Siivettömät ja suuri seikkailu (SF, S)

[Tundrah]

Juu, katsotaan April... ehkä saan sinutkin ohimennen mukaan ^^
Tämä kirjoittaminen on nyt pienellä tauolla (jos joku ei muka ole vielä huomannut...), mutta olen vakaasti päättänyt kirjoittaa koko tarinan loppuun, kunhan pääsen taas konelle ja löydän aikaa. Ja se oli sitten lupaus. Toivottavasti jaksatte odottaa...

[april]

Harmi kun on tauolla, tämä on niin ihanaa luettavaa. u.u Mutta onneksi tuo oli lupaus. Ja toivottavasti se lupaus toteutuu pian. *wirn*

Kiitos, jos voit änkeä minut. xD

[Tundrah]

Osa 3 – Yllättäviä ilmestyksiä
(Gilraen, Karakia, Neela, Angelina)

Ensimmäisen herätyskellon siirtämänä Gilraen, Karakia, Neela ja Angelina kömpivät jaloilleen kiviröykkiön keskeltä[5]. Neela irvisti Angelinan selän alta.
”Angie, ota jalkasi pois suustani. Kenkäsi maistuvat pahalle.” Hän mumisi.
Karakia katseli ympärilleen hämmästyneenä.
”Missähän me olemme? Onko tämä jonkinlainen taikamaa?”
Angelina virnisti.
”Minähän sanoin että siinä kellossa on jotain maagista! Kyllä sopulit tietävät!” Hän julisti.
Gilraen oli ryhtynyt etsimään kivien välistä ilmalennon aikana pudonneita vampyyrinhampaitaan, ja löysi sitten jotain kummallista.
”Hei, tulkaa katsomaan mitä minä löysin!” Hän hihkaisi.
Toiset kerääntyivät hänen ympärilleen ja Gilraen poimi löydön käteensä.
”Se on kartta!” Neela tokaisi ääneen sen mitä kaikki ajattelivat.
”Mikä tuuri että se sattui löytymään juuri nyt! Neela, sinähän osaat lukea karttoja etkö vain? Tiedätkö missä olemme tässä?” Gilraen kysyi tökkien paperia kynnellään niin innokkaasti, että siitä tuli saman tien ilmastoitu versio.
”Minun täytyy ensin tutkia paremmin ympäristömme, muuten en minäkään tajua siitä mitään.” Neela totesi.
”No lähdetään sitten katselemaan tätä paikkaa paremmin. Tämähän vaikuttaa aika mielenkiintoiselta.” Karakia sanoi.

Niin siivettömät lähtivät vaeltamaan tähän uuteen ja ihmeelliseen maailmaan. He nousivat ylös vuorenrinnettä ja tähysivät kohti kaukana siintävää horisonttia johon aurinko oli jo laskemassa. Neela hieraisi silmiään.
”Olisi varmaan parempi pysähtyä. Kohta on niin hämärää että emme näe enää eteemme.” Hän sanoi ja Angelina istahti nyökäten kaatuneelle puunrungolle.
”Olen samaa mieltä. Sitä paitsi tämä noidankaapu hiostaa ja kantapäissäni on varmasti kolikon kokoiset rakot. Hei Gilraen, milloin sinä löysit nuo vampyyrinhampaasi? Luulin että ne jäivät sinne kivikkoon jonne ilmestyimme.” Hän kysyi.
Gilraen kurtisti kulmiaan.
”En minä niitä löytänytkään.” Hän vastasi.
”Miten sinulla sitten on…?”
Kuin yhteisestä sopimuksesta kaikki hiljenivät ja kumartuivat Gilraenin naaman eteen. Karakia siristi silmiään.
”Sinulle on nyt kasvanut sellaiset. Ilmeisesti tämä taikamaa on muuttanut meitäkin pukeutumisemme mukaan.” Hän ilmoitti, ollen samalla tyytyväinen että oli keksinyt syyn siihen miksi hänen teki hillittömästi mieli laulaa oopperaa.
”Mitä? Ihanko totta? Onko kellään peiliä?” Gilraen kyseli innostuneena.
”Tuskin siitä olisi apua, vampyyrithan eivät näy peilissä.” Angelina muistutti. ”Hei osaisinkohan minäkin taikoa täällä?” Hän keksi yllättäen ja kaivoi haravanvarresta veistetyn taikasauvansa esille.
Monimutkaisten loitsunsanojen (ja miltei tyylipuhtaan osuman Karakian silmään) jälkeen sauvan kärjestä purkautuikin epämääräinen sininen säde, jonka Angelina onnistui taidokkaasti suuntaamaan omaan polveensa.
”Huiiii…” Hän kiljaisi säikähtäneenä ja ennen kuin kukaan ehti tehdä yhtään mitään, alkoi hän kutistua niin, että lopulta paikalla oli vain velhon kaapu mytyssä maassa.
”Angie? Voi ei… hän katosi!” Neela parkaisi.
Gilraen astui lähemmäs ja nosti varovasti kaavun reunaa. Yllätys oli melkoinen kun sen alta paljastui…
”Piikkisika?” Karakia lausui silmät ympyräisinä.
”Öff öff.” Vastasi Angelina.[6]
Hetken ällistyneen hiljaisuuden jälkeen Gilraen purskahti hysteeriseen nauruun vampyyrinhampaat vilkkuen.

