Pahuus helvetistä, Pg-13, Adventure

[Frickeon]

Kiitän nyt tähänkin teille jotka olette kommentoineet tarinaa. ^^
Kiitos.

Koitin välttää kiittämistä ilman uutta osaa, mutta koska seuraava osaa tulee suurella todennäköisyydellä pienellä viiveellä verrattuna muihin osiin halusin kiittää teitä jo nyt.

Kiitos. *Kiittää ja kumartaa*

-Frickeon

[Frickeon]

Seitsemäs osa – Lepoa ja rauhaa

Loppulta Gandalfin oli myönnyttävä siihen, että Merri ja Pippin olivat tulossa mukaan. Hän ei sanonut mitään sitäkään asiasta, että huomasi Merrin puhuvan Pippinkin puolesta.

Frodo ja Sam keskustelivat matkalla pitkään ja hartaasti kahdestaan kaikesta mitä joutuisivat ehkä kohtaamaan. Isot ihmiset, isot vaarat ja Sormuksen tuho. Kaikki se odotti heitä edessä päin.

Merri ja Pippin koittivat pitää yllä normaalia keskustelua kyselemällä välillä typeriäkin asioita. Pippin ärsytti kaikkia kyselemällä milloin he voisivat pysähtyä syömään ja parin minuutin kuluttua Pippin teki sen taas.

Gandalfin hermojen ollessa viimein riekaleina Pippinin takia Gandalf suostui pysähtymään. Hän uskoi, että he pystyivät kävelemään päiväsälläkin nykyään mikä ilahdutti hobitteja suunnattomasti.
Enempää yömyöhällä rämpiminen ei kiinnostanut kumpaakaan, ei Frodoa eikä Samia.

Gandalf meni istumaan hiukan kauemmas muista, hän sanoi sen olevan turvallisuus kysymys. Sam hoiti ruuan laittamisen ja rentoutui huomattavasti päästessään toimimaan normaalisti. Merri vilkuili Frodoa, mutta välillä hän katsoi Pippiniä huolestuneena.

Frodo koitti lepyyttää ylitse venytettyjä hermojaan, jotka huusivat, että hänen pitäisi ymmärtää, että hän ei millään pärjäisi ketään vastaan.
"Minneköhän meidän viholliset ovat menossa?", Frodo kysyi Samilta tämän sekoitellessa pataa.
"Jaa aa. Sitäpä ei moni tiedä", Sam vastasi paljoa miettimättä asiaa.

**
Voldemort ilmiytyi keskelle metsää. Hän katseli ympärilleen kuin arvioiden haluaisiko jatkaa sen luikeron etsimistä. Noitakuninkaan mukaan se luikero, Klonkku nimeltään olisi Konnussa.

Voldemort astui yhden askeleen eteenpäin. Siitä paikasta hän näki oudon näköisen porukan istumassa aukiolla. Nuotiosta nousi ruuan tuoksu ja porukka puhui keskenään. Yksi yksinäinen vartijakin porukalla taisi olla.

Voldemort karisti sen sekaisan joukon mielestään ja ilmiytyi varovaisesti vähän kauemmas. Hän ei koskaan ollut käynyt Konnussa saatika tiennyt siitä muuta kuin, että se oli vihreä paikka, jossa asui pieniä, ehkä maahisen kokoisia asukkaita, jotka viettivät yksinkertaista ja typerää elämää.<br>
Hän uskoi nyt ilmiytyneen tarpeeksi lähelle Kontua, että voisi jatkaa jalan. Hän yksinkertaisesti vain tykkäsi ilmiintyä paikalle, koska kukaan noista jästimäisistä pikkuihmisistä ei osaisi odottaa silloin hänen tuloaan.

Kauaa ei hänen tarvinnut kävellä, kun hän jo huomasi tulleensa vehreän ja kumpumaisen laakson luo. Klonkku oli hänen tietojensa mukaan melkein allerginen valolle, eikä pystynyt sietämään valoa. Olihan se piileskellyt luolissa kauan.

