olisi niskat rikki. Pitäisi hankkia työpaikka. Niin se Ninnikin sanoi, ja pikku Mik.
Löysin pian itselleni sopivan paikan ja soitin sinne. Jutellessani informaatio-osaston kanssa kännykkäni nappasi kaksi uutta viestiä.
Luin ne heti lopetettuani. En jaksanut edes koskea leipääni.
”Nähdään silloin Kata kultaseni. On jo nyt ikävä. -Pikku Mik Ps. Ei viitsi riidellä siitä riidasta. Unohdetaan vaan koko juttu.”
”Lasken tunteja perjantaihin ja valvon varmaan loppu ajan, joten jos minulla on mustat silmänaluset tiedät, että olen miettinyt sinua. <3 -Miljasi”
Hymyilin onnellisena. Haukkasin leipää palasen. Se oli hyvän makuista ja kaikki oli hyvin. Sekä Milja, että Mikael olivat tyytyväisiä ja minä olin kohta kylläinen, koska leivät olivat todella suuria ja minulla meni vartti yhden sellaisen syömiseen. Ninni saattoi josku vitsailla sairastavansa anoreksiaa, mutta minulle asiasta valitettiin. Joka leivän pala oli työn ja tuskan takana.
Pian kuulin kumminkin kännykkäni heräävän eloon viestien tullessa. Kiirehdin lukemaan niitä.