Aamu valkeni hiljalleen pitkän ja kylmän yön jälkeen. Karakia kömpi istumaan viittansa alta ja katseli unisena ympärilleen. Neela nukkui vaivalla kasatun nuotion vieressä, Angelina tuhisteli pensaan juurella ja Gilraenia ei näkynyt missään.
”Minulla on vähän nälkä. Löytyisiköhän pensaikosta jotain syötäviä marjoja.” Hän tuumi itsekseen ja nousi jalkeille.
Kaste oli kerääntynyt ruohikkoon ja kimalteli auringossa kun Karakia vaelteli metsikössä keräten marjoja viittansa liepeeseen.
”Tuossa onkin iso mustikkAAAARGHH!!”
Säikähtäneenä hän loikkasi taaksepäin, sillä pusikossa näkyi jonkun vitivalkoiset kasvot. Kesti hetken aikaa ennen kuin hän tunnisti ne:
”Gilraen?? Mitä ihmettä sinä siellä pusikossa puuhaat?” Hän puuskahti.
Gilraen räpäytti silmiään.
”Pakoilen aurinkoa. Se polttaa ikävästi ihoani.”
”Ai niin, sinähän olet nyt vampyyri.” Karakia muisti.
”Öff.” Heidät keskeytti Angelina, joka oli myöskin ilmestynyt samaan pusikkoon.
Karakia noukki ylös tipahtaneet marjat ja vilkaisi kohti nuotiopaikkaa.
”Meidän olisi varmasti parasta herättää Neela ja lähteä jatkamaan matkaa. Emmehän tiedä kuinka pitkä matka meillä on… öh… sinne minne olemme menossa.”

