Post by Frickeon on Apr 16, 2006 13:16:02 GMT 2
No niin. Oikeastaan tämä aihe on muhinut mielessä jo pidempään, enkä oikeastaan edes tiedä millainen aihe tämä on, mutta otsikko kertoo jo kaiken. Ajatuksia novelleista. Eli näistä lyhyistä tarinoista, joita tulkitaan äidinkielen tunneilla ja joista pitäisi kaivaa mahtavia ajatuksia nopeasti.
Itse en pahemmin tykkää siitä, että novellit tulkitaan niin nopeasti, kuin ne koulussa pitää. Ihan ymmärrettävästä syystä. Ja silti novellien lukeminen ja niiden rivien välien hinkkaaminen on hauskaa ja mukavaa puuhaa. Varsinkin, kun uset novellit ovat niin harvaan kerrottuja, ettei kaikki ole lyöty lukkoon lukijan puolesta. Kuten joku viisas on sanonut "Jos novellissa näytetään veitsi, sitä myös käytetään", tosin tuon käyttämisenkin voi ymmärtää niin erilaila, ettei se ehkä tarkoitakaan ihan oikeaa käyttämistä. Jutun juoni lienee se, että novellissa jätetään haihatukset pois ja keskitytään kokonaan siihen mitä kerrotaan. Tosin voisi sanoa, että niinhän tehdään ihan pitkissäkin romaaneissa.
Itse kun vielä olen sitä mieltä, että mikään minkä kirjailija laittaa omaan teokseensa ei ole turhaa. [Tosin venyytin sanojani PP'n loppupuolella.]
Ja sitten hypätään taas aiheen sisällä, mutta toiseen suuntaan. Oikeastaan kysymykseen, mutta mitäs siitä.
Mitään mieleenpainuvaa novellia, jonka olisi joutunut lukemaan äidinkielen tunnilla pakosta taikka muuten vaan lukaissut?
Itse voisin ainakin mainita Franz Kafkan Tuomion, josta saimme luettavaksi vielä analyysinkin. Kafka on yleisestikin ottaen loistavaa luettavaa.
Tietenkin on tullut luettua paljon muitakin hienoja novelleja ja joitain novelisteja on jäänyt mieleenkin. Rosa Liksom on tietenkin jäänyt mieleen, vaikka en tarkkaan muista mistä.
Ja sitten laitan tähän erään novellin, jonka kaverini minulle näytti/luetti.
Kohtaaminen [Daniil Harms]
Mies lähti kerran töihin ja kohtasi matkalla toisen miehen, joka oli ostanut polakan ja oli matkalla kotiinsa.
Siinä onkin oikeastaan kaikki.
--
Ja tuostahan novellista voisi miettiä, vaikka mitä. Kertooko se kertojasta vai kerrottavasta? Kummasta se kertoo enemmän? Ja liittyykö asiaan neuvostoliittolainen sensuuri? Ja voihan olla, että novelli kuvaa vain arkipäivää ja sitä miten tavallista se oikeasti on.
[Noista äsken mainitsemista järkevimmät taitavat ollakin kaverini keksimiä. ^^']