"Tulehan Klonkkuseni", Voldemort sanoi käärmemäisesti sihisten. Hän ulotti etsintänsä pelkästään Konnun ulkopuolella oleville varjoisille alueille. Niillä hän uskoi, että Klonkku piilottelisi, jos piilottelisi Konnussa kuten Noitakuningas uskoi.

Voldemort sai olla vahtimassa kauan ennen kuin huomasi eräässä puskassa melkein alastoman ja surkean näköisen pikkuisenihmisen, joka katsoi tiiviisti Konnun suuntaan. Se odotti varmaan illan tuloa.

Voldemort ilmiintyi turhankin lyhyen matkan Klonkun luokse ja loitsi tämän tajuttomaksi ennen kuin tämä kerkesi edes kääntyä katsomaan kuka hänet tainnutti.

Voldemort katsoi ympärillen kuin varas ja otti Klonkun ruumiin käsiinsä. Veltto ja nahkea ihoinen Klonkku painoi tuskin mitään. Se haisi vanhalle kalalle ja mätä haju voimistui Klonkun hengittäessä epätsaisesti.

Minä joudun tällaista tekemään! Tämä on arvoa alentavaa ja turhaa. Ei tämä kalalta haiseva juntti tiedä mitään.

Voldemort olisi halunnut heittää Klonkun tienreunalle ja kadota paikalta, mutta käsky oli käsky. Ja käskyjä piti noudattaa ainakin niin kauan kuin ne hyödyttivät omaa hyvää.

Voldemort siis kantoi Klonkun ruumiin jonnekin luolalle. Hän sitoi sen taikomallaan köydellä kiinni lohkareeseen ja keskittyi odottamaan sen paluuta tajuihin. Tokihan hän voisi taikoa sen, mutta hän halusi miettiä asioita kaikessa rauhassa.
Ja Klonkusta tuli liikaa Matohäntä mieleen, joka mielisteli ja nuoleskeli oman turvallisuutensa takia.

------------------------------------------------------


A/N2: Mie tykkäsin tämän osan lopusta ihan jumalattomasti. Tai siis sen kirjoittamisesta. Ei aleta itserakkaiksi. Siinä tuli Klonkku *Suutelee Klonkku patsaansa jalkoja*
Uskallankohan kirjoittaa lisää Klonkusta, kun se on niin mahtava hahmo. ^^

[Gilraen]

Ah, ihana osa jälleen. ^^ Kauhean ihanaa tekstiä, johon olen hulluna, Voldu oli voldumaisesti mukana, jne jne...
Kuten sanoit, loppu on tosi loistava. Tosin se loppui hiukan töksähtämällä, mutta mitäpä tuosta.

[Frickeon]

Kahdeksas osa -Sormuksen valta

Voldemort sihahti turhautuneena, kun Klonkku veteli uniaan jo kolmatta tuntia. Odotellen vielä viisi minuuttia Voldemort katsoi aiheelliseksi käyttää loitsua herättääkseen Klonkun.
Ja niin hän loitsi Klonkkuun loitsun, joka virvoitti tämän.

Klonkku koitti tokkurassa nousta pystyyn ja lähteä kävelemään tiehensä, mutta päästessä horjuen hieman kauemmas Voldemort teki tulejo loitsun ja sai Klonkun takaisin käden käänteessä.<br>
"Turha yrittää", Voldemort sanoi harvasanaisesti. Klonkku näytti koittavan parhaillaan muodostaa jonkunlaista kuvaa Voldemortista mieleensä ja sihahti tälle pahasti, kun ei muuta keksinyt.

"Pahassh.. Poissh...", se sihahteli kyyristellen kuin kissa. Voldemort huokaisi mielessään. Joutui nyt pimeyden lordina kylähulluja mukaansa värväämään.