Nopeasti siivettömät olivat jälleen valmiita ja jatkoivat matkaa Neela kärjessä kartan kanssa, Karakia seuraavana kantaen kainalossaan kaapuun kiedottua Angelinaa, ja Gilraen viimeisenä vilahdellen puiden varjoissa ja pensaiden takana. Näin he ehtivät vaeltaa jonkin aikaa kun Gilraen huudahti muille.
”Hei, kuuletteko tuota?”
”Mitä? En minä kuule mitään.” Neela ihmetteli.
”Vampyyrin korvat ovat varmaan tarkemmat kuin ihmisen. Mitä sinä kuulet? Et kai lisää tikitystä?” Karakia kysyi huolestuneena.
”Kuulen veden virtauksen. Se kuuluu tuolta suunnalta.” Gilraen ilmoitti ja huitaisi kädellään eteenpäin.
Siivettömät lähtivät kulkemaan kohti Gilraenin osoittamaa suuntaa ja päätyivätkin sitten suuren vesiputouksen juurelle. Kaikki katselivat suu ammollaan mahtavaa vesiputousta, jonka vesi pärskyi korkealle osuessaan kiviin.
”Nyt minä tiedän missä me olemme. Vesiputous on merkattu tähän karttaan.” Neela sanoi ja kurtisti sitten kulmiaan.
”Mutta mehän olemme aivan sen lähellä…” Hän mutisi ja lähti sitten harppomaan vauhdilla kohti vesiputousta.
”Öff öff?” Angelina kysyi.
Tutkailtuaan vielä hetken karttaa Neela kääntyi ja loikkasi suoraa vesiputoukseen saaden muut haukkomaan henkeään. Nopeasti he ryntäsivät lähemmäs nähdäkseen edes vilauksen toveristaan.
”Miksi ihmeessä hän noin teki?”
”En minä tiedä.”
”Öff röff.”
”Ehkä hän näki vedessä jotain.”
Hetken ihmettelyn jälkeen vesiputouksen alla alkoi näkyä liikettä ja pian Neela ilmestyikin pinnan alta kartta hampaissaan ja jotakin raahaten. Riuskasti hän tempaisi muiden eteen puisen arkun jossa riippui suuri ruostunut lukko.
”Sehän on…”
”Merirosvoaarre!” Neela ilmoitti ylpeänä.
”No niin tietysti.” Karakia hymyili katsellessaan Neelan merirosvoasua.
”Mitä siellä kirstussa on? Kultaako? Vai hopeaa?” Gilraen tiedusteli.
”Se selviää kun avaamme sen. Öö… onko kenelläkään ehdotuksia kuinka saamme lukon auki?” Neela kysäisi.
”Jätä se minun huolekseni.” Karakia sanoi ja ryhtyi sitten tiirikoimaan lukkoa auki kahden Angelinalta napatun piikin avulla.
Lukko oli sitkeä tapaus, mutta lopulta se napsahti auki. Jännittyneinä Gilraen, Neela ja Angelina kerääntyivät ympärille katsomaan kun Karakia kohotti hitaasti arkun kantta. Mitä arkussa voisi olla, Karakia mietti. Ehkä siellä ei olisikaan kultarahoja niin kuin muut olettivat, vaan jonkun pääkallo. Ollako vai eikö olla, kas siinä pulma. Tai sitten arkku olisi vain huono vitsi täynnä kiviä… tai sitten siellä voisi olla vanhoja homehtuneita vaatteita ja hopeisia kynttilänjalkoja, tai…

”Avaisitko nyt vain sen arkun että näkisimme mitä siellä on.”

Karakia vilkaisi taakseen ja huomasi, että muut olivat jälleen nukahtamisen partaalla. Gilraen kohautti kulmiaan merkitsevästi ja Karakia punastui.
”Äh, anteeksi. Taisin taas unohtua ajatuksiini.” Hän mumisi ja tönäisi sitten arkun kannen auki.
Kaikki kumartuivat arkun ylle.
”Ei voi olla totta…” Neela henkäisi.

…

[5] Huonoa tuuria ilmestymispaikassa. Heehee (öh… voiko olla vahingoniloinen itse kirjoittamastaan tekstistä?!).
[6] Minulla ei oikeastaan ole hajuakaan siitä miten piikkisiat ääntelevät, mutta taiottu sellainen voisi äännellä vaikka tällä tavalla ^^

[sara]

Wooo.. ^^

Minun pitäisi kommentoida paremmin, mutta aivoni lähtivät aurinkolomalle. A.A., hah hah haa! [o.O' Ör..]

No, joo n.n' Siis pidän tästä ficcistä kovin. Jatko oli mukava, vaikken ollutkaan mukana. Olen vaan aika lahjakkaasti unohtanut mitä tässä on aiemmin tapahtunut, mutta kyllä se lukiessa muistui mieleen.

Ilmastoitu kartta *naur* Piristävää ^^'

[Gilraen]

Hih, tämä oli mukava osa. ^^ Minä olin aika suuressa osassa, ja oli kivaa kun vampyyrimaisuuttani huomioitiin niin usein. Suurkiitokset siitä.
Muutenkin osa oli kokonaisuudessaan hyvä, ja odotan jatkoa aina vain enemmän ja enemmän innolla.

[Angelina]

Haha,en edes nauranut.^^" Piikkisika,voiluoja. Sopii mulle kuin nenä päähän.
Osaat kyllä kirjoittaa todella hyvin,ei voi muuta sanoa.

Jatkoajatkoa 8)