Post by Frickeon on Oct 19, 2005 2:53:53 GMT 2
A/N
Muuta: Päätin kirjoittaa spin-offin Hiroshin seikkailusta sairaalassa, joka meni tähän. Alussa on kursivoituna pelitykseni, josta tarina alkaa. Olen pahoillani Nennakultin ja Sukan hahmoista, joihin kysyin kyllä lupaa, mutta pyydän anteeksi silti. Pyydän anteeksi myös epäloogisuuksia.
Eli kyseessä on puhdas spin-off erääseen roolipeliin, jonka osoite on tässä
Ikäraja: pg, ihan vain kirosanan takia ja suojaksi ja vastuuta pois minun huolettomalta arvioinnilta.
Genre: Spin-off, General
-----------------------------------------------------------
Hiroshi kirosi hiljaa, kun vanha lääkäri ajoi hänet hänen uusimmalta harharetkeltään.
Hän koitti katsella opasteita käytävien varrella, mutta kaikki tuntuivat opastavan aivan uskomattoman kuuloisille osastoille ja missään ei tuntunut lukevan huoneen numeroita. Vaikka siitäkään tuskin apua, koska huoneet oli numeroitu todella kaaottisesti.
Hiroshi istui odotuspenkille istumaan silmäleikkaus-osastolle ja huokaisi. Kerrankin hän viitsi myöntää, että jalkaan hieman vihlaisi kaikki se täysin turha käveleminen ympäri sairaalaa. Oli se kummallista miten isoiksi ne nykyään tekivät kaiken. Ja sokkeiloisiksi.
Kaiken sen keskellä Hiroshi koitti keskittyä ajattelemaan minne voisi seuraavaksi mennä. Jalan ilkeä itsestään muistuttaminen kipeästi sai hänet laskemaan yhä harvemmin painoaan sille jalalle. Hän olisi halunnut sillä hetkellä koko kipeän jalan helvettiin itsestään. Ei hän voinut olla loukkaantunut. Miten katkera sitä ihminen pystyi olemaankaan.
Hiroshi tuhahti. Tuskin hän halusikaan menettää jalkaansa, jos se tarkoitti, että hän ei voisi enää tehdä mitään SFF'n hyväksi. Ja mitä vittua Jinekokin siihen sanoisi. Ei sillä, että Hiroshi kamalasti välittä tytön ajatuksista, mutta oli karmivaa ajatella asiaa ja se sai Hiroshin ottamaan itseään niskasta kiinni ja seisomaan lähteäkseen etsimään omaa huonettaan.
Vasen jalka ontuvana ja oma huoneen numero unohduksissa hän jatkoi matkaa hivenen tutummalle käytävälle, joka sattui tulemaan esiin Hiroshin avaaman oven takaa. Taas tyhjän huitomista käsillä. Mitään tuttua ei näkynyt. Hän huokaisi syvään. Miten sairaaloissa ylipäätänsä pystyi tunnistamaan mitään, kun kaikki oli niin samanlaista. Valkeaa ja steriiliä.
Ehkä hän vain menisi eteenpäin ja eteenpäin eikä välittäisi mistään muusta kuin eteenpäin menemisestä. Viisi minuuttia menikin loistavasti eksyksissä ja ovia availlen. Mutta sen viiden minuutin kuluttua Hiroshi huokaisi nähdessän oman huoneen numeronsa kirjoitettuna opasteissa.
Viimein, Hiroshi ajatteli silmät kiiluen ja oudon onnellisen hymyn noustessa kasvoille.
"Hiroshi", tuttu ääni sanoi. Äänessä oli ehkä enemmän huvittunutta sävyä kuin Hiroshi olisi halunnut, mutta koska matka sairaalan sokkeloissa oli tuntunut ällöttävän pitkältä hän oli vain onnellinen kuullessaan tuon tutun äänen.
"Sasuke", Hiroshi huudahti iloisena ja käänsi kelkkansa toista poikaa kohden, vaikka tämä olikin juuri astunut ulos huoneesta, jossa Hiroshin olisi pitänyt olla.
"Sairaalat ovat ihan turhan sokkeloisia", Hiroshi jatkoi nyökäten. Sasuke kuunteli nöyränä kaverinsa tohinaa.
Tämä varasti ainakin kaksiminuuttia Sasuken elämää kertomalla siitä miten eksyi sairaalaan ja kuinka oli viimein päässyt takaisin. Ja ennen kaikkea kuinka onnellinen oli, kun oli törmännyt Sasukeen eikä kenenkään muuhun.
"Keneen muuhun sinä olisit voinut törmätä?", Sasuke kysäisi ohimennen vilkuillen kelloa. Hänelle oli käsittämätöntä, miten ihminen pystyi kuluttamaan kaksiminuuttia kertoakseen miten oli eksynyt. Siksi hän ei ajatellut kysymystään kunnolla. Hiroshi vain pahastuisi jos hän ei sanoisi jotain.
"No keneen tahansa", Hiroshi sanoi nopeasti. Pelottavaa, hän ajatteli perään.
Sasuke vilkaisi ystäväänsä kummaksuen. "Vittu onko sillä väliä?", Hiroshi parahti älyttyään miten typerä hänen vastauksensa oli.
"Ihan miten vaan", Sasuke sanoi olkiaan kohauttaen.
Hiljaisuus, joka oli epätavallista Hiroshille peitti hetkeksi heidät. Siihen asti, että Sasuke sai muotoiltia kysymyksensä päässään ettei se olisi vahingossakaan moittiva. Hiroshi ei ikinä vastaisi asiallisesti jos niin sattuisi.
"Sinä et viihtynyt omassa huoneessasi?", Sasuke kysyi niin varovaisesti näyttämättä sitä varovaisuutta kuin pystyi.
Hiroshi pudisti päätään. Siinä se asiallinen vastaus sitten oli, Sasuke huokaisi mielessään.
Hiljainen käytävä, jolla pojat seisoivat täyttyi hetkeksi aikuisten huudoista, kun heidän ohi kuljetettiin potilasta. Sasuke ja Hiroshi kääntyivät kummatkin katsomaan ja väistyivät lähemmäs seinää. Hetkeksi unohtunut kohtaus aiemmin palasi mieleen, vaikka potilaalla tuskin oli ollut mitään tekemistä asian kanssa. Tai sitten oli.
"Oletko koskaan miettinyt, että jompikumpi meistä kuolee tässä hommassa?", Sasuke töksäytti. Hiroshi heräsi jonkin asteisesta unesta ja katsoi toista ihmetellen mistä kysymys oli tullut.
"En", hän vastasi lyhyesti.
Sasuke hymähti. Ei hän olettanutkaan, että Hiroshi ajattelisi sellaista. Poika oli ihan liian Hiroshi ajatellakseen sellaista.
"Ayuhara ei päästä meitä minnekään pariin kuukauteen", Sasuke mutisi. Hiroshi tiesi sen itsekin todeksi. Momo Ayuhara, lääkintäosaston johtaja hoiti heitä välillä turhankin lempeästi.
"Jineko ei saa taaskaan lähtemään minnekään", Hiroshi naurahti.
Sasuke virnisti Hiroshin huomiolle. Jineko oli Ayuharan silmätikku ja sai erikoisen paljon huomiota. Ehkä nainen vain koki Jinekon niin hiljaiseksi, että tunsi kasvavaa halua huomioida tyttöä, koska uskoi, että muut ryhmässä eivät kiinittäneet huomiota Jinekoon.
"Mitä te minusta puhutte?", Jineko sanoi ärtyneenä katsoen Sasukea ja Sasuken virnettä. "Pyyhi tuo virne naamaltasi", tyttö käski Sasukea. Hiroshi väänsi naamansa moittivaan ilmeeseen ja katseli Sasukea, joka totteli tyttöä hyvin vastentahtoisena. Seuraavaksi Hiroshi sai Jinekon nyrpistyneen katseen, jota tyttö jakeli tänään siellä sairaalassa ainakin heille.
"Mitä sinä sille voit, että olet Ayuharan lempilapsi", Hiroshi sanoi ajattelematta kohottaen olkiaan ja kääntyen omaan huoneeseensa. Jineko sävähti täyteen ryhtiinsä. Hän esti Hiroshin matkan näppärällä käden liikkeellä. "Minä en ole koskaan pyytänyt sitä eukkoa vahtaamaan minua", tyttö sanoi hampaiden välistä. Hän tiesi menneensä liian pitkälle, mutta hän ei sietänyt sitä, että tästä asiasta puhuttiin.
Viimeksi kun asiasta oltiin puhuttu oli Jinekon kanssa väitellyt tyyppi saanut sellaisen kirosana kuurin, että tyyppiä ei näkynyt viikkoon missään. Hiroshi nielaisi. Hän ei halunnut sitä kohtaloa, mutta ei hän halunnut syödäkään sanojaan. Hän ei tykännyt siitä, että hän joutui niin avuttomaan oloon, varsinkaan Sasuken edessä. Hän ei pitänyt yhtään, että hänen ystävänsä joutui näkemään, kun hän oli niin avuton.
Jineko luovutti ja päästi Hiroshin mielensä otteesta. "Ei puhuta tästä asiasta enää", tyttö sanoi normaalisti ja käänsi päänsä kummastakin pojasta poispäin. Hiroshi nyökkäsi nopeasti ja katosi huoneeseensa. Sasuke jäi hetkeksi tapittamaan Jinekoa kysyvänä, mutta saamatta vastausta hän jätti tytön seisomaan yksikeen käytävään.
"Minä menen hoitamaan paperit pois", poika vinkkasi Jinekolle ennen lähtöään.
Muuta: Päätin kirjoittaa spin-offin Hiroshin seikkailusta sairaalassa, joka meni tähän. Alussa on kursivoituna pelitykseni, josta tarina alkaa. Olen pahoillani Nennakultin ja Sukan hahmoista, joihin kysyin kyllä lupaa, mutta pyydän anteeksi silti. Pyydän anteeksi myös epäloogisuuksia.
Eli kyseessä on puhdas spin-off erääseen roolipeliin, jonka osoite on tässä
Ikäraja: pg, ihan vain kirosanan takia ja suojaksi ja vastuuta pois minun huolettomalta arvioinnilta.
Genre: Spin-off, General
-----------------------------------------------------------
Hiroshi kirosi hiljaa, kun vanha lääkäri ajoi hänet hänen uusimmalta harharetkeltään.
Hän koitti katsella opasteita käytävien varrella, mutta kaikki tuntuivat opastavan aivan uskomattoman kuuloisille osastoille ja missään ei tuntunut lukevan huoneen numeroita. Vaikka siitäkään tuskin apua, koska huoneet oli numeroitu todella kaaottisesti.
Hiroshi istui odotuspenkille istumaan silmäleikkaus-osastolle ja huokaisi. Kerrankin hän viitsi myöntää, että jalkaan hieman vihlaisi kaikki se täysin turha käveleminen ympäri sairaalaa. Oli se kummallista miten isoiksi ne nykyään tekivät kaiken. Ja sokkeiloisiksi.
Kaiken sen keskellä Hiroshi koitti keskittyä ajattelemaan minne voisi seuraavaksi mennä. Jalan ilkeä itsestään muistuttaminen kipeästi sai hänet laskemaan yhä harvemmin painoaan sille jalalle. Hän olisi halunnut sillä hetkellä koko kipeän jalan helvettiin itsestään. Ei hän voinut olla loukkaantunut. Miten katkera sitä ihminen pystyi olemaankaan.
Hiroshi tuhahti. Tuskin hän halusikaan menettää jalkaansa, jos se tarkoitti, että hän ei voisi enää tehdä mitään SFF'n hyväksi. Ja mitä vittua Jinekokin siihen sanoisi. Ei sillä, että Hiroshi kamalasti välittä tytön ajatuksista, mutta oli karmivaa ajatella asiaa ja se sai Hiroshin ottamaan itseään niskasta kiinni ja seisomaan lähteäkseen etsimään omaa huonettaan.
Vasen jalka ontuvana ja oma huoneen numero unohduksissa hän jatkoi matkaa hivenen tutummalle käytävälle, joka sattui tulemaan esiin Hiroshin avaaman oven takaa. Taas tyhjän huitomista käsillä. Mitään tuttua ei näkynyt. Hän huokaisi syvään. Miten sairaaloissa ylipäätänsä pystyi tunnistamaan mitään, kun kaikki oli niin samanlaista. Valkeaa ja steriiliä.
Ehkä hän vain menisi eteenpäin ja eteenpäin eikä välittäisi mistään muusta kuin eteenpäin menemisestä. Viisi minuuttia menikin loistavasti eksyksissä ja ovia availlen. Mutta sen viiden minuutin kuluttua Hiroshi huokaisi nähdessän oman huoneen numeronsa kirjoitettuna opasteissa.
Viimein, Hiroshi ajatteli silmät kiiluen ja oudon onnellisen hymyn noustessa kasvoille.
"Hiroshi", tuttu ääni sanoi. Äänessä oli ehkä enemmän huvittunutta sävyä kuin Hiroshi olisi halunnut, mutta koska matka sairaalan sokkeloissa oli tuntunut ällöttävän pitkältä hän oli vain onnellinen kuullessaan tuon tutun äänen.
"Sasuke", Hiroshi huudahti iloisena ja käänsi kelkkansa toista poikaa kohden, vaikka tämä olikin juuri astunut ulos huoneesta, jossa Hiroshin olisi pitänyt olla.
"Sairaalat ovat ihan turhan sokkeloisia", Hiroshi jatkoi nyökäten. Sasuke kuunteli nöyränä kaverinsa tohinaa.
Tämä varasti ainakin kaksiminuuttia Sasuken elämää kertomalla siitä miten eksyi sairaalaan ja kuinka oli viimein päässyt takaisin. Ja ennen kaikkea kuinka onnellinen oli, kun oli törmännyt Sasukeen eikä kenenkään muuhun.
"Keneen muuhun sinä olisit voinut törmätä?", Sasuke kysäisi ohimennen vilkuillen kelloa. Hänelle oli käsittämätöntä, miten ihminen pystyi kuluttamaan kaksiminuuttia kertoakseen miten oli eksynyt. Siksi hän ei ajatellut kysymystään kunnolla. Hiroshi vain pahastuisi jos hän ei sanoisi jotain.
"No keneen tahansa", Hiroshi sanoi nopeasti. Pelottavaa, hän ajatteli perään.
Sasuke vilkaisi ystäväänsä kummaksuen. "Vittu onko sillä väliä?", Hiroshi parahti älyttyään miten typerä hänen vastauksensa oli.
"Ihan miten vaan", Sasuke sanoi olkiaan kohauttaen.
Hiljaisuus, joka oli epätavallista Hiroshille peitti hetkeksi heidät. Siihen asti, että Sasuke sai muotoiltia kysymyksensä päässään ettei se olisi vahingossakaan moittiva. Hiroshi ei ikinä vastaisi asiallisesti jos niin sattuisi.
"Sinä et viihtynyt omassa huoneessasi?", Sasuke kysyi niin varovaisesti näyttämättä sitä varovaisuutta kuin pystyi.
Hiroshi pudisti päätään. Siinä se asiallinen vastaus sitten oli, Sasuke huokaisi mielessään.
Hiljainen käytävä, jolla pojat seisoivat täyttyi hetkeksi aikuisten huudoista, kun heidän ohi kuljetettiin potilasta. Sasuke ja Hiroshi kääntyivät kummatkin katsomaan ja väistyivät lähemmäs seinää. Hetkeksi unohtunut kohtaus aiemmin palasi mieleen, vaikka potilaalla tuskin oli ollut mitään tekemistä asian kanssa. Tai sitten oli.
"Oletko koskaan miettinyt, että jompikumpi meistä kuolee tässä hommassa?", Sasuke töksäytti. Hiroshi heräsi jonkin asteisesta unesta ja katsoi toista ihmetellen mistä kysymys oli tullut.
"En", hän vastasi lyhyesti.
Sasuke hymähti. Ei hän olettanutkaan, että Hiroshi ajattelisi sellaista. Poika oli ihan liian Hiroshi ajatellakseen sellaista.
"Ayuhara ei päästä meitä minnekään pariin kuukauteen", Sasuke mutisi. Hiroshi tiesi sen itsekin todeksi. Momo Ayuhara, lääkintäosaston johtaja hoiti heitä välillä turhankin lempeästi.
"Jineko ei saa taaskaan lähtemään minnekään", Hiroshi naurahti.
Sasuke virnisti Hiroshin huomiolle. Jineko oli Ayuharan silmätikku ja sai erikoisen paljon huomiota. Ehkä nainen vain koki Jinekon niin hiljaiseksi, että tunsi kasvavaa halua huomioida tyttöä, koska uskoi, että muut ryhmässä eivät kiinittäneet huomiota Jinekoon.
"Mitä te minusta puhutte?", Jineko sanoi ärtyneenä katsoen Sasukea ja Sasuken virnettä. "Pyyhi tuo virne naamaltasi", tyttö käski Sasukea. Hiroshi väänsi naamansa moittivaan ilmeeseen ja katseli Sasukea, joka totteli tyttöä hyvin vastentahtoisena. Seuraavaksi Hiroshi sai Jinekon nyrpistyneen katseen, jota tyttö jakeli tänään siellä sairaalassa ainakin heille.
"Mitä sinä sille voit, että olet Ayuharan lempilapsi", Hiroshi sanoi ajattelematta kohottaen olkiaan ja kääntyen omaan huoneeseensa. Jineko sävähti täyteen ryhtiinsä. Hän esti Hiroshin matkan näppärällä käden liikkeellä. "Minä en ole koskaan pyytänyt sitä eukkoa vahtaamaan minua", tyttö sanoi hampaiden välistä. Hän tiesi menneensä liian pitkälle, mutta hän ei sietänyt sitä, että tästä asiasta puhuttiin.
Viimeksi kun asiasta oltiin puhuttu oli Jinekon kanssa väitellyt tyyppi saanut sellaisen kirosana kuurin, että tyyppiä ei näkynyt viikkoon missään. Hiroshi nielaisi. Hän ei halunnut sitä kohtaloa, mutta ei hän halunnut syödäkään sanojaan. Hän ei tykännyt siitä, että hän joutui niin avuttomaan oloon, varsinkaan Sasuken edessä. Hän ei pitänyt yhtään, että hänen ystävänsä joutui näkemään, kun hän oli niin avuton.
Jineko luovutti ja päästi Hiroshin mielensä otteesta. "Ei puhuta tästä asiasta enää", tyttö sanoi normaalisti ja käänsi päänsä kummastakin pojasta poispäin. Hiroshi nyökkäsi nopeasti ja katosi huoneeseensa. Sasuke jäi hetkeksi tapittamaan Jinekoa kysyvänä, mutta saamatta vastausta hän jätti tytön seisomaan yksikeen käytävään.
"Minä menen hoitamaan paperit pois", poika vinkkasi Jinekolle ennen lähtöään.