Kun sihinä ei tuottanut tulosta ja Klonkku ei päässyt kauemmas oudosta miehestä se nosti kamalan mekkalan.
"Älkää murhatko! Älkää! Olkaa kiltti herra. Me tehdään ihan mitä vaan... kunhan et vaan murhaa", Klonkku inisi. Voldemort katsoi sitä ällöksyen.

Mietteliäänä hän istahti kannolle.

"Kerro mitä tiedät Sauronista?", Voldemort kysyi käyttäen mahdollisuuttaan hyväksi.

Klonkku havahtui paikalleen. "En sitten mitään. En mitään", se inisi luulleesaan, että Voldemort oli Sauronin lähettämä murhaaja.

"Entä Sormus?", Voldemort sanoi silmät kiiluen. Ei hän olisi välittänytkään Sauronin tiedoista niin paljoa.

"Rakaassssta....", Klonkku sanoi havahtuen. Voldemort nyökkäsi. rakkaasta sitten.

"Ne kurjat varastivat sen meiltä", Klonkku sanoi puiden nyrkkiään. "Ne valehtelevat kurjat raukat veivät meidän rakkaan... me saammme sen vielä takaisin", Klonkku julisti.
Voldemort kuunteli kiinnostuneena. Ei Klonkun Sormusaddiktion takia vaan siksi, että Sormus oli joskus ollut sillä.<br>
"Ketkä sen varastivat?", Voldemort kysyi kiihtymättä.<br>
"Ne kurjat", Klonkku toisti. Voldemort antoi sen asian olla kuten Sauroninkin, mutta mietti julmana mitä tiesi itse Sormuksesta.
Ei paljon mitään.

Mutta Klonkulta saaneiden tietojen pohjalta hän tiesi sen olevan addiktoiva ja haluttu.
Voimakas siis. Ei Sauronkaan sitä voi haluta vain sen takia, että se on nätti, Voldemort ajatteli.

"Missä Sormus on tällä hetkellä?", Voldemort kysyi ja nosti Klonkun uhkailevasti rinnuksesta. Klonkku osoitti vapisten Kontua.
Voldemort tiputti Klonkun maahan.

Mitä minä Tokulla. Tuo Sormus kuulostaa mahtavammalta.
Voldemort kääntyi Klonkkuun. "Tule alhainen ystäväni", hän sanoi ja lähti muuta sanomatta matkaan Kontua kohti.
"Herra ottaa meidät mukaansa?", Klonkku kysyi hermostuneena. "Herra ottaa meidät mukaan hakemaan Sormusta?"

"Tule jo!", Voldemort huudahti kävellessään.

**

Gandalf poltteli piippuaan samalla, kun hobitit söivät ruokaansa.
Frodo nosti epäillen päätänsä.
"Kuulitteko?", hän kysyi muilta. Kaikilta muilta paitsi Gandalfilta, joka oli uppoutunut kokonaan piippuunsa.

"Niin minkä?", Pippin kysyi huolettomana hymyillen.
"Huudon", Frodo sanoi. Sam katsoi isäntäänsä kuin tämä oli sanonut jotain vaarallista.
"Se ei ollut mikään", Merri sanoi.
Frodo mietti hetken ja nyökkäsi. Tuskin se mikään on.


---------------------------
A/N: Minnee olen tosi pahoillani, että tämän osan kanssa meni niiin hirveen pitkään. Pitää yrittää koventaa tahtia. ^^
Mutta siinä se oli.

[Gilraen]

Tosi hyvä! Klonkku oli paras tässä osassa, tai Voldu-ihanuus. Klonkku on aika IC, ja se on hyvä. ^^ Vähiten IC tässä on ehkä Voldemort, tai en oo varma...
Pari virhettä löyty, mutta ei se haittaa. Pidin tästä kauheasti.

[Frickeon]

Yhdeksäs osa - Uusi majapaikka


Klonkkun mielessä risteili inhottavia ajatuksia liittyen uuteen johtajaansa, jota hän seurasi, koska tämä oli luvannut hankkia Sormuksen itselleen. Klonkku tietenkin piti ajatuksesta, että sen ei itse tarvitsisi huhkia Sormuksen eteen niin paljoa, mutta että se saisi sen itselleen silti.

Se kävi keskustelun itsensä kanssa hiljaa heidän edetessä yöllä Kontua kohti. Voldemortiksi itseään kutsuva velho halusi mennä kyselemään Sormuksesta vasta yöllä. Mikä tietenkin antaisi kaikkein pelottavimman vaikutelman.

Voldemort vihasi sitä, että hän joutuisi kiertämään ovelta ovelle joten hän vain päätti murtautua Klonkun kanssa sisälle Konnun suurimpaan taloon ja kerätä kannattajia sinne.
Konnussa Voldemort joutui ensimäiseksi kestämään sen asian kanssa, että nämä alkeellisilta vaikuttavat pikku ihmiset tekivät talonsa maan sisälle.

Mutta paikan isoin talo teki häneen kutakuinkin sopivan vaikutelman ja sen valtaaminen oli helppoa. Oikeastaan talo oli tyhjillä ja ketään ei ollut kukkulan lähellä.
Mitään ihmeitä ei siis tarvittu vaan Voldemort ja Klonkku astuivat vain sisälle tyhjään koloon.

Helpompaa kuin uskoinkaan. Nämä olennot täällä olevat kauhistuttavan yksinkertaisia. Ei yhtään suojataikaa ja muutenkin vartioimattomaksi jätetty talo.
Voldemort majoittui huoneeseen, jossa ei ollut ikkunoita ja joka oli hänen mielestään kaikkein kellarimaisin.

Voldemort katsoi Klonkkua ällöksyen.
"Käy etsimässä mies nimeltä Noitakuningas ja kerro tälle, että Voldemort on löytänyt itselleen uuden maijoituspaikan. Ja käy myös entisellä Angmarin Noitavaltakunnalla ja etsi vuoresta halkeama. Jää siihen odottamaan."

Klonkku kummaksui ohjeitaan ja väitti vastaankin, mutta Voldemortin katsoessa häntä kuin tappaakseen Klonkku päätti vaijeta asiasta ja hoitaa homman.
Se kääntyi vielä poistuessaan huoneesta. "Mitässs... me odotamme.. kun päässsemmehalkeamalle?"

Voldemort katsoi Klonkkua pistävästi eikä vastannut mitään.

Klonkku lähti matkaan vielä samana päivänä.

**

Gandlaf hoputti hobitit matkaan heti, kun nämä antoivat edes hieman myönteiseltä kuullostavaa mutinaa ehdotukselle.
Yöllä tai päivällä, samahan se oli matkaisivatko he milloin. Heidän piti vain päästä Minas Tirithiin, jotta Aragorn, jonka Gandalf oli sinne käskenyt.

"Nähdäämmeköhän me Konkaria?", Pippin kysyi uteliaana.
"Tuskinpa", Sam sanoi, vaikka toivoikin, että olisi väärässä.
"Minä uskon, että näemme", Frodo vastasi omasta puolestaan. Hän tunsi polttavaa kiitollisuutta Aragornille, joka oli pelastanut hänet Viimapäällä.

Gandalf huokaisi raskaasti ja toivoi, että Aragorn pääsisi turvallisesti Minas Tirithiin heitä vastaan.

**

Aragorn nosti hiekkaa kasvojensa tasolle ja tutkaili sitä. Hetken tutkittuaan hän nousi seisomaan. "Örkkejö", hän sihahti hampaidensa välistä.
Hän katsoi mustaa taivasta vasten varjomaisesti nojaavaa Minas Tirithiaa.

Aragorn nousi Rivendellistä lainaamansa orin, Babylonin, selkään ja yllytti sen laukkaan.
Hänen piti päästä Minas Tirithiin nopeasti Gandalfia ja Frodoa vastaan.
Aragornin ja Babylonin laukatessa Minas Tirithiniä kohti heiltä jäi huomaamatta iso otus, joka lenteli tarkkaileva ratsastaja selässään heidän yläpuolellaan.

--------------------------------------------------------------------------
A/N:
Tämän kirjoittaminen oli hauskaa. ^^
Olen pahoillani jos tämänkin tekeminen kesti niin kauan. Koitan saada itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa tätä useammin ja paremmin.

[Frickeon]

Kymmenes osa – Matkalla

Aragorn saavutti Minas Tirithin ennen aamuyötä, jolloin Gandalf ja seurue oli kerennyt aina Etelä ylängölle. Klonkku oli kerennyt edetä vasta Konnun ulkopuolelle.
Se ei ymmärtänyt viemäänsä viestiä, mutta oli päättänyt viedä sen ellei sen tielle nyt sattui Sormusta.

Frodo huolestui enemmän ja enemmän heidän päästessä suojaan Etelä ylängöllä. Gandalf oli kantanut mukanaan kartan, jotta he pysyisivät oikealla reitillä.
Etelä ylängöltä he jatkaisivat Pohjois-Etelä-tietä saavuttaen Rautkymin kahlaamot, josta he Rohaniin ja vuorten yli Minas Tirithiin.

Voldemort odotti piilopaikassaan ja suunnitteli Konnun valtausta kokonaan itselleen jahka hänen armeijansa Ankeuttajia palaisi hänen luokseen. Sitä tehtävää hän oli Klonkun lähettänyt tekemään. Hän antaisi Klonkulle neljä päivää aikaa päästä Angmarin noitavaltakuntaan.

**

Etelä ylängöllä seurue pysähtyi lopeen uupuneena.
"Onko vielä pitkä matka?", Pippin kysyi. Vaikka kaikki olivat helpottuneita siitä, että vanha Pippin oli tullut takaisin se aiheutti silti hienoista ärtyneisyyttä, että he kaikki tiesivät Pippinin jatkavat tätä kysely touhua lopun matkan ajan.
"Tästä ei ole enää niin pitkä matka Pohjois-Etelä-tielle. Kun pääsemme sille olemme hyvällä reitillä päästäksemme Rohaniin", Gandalf selitti. Suurinosa paikan nimistä meni hobiteilta ohi korvien. Frodo oli saattanut kuulla niistä Bilbolta, mutta suuri väsymys esti häntä muistamasta mitää sen tarkemmin.

Merri tokkuroi läheiseltä purolta melkein nukkuen pystyssä. Ja heti istumaan päästyään hän nojaili jo puuhun ja torkkui.
Muut hobitit ottivat Merristä nopeasti mallia. He voisivat ottaa pienet nokoset ja jatkaa matkaa aamummalla. Gandalf istui edelleen vahtimassa lepopaikkaa.

**

Jatkaessaan matkaansa kasvillisuuden varjossa Klonkku mietti päänsä puhki, miksi hänet oli lähetetty Angmarin vuorille vahtimaan koloa. Voldemort oli ennen hänen lähtöään neuvonut käymään ensiksi entisellä Noitavaltakunnalla.

Se tuhahteli koko matkan ja pysähtyi juomaan ja metsästämään ruokaa.
Syödessään se puhui itsensä kanssa ja mietti oliko Voldemortilla puhtaita jauhoja pusseissa, vaikka se ei Klonkkua haitannutkaan, koska hän itse ei kaihtaisi keinoakaan.

Syötyään se jatkoi matkaansa.

**

"Jatketaan", Gandalf sanoi ja tökki viimeisen hobiitin hereille sauvallaan. "On aika lähteä" vanha velho lisäsi osoittaen taivaalle. Aurinko porotti korkealla ja pilvetön taivas täyttyi metsän pikkulinnuista.

Hobitit nousivat vastahakoisesti seisomaan ja vastaväitteistä huolimatta he eivät saaneet edes omenaa isompaa aamiaista.


----------------------------------
A/N:
Jos huomaatte virheitä niin ilmoittakaa minulle niin olisin iloinen. ^^
Muutkin kommentit ovat tietenkin tervetulleita.

[Gilraen]

Tämä oli hyvä osa. ^^
Ainakin yhden kirjoitusvirheen bongasin, mutta ei se mua haittaa.
Osan ensimmäinen lause oli mun mielestäni tolkienmainen, en tiedä miksi, mutta se vain oli.
Odotan innolla jatkoa.

[Frickeon]

Yhdestoista osa – Varattu valtaistuin

Aragorn saapui kuninkaankammion ovien taakse. Hän siveli niitä kaipaavasti ja lohdutti mieltään sillä, että Denethor oli viisas, vaikka vaikuttikin omahyväiseltä.
Aragorn astui ovista sisälle ja sattui keskelle juhlaa. Vaikka suru Boromirin menettämisestä olikin huoneen yllä juhlijat näyttivät huolettomilta.

Aragorn lipui juhlaväen seassa Denethorin luokse.
Aragorn kumarsi käskynhaltijalle vastentahtoisesti.

"Itse Aragorn", Denethor sanoi sarkastisesti. "Mikä saa sinut hakemaan minun seuraani?"
Aragorn nousi seisomaan ja koitti saada arvokkaan katseen naamalleen.
"Tulin kertomaan Gandalfin ja omani pahoittelut Boromirin kuoleman puolesta", hän sanoi välittämättä melusta ympärillään.

Denethor oli hetken lekalla isketyn näköinen, mutta rohkaisi itseään.
"Siitä tragediasta ei puhuta nyt", hän sanoi poissaolevasti.
"Et ole omien sanojesi takana", Aragorn sanoi huolestuneesti.
"Se mitä Boromir teki, saattoi ajaa meidät kaikki tuhoon. Ymmäräthän, että Suursormus on kadonnut!", hän jatkoi tällä kertaa niin, että meluavatkin juhlijat hiljenivät.

Denethor näytti porukalle Aragornin takana rahoittavaa käsimerkkiä.
"Etkä ymmärrä, että Hän saa meidät kiinni. Hän löytää meidät. Tuhoaa", Aragorn sanoi vihaisena.
"Me emmem puhu tästä täällä juhlissa", Denethor lausui rauhallisesti ja hiljaisesti, että muut eivät kuulisi.
"Hänellä on paljon vaarallisia apureita. Niitä saattaa olla näissä teidän juhlissakin", Aragorn sanoi nopeasti. Denethor loikkasi valtaistuimelta ja viittoi Aragornin peräänsä.

He kulkivat pienen matkan hautakammioihin.
"Puhumme täällä Aragorn", Denethor sanoi väsyneenä.
"Ja meidän on parempi puhuakin", Aragorn lausui ymmärtävästi.
"Sanot, että Hän sai Boromirin kiinni. Sanot, että Hän tietää missä Sormus on", Denethor sanoi vapisten.
"Tuota viimeistä en kyllä sanonu, mutta uskon, että Hänellä on hyvä vihje Sormuksen olinpaikasta", Aragorn korjasi.

"Gandalfilla ei ole harmainta aavistustakaan paikasta?", Denethor kysyi.
Aragorn mietti hetken mitä kertoisi käskynhaltijalle.
"Kyllä hänellä on aavistus siitä."

-----------------------------------------------
A/N: ~_~ Tämä on turhan lyhyt, mutta koittakaa kestää. Sain ainakin jonkinlaisen otteen tarinasta taas vaihteeksi. ^^

[Gilraen]

Tämä oli hieman lyhyt, mutta ei jostain syystä haitannut mua. Denethor oli hyvä mutta OOC, Aragorn oli parempi ja melkein IC. Löysin aika lailla virheitä, mutta niitähän löytyy itse asiassa aina. ^^ Myös mun ficeistä.

frickeon said:

Aragorn lipui juhlaväen seassa Denethorin luokse.
Aragorn kumarsi käskynhaltijalle vastentahtoisesti.

Tuo kuulosti jotenkin hupsulta. ;D Mutta ajatus Aragornista lipumassa huvittaa enemmän